Voihan ruisleipä!

kävele ulos kehostaOlen kärsinyt sellaisesta kivusta ja tuskasta viikon, että kehosta pakeneminen on ollut harras toive.

Kivut ovat olleet todella kovat, joka paikkaan on sattunut. Kipu on ollut jatkuvasti läsnä ja uuvuttanut täysin. Lanneranka on ollut todella arka, samoin kaikki isommat nivelet ja näin ollen liikkuminen ollut melkein mahdotonta ilman kunnon lääkitystä. Tälläistä kipujaksoa en edes jaksa muistaa, tämä on todella pelottanut ja järkyttänyt.

Näiden kovien kipujen lisäksi pienempiin niveliin palasi jäytävä kipu, jota ei ole ollut pitkään aikaan. Rupesin miettimään mikä voisi olla yhdistävä tekijä ja keksinkin – ruisleipä! Lopetin ruisleivän syönnin melkein vuosi sitten, viime keväänä ja tämä pieni jäytävä nivelsärky jäi. Nyt kuitenkin tein kaalikeittoa ja sain mieliteon ruisleipään, joten päätin ostaa sitä. Ja ai että se maistui hyvälle! Paahdettuna ihan rapeaksi se maistui niin hyvältä keiton kanssa. Mutta siitäpä seurasi taas tämä nivelsärky, joten heti asian yhdistettyäni lahjoitin loput ruisleivät eteenpäin. Siihen loppui rukiin syönti.

Rukiin lopettaminen ei vie kaikkia kipuja pois, vain sen pienen jäytävän kivun. Muuten tämä kipuhelvetti on pysynyt aika samanlaisena. Ja helvetti tämä todella on ollut.

Eikä edes vain kipuhelvetti, vaan sairaushelvetti. En tunne kehoani omaksi, se reagoi tähän sairauteen ja lääkkeisiin niin hurjalla tavalla. Keho on ihan turvoksissa ja tosiaan triptylin tuoma paino on ja pysyy vielä. Se ei tunnu tai näytä omalta. Vatsa on jatkuvasti herkillä lääkkeistä, kipeä ja turvoksissa. Kuukautiset jatkuu päivittäin, vatsa kramppaa myös sen takia ja on lisäkipuja. Väsyttää ja nukuttaa koko ajan, varmaan taas turvaunta. Ja nyt uusinpana, hiuspohja reagoi. Hiuksia lähtee järjettömiä määriä, päänahka on taas verillä ja täynnä arpia. Päänahassa on kaljuja kohtia, varmaan stressin ja lääkkeiden vaikutuksesta. Näin pahana se ei ole ollut koskaan. Onneksi ystäväni pelasti minut tältä kriisiltä leikkaamalla hiukset malliin, joka on helppo hoitaa ja peittää hankalat alueet, ja näyttää vielä hyvältä! Nyt en ihan joka kerta peiliin katsoessa murehdi siis tätäkin ongelmaa. Hän laittoi minut myös piimaa-kuurille, jonka pitäisi vahvistaa hiuksia. Kun vielä näihin oireisiin lisää liikuntakyvyn hetkelliset alenemiset ja kokonaisen puuttumisen. Kun liikkuminen, ihan jo sängystä nousu tai kotona kävely sattuu, tuntuu, että sairaus hallitsee koko elämää.

Huoh, kaikkien näiden oireiden kanssa… Olen helvetissä.

huonot tunteetEn yritä peitellä tätä kipua.

Olen todella kironnut, huutanut, itkenyt, raivonnut ja surrut.

Ja se on okei. Kaikkien, myös vaikeiden, tunteiden näyttäminen on tärkeää. Olen lukenut paljon kirjallisuutta kivunhallinnasta ja kivusta, kuten täällä aiemmin mainitsemaani Mielekkäästi irti kivusta ja sairaudesta, enkä ihan tiedä mitä ajattelisin. Monissa kirjoissa lähtökohtaisena ajatuksena on tyyneys, tyyneys hyväksyä kipu ja sairaus. Kun hyväksyy sen mitä tulee, oli se sitten hankalaa tai ei, sen kestäminen ei olekaan kärsimystä – tämä on perusajatus. Ymmärrän sen, mutta toisaalta olen eri mieltä.

Kipu ja krooninen sairaus on perseestä. Suoraan sanottuna. Se muuttaa elämää, ihmistä. Se on iso muutos. Jos tämän hyväksyisi vain olkia kohauttamalla, minusta se olisi outoa tai asian kieltämistä. Totta kai asia saa suututtaa, kiukustuttaa, surettaa, vihastuttaa, mitä vain! Ja sen saa ilmaista. En tarkoita, että sitä pitäisi purkaa muille. Mutta kunhan uskallat purkaa vaikeatkin tunteet jotenkin. Yksin kotona, hakkaamalla tyynyä, huutamalla, potkimalla, heittelemällä tavaroita, itkemällä… Mikä sopiikin sinulle itsellesi. Kunhan vain et lado tuneynteitasi sisääsi, koska sekin pahentaa kipua. Olemalla pehmeämpi itseään kohtaan, suostuu hyväksymään vaikeatkin tunteet ja ilmaisee niitä. Tätä opettelen itse jatkuvasti ja se on yllättävän haastavaa.

Mutta ehkä kun tunteita ilmaisee tarpeeksi, se tyyneyskin onnistuu. Ehkä luin kirjoja liian aikaisin. Vähän sama meditoinnin ja rentoutumisen kanssa – jos jokin tunne on liian pinnalla, sen ilmaiseminen helpottaa ja sen jälkeen voin rentoutua paljon paremmin.

 Kun on ensin raivonnut ja purkanut kaikkia vaikeita tunteita rohkeasti ulos itsestään, näkee taas myös ne hyvät pienet asiat. Ja kun näkee ensin muutaman, vaikka kuinka pienen asian, alkaa yhtäkkiä huomata niitä enemmän. Pian niitä on sen verran, että ne alkavat muodostaa hyviä hetkiä ja alkavat tasapainottaa pahaakin päivää.

”Sinä se etsit hopea reunuksia myrskypilvistäkin” – ystäväni lausahti minulle alkukesästä ja se on jäänyt kyllä mieleen. Yllättäen sitä on alkanut kuulua muiltakin.

Mutta pakkohan se on etsiä, mitä muutakaan tässä tilanteessa voi? En halua jäädä paikalleni, vaan luottaa, että elämässä on rakkautta, joka näyttäytyy pienissäkin asioissa. Niitä asioita etsimällä saa myös hetken pois kivun ajattelemisesta.

