Haasteita

 

tanaan

Olen ollut hereillä vasta muutaman tunnin ja jo nyt olen saanut kohdata useamman haasteen.

Olen nukkunut todella huonosti, sillä viime yönä pikkusisarukseni joutui sairaalaan ja pelkäsin tilanteen menevän vakavammaksi. Meinasin yöllä reagoida tuttuun tapaani: lähteä samantien järjestelemään asioita perheeni puolesta ja panikoimalla. Onneksi ystävät rauhoittelivat minua ja hengitettyäni muutaman kerran syvään ymmärsin, etten voi tehdä mitään. Parasta on päivystää puhelimen vierellä ja tehdä tiedettäväksi, että olen käytettävissä jos tarvitsee. Olen joka tapauksessa menossa hakemaan koiraa hoidosta tänään, joten menen sinne heti kun mahdollista.

Saatuani unta jossakin vaiheessa, heräsin yöllä viestiin ja tarkistin, ettei sen lähettäjällä ollut mitään akuuttia hätää. Aamulla nukuin myöhään, koska unta verotti huolehtiminen niin paljon. Mutta sen sijaan, että olisin päässyt rauhallisin mielin lähtemään perheeni luokse, tuli uusi haaste. Viestin lähettäjä hermostui, kun en ollut ehtinyt vastaamaan hänen mukavaan viestiin. Ilmeisesti sen kaunista sanomaa ei ollut lähetetty vain, koska se haluttiin sanoa. Sain päälleni sellaisen keskustelun, joka sai minut sekä ahdistumaan että itkemään. Jos toinen ei usko, että haluaisin hänelle hyvää, vaan koko ajan tulkitsee viestejä omasta näkökannastaan, ei yhteisymmärrystä löydy.

Kun vihdoin suostuin hyväksymään, että tästä ei tule mitään ja on parempi lopettaa, ymmärsin myös tämän keskustelun haasteena. Normaalisti olen halunnut auttaa ja ”pelastaa” minulle tärkeät ihmiset, mutta minun on hyväksyttävä, että ketään ei voi pelastaa. Kaikki ovat itse vastuussa siitä, miten he voivat. Voin vain toivoa, että joskus myöhemmin, eri mielentilassa lähettäjä lukee ja ymmärtää mitä olen viesteissäni sanonut. Ehkä sitten joskus toisenlainen keskustelu on mahdollista, mutta nyt minun on vain suojattava itseäni. En ansaitse saada niskaani toisen pahaa oloa, kun en ole sitä aihettanutkaan.

Nyt siis hengittelen syvään ja lähden perheeni luokse. Olen vain oma itseni ja teen mitä voin, enkä laita itselleni mitään odotuksia. En ole täällä pelastamassa ketään, vaan elämässä omaa elämääni. Ja kun ymmärrän tämän, näen haasteet opetuksena.

tanaan2

Kädentöitä

20141129_122830_resizedOlin tänään askartelu- ja leivontakurssilla.

Olen halunnut tälle kyseiselle kurssille jo useampana vuonna, mutta se on aina täyttynyt ennen kuin olen ehtinyt ilmoittautua mukaan. Tänä vuonna valitsin taktisesti viimeisen mahdollisen kurssin, jotta olisi suurempi mahdollisuus, että sen elokuussa varanneet osallistujat eivät pääsisikään osallistumaan ja jäin jonottamaan paikkaa tälle kurssille. Sainkin jo pari kuukautta sitten tietää pääseväni tällä kertaa kurssille.

En ollut kuitenkaan kurssille lähtiessäni kovin innoissani: eilinen oli ihana, mutta niin rankka päivä, että nyt koski joka paikkaan. Nukuin huonosti ja särky oli niin kova, että melkein jätin menemättä. Päätin kuitenkin yrittää.

Puoli päivää kurssista käytettiin erilaisten lahjapakkausten askarteluun. Luottavaisin mielin aloin leikkaamaan papereita kaavojen mukaan ja olin ihan innoissani mukana. Kunnes tajusin, että sorminivelet ovat niin kipeät ja turvonneet, että olen käsistäni todella kömpelö. Leikkaaminen ja kaikki pieni näpertely käsin sattui, eikä jäljestä tullut läheskään niin hyvää kuin toivoin. Kaikki oli vähän vinoa ja epätarkkaa. Minua alkoi itkettämään, kun tuli niin kipeä muistutus siitä, etten aina pysty siihen mihin haluaisin pystyä.

Sain jotenkuten kaksi työtä kasaan ja lopun ajan käytin joulukorttien askarteluun, mutta tässä vaiheessa olin jo lannistunut. Kunhan käytin aikani johonkin odotellessani iltapäivää. Iltapäivällä siirryimme keittiön puolelle leipomaan lahjoiksi kaikenlaisia herkkuja ja sain onnekseni mukavan parin, jonka kanssa nauroimme ja juttelimme työn lomassa. Muuten petyin myös tähän iltapäivään – ohjeet olivat todella monivaiheisia ja hankalia. Reseptien toteuttaminen vaatii kalliita hankintoja niin väline- kuin elintarvikepuolella. Tässä vaiheessa voimatkin olivat ihan lopussa ja vaan sinnittelin loppuun asti.

Mitä päivästä jäi sitten käteen? Ensiksi ajattelin, että todella vähän: pari rumaa kädentyötä ja pettymystä. Kurssilla kaikkea ruokaa tehtiin niin vähän, että niitä maisteltiin paikanpäällä ja kotiin viemisistä ehtivät mummot rohmuta niin paljon, ettei mitään mukaan otettavaa edes ollut enää. Olin aluksi niin pettynyt ja väsynyt, että teki mieli alkaa itkeä.

