Pääsiäinen

easterPääsiäinen on tuntunut menevän vauhdilla.

Perjantaina ystäväni auttoi minua trimmaamaan koirani, lauantaina toinen ystävä vei minut syömään ja leffaan ja eilen luonani vieraili ystävä, joka opiskelee toisessa kaupungissa. Tänään olen sitten vain loikoillut koira kainalossani kotona ja nauttinut auringonpaisteesta kävelyillä. Jotenkin lonkkanivelet ovat olleet todella kipeät ja joka askel on sattunut, joten kovin pitkiä kävelyitä en ole voinut tehdä. Paikallaan ollessa selkään särkee, joten hiukan on ollut tuskaiset oltavat. En ole pitkään aikaan päässyt salillekaan, ensin vaikeiden hetkien takia kun olin ihan uupunut ja nyt kipujen takia. En suostu kuitenkaan harmistumaan, vaan menen hetki kerrallaan eteenpäin.

Huomenna jatkuu työharjoittelu, joten lopun päivää lepäilen ja yritän venytellä kehoani toimivampaan kuntoon.

What a feeling!

Screenshot_2016-02-06-16-47-51Minulla on ollut tänään niin ihana olo, että on tehnyt mieli vain laulaa What a feeling-biisiä ääneen jatkuvalla toistolla.

Aamulla kärsin todella hammaslääkärissä, kun puudute ei toiminutkaan ja suussa oleva alaleukaimuri painoi niin paljon, etten voinut sanoa mitään. Tajun lähteminen ei ollut kaukana, mutta selvisin. Ja kaiken tämän pystyin unohtamaan, sillä palkinnoksi pääsin salille!

Pelkäsin etukäteen, että puolentoista viikon tauko näkyisi huonompana kuntona, mutta mitä turhaa! Menin crossille ja ah mikä tunne, kuin en olisi taukoa pitänytkään. Kunto tuntui jopa kasvaneen ja tein jopa uuden oman ennätyksen – enemmän kierroksia ja pidempi matka pysymällä oikealla sykealueella!

Tulin kotiin ja piristin itseäni lisää tekemällä kaverin edellisenä päivänä tuomista aineksista tortilloja, söin ja otin päiväunet koira kainalossa.

Screenshot_2016-01-23-17-30-12_resized

Tuntuu niin hyvältä pitää itsestä huolta! Se ei tarkoita laittautumista ja pukeutumista tällä hetkellä, vaan mielen, kehon ja sielun hoitamista.

Mielen hoitaminen tarkoittaa negatiivisen puheen katkaisua: sen sijaan, että antaisin itseni arvostella itseäni, kehun itseäni. Esimerkiksi salilla mieleeni saattaa tulla ajatus ”en ole yhtä hyvässä kunnossa kuin nuo muut”, mutta heti kun huomaan ajattelevani näin sanon mielessäni itselleni ”anteeksi, että vähättelen itseäni ja vertaan itseäni muihin, sillä ei ole mitään väliä, olen täällä itseäni varten ja voin verrata itseäni vain itseeni”. Sen lisäksi kehun itseäni ”tämä menee hyvin, jaksan hienosti ja olen kehittynyt, ihanaa pitää itsestäni huolta”.

Kuulostaa tyhmältä aluksi ja pitkään meni, ennen kuin pystyin uskomaan itseäni, mutta ajan kanssa se auttaa. Minua auttoi myös ymmärrys, että sisäinen puhe vahvistaa sitä, miksi todellisuuteni muovautuu. Jos haukun itseäni, olen tyytymätön. Jos olen myötätuntoinen itseäni kohtaan, viihdyn paremmin itseni kanssa ja olen tyytyväisempi. Kaikki on yhteydessä kaikkeen, me olemme osa universumia ja ajatuksillamme, sisäisellä puheellamme, olemme yhteydessä universumiin. Ei kannata vahvistaa negatiivisia asioita elämässään, jos ei halua negatiivisuutta elämäänsä.