6cc46d68fc5b1aa6f18e0270f0e1ec75

Pohdintaa

fibroaFibromyalgian sairastaminen on herättänyt paljon pohdintaa tässä väsymyksen keskellä.

Koko ajan särkee ja jäytää kivut nivelissä. Välillä itkettää, välillä pystyn unohtamaan kivun hetkeksi. Unta pukkaisi jatkuvasti ja nukunkin paljon, mutta haluan kuitenkin pysytellä vähän hereilläkin. Päivät ovat menneet siis sairastaessa, fibron kanssa yhteiselämää viettäen.

Olenkin pohtinut fibromyalgian kulkua elämässäni. Kipua on aina ollut, tai ainakin niin kauan kuin muistan. Kun sitä ei kuitenkaan uskottu, kun lääkärit eivät löytäneet mitään fysiologista syytä, aloin itsekin epäilemään keksinkö koko kivun. Pitkään, vuosia tein kaikkeni harhauttaakseni itseäni kivulta. Täytin elämääni asioilla, joilla unohdin kivun.

Seurustellessani kivut alkoivat näkyä arjessa paremmin, kun en enää keskittynyt unohtamaan ja välttelemään niitä. Silloinen kumppanini ei oikein uskonut kipujeni todellisuuteen, vaan ajatteli minun olevan todella herkkä ja valittavan helposti. Kun diagnoosi tuli, oli tieto tavallaan helpotus. Vihdoinkin joku uskoi ja tälle kaikelle, vuosien kivuille löytyi nimi. Toisen takia en kuitenkaan voinut vieläkään näyttää täysin kipuja ja niiden vaikutusta, vaan yritin pärjätä. Vähättelin ja välttelin kipuja sekä niistä puhumista niin paljon. En halunnut säikyttää tai väsyttää toista kivuillani. En itsekkään täysin hahmottanut tilannettani, kun yritin olla reippaampi kuin olin.

Eron jälkeen tilanne onkin ollut kiinnostava. Kivut ovat pahentuneet ja sairaus vaikuttanut moniin asioihin elämässäni. Tilanne ei siis sairauden kannalta ole parantunut. Enää ei kuitenkaan ole tarvetta esittää, vähätellä tai olla reipas. Vaikka kipua ja muita oireita on enemmän, niiden kestäminen on suhteessa helpompaa näin sinkkuna. Kun ei mene ylimääräistä energiaa kivun peittämiseen, vaan voi vaan olla, vaikka valittaa ääneen tai itkeä, se onkin helpompaa.

Eli näin sinkkuna ollessa kipu on lisääntynyt, mutta sen sietäminen helpottunut. Plus-miinus-nolla-suhdeluku taitaa olla siis sairauden kanssa tämän suhteen.

Elämäntilanteen muuttuminen muuten on vaikuttanut sairauden kulkuun. Ennen tein osapäivätyötä, minkä jaksoin ihan kohtuullisen hyvin. Kun sain tietää opiskelupaikasta, jouduin tekemään koko kesän kokopäiväisesti töitä, ilman lomaa. Tai olihan minulla viikon loma, joka menikin sairaalassa tutkimuksissa. Tästä jatkoin suoraan kokopäiväiseksi opiskelijaksi, mikä olikin isompi muutos kuin olin uskonut. Yhdeksästä neljään kestävät koulupäivät, kirkkaasti valaistut luokat, isot opiskelijaryhmät, paljon uusia ihmisiä, jatkuvaa keskittymistä, sosiaalista aktiivisuutta ja uusien asioiden muistiin painaminen veivätkin paljon enemmän energiaa mitä olin ajatellut.

Kun miettii minkälainen muutos näin lyhyessä ajassa on ollut elämäntilanteeni suhteen, ei ole ihmekkään että nyt väsyttää ja särkee erityisen paljon. Pitää ottaa siis kaikki irti näistä viimeisistä etäopiskelupäivistä ja toivoa lisää energiaa opiskeluiden jatkuessa. Yritän olla erikseen miettimättä ja pelkäämättä ensi kesää, sillä en tiedä miten jaksan ilman lomaa taas työskennellä. Se murhe kuuluu kuitenkin tulevaisuuteen ja nyt pitäisi keskittyä vain selviytymään kivuista päivä kerrallaan.

Tällä hetkellä minun ei tarvitse yrittää mitään, vaan olla itselleni armollinen. Minä riitän, minulla on tarpeeksi ja minä teen tarpeeksi. Se riittää, pitää mennä päivä kerrallaan.

riität

Koira (kipu)kaverina

shihtzuOllaan toimittu koirani kanssa rotumainostajina viime aikoina. Monilla ystävilläni ja perhetutuilla on ollut koirakuumetta, eikä asiaa ole helpottanut meidän kyläily. Yllättäen onkin käynyt niin, että moni on innostunut samasta rodusta: shih tzusta. Rodun alkuperäinen käyttötarkoitus on ollut maata silkkityynyllä ja karkoittaa pahoja henkiä – mikä mielestäni kertoo rodusta paljon: ei metsästys- tai vahtiviettiä, rauhallinen, mutta kiinnostunut, seurallinen, helppo. Ja ennen kaikkea, mielettömän suloinen ja hurmaava ulkonäöltään. Suosittelen tutustumaan rotuun enemmänkin, jos etsii itselleen parasta ystävää.

koiratMiten sitten koiran kanssa sujuu elämä kipuilijalla?

En aio valehdella: vaihtelevasti. Välillä on niin kipeä, ettei pysty liikkumaan saati huolehtimaan pienestä koirasta. Joskus sattuu niin paljon, ettei jaksa olla toiselle läsnä, sillä huolenpidon lisäksi koira tarvitsee läsnäoloa.

Mutta kun otat koiran, sitoudut sen hoitamiseen. Osa tätä sitoumusta on se, että jos et itse pysty huolehtimaan koirastasi, niin huolehdit jonkun muun hoitamaan sitä. Ja se on ihan yhtä hyväksyttävää. Eli kipupäivinä tai lepoa tarvittaessa soitan apua ystäviltäni tai perheeltäni, jotka onneksi välittävät koirastani aidosti ja ovat mielellään apuna.

Koiran hankkimista miettiessä onkin hyvä arvioida omaa kykyään huolehtia koirasta ja seuraavaksi, mikä on melkein yhtä tärkeää, miettiä onko koiralle hoitopaikkoja. Varsinkin jos olet kipuihminen ja/tai asut yksin. Yksin ei tarvitse pärjätä, eikä aina voikkaan.