Kotona kuitenkin katselin kädentöitäni uudestaan. Päätin suhtautua niihin pehmeämmin, lempeydellä. Ne ovat kuitenkin kovalla yrityksellä tehtyjä, niillä voimilla ja taidoilla, joita pystyin sinä kipeänä hetkenä käyttämään. En aio antaa niitä eteenpäin, altistaa niitä arvostelulle. Uskalsin kyllä laittaa kuvan tänne, koska täällä en usko kenenkään arvostelevan niitä. Minulle ne on kuitenkin muisto siitä, miten kipeänä päivänä yritin ja mitä siitä syntyi. Aion katsoa niitä lempeästi ja anteeksiantavasti, sillä tein kuitenkin parhaani siinä tilanteessa. Ja se riittää minulle.

10544420_10152333435987371_7544714212503422305_n

Tasa-arvoa

sateenkaareva_rakkaus

Jee! Tänään se tapahtui, tasa-arvoinen avioliittolaki meni eduskunnassa läpi!!!!!

Toki se tarvitsee vielä muutaman äänestyksen ja aikaa, mutta toivottavasti vuonna 2017 maaliskuussa voidaan jo vihkiä samaa sukupuolta olevia pariskuntia avioliittoon! Ihanaa.

Tämä päivä on ollut kerta kaikkiaan ihana. Aamulla kiirehdin luennolle, jonka alussa opettajamme ilmoitti päästävänsä meidät ajoissa, jotta ehdimme kaikki mielenosoitukseen. Sitten kaksi koulukaveria jo kyselivät, mentäisiinkö yhdessä mielenosoitukseen, että muutkin kaverit olivat jo kyselleet voitaisiinko porukalla lähteä minun mukaani. Tuli niin hyvä mieli, että ystäväni halusivat lähteä mukaani ja olla tukemassa tasa-arvoa.

Suuntasimme siis ystävieni kanssa koulusta kansalaistorille, jossa tapasin vielä muutaman tutun ja vaihdoin kuulumisia. Muuten aika meni innostuneissa tunnelmissa, hypetettiin kavereiden kanssa ja innostuneena pompittiin. Kun vihdoin kuulimme tulokset, kyllähän siinä kyynel tuli silmäkulmaan useammilla ja haleja jaettiin onnellisina.

Asiaa juhlittuamme, lähdin jo kävelemään kohti bussipysäkkiä päästäkseni kotiin. Viestejä tuli ystäviltä ympäri Suomea, onnitteluja ja ilon jakamista. Pian puhelin myös soi ja sieltä kuuluikin käsky palata, kaverit olivat kotiin lähön sijaan ideoineet jatkot onnellisen tuloksen vuoksi.

Lähdimme siis pienellä porukalla baariin, kaikki riehakkaissa tunnelmissa. Olin niin onnellinen, paitsi tuloksesta, myös näistä uusista opiskelijaystävistäni, jotka hyväksyvät minut omana itsenäni ja halusivat juhlia kanssani. Kun kuulemma ilman minua ei juhliminen olisi ollut sama asia, minunhan tulevaisuutta tässä juhlittiin. Totesin ääneen tähän, että vaikka aluksi harmittelin, ettei tämä muutos tullut silloin, kun vielä olin parisuhteessa (koska olisi kivaa juhlia tätä oman rakkaan kanssa), olen oikeastaan tosi onnellinen, missä seurassa sen hetken vietin. En tarvitse puolisoa tai parisuhdetta tästä hetkestä nauttimiseen tai onnellisena olemiseen. Olen niin onnellinen uudesta elämäntilanteestani ja ystävistäni, jotka pitävät minusta juuri tälläisenä, että oikeastaan hetki oli ihana viettää juuri nyt, juuri tässä elämäntilanteessa, juuri näiden ihmisten kanssa. Tunnen itseni rakastetuksi.

supportlove

Born this way

santana3

Olen keksinyt, miksi tykkään olla yksin.

Kun innostun jostain asiasta, kukaan ei ole vaikuttamassa siihen. Ei innostamassa lisää tai myöskään pilaamassa sitä. Saan itse tutkiskella, mitä oikeasti tunnen, mistä tykkään ja mistä en tykkää. Reaktiot ovat puhtaita ja aitoja, kun en myöskään ajattele, mitä joku toinen ajattelisi tästä. Korkeintaan koira katsoo ihmetellen, että mitä sinä hihkut.

Tähän liittyy aiemmin mainitsemani Glee-into. Olen aina pitänyt sarjasta, mutta se unohtui pitkäksi aikaa, kunnes viime aikoina olen palannut sen pariin. Hieman nolottaa myöntää, mutta olen fani. Ihanaa musaa, hyvä fiilis ja samalla käsitellään tärkeitä asioita – mikäs sen parempaa.

Yllättäen käsitellyistä aiheista eniten koskettaa homoseksuaalisuus ja sen tuomat haasteet, johtuen lähinnä ihmisten suvaitsemattomuudesta. Olen itsekin törmännyt samaan aiheeseen, tasa-arvoisen aviolittolain käsittelyn herättämien keskustelujen takia.