Lukuunottamatta näitä pahimpia kipupäiviä, elämä koiran kanssa on korvaamattoman ihanaa. Myös kipuilijalle. Koira kiinnittää huomion itseensä positiivisella tavalla, vaatii oikeaa läsnäoloa ja saa kivut unohtumaan. Koira pitää sinut liikkeellä, eikä anna sinun hyytyä. Koira tuo ilonaiheita ja saa sinut nauramaan, mutta osaa myös lohduttaa. Koira on aina läsnä, niin ilossa kuin surussa. Parempaa ystävää ei voi toivoa.

shih tzu babyKoira antaa sisältöä elämääni.

Aamulla herätyskellon soidessa alkaa tuhina ja vaikka olisin hautautunut peittojen alle, pieni kuono etsii minut ja alkaa pusutella kasvoja. Sitten koira kiipeää rintakehäni päälle ja jatkaa pusuttelua, milloin en pääse pakoon ja alan nauramaan. Kun olen iloisella tuulella, pyörähtää hän kainalooni rapsutettavaksi. Miten aamu voisi alkaa huonosti tälläisellä herätyksellä? Aamuhetket ovat päiväni parhaita ja ne saattavat venyä jopa puoleen tuntiin.

Ulkona käydessä koira on rodulleen uskollisesti valpas tutkija. Kaikki pienetkin asiat huomioidaan ja välillä jäädään ihailemaan maisemaa. Itsekin tempautuu omista ajatuksistaan seuraamaan mitä ympärillä todella tapahtuu ja nauttimaan luonnosta. Rakastan asua kauempana keskustasta, sillä tässä lähellä on oikeaa luontoa puistoissa sekä metsissä. Voi rauhassa samoilla koiran kanssa tutkimassa luonnon ihmeitä ja elämän kiertokulkua.

Kotona koira jaksaa leikkiä vaikka kuinka ja välillä joudun olemaan tiukkana, ottamaan lelut hetkeksi jäähylle, vaikka toinen kuinka anelisi. Yhdessä leikkiessä ei voi itse olla nauramatta toisen innostukselle ja totisuudelle. Kun lähden tekemään kotitöitä, oli se sitten ruuanlaittoa tai pyykinpesua, koira tulee mukana. Hän seuraa vierestä tarkasti kaikkia askareita, kuin mikäkin työnjohtaja. Kun tulen nojatuoliini katsomaan elokuvia, kirjoittamaan tänne tai lukemaan, jää koiralle aina sopiva paikka, johon hän hypähtää. Siinä voi sitten samalla rapsutella toisen korvantaustaa, kun tekee muita asioita.

Ja parhaita hetkiä on myös illat, kun käymme yhdessä nukkumaan. Joko nukumme selät vastakkain, molemmat kyljelteen tai hän menee polvitaipeisiin muodostuneeseen koloon nukkumaan minun ollessani kyljelteen. Joskus koira yllättää minut nukkumalla viereisellä tyynyllä. On maailman ihanin tunne, kun sammuttaa valot ja kuulee toisen tuhisevan hengityksen lähellään.

Koirat ovat yleisesti ihania ja rotu aivan hurmaava, mutta myös koiran oma persoona on korvaamaton. Hän on pennusta pitäen ollut rohkea ja hurjapää, mutta osaa heittäytyä oikeaksi vauvaksi tilanteen tullen. Itsenäisyyttä löytyy ja omanarvontuntoa, mikä tulee hauskasti esiin koirakavereidenkin kanssa. Toimeen silti aina on tullut muiden kanssa ja koirapuistoissa olemiset ovat omistajallekin hauskaa puuhaa. Toista näin ihanaa ei ole, eikä toinen voi häntä korvata. Sydämessä on aina oma paikka juuri tälle pienelle riiviölle, vauvalle, ystävälle, rakkaalle.

Sydäntä lämmittää toisen rakkaus ja huomio, mutta myös yhteys. Yhteys, joka löytyy yhteisen kielen puutteesta huolimatta ja molempien yhteisestä halusta. Eläin, joka ei ymmärrä sinua, voi silti rakastaa sinua ehdoitta ja olla sinulle läsnä enemmän kuin moni ihminen koskaan on. Sinulla on vastuu hänen hoitamisestaan ja rakastamisestaan, jota ei saa laiminlyödä. Vastuu ei kuitenkaan paina, sillä se on sen arvoista ja koirasta näkee sen tyytyväisyyden. Meillä menee hyvin.

Unta…

fibronalleOnneksi meillä on etäopiskelua koko tammikuu, sillä tältä väsymykseltä en koululle varmaan edes pääsisi.

Olen nukkunut 10 tunnin yöunia, sen jälkeen vienyt koiran ja mennyt takaisin nukkumaan vielä kahdeksi tunniksi. Kun olen herännyt, olen syönyt vähän aamupalaa ja taas väsähtänyt niin, että olen nukkunut päiväunet. Vein taas koiran ja söin vähän, minkä jälkeen taas alkoi väsyttää. Nyt olenkin vain taistellut pysyäkseni tolkuissani.

Mistä tämä väsymys sitten johtuu?

Varmasti eniten vaikuttaa eilinen soutu-treeni. Vaikka olen lisännyt treeniaikaa hitaasti ja pitänyt välipäiviä, kroppa vaatii fibromyalgian takia todella pitkän palautumisajan verrattuna terveeseen ihmiseen. Ja koska pienikin treenauksesta tuleva kipu, joka kertoo kehittymisestä, saattaa olla liikaa normaalin kiputaakan päälle. Ja koska kehossani jyllää muutenkin niin paljon tällä hetkellä, voi kehoni taas kehittää turvaunta. Turvaunta, eli että nukun jatkuvasti, etten tuntisi niin paljon kipua.

En ole varma. Yritän vain pysyä hetken hereillä ennen koiran iltalenkkiä ja nukkumaan pääsyä. Ja olla kiitollinen, että väsymys tulee nyt kun on etäopiskelua.

eilinen-tänään

Uutta vanhan tilalle

suvi

Olen kiitollinen, sillä tämä päivä on taas näyttänyt minulle, kuinka voin saada uutta vanhan tilalle, joka ei enää palvele minua.

Tänään illalla olisi ollut entiseltä opiskeluajaltani olevan ystävän syntymäpäiväjuhlat. Päätös mennäkkö vai eikö syntyi aika pian kutsun saamisen jälkeen, sillä ymmärsin jotain. Ymmärsin, etten halua mennä. Tämä ystävä on pinnallinen ihminen, joka haluaa muiden huolehtivan itsestään eikä tarjoa vastapalvelukseksi mitään. Hän haluaa tulla nähdyksi ja olla jotain hienoa, joten hänellä on koko ajan niin kiire olla jotain, että hän ei huomaa pieniä hyviä asioita. Hän ei ole sellainen ihminen, jota voisin kutsua hyväksi ystäväkseni. Nyt hän järjesti isot juhlat, jonne hän kutsui kaikki mahdolliset tutut ja tuttavat, jotta juhlista tulisi hienot ja mahdollisimman iso juttu. Ei ole väliä, haukkuuko hän samoja ihmisiä selän takana vai eikö hän ole muuten vuoden aikana ollenkaan tekemisissä heidän kanssaan. Ennen mikään näistä asioista ei haitannut minua, sillä en ensinnäkään ajatellut ansaitsevani parempaa ja toisekseen, tälläinen pinnallinen ystävyys ei haitannut.

Nyt ymmärsin muuttuneeni. Arvostan itseäni enemmän, haluan ystävyydeltä enemmän. Haluan vastavuoroisia ystävyyssuhteita. Haluan ystäviä, jotka ovat tasapainoisia tai ainakin yrittävät tulla sellaisiksi, jotka näkevät arjessa hyviä asioita. Haluan ystäviä, jotka välittävät juuri minusta ja haluavat viettää aikaa juuri minun kanssa, eikä vain saada minusta yhden ihmisen lisää vieraslistalle, saadakseen bileet näyttämään isommilta ja suosituimmilta.

Voinkin onnekseni sanoa, että olen saanut tälläisiä ystäviä. Olen jokaisesta heistä kiitollinen.

ystäviä

Tammikuun etäopiskelu-kurssista huolimatta meillä oli tänään ryhmätapaaminen. Saimme itse päättää ryhmät ja näin ollen ryhmääni kuuluu neljä ystävääni. Päätimme tehdä ryhmätyön yhdessä viettäen samalla mukavaa päivää yhdessä, neljä paikalla ja yksi netin välityksellä toiselta puolelta maapalloa.

Kamalasta väsymyksestä huolimatta siis otin koiran kainaloon ja lähdin kohti ystäväni kotia. Kaikki toivat jotain ruokaa mukanaan ja pääsimme vaihtamaan loma-ajan kuulumisia, minun ja ystäväni koirien leikkiessä taustalla. Tehtävä valmistui puolessa tunnissa, mutta vietimme yhdessä useita tunteja jutellen ja rennosti hengaillen. Kun kaikki olivat aidosti läsnä ja kiinnostuneita toisistaan, ei tarvittu mitään sen ihmeellisempää ihanan päivän viettämiseen.

Kun tulimme koirani kanssa kaatosateessa kotiin illalla, oli mieli aurinkoinen säästä huolimatta. Tämä päivä näytti minulle taas selvästi, kuinka voin valita elämääni sopivia asioita. Olisin voinut olla kuuntelematta itseäni ja pakottaa itseni menemään syntymäpäiville, jonne en haluaisi. Olisin voinut viettää illan ihmisten kanssa, joiden elämänarvot ja mielenkiinnon kohteet ovat erilaisia. Ilta olisi voinut olla toki myös ihan mukava, mutta todennäköisesti olisin tuntenut itseni ulkopuoliseksi. Kun taas kuuntelin itseäni, enkä asettanut itselleni paineita tehdä joitakin asioita, vietinkin ihanan päivän ystävien kanssa, joita itse arvostan ja joilta saan arvostusta. Kuuntelemalla itseäni, teen ja saan elämääni asioita, jotka tuntuvat omanlaisilta.

Bilettämisen sijaan kääriydyin vilttiin, upottauduin nojatuoliini ja pörröinen koirani hyppäsi syliini. Aion levätä tämän illan ja nauttia hyvästä fiiliksestä, joka päivästä jäi. Huomenna jatketaan taas toisen ystävän luokse koiran kanssa, joten hyvä vähän levätä tämän väsymyksen takia.

NLP

relaxUsein tuntuu siltä, että ihmeitä tapahtuu.

Esimerkiksi olen viime aikoina miettinyt, että tarvitsisin kunnon rentoutumista. Pohdittuani tätä ääneen hetken, tuli sähköpostiini ihana viesti.

Viesti tuli Asta Heikkilältä, jolla on oma yritys nimeltään Tukipunos. Tutustuin Astaan ollessani hänen pitämällään työväenopiston rentoutumis-kurssilla yli vuosi sitten. Oma tilanteeni oli silloin aika jumissa ja syvä rentoutuminen äkkisältään kovasta stressistä aiheutti pahan aurallisen migreenikohtauksen. Lääkäreiden vastaus tilanteeseeni oli, että ”vältä stressaamista, mutta vältä myös stressin laukeamista.”, joten otin yhteyttä suoraan Astaan. Hän ehdotti minun tilanteeseeni NLP-ohjausta ja kurssilla antoi ohjeita, joilla pystyin välttämään vajoamisen liian syvään rentoutumiseen. Näin pystyin rentoutumaan, nauttimaan kurssista ja välttämään uudet kohtaukset.

NLP-ohjauksessa tehdään erilaisia harjoituksia, joilla voidaan saada aikaan muutosta esimerkiksi ajattelun ja tunteiden osalta. Ohjauksessa saa myös erilaisia konkreettisia välineitä kotiin, joilla oppii hallitsemaan vaikeita tilanteita. Päätin silloin kokeilla ohjausta ja olin vaikuttunut: harjoitukset auttoivat hahmottamaan stressaavaa elämäntilannettani ja sain myös käyttökelpoisia välineitä arkeeni. Vieläkin, stressaavan tilanteen yllättäessä, käytän erästä välinettä, jolla saan palautettua omat voimavarani stressin alta käyttööni. Ei siis ollut turhaa ohjausta ollenkaan.