Varmaan kellekään ei tule yllätyksenä, että kannatan lakia. Olen hyvin avoin omasta sateenkaarevuudestani, vaikka en tee siitä numeroa. Puhun aivan kuten kaikki muutkin ja jos tulee tilanne, jossa sen sanominen on luontevaa, kerron siitä. Uusien ihmisten kanssa haluan sen usein tulevan ulos mahdollisimman pian, sillä tiedän näin ainakin välttäväni ihmiset, jotka eivät sitä kestä. Kukaan ei ole siitä vielä tehnyt numeroa, toivottavasti ei teekkään.

Kuitenkin muutamaan keskusteluun, lakiin liittyen, olen joutunut. Eräässäkin viime viikon tilanteessa eräs ihminen alkoi puhumaan ja kyseenalaistamaan lain tarpeellisuutta, enkä voinut hillitä itseäni. Saatan olla ujo ja hiljainenkin joskus, mutta joskus vain tälläisissä tilanteissa todella kiihdyn ja silloin on ujous kaukana.

gay_wedding

”Miksi se laki muka pitäisi saada? Jos homot  saisi avioliitto-oikeuden nyt, mitäs sitten esimerkiksi polyamoriset tai aikuinen insestipariskunta, jotka haluavat tasa-arvon nimessä naimisiin, mitäs siihen sitten sanot?” Tälläisen argumentin sain vastaani ja hetken jouduin hengittämään syvään. Minun yksi piirteeni rinnastetaan insestiin, ihanaa. Sain selittää, kuinka homoseksuaalisuus on yksi ihmisen piirre, niin kuin ihon tai silmien väri.  Siitä on useita tutkimuksiakin, kuinka se on synnynnäistä. Polyamorisuus ja insesti ovat valintoja, joita ainakaan vielä ei minun tietääkseni ole todistettu tieteellisesti olevan synnynnäinen piirre. Eikä tässä haetakkaan kaikille maailman ryhmille subjektiivista tasa-arvon kokemusta. Kyse on siitä, että aina on ollut olemassa ja tulee olemaan pieni osa ihmisiä, joiden yksi piirre on homoseksuaalisuus. Vähän kuin vasenkätiset tai vaikka tummaihoiset. He elävät kuten muut ja perustavat esimerkiksi perheitä. Laki ei saisi syrjiä heitä vain yhden ominaisuuden takia. Kyse on tasa-arvoisuudesta lain edessä.

”Mihin kirkko sitten perustuu jos ei Raamattuun?” Sitten vedettiin mukaan kirkko, Raamattu ja Jumala. Piti vetää henkeä ja sitten alkoi Raamatun tulkinta by minä. Lyhennän tähän. Mielestäni Raamattu on hieno kirja ja aikana, jolloin sitä on kirjoitettu, se on myös edistyksellinen. On kuitenkin tieteellisesti osoitettu fakta, että se on useista kirjoista koostuva kokoelma, jota on muokattu useita kertoja ja sitä on käännetty useita kertoja useille eri kielille, joista on tehty taas lisää käännöksiä. Siksi sitä lukiessa se on hyvä nähdä kahteen jakautuvana: muuttuvaan ja muuttumattomaan. Se on kirjoitettu tietyssä ajassa ja tietyssä kulttuurissa, mikä näkyy siinä ja sitä pitää ymmärtää. Aika ja kulttuurit, jossa sitä nyt tulkitaan, eivät ole samoja ja näin ollen myöskään tietyt asiat eivät pysy muuttumattomina. Muuttumatonta on sen sanoma: rakkaus. Lähimmäisen rakkaus.

Esimerkiksi jos luet vanhaa kirjaa, sanotaanko sata vuotta sitten kirjoitettua, vaikka lastenhoito-opasta, ymmärrät siinä olevan sekä muuttuvaa että muuttumatonta. Muuttumatonta voi olla sen sanoma: lapset ovat arvokkaita ja heistä tulee pitää huolta. Muuttunutta voivat olla osa sen ohjeista, joistakin voidaan esimerkiksi tietää tämän päivän tiedon nojalla olevan hengenvaaraa, joten et noudata niitä kaikkia. Voit kunnioittaa ja arvostaa kirjaa ja sen sanomaa, etkä kyseenalaista sen kirjoittajien halua vaikuttaa ihmisiin hyvällä tavalla. Mutta ymmärrät, että kirja ja sen ohjeet ovat laadittu tietyssä kulttuurissa ja tietyssä ajassa.

En siis kritisoi kristinuskoa, kirkkoa, Raamattua tai Jumalaa. Mielestäni niiden pitäisi keskittyä sen syvimpään olemukseen: rakkauteen, lähimmäisen rakkauteen. Ja se ei mielestäni ole mitenkään ristiriidassa homoseksuaalisuuden tai tasa-arvoisen avioliittolain kanssa. Tärkeintä olisi kuitenkin saada tasa-arvo lain edessä ja uskonnolliset yhteisöt saisivat itse päättää miten haluavat asian kanssa edetä.

be_braveJa näin taas saarnasin. Mutta vain vähän, toisin kuin viime viikolla, jolloin minä puhuin puoli tuntia ja muut kuuntelivat. Annoin tilaa kysymyksille ja vastasin niihin kunnioittavasti, en lähtenyt haukkumaan tai arvostelemaan toisten ajattelutapoja. Toivoin vain, että he ajattelisivat itse, heille valmiiksi annettujen vastausten sijaan. Ja tämän yhden epäilijän silmissä tuntui heräävän ajatus tämän saarnan loputtua.