En yleensä mainosta mitään tuotetta tai yritystä suoraan, sillä suhtaudun itse muiden blogeissa sellaisiin mainintoihin mainoksina, joiden todellista pohjaa (onko bloggaaja saanut jotain mainitsemisesta, uskooko tuotteeseen oikeasti) ei tiedä. Astan Tukipunosta uskallan kuitenkin hieman täällä mainostaa, sillä Asta on paitsi todella mukava, empaattinen ja hauska ihminen, myös kipukroonikko ja ymmärtää, minkälaista kivun kanssa eläminen on. NLP-ohjauksen avulla on mahdollista helpottaa omaa elämäntilannetta ja löytää ratkaisuja oman elämän pulmiin, mutta tarjoannassa on muutakin kipukroonikoille hyödyllistä. Erilaisia rentoutus-kursseja, -päiviä ja -iltoja, sekä esimerkiksi aikuisten unikouluja ja kivunhallinta kursseja. Uskon, että kaikista näistä voi olla hyötyä kipukroonikolle ja suosittelenkin kokeilemaan, jos mahdollista. Kursseilta et lähde tyhjin käsin, vaan opit uusia, käyttökelpoisia keinoja arjen helpottamiseen.

relax2    Mitä tässä sähköpostissa sitten luki?
Asta tarjosi minulle tälle keskiviikolle paikan NLP-rentoutuksestaan. Aivan kuin tilauksesta.

Sain siis tänään osallistuttua ohjattuun rentoutukseen, juuri mitä olin tarvinnut. Aluksi tehtiin NLP-harjoitus, jota kaikki pohtivat omassa mielessään ja joka liittyi omien ihmissuhteiden hahmottamiseen. Hauskaa oli, että olimme omassa NLP-ohjauksessani tehneet saman harjoituksen ja pystyin nyt vertaamaan muutosta yli vuoden taakse. Harjoitus auttoi purkamaan omaa huolta läheisistäni ja hahmottamaan läheisiä ihmissuhteitani paremmin.

Harjoituksen jälkeen teimme uneen liittyvän rentoutumisharjoituksen. Sekin kuin tilauksesta siis. Olen nukkunut taas viime aikoina kivun takia huonosti, pelännyt nukahtamista, joten ei olisi paremmin voinut mennä harjoituksen valinta. Tiedän unen tulevan tänään taas helpommin. Rentouduin ihanan syvästi ja sain kerättyä energiaa tämän rauhoitetun hetken aikana.

Tunti vierähti todella nopeasti ja osoitti taas kuinka paljon rentoutuminen voi antaa omaan arkielämään. Kun sain ohjatun rentoutusillan näin stressaavan kauden katkaisemiseksi, on taas helpompi palata omien, Astan kautta opittujen harjoitusten pariin. Ja varmasti osallistun uudestaan ohjattuun rentoutumiseen, kun taas opiskelijabudjetti siihen joustaa.

Soutaa, huopaa

soutaminen2Yllä oleva kuva samalla naurattaa ja itkettää minua, koska se on niin tuttua omassa elämässäni.

Kun pelkkä kävely tai seisominen sattuu, on liikunnan harrastamisen ajattelukin kipeää. Liikunnan sanotaan helpottavan kipuja tai ainakin auttamaan sietämään niitä paremmin, mutta miten aloittaa kun koko ajan sattuu? Olen ainakin itse tuskaillut tämän kysymyksen kanssa todella paljon.

Olen käynyt kerran viikossa uimassa taloyhtiöni uima-altaalla, kun minulla on sinne oma vuoro. Olen todella kiitollinen, että se löytyi oman unelmakotini taloyhtiöstä ja nautin siitä joka kerta. Useimmiten ensin teen vesijuoksua ja lopun ajan pompin, venyttelen ja hulluttelen. Veden kannattelu saa ihmeellisen tunteen aikaan: ihan kuin olisin terve, ilman kipuja ja pystyisin liikkumaan normaalisti.

Kerran viikossa ei kuitenkaan ihan riitä. Varsinkaan kun en aina pääse sinne, jos olen niin kipeä, että pelkään jääväni altaaseen. Olen jo muutaman kerran jäänyt omaan kylpyammeeseeni, kun lonkat ovat olleet niin kipeät, etten ole pystynyt nostamaan jalkojani tarpeeksi päästäkseni sieltä ylös. Kotona tilanne ei ole niin paha, voin aina valuttaa lisää lämmintä vettä altaaseen, mutta uima-altaaseen jääminen olisi pahempi juttu. Vesi on noin 23asteista ja siellä tulee nopeasti viileä, jos ei liiku. Ja seuraava vuoro on vasta seuraavana iltana. Vaikka pidän puhelinta uima-altaan reunalla, todella kipeinä päivinä en uskalla mennä ollenkaan uimaan.

Olen siis ollut aika tuskastunut. Tai ehkä enemmän peloissani. Triptyl-lääkkeen käyttäminen ja lopettaminen vaikuttivat tähän ehkä eniten. Tiesin lääkkeen aloittaessani, että se saattaa lisätä ruokahalua, nostaa painoa ja kerätä nestettä, mutta tietenkin halusin kokeilla jos se auttaisi kipuihin ja uniongelmiini. No, kuten ehkä tiedätte, sain kamalat sivuvaikutukset (jatkuva, kamala väsymys) ja sen vaikutus kesti vain muutaman kuukauden, minkä jälkeen lääkettä olisi pitänyt nostaa ja nostaa, kunnes tilalle olisi pitänyt ottaa lisää lääkkeitä, vielä vahvempia sellaisia. Pelko lääkekoukusta sai lopettamaan lääkkeen ja onneksi selvisin suhteellisen pienillä vieroitusoireilla, päänsärkyä ja väsymystä. Kivut palasivat vanhaan malliin ja tuntuvat vielä vaikeammilta. Eikä tässä kaikki – kehoni muuttui. Olen ennenkin ollut pehmeä ja naisellinen, enkä haluakaan olla mikään langanlaiha. Mutta lääkekuurin jälkeen kehoni ei ole tuntunut ihan omalta, se on eri muotoinen ja tuntuinen.

Kehon muuttuminen, vaikeat kivut ja pelkästään kävelyn tehdessä kipeää, olo oli ihan neuvoton. Sain koiraani vietyä kolme kertaa päivässä tuttuun tapaan, mutta välillä kyyneleet nousivat silmiin kesken lenkin tai jouduimme kävelemään paljon lyhyemmän matkan, paljon hitaammin. Pelotti. En muutenkaan hallitse kehoani sairauden takia, mutta jos kehoni muuttuu vielä näin ulkoisesti ja liikunta on mahdotonta, missä olen vaikka muutaman vuoden päästä? Tätä menoahan tilanne vain huononee ja kroppa alkaa rapistua, mikä taas vaikuttaa kipuihini.

soutaminenNo siihenhän tämä tyttö ei suostu!

Hain tarmokkaasti kirjastosta useita erilaisia pilates- ja muita kuntoiludvd:eitä. Kokeilin ja katsoin niitä, mutta mikään niistä ei sopinut sellaisenaan. Liikkeet tuottivat kipua tai en edes pystynyt niihin. Sarjoissa oli myös niin paljon vaihtelua, että ensin tehtiin liike maantasossa ja sitten pystyssä, taas alhaalla, jne. etten pysynyt perässä. Ylhäältä alas ja alhaalta ylös pääseminen on niin kipeää tekevää, että tälläiset sarjat olivat ihan tappavia.

Eli ei pilatesta – vieläkään! Yritin ottaa selvää, saisinko toisen uintivuoron, mutta se ei onnistunut. Käytän jo nyt tuplavuoron ja jään silti yliaikaa melkein joka kertaa, kipeänä kaikki kun on hitaampaa. Rupesin katsomaan eri liikuntamuotoja ja niiden harrastusmahdollisuuksia. Kaikki olivat hieman pidemmän matkan päässä, sillä asun Helsingin laitamilla nykyään. Pelkäsin sitoutua mihinkään, jos olisin niin kipeä, etten pääsisikään aina osallistumaan. Eikä lajeista voi aina tietää ennen kokeilua, aiheuttavatko ne sittenkin kipuja.

Hylkäsin siis senkin idean ja aloin tutkia mitä vaihtoehtoja minulla olisi harrastaa kotona. Tutkittuani ja keskusteltuani, kyseltyäni ja pohdittuani, löysin omalta tuntuvan vaihtoehdon – soutulaitteen! Se on hellä nivelille, parantaa aerobista kuntoa ja vaikuttaa koko kehoon: käsiin, jalkoihin, vatsa- selkä- ja hartialihaksiin.

Menin siis erilaisille nettikirpputoreille ja aloin tutkimaan valikoimaa. Täysihintaisena minulla ei todellakaan olisi mitään mahdollisuutta laitetta ostaa, eikä se olisi kannattavaakaan. Kuitenkaan koskaan ei voi tietää, jos se ei toimikaan. Löysin useamman edullisen vaihtoehdon ja hetken myyjien kanssa neuvoteltua, oli kaupat syntyneet. Maksoin laitteesta 30€ ja kuljetuksen, mikä mielestäni oli vielä kohtuullinen hinta käytetystä laitteesta. Ei mennyt kuin hetki, niin toimiva soutulaite nökötti keskellä lattiaani.

Olen käyttänyt soutulaitetta nyt useamman kerran, tosin olen aloittanut vähän kerrallaan. Lisään harjoitusaikaa ja vastusta vähitellen, että kroppakin ehtii sopeutua muutokseen. Sain ystävältäni vinkin käyttää nahkahanskoja treenatessa, sillä käsieni puristusvoima on fibron takia heikko ja näin treenaus helpottuu. Oikean tekniikan tarkistaminen oli myös tarpeen: alkuveto lähtee aina jaloista ja kädet tulevat mukaan vasta loppuvedosta. Oikea asento on tärkeä: istua ryhdikkäästi selkä suorana, vatsalihakset napakkana ja hartiat rentoina. Tein ensimmäisellä kerralla tyypillisen virheen, tuijottelin laitteen mittaria ja sen näyttämiä lukemia, kertyneitä vetoja, ajan kulumista… No siitähän tuli niskat kipeäksi. Tästä oppineena muistan jatkossa pitää katseen suoraan eteenpäin kohdistettuna.

Laite on nyt aktiivisessa käytössä, muuten sen saa piiloon sängyn ja sermin väliin. Vieraani eivät meinanneet huomata koko laitetta, niin hyvin olen sen saanut yksiööni piilotettua.

Tärkein kysymys varmaan kuitenkin on, onko käytöstä tullut kipuja. Näin kevyellä aloituksella ja pienellä vastuksella, ei ainakaan vielä ole tullut. Tietenkin lihaksia vähän aristaa ja on treenauksesta tulevaa pientä kipua, mutta se kuuluu asiaan. Ei mitään isompaa tai kummempaa ainakaan vielä. Jatkan harjoitusajan nostamista ja vastusten lisäämistä vähitellen, päivittelen tänne tilannetta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERATykkään soutulaitteesta sen tehokkuuden lisäksi myös siksi, että voin kuvitella olevani oikeasti soutuveneessä jollain ihanalla järvellä nauttimassa kesäpäivästä… Ainakin tällä hetkellä siis nautin tästä liikuntamuodosta ja sen löytymisestä!

Toipumista

1972535_858984024118526_8514957680383313014_n

Risteilyn ihanat muistot ja tunnelmat ovat yhä mielessä, mutta toipuminen vie näköjään pidempään.

Ensinnäkin olin aika kovilla kemikaalikoktaileilla koko reissun: pahoinvointilääkettä, 3g parasetamolia ja 2 x 60mg arcoxiaa. Plus siihen päälle vielä normaalilääkkeet eli escitalopram actavis ja keltarauhashormoonit. Ja jotta kropalla ei olisi liian helppoa, molempina iltoina joimme pulloittain kuohuviiniä.

Tiedän, ettei tuo yhdistelmä ole paras mahdollinen, mutta joskus täytyy vain ajatella niitä voimauttavia kokemuksia, joita voi saada ilman kipua. Ja tosiaan laivalla selvisin todella hyvin, vain vähän kipua ja kolotusta, eli oli sen arvoista.

Vatsa tietenkin on reagoinut tähän koktailiin. Sattuu ja polttelee. Olen hoitanut sitä syömällä mahdollisimman vatsaystävällistä ruokaa, keittänyt kaurapuuroa ja syönyt chia-hyytelöä. Vettäkin olen juonut reippaasti, litran kannu koko ajan vieressä täytettynä, että muistan juoda. Muuten ei auta kuin kärsiä ja odottaa sen rauhoittumista.

Myös kivut ovat olleet taas kovat. En ole vatsan takia uskaltanut ottaa kipuun lääkkeitä, vaan olen päättänyt kärsiä ne läpi. Pieni hinta hyvästä reissusta. Tärkeintä, että kivut pysyivät laivalla kurissa, kotona ne vielä kestää kärsiä.

Väsymys on kyllä ihan omaa syytä. Olen nukkunut kotiuduttuani todella paljon. Yli kymmenen tunnin yöunia ja päälle vielä useita tunteja kestäneitä päiväunia. Tämä ei tullut millään tavalla yllätyksenä, sillä nukuin laivalla tuskin ollenkaan. Valvoimme myöhään ja sänkyyn päästyäni sain nukuttua ehkä tunnin per yö. Parempi oli sitten vain nousta aamiaiselle tai laittaa valot päälle ja alkaa jutella muiden kanssa.