Tärkeintä itselleni on, että olin rohkea. Olin rohkeasti oma itseni ja puolustin omaa näkökantaani. Puhuin rohkeasti ja silti kunnioittavasti. En loukannut ketään ja sain kannustusta, sekä kiitosta. Ihmettelin itsekin rohkeuttani ja saarnaamistani, mutta ainakaan sitä ei tarvitse hävetä.

Draculan morsian

verta

Jos jokin lempinimi kuvaa nykyistä tilaani hyvin, on ystäväni antama Draculan morsian aika kuvaava.

Minulla on nimitäin aika kiusallinen ja harmittava ongelma: jatkuvat kuukautiset. Ne ovat välillä todella vaivaksi ja välillä taas normalisoituvat. Viime aikoina ne ovat olleet taas hankalat – 4 viikkoa vuotoa ja yksi viikko taukoa.

Tämä on aiheuttanut kamalia vatsakramppeja, joiden takia olen joutunut jäämään pahimmillaan kotiin koko päiväksi. Lisäksi minua huimaa usein ja olen jatkuvasti väsynyt. Yritä siinä sitten opiskella, käydä koulussa, hoitaa koiran ja sosiaaliset suhteet.

Lääkärit ovat jatkuvasti vähätelleet tätä ongelmaa, mutta vihdoin ja viimein sain keskiviikkona ajan terveyskeskuslääkärille, joka rupesi heti hoitamaan asiaa. Tänään tuli verikokeiden tulokset, joista vaan hemoglobiini oli huono, eikä mikään yllätyskään kun koko ajan valutan verta… Lähetettä siis eteenpäin ja lisää tutkimuksia.

Viikonloppuna tulivat apuun ystävät. Lauantaina toinen ystävä oli käymässä ja sunnuntaina toinen. Molempien kanssa syötiin hyvin, oltiin rennosti ja juteltiin tuntikausia. Toisen kanssa mukaan mahtui myös loistavan Solsidan-sarjan kolmannen kauden maratooni.

Tämän viikon ollessa hyvin raskas, aion ratkaista ongelmiani viemällä ihanan koirani hoitoon. Heti puhelua soittaessa iski ikävä, vaikka pieni lähtee vasta huomenna. Tiedän sen viihtyvän hoidossa, sillä se pääsee riehumaan toisen koiran kanssa ja saa paljon enemmän huomiota, kuin mitä itse pystyn nyt antamaan. Vaikka jaksaisin viedä sen ulos ja ruokkia sen, se ei riitä. Koira ansaitsee ja tarvitsee paljon muutakin huomiota, sylissä oloa, leikkimistä, halimista. Haluan antaa parhaani sille ja nyt en siihen ihan pysty. Uskon, että kun saan aamuisin nukkua rauhassa ja olla hyvillä mielin miettimättä kuinka kauan koira on yksin, jaksan taas ensi viikon paremmin.

Toisekseen tällä viikolla on muutama mukava iltameno, jotka piristävät ja olisivat tarkoittaneet enemmän yksinoloa koiralle, joten hoitoviikko tekee siksikin hyvää. Pääsen muunmuassa teatteriin ja työväenopiston kurssille, ihanaa. Muina iltoina aion vaan levätä ja katsoa Gleetä. Innostuin sarjasta taas, kun huomasin sen tulleen nettipalveluun, jonka kautta katson välillä leffoja. Pääsen kuulemaan hyvää musiikkia, joka vie ajatukset muualle väsymyksestä ja kivusta. Ja on se Santana aika ihana…

santana

Ihmiset ympärilläsi

398979_244403502327476_745410121_n

Lyhyesti.

Olen kiitollinen siitä, että vaikka minulla on kipuja ja olen väsynyt, ympärilläni on hyviä ihmisiä. Ihmisiä, jotka muistuttavat siitä, kuinka koettelemukseni vievät minua eteenpäin. Olen kiitollinen, että elämässäni on ystäviä, jotka tekevät tätä, mutta myös paljon muitakin ihmisiä näyttämässä tätä minulle. Ympärilläni on paljon ihmisiä, joihin vasta tutustun tai jotka eivät ole kauaa lähettyvillä, mutta jotka auttavat näkemään asioita selkeämmin. Se auttaa minuakin näkemään syvemmän merkityksen kaikessa, tai ainakin muistuttamaan siitä, jos en sitä itse aina muista.

Sunnuntain iltapalaa

banaanilettuNyt on taas takana yksi unentäyteinen viikonloppu.

Olen vain nukkunut. Nukkunut pitkät yöunet ja päälle vielä päiväunia.

Tänään sentään tein koulutehtäviä ja niiden parissa saikin ahertaa. Päätinkin piristää itseäni ja tehdä jotain hyvää iltapalaa. Tässä teillekin ohje:

Banaaniletut

Muussaa yksi banaani haarukalla. Sekoita sekaan yksi kananmuna ja ripauta sekaan oman makusi mukaan kaardemummaa tai esimerkiksi kanelia.
Paista voissa pannulla niin, että molemmat puolet ruskistuvat. Syö esimerkiksi marjojen ja maustamattoman jugurtin kanssa.

Huom! Ohjeesta tulee joko neljä pientä lettua tai yksi isompi. Ohjetta voit muokata oman nälän mukaan niin, että aina yhtä banaania kohden tulee yksi kananmuna.

Superperjantai

306004_459402514096801_1061122629_n

Itkun ja väsymyksen kautta iloon, mikä perjantai!