Nyt sitten nukutaan takaisin niitä tunteja laivalta! Kaiken tämän otan kuitenkin kiitollisena vastaan, sillä tälläiset vaihtokaupat käyvät: sain pari ihanaa, kivutonta päivää ja vastineeksi kärsin sitten tuplasti sen jälkeen.

Loveboat

sydän2Takaisin maan kamaralla, ehkä hieman huteran olon kera, mutta onnellisena.

Riskin ottaminen kannatti tällä kertaa, onneksi lähdin. Olen risteillyt monen monta kertaa ja monenlaisilla eri kokoonpanoilla, mutta tämä oli ehdottomasti kaikista paras.

Mikä sitten teki juuri tästä risteilystä niin ihanan? Rakkaus.

Olin ja sain olla täysin oma itseni. Mitään ei tarvinnut yrittää tai todistella, eikä olla huippusosiaalinen kaikkien kanssa. Ei ollut paineita mistään. Oli vain neljä ystävää, yksi hytti ja yhteinen tavoite: pitää hauskaa yhdessä. Me hulluteltiin, supistiin ja jaettiin kertomuksia, käytiin laulamassa karaokea ja mikä tärkeintä – tanssimassa. Olin kertonut ennen lähtöä kuinka paljon haluaisin vain tanssia laivan klubilla, koska käyn niin harvoin enää ulkona. Ja tämän toteuttamisesta ystävät kyllä pitivät huolta! Tarpeeksi hyvä kemikaalikoktaili eli tarpeeksi eri kipulääkkeitä, niin jalat kyllä kantoivat ja ystävät pitivät seuraa tuntikausia tanssilattialla.

En muista milloin olisi minua otettu näin vahvasti huomioon ryhmässä ja olisin saanut kokea olevani näin rakastettu ystävä. Paitsi että hulluttelimme ja kiusoittelimme toisiamme hyvässä hengessä, me pidimme toisistamme huolta. Tarpeeni otettiin huomioon, minua kuunneltiin ja esimerkiksi huolehdittiin jaksamisestani. Yleensä minä olen se, joka pidän muista huolta ja kuitenkin olen saattanut kokea itseni hieman ulkopuoliseksi, mutta tämä oli tasavertaista huolenpitoa ja rakkautta.

Tunsin itseni rakastetuksi. Minulle kerrottiin, että olen tärkeä ja arvokas, minusta pidettiin huolta, minun kanssa pidettiin hauskaa ja minulle myös jaettiin salaisuuksia. Aamuyöstä kun en halunnut vielä mennä nukkumaan, minulle laulettiin lauluja ja maattiin yhdessä sohvilla. Sain taas sellaisen muistutuksen, että olemalla oma itseni, voin saada rakkautta osakseni. Se ei välttämättä tule aina odotetussa muodossa tai silloin kuin sitä haluaisit, mutta kun olet avoin, rakkaus voi yllättää sinut.

Onneksi uskalsin lähteä, sillä tämä tunne kantaa pitkälle. Tunne siitä, että on tullut rakastetuksi, antaa voimaa jaksaa vaikeina päivinä. Vaikka kyseessä ei ole romanttinen rakkaus, on kyse voimakkaasta kokemuksesta. Vaikeina päivinä ja hetkinä, kivun ja epävarmuuden kourissa voin muistella tätä matkaa, miltä minusta tuntui ja muistaa, että rakkautta kyllä riittää kaikissa muodoissaan, kun ei pelkää. Ja ihanaa tässä on, että risteily vahvisti ystävyyttämme ja keskinäistä rakkautta, eikä se ole vain minun näkemykseni, vaan ystäväni sanoivat myös kokeneensa näin.

riskit

Jännitystä

boatHuomenna lähden koulun järjestämälle risteilylle.

Päätös lähteä ei syntynyt mitenkään helposti, päin vastoin. Kun risteilystä tuli ensimmäinen tieto, ajattelin jättää kokonaan välistä, olen jo aiemmin ollut niin monilla opiskelijaristeilyillä, ettei enää tarvitse mennä. Sitten kaverit alkoivat puhumaan. Yhtäkkiä meitä olikin täydellinen neljän hengen kaveriporukka lähdössä samaan hyttiin ja aloin innostua ideasta, näin kivalla porukalla kai sitä voisi lähteäkin. Ilmoittautuminen hoidettiin ja alettiin yhdessä suunnittelemaan teemaan sopivia asuja ja mitä tehtäisiin Tukholmassa.

Mutta sitten minuun iski jännitys. Mitä jos. Mitä jos on kamalasti kipuja. Mitä jos väsyn kipujen takia. Mitä jos jään kipujen takia ulkopuoliseksi. Mitä jos en pärjää. Mitä jos siellä ei olekaan kivaa.

Nämä ”mitä jos” mietinnät saivat sellaisen jännityksen aikaan, etten enää tiennyt mitä tehdä. Lähteäkö vai jäädäkö kotiin. Vaikka olisi kipuja, niin pärjäisin ja jaksaisin kyllä yhden yön, mutta kaksi… Jännitys melkein lamautti minut asiaa ajatellessa. En enää osannut nähdä muuta kuin kivun, mutta en silti osannut tehdä päätöstä suuntaan enkä toiseen.

Sain aika pitkään neuvotella eri ystävieni kanssa ennen kuin sain päätökseni tehtyä. En tiedä milloin olisin näin paljon todella vatvonut jonnekin lähtemistä. Nyt en tosissaan tiennyt mikä ratkaisu olisi oikea, en ennen neuvotteluja. Päätin kuitenkin nyt pitää päätöksestäni kiinni ja lähteä. Enemmän kadun sitä, että jään kotiin, kuin sitä että lähtisin reissuun, vaikka ei sitten menisikään niin hyvin. Pelon ei saisi antaa hallita elämää, mutta välillä kipujen ollessa pahimmillaan, tietää, ettei sitä haluaisi kokea kodin ulkopuolella. Onneksi kaikki ystäväni tietävät sairaudestani ja kivuistani, eli mitään ei tarvitse heille esittää. Ihanasti hyttikaverini sanoi, että jos tarvitsen lepoa, niin hän voi kyllä tulla seurakseni eli yksinoloakaan ei tarvitse pelätä. Olen niin kiitollinen saatuani uusia ystäviä, jotka ymmärtävät ja itse  ehdottavat tälläisiä asioita, joita ei tulisi mieleen pyytää toisilta, sillä ei halua hidastaa ketään.