Tämä viikko muuttui yllättävän raskaaksi, kun koira sairastui pahaan vatsatautiin. Ilmeisesti leikkauksen takia annetut antibiootit tuhosivat sen suoliston tasapainon ja joku bakteeri vielä pääsi ulkona vatsaan, varmaan pupun papanan kautta. Seuraus on ollut se, että koira on vain oksentanut noin puolen tunnin – tunnin välein. Ja minä olen valvonut yöt sen kanssa, kroppa kipeänä siivonnut lattioita ja mennyt vielä aamuisin kouluun. Koulusta väsyneenä tullessa on pitänyt aloittaa taas siivous, kun koti on täynnä oksennusta. Mikä kauhuskenaario! Aika paljon vuodatin väsyneenä kyyneleitä, kun ei olisi vaan millään jaksanut.

Onneksi on olemassa ihania ystäviä ja Helsingin pieneläinklinikan hätäpäivystys-puhelin. Päivystykseen soittamalla sain hyvän diagnoosin ja neuvot miten toimia, ja ystävä lähti tuomaan yöllä vatsalääkettä luokseni koiraa varten. Näin nopealla toiminnalla alkoi tilanne vihdoin rauhoittua.

Täytyy tässä silti vaan todeta, että miten voi olla niin, että apua tarvittaessa sitä saa toisilta kipuihmisiltä. Kun väsyneenä ja kipeänä soitin apua esimerkiksi perheeltäni, ei millään ehtinyt tai voinut tulla avuksi, vaikka omistaa auton. Apua olisi saanut aikaisintaan seuraavana päivänä. En edes ehtinyt pyytää apua, kun tilanteesta kerrottuani ystävälleni, hän oli jo toimimassa ja loppujen lopuksi hän, toinen kipuihminen, oli tunnin päästä kotiovellani julkisilla liikennevälineillä matkustettuaan, tarvittava lääke mukanaan.

tgifKaiken edellä mainitun takia olin niin iloinen perjantaista, viikon viimeisestä arkipäivästä.

Aamulla olin luennolla koulussa, mikä meni tuttuun tapaan väsyneissä tunnelmissa. Onneksi vieruskaverini osaa piristää omalla väsyneellä tavallaan, mikä johtaa tosin usein siihen että yhdessä ollaan ihan hysteerisiä. Iltapäivällä taas oli oikeasti todella mielenkiintoista ohjelmaa, ryhmäni kävi haastattelemassa erään järjestön työntekijää. Haastattelu antoi todella paljon energiaa, sillä järjestön toiminta ja myöskin sen vaikuttavuus olivat ihan omaa luokkaansa. Mikä olisi motivoivampaa kuin keskustella innostuneen työntekijän kanssa asioiden parantamisesta ja heidän tavastaan tehdä sitä? Juuri tälläisinä hetkinä rakastan opiskelua.

Ihana perjantaini ei loppunut todellakaan tähän. Kun lähdin haastattelusta, huomasin ystäväni soittaneen ja soitin takaisin. Hän asui ihan haastattelupaikan vieressä ja kutsui minut syömään luokseen. Sain siis hyvää ruokaa ja hän oli vielä leiponutkin minulle. Tunteja vierähti toisensa jälkeen, kun nauroimme ja vietimme hyvää aikaa yhdessä. Samalla hän lyhensi taas hiuksiani, kun valitin niiden kasvaneen liian pitkiksi. Lähdin siis vatsa täynnä, hyvillä mielin ja uudella tukalla illalla kohti kotia.

Eikä tämä vielä loppunut. Kun pääsin kotiin, vielä yksi ystäväni tuli kylään. Emme ole ehtineet nähdä pitkään aikaan ja olin jo sitä mieltä, etten nytkään enää jaksa nähdä, mutta hän tuli kuitenkin. Eikä tullut yksin, vaan yhden lempiviinipulloni kanssa. Koira oli taas päivän aikana ehtinyt oksentaa kotiin, joten hän istutti minut sängylle rentoon asentoon, kaatoi viiniä ja kuurasi sotkut pois.

Mitä arkipäivän luksusta! Ensin ihanaa seuraa, ruokaa ja kauneudenhoitoa, sitten hyvää seuraa, kotiapua ja viiniä! Voiko perjantai superimmaksi enää muuttua?

Olen niin kiitollinen.

Sosiaalisista suhteista

 

10003374_474553592687931_8401623199393659197_nOlen viime aikoina saanut nähdä ja kokea kovin monenlaisia sosiaalisia suhteita.

Uusi koulu vie ajallisesti paljon aikaa, helposti luentoja on klo. 9-16 näin alussa. Paljon oppiminen perustuu myös oppimistehtäviin, joita tehdään erilaisissa ryhmissä: niin itse valituissa kuin arvotuissa. Toisin sanoen jatkuvasti saa ja pitää olla sosiaalinen, tutustua uusiin ihmisiin ja toimia ryhmissä. Onko ihmekkään, että on ihan poikki kun pääsee kotiin?

Jännitin alussa ryhmätöitä ja uusia, arvottuja ryhmiä todella paljon. Nämä arvotut ryhmät jännittivät, koska onhan meitä noin kuusikymmentä opiskelijaa ja kaikki eivät voi olla vielä tuttuja.

Onneksi olen saanut huomata, että uudet ryhmät eivät ole niin pelottavia ja niissä voi tutustua, jopa ystävystyä ihmisten kanssa, joiden kanssa muuten ei välttämättä olisi. Ensimmäisessä arvotussa ryhmässä tosin nousi ensiksi yksi huonommista piirteistäni, piiskurin rooli. Hermostun ja stressaan, jos työjako ja aikataulu eivät ole selviä, joten otin tiukan johtajan roolin. Onneksi muu ryhmä koki sen hyvänä, koska saatiin hommat heti alkuun ja tehtävänjakokin hoitui nopeasti. Puhuttiin tästä myöhemmin ja se vain vahvisti meidän ryhmää.

Sain tästä ensimmäisestä arvotusta ryhmästä varsinkin yhden hyvän ystävän. Kävimme kaksin kahvilla erään päivän jälkeen ja koimme luottamuksen niin suureksi, että molemmat avasivat elämäänsä toiselle avoimesti. Useampi tunti vierähti ja jaettiin isoja kokemuksia toisillemme. Kun on sydän avoimena, uskaltaa kertoa rehellisesti itsestään ja arvostaa sitä, kun toinen kertoo rehellisesti itsestään, voi syntyä hienoja ystävyyksiä.

Itse valittu ryhmä on helppo muodostaa, kun tuntee jo paljon ihmisiä ja on tullut sen verran ystäviä, että on heti selvää, että pääsee ryhmään mukaan. Ja että on haluttu ryhmäkaveri. Meistä on muodostunut isompi tyttöporukka, jossa ollaan jo vietetty yhdessä iltaa ruokaa tehden ja istuskellen. Tämän isomman porukan sisällä on sitten erilaisia, pienempiä ryhmiä/pareja, jotka viettävät säännöllisemmin yhdessä aikaa. Itsekin olen löytänyt tästä isosta porukasta sekä yhden läheisemmän ystävän, jonka kanssa näemme ja olemme yhteydessä enemmän koulun ulkopuolella sekä pari pienempää porukkaa, joiden kanssa olen myös ollut viettämässä iltaa.

311184_425375037517928_2037754007_nJoitakin ihmissuhteita olen joutunut myös laittamaan niin sanotusti tauolle. Joutunut sanomaan ei ja sanomaan, että nyt tarvitsen enemmän aikaa itselleni.

Olen yksinkertaisesti niin väsynyt, että koulun jälkeen on välillä vaikea jaksaa mitään muuta kuin viettää aikaa koiran kanssa kotona. Välillä tarvitsen todella myös koko viikonlopun siihen, että teen vähän kouluhommia ja vain lepään. Silloin saatan soitella ystäville pidempiäkin puheluita, mutta en välttämättä jaksa nähdä ketään. Koulussa on jatkuvasti niin sosiaalinen, että sille tarvitsee myös lepoa tasapainoksi.

Kaikki kaverit eivät kuitenkaan ole ymmärtäneet tätä, vaan loukkaantuvat tästä levon tarpeesta. Tämä koskee valitettavasti myös perhettäni ja sukuani. Vaikka kerron mistä etäisyyden ottaminen johtuu tai vain kerron tarvitsevani etäisyyttä, he ottavat sen itseensä. Silloin tekee mieli pyörtää kaikki sanomansa ja sanoa ”eikun hei, tottakai me voidaan silti nähdä!”, ettei vaan loukkaa toista. Olen joutunut olemaan tosi tiukkana itseni kanssa ja pakottautunut olemaan hiljaa. Tarvitsen lepoa, en voi vain toista miellyttääkseni nähdä silloin.

Uskon, että jossain vaiheessa tämäkin tasoittuu. Kun opin ottamaan tarpeeksi lepoa ja tasapainoittamaan elämääni, jaksan nähdä myös ystäviä enemmän. Ja silloin olen myös enemmän iloksi ystävilleni.

1546425_1001972069816629_1518848995071751078_nElämääni on tullut myös muutamia uudenlaisia ystäviä.

Ystäviä, joilla on niin sanottu normaali perhetausta ja lapsuus. Ystäviä, jotka ovat menneisyytensä kanssa tasapainossa. Näin sanottuna tietenkin kuulostaa hassulta, mutta totuus on, että useimmilla ystävilläni on ollut omat haasteensa taustallaan. Se ei tee heistä yhtään sen parempia tai huonompia, mutta näihin uusiin ystäviin verrattuna erilaisiksi.

Paras esimerkki tästä on yksi ystävä, johon tutustuin tänä syksynä. Tapasimme sattumalta ja heti tuntui, että meistä tulisi hyvät ystävät. Olemme täysin saman ikäiset, viikon ikäerolla ainoastaan. Ja silti, tuntuu, että hän elää aivan erilaisessa maailmassa. Hänen välit perheeseensä ovat todella hyvät, hän asuu vielä kotona ja on tasapuolisessa suhteessa sisarustensa kanssa. Hänen perheensä on tasapainoinen ja lapsuuskin ollut turvallinen. Hänellä on mennyt koulut ihan hyvin ja hän vielä pohtii, mitä hän haluaisi tehdä. Hän on kokeillut muutamaa eri alaa, mutta ei pidä kiirettä ja kokeilee rohkeasti eri asioita. Hän haaveilee omaan kotiin muuttamisesta pian, mutta hänellä ei ole kiire. Hän tekee töitä, mutta ei niin säännöllisesti ja paljon, koska hänen kulunsakin ovat pienet. Hänen ei tarvitse miettiä, mistä seuraavat vuokrarahat. Hänellä on tiivis, samanlaisen taustan omaava kaveripiiri, jolla on sama elämäntilanne. Hänellä on tietenkin ollut omanlaisia haasteita elämässään, mutta esimerkiksi kivun kanssa eläminen on hänelle täysin vierasta.