Laitoin jännityksen nyt sivuun ja päätän kokeilla. Eikä se ole kuin kaksi yötä, vaikka tulisi pettymys. Kunnon lääkkeet mukaan ja ystäviin voi luottaa, kaikesta siis selvitään! Ei auta muu kuin suunnata kohti seikkailuja!

boat2

Askartelua

20150101_005505_resizedKuulumisia vaihdellessa kysytään, mitä tein uutenavuotena ja tajusin, etten tännekään päivittänyt siitä mitään.

Aiemmat vuosien vaihtumiset ovat olleet aika pettymyksiä. Nuorempana oli muutamat kivat juhlat, mutta sen jälkeen se muuttui pakkopullaksi. Että silloin on pakko tehdä jotain ja olla kivaa, mikä sitten tietenkään ei käynyt toteen. Takana on tylsiä juhlia, murtumia, riitoja ja yrityksiä pitää hauskaa.

Tämä uusivuosi oli siis odotettu poikkeus.

Ystäväni tuli luokseni kylään ja teimme yhdessä ruokaa. Kokkailun jälkeen katsoimme netistä erästä tv-sarjaa, jota ei ole ennen näkynyt missään suomalaisilla teksteillä. Tarkoitus oli vielä lähteä jonnekin jatkamaan, joko baariin tai joihinkin paikkoihin, jonne kutsu oli käynyt.

Loppuillan suunnitelmat muuttuivat nopeasti, kun veimme koiraani ulos. Viime vuonna se ei näyttänyt pelkoakaan raketteja ja niiden pauketta kohtaan, eikä kävelyn alkumetreilläkään. Sitten säikähdin itse lähellä ammuttua rakettia ja siitä vasta koirakin pelästyi, ”jos omistaja pelkää, minunkin on syytä pelätä”. Se muuttui hysteeriseksi ja halusi vain kotiin, missä piiloutui rakettien pauketta nojatuolin taakse.

Suunnitelmat menivät uusiksi, mutta uskon näin olleen paras. Laitoimme musiikit sen verran kovalle, ettei rakettien pauke kuulunut sisälle. Avasimme skumppapullon ja otimme ihanat ”vanhanajan” lasit käyttöön. Levitimme kasan askartelutarvikkeita ja vanhoja naistenlehtiä eteemme ja aloimme askarrella. Kyllä, askarrella.

Olen aiemmin kirjoittanut täällä, kuinka haluaisin tehdä unelmien aarrekartan, mutta en ole koskaan päässyt haluamalleni kurssille. Päätin skipata kurssin ja tehdä ystäväni kanssa omat kartat nyt uutenavuotena. Nautittiin skumpasta, musiikista ja etsittiin lehdistä sanoja, lainauksia ja kuvia, jotka motivoivat ja tuntuivat tärkeiltä. Sitten vaan leikkaa ja liimaa-periaatteella sommiteltiin niitä kokonaisuudeksi, joka näyttää ensi vuoden tavoitteet ja toiveet.

Molempien kartat olivat tekijänsä näköiset, kannustavat ja kauniit. Niistä näkyi ensi vuoden toiveet ja tavoitteet, jotka molemmilla olivat idealtaan samat: omalla puolella oleminen.

Vuoden vaihtuessa molemmat olimme iloisia, kilistelimme lasejamme kauniiden karttojemme edessä ja katsoimme vielä lisää sarjaa. Olo oli hyvä, fiilis rento ja kerrankin vuodenvaihde meni oikeasti hyvässä tunnelmassa, nauraen ja nauttien ystävän kanssa, ilman mitään pakkoa.

Opettelua

10715728_779140372140759_1274869599_n

”Opettelen rakastamaan itseäni ja se on vaikein asia mitä olen koskaan tehnyt”. Yhdyn tähän täysin.

Olen käynyt terapiassa nyt reilut kaksi vuotta. Minulla on ihana terapeutti, jonka kanssa yhdessä keskustelemme ja teemme erilaisia harjoituksia. Tarkastelemme minua, niin nykypäivän että menneisyyden valossa, opettelemme ymmärtämään minua. Se on todella vaikeaa ja rankkaa. Se avaa vanhat haavat ja vapauttaa asioita muistettavaksi, jotka olen halunnut haudata piiloon. Se herättää paljon tunteita, niin vihaa kuin suruakin.

Käsittelimme viime kerralla menneisyyden tapahtumaa, lapsuuttani. Asia jäi mieleeni ja eräs tapahtuma laukaisi toisen muiston näin perjantai-illan iloksi. Muisto ja sen tuomat tunteet vain ponnahtivat pinnalle kysymättä lupaa, eikä ollut muuta mahdollisuutta kuin kokea ja käsitellä ne. Onneksi opettelen sitä koko ajan terapiassa, sillä olen salannut tunteitani ihan liian pitkään.

Välillä tuntuu, että kaikki haudatut muistot ja tapahtumat, sekä niiden tuomat tunteet, hukuttavat minut alleen. En kuitenkaan haluaisi palata vanhaan. Tämä on vaikeaa ja rankkaa, mutta olen jo kehittynyt niin paljon, että näen tämän edut. Näen monista asioista kuinka pitkälle olen jo tullut ja ymmärrän tämän olevan ainoa tie minulle, kohti tasapainoista ja onnellista elämää. Kun ymmärrän ja tiedostan menneisyyteni, ymmärrän miksi käyttäydyn tietyllä tavalla tänään ja sen tiedostamalla, voin opetella rakastamaan itseäni. Voin sen kautta oppia olemaan omalla puolellani, lohduttamaan, kannustamaan ja tarvittaessa toimimaan toisin.

Se tekee tästä kaikesta sen arvoista.

Fibromyalgiankin kannalta itsensä rakastamisen opettelu on erittäin tärkeää. Oma aikaisempi tapani olla maailmassa oli liian rankka ja keho reagoi siihen kivuilla. Keho reagoi myös stressiin pahentuvilla fibron oireilla, joten opettelemalla tätä pehmeämpää tapaa olla itsensä kanssa, voi vaikuttaa helpottavasti myös sairauteen. Ainakin itse uskon kehon ja mielen olevan kokonaisuus, jonka osat vaikuttavat toisiinsa.

Tarvitaan vain uskoa tähän prosessiin, halua nähdä positiivisuutta vaikeidenkin hetkien keskellä – niin, ja hyvä terapeutti! 😉

darkness