Joskus se tuntuu epäreilulta. Minäkin haluaisin tiiviit, lämpimät välit perheeseeni ja asua vielä onnellisesti kotona, ilman paineita kokeilla elämää ja siipiäni. Ilman paineita toimeentulosta tai opiskelusta, yksin pärjäämisestä. Elää ilman kipuja. Totta kai haluaisin, kukapa ei haluaisi? Minusta se ei olisi rehellistä sanoa, etten välillä ajattelisi näin.

Silti todellisuus on tämä, elämä on mennyt niin kuin se on mennyt. Sen sijaan, että alkaisin kadehtimaan erilaista tilannettamme, otan siitä kaiken irti. Kun olemme yhdessä, voin olla hetken osallisena hänen elämäänsä sellaisena kuin se on. Tietenkin tietyin rajoittein. Kun olen kipeä, silloin kokoonnutaan minun luona tai soitellaan. Mutta muuten voin elää lapsuuttani uudestaan. Voin heittäytyä huolettomaksi ja lapsekkaaksi, olla hänen ja hänen kavereidensa kanssa kuin he itse ovat. Ja se on aika vapauttavaa, jopa voimaannuttavaa.

10373971_673253869410821_2500967711148836295_n

Tatuointi

e7be5c530f344ff98b905d6985d9d416

Tänään tein jotain ihan ensimmäistä kertaa: otin tatuoinnin!

Haaveissa tatuointi on ollut jo 11-vuotiaasta, ideat vain ovat vaihdelleet ja rohkeus on puuttunut. Muutama aikakin on ollut varattuna, mutta olen aina jänistänyt. Kerran olin tosissani menossa, mutta lääkärisivustoja tutkiessani tajusin tatuoinnin paikan olevan itselleni väärä. Vaikka en sairasta tulehduksellista nivelsairautta, jota hoidetaan kortisonipiikeillä, on fibromyalgikoilla suuri mahdollisuus joutua ottamaan kortisonipiikki kipeään niveleen. Ja tämä tatuointi oli suunniteltu juuri kipeän sorminivelen päälle, mikä olisi estänyt tulevaisuudessa kortisonipiikkien saamisen. Jäipä siis ottamatta sekin kuva.

No, nyt rohkaistuin. Olin nähnyt erään tekijän kuvia ja tyytyväinen niiden jälkeen, joten päätin eräs päivä kävellä katsomaan sitä liikettä, jossa hän työskentelee. Siinä ulko-oven edessä hän sitten käveli vastaan ja kysyin haluaisinko tulla sisään. Päätin siinä samassa hetkessä mennä ja samalla tuli varattua aikakin, hups.

20141111_122220_resizedJa tälläinen siitä tuli! Kuva on napattu heti kuvan valmistuttua, mistä johtuu siinä näkyvät tuhrut.

Eli täälläkin kenties joskus vilahtanut kuva nallesta, joka halaa itseään ja joka on piirretty yhdellä viivalla. Alkuperäisessä kuvassa teksti on samassa viivassa kuvan kanssa, mutta tässä mittakoossa se ei pysyisi kauniina. Niinpä päätettiin laittaa teksti kuvan ympärille. Paikaksi valikoitui oikea sisänilkka.

Pelkäsin aika paljon tatuoinnin ottamisesta tulevaa kipua. Mukana oli hyvä ystäväni, jolla on useampia kuvia ja hän pelotteli minua etukäteen. Surinan alkaessa puristin ystäväni kättä ja olin valmis kiroilemaan – mutta kipu ei ollutkaan niin kova kun odotin. Totta kai aina välillä kone osuu johonkin hermopäätteeseen ja silloin todellakin sattui, mutta muuten se oli helpompaa. Kun vertaa siitä tulevaa kipua, jonka kuitenkin tietää olevan väliaikaista ja omasta valinnasta johtuvaa, omaan normaaliin kipuun, ei se ole mitään. Kipu on jo niin iso osa omaa arkea, että tämä kipu ei paljoa hetkauttanut. Vaikka kaverin sormet olivat aika puristuksessa sen vartin ajan, mitä työtä nakutettiin…

20141111_163341_resizedMiksi sitten tuo kuva?

Itseään halaava nalle ja ”love yourself”. Se kuva on tuonut minulle todella paljon voimaa. Kun erosin, kun kohtasin vastoinkäymisiä, kun tuntui vaikealta ja erilaiselta olla kipeä, herkkä. Kun täytyi jäädä kotiin lepäämään, vaikka olisi halunnut mennä. Kun oli epävarma olo. Kuvaa katsoessa tuntui, että asiat järjestyvät, kunhan tekisin samoin: rakastaisin itseäni ja pitäisin itsestäni huolta, olisin hellempi, pehmeämpi itselleni.

Nallet ovat muutenkin olleet merkityksellisiä minulle, erityisesti viime aikoina. Yllä olevassa kuvassa on Joutomaa-taitelijan Talvivarasto niminen taideteos. Löysin sen eräänä kesäiltana seikkailessani pienessä puodissa ja rakastuin ensisilmäyksellä. Nallet kun ovat pehmeitä ja lempeitä, mutta tarvittaessa voimakkaita. Ne tarvitsevat kuitenkin paljon lepoa, niin kuin minä itsekin.  Samaistun siis niiden sielunelämään. Ja tässä kuvassa tulee mielestäni hyvän olemisen edellytykset esiin: villasukat, ruohontuoksu, askartelutarvikkeet, aaltojen kohinaa, suklaata, suukkoja ja kirjoja. Niillä pärjää jo aika pitkälle, kun vaan muistaa, että onni syntyy pienistä asioista ja itsensä kuuntelemisesta.

Nyt sitten vain rasvailemaan tatuointia… Uusi tatuointi odottaa jo rahoituksen järjestymistä.

Kouluväsymystä

10387471_10152796258716661_3960522220830372580_n

Olen erittäin kiitollinen, että olen vihdoin päässyt opiskelemaan.

Mutta olen aivan poikki.

Päivät ovat viime päivinä kestäneet yhdeksästä iltapäivän neljään. Istuminen saa koko kropan kipeäksi, vaikka kuinka venyttelen ja kävelen.

Eikä rankinta ole se päivän pituus, vaan kaikki ne ärsykkeet. Kirkkaat valot, paljon ihmisiä ja paljon eri asioita, joihin kiinnitän huomiota. Valoja, värejä, ääniä, tuoksuja, hajuja, lämpötiloja ja niiden vaihteluita. Koska olen löytänyt aika paljon uusia ystäviä ja tuttuja koulusta, myös isoissa porukoissa jutussa mukana pysyminen uuvuttaa. Kun kaikki puhuu yhtä aikaa tai keskustelu vaihtuu kiivaasti aiheesta toiseen, pitää itse pysyä skarppina. Ja se uuvuttaa.

Vaikka nautin tästä kaikesta, että on mielekästä tekemistä ja ihmisiä ympärillä, se veroittaa muuta elämää paljon. Muu elämä on pitänyt rauhoittaa levolle. Tämänkin viikonlopun olen vain nukkunut ja ollut kotona. On ollut ihanaa vain nukkua, vähän lukea ja käydä koiran kanssa kävelyillä. Mutta silti, olisi ollut vaikka mitä menoa. Harmittaa ja silti tiedän, että tämä on ainoa oikea ratkaisu. Kaikelle tapahtumille tarvitaan tasapainotukseksi lepoa. Ehkä ensi viikolla jaksan enemmän.

Aamupalakokeiluja

smoothieOlen pari viime viikkoa kokeillut uudenlaista aamupalaa: smoothieta.

Vatsa on ollut todella kipeä viime aikoina ja olen yrittänyt helpottaa sen toimintaa kaikin mahdollisin tavoin. Olen jopa sortunut kokeilemaan yhtä superfoodia: chia-siemeniä. Yleensä olen aika varovainen superfoodien suhteen, sillä ne voivat olla suomalaiselle kropalle turhan vahvoja tai jopa sopimattomia. Monet niistä on kasvatettu Kiinassa tai Etelä-Amerikan maissa, joiden maaperässä on paljon haitallisia jäämiä, jotka joidenkin tutkimusten mukaan voivat imeytyä näihin superfoodeihin. Muutenkaan näissä maissa valvonta ei aina ole niin tarkkaa, kuin toivoisi…

No kuitenkin, nyt kaapissa on pussi chia-siemeniä ja jääkaapissa makeuttamatonta mantelimaitoa. Laitan niitä iltaisin noin 3 ruokalusikallista likoamaan 250g mantelimaitoon ja aamulla siellä odottaa valmis ”chia-geeli”. Se kestää jääkaapissa noin kaksi viikkoa ja siitä otan muutaman ruokalusikallisen päivittäin smoothieen. Tämän geelin pitäisi tasapainottaa vatsaa, sillä siinä on todella paljon kuitua, antioksidantteja ja vitamiineja. Laittamalla googleen chia, löytyy kymmenittäin sivuja, joilla on tarkempaa tietoa.

HUOM! Chia-siemet tulee liottaa kuten yllä olevassa ohjeessa, muuten siemenet turpoavat vatsassasi ja aiheuttavat aikamoiset vatsakivut.

Tälläisellä reseptillä aamupalani valmistuu:

Aamupala-smoothie

Laitan kulhoon yhden banaanin palasina. Lisään joukkoon pari ruokalusikallista chia-geeliä.

Kaadan kulhoon joko tuoreita hedelmiä (esimerkiksi luumuja palasina, ilman kiveä), pakastemarjoja (esimerkiksi mustaherukkaa) tai muutaman ruokalusikallisen marjajauhetta. Olen ihan hulluna näihin kotimaisiin, kuivattuihin marjajauheisiin. Yksi teelusikallinen jauhetta vastaa yhtä desiä tuoreita marjoja. Kotona minulla on karpalo-, puolukka-, mustikka- ja tyrnijauhetta, joita vuorottelen fiiliksen mukaan.

Muiden ainesten sekaan laitan vielä 125g maitorahkaa ja surautan sauvasekoittimella ainekset smoothieksi.

Ennen minulla oli ihana monitoimikone, jolla olisin tehnyt smoothien, mutta nykyään minulla on kunnon sauvasekoitin-setti, joka ei vie kaapistakaan paljon tilaa. Siinä on sauvasekoitin, mutta myös sähköinen silppuri ja vatkain-lisäosat. Kannattava ja edullinen hankinta, varsinkin jos asuu yksin.
Ainakin tällä hetkellä vatsa on voinut paljon paremmin, kun aamulla otan leivän sijaan smoothien. Seurailen vielä tilannetta ja skeptisesti tutkailen chia-siemeniä, mutta hyvältä näyttää.