Screenshot_2016-01-23-20-45-43_resized

Kehoa hoidan monella tapaa. Liikunta tulee tärkeänä osana, sen liikuttaminen ja parantaminen liikkumalla. Venyttely pitää sen paremmassa toimintakunnossa. Lyhyet ateriavälit ja järkevät ruuat auttavat kehoa jaksamaan, niin kipua kuin muutenkin. Lisäravinteet auttavat palautumisessa ja vitamiinit tukevat kehon toimintaa. Myös lepo on tärkeää ja yritänkin mennä ajoissa nukkumaan, pitämään rytmin mahdollisimman hyvänä. Uni itsessään ei anna tarpeeksi lepoa fibron takia, joten mitä pidempään pystyn nukkumaan, sitä suurempi mahdollisuus on saada enemmän lepoa levottomasti nukutun yön aikana. Päiväunet ovat ihan arjen luksusta, mutta nekin auttavat jaksamaan.

Sielun hoitaminen taas on ajan ottamista itselle: meditaatiota, rentoutumista, omaan sisäiseen valoonpäin kääntymistä.

Kaikki nämä kolme osa-aluetta yhdessä on nykyään jo vankka osa arkea ja muodostuneet tärkeiksi osiksi elämääni. Välillä toki pitää ihan nollata – hölmöillä kavereiden kanssa, syödä laskiaispulla, valvoa pitkään ja juhlia, nukkua myöhään ja sekoittaa rytmi – mutta rytmiin takaisin paluu ei tunnu ahdistavalta, vaan hyvältä. Se on tärkeintä.

Screenshot_2016-01-27-14-40-10_resizedVoin tosissaan nykyään allekirjoittaa ylläolevan tekstin.

”Rakas keho,

Rakastan sinua,

Hyväksyn sinut,

Näen sinut.

Minä lupaan vaalia sinua kaikkina päivinä elämässäni.”

Kehoni on kotini ja teen kaikkeni huolehtiakseni siitä, kuten muistakin osista itsestäni.

Pienin askelin kohti parempaa, tyytyväisenä tähän hetkeen.

Screenshot_2016-01-31-19-31-04

Koti

muutosHeräsin ajoissa, vein koiran ja lähdin koululle.

Teimme ryhmätöitä ja oma päiväni loppui jo puoli 12. Söimme kavereiden kanssa lounaan ja lähdin bussilla salille.

Salilla huomasin, että olin unohtanut sekä urheilurintsikat että juomapullon treenijuomineen. En kuitenkaan halunnut luovuttaa, mieleni teki niin päästä purkamaan energiaa, joten nauroin vain tilanteelle ja olin tavallisilla rintsikoilla ilman treenijuomaa.

”Tänään on hyvä päivä olla onnellinen ja syleillä muutosta” Kuvan teksti kolahti jotenkin minuun. Salilta tullessa oloni oli niin onnellinen ja mieleni olisi tehnyt mieli syleillä muutosta – mahdollisuuttani liikkua. Pystyn, haluan, pidän. Pystyn liikkumaan, haluan liikkua ja pidän siitä. Se tuntuu niin hyvältä…

2016-01-20 15.11.30Kirjoitin tänne elämänkatsomuksestani ja kuinka se keskittyy sisäiseen valoon, eikä ulkoiseen. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei ulkoisella olisi merkitystä. Ulkoinen on tärkeä, mutta kunhan siihen ei samaistu liikaa, vaan muistaa sisällään olevan valon.

Monesti henkisissä yhteyksissä kehosta puhutaan sielun kulkupelinä, minkä avulla on mahdollista kokea maanpäällisiä asioita. Itse olen kuitenkin puhunut siitä sielun kotina. Kulkuväline kuulostaa niin kliiniseltä, tekniseltä ja kertakäyttöiseltä. Itse tykkään ajatella omaa kroppaani kotina, jossa voi vähän vetää ja asiat olla vähän rempallaan, mutta se on kuitenkin minua varten; tarjoaa suojaa, lepopaikan, mahdollisuuden toimia. Kotiin yhdistyy myös tunteet ja tunneside, kun kulkuväline on vaihdettavissa ja aina haaveillaan uudemmasta mallista.

Kehoni ei ehkä ole hieno temppeli kultareunuksin ja marmoripinnoin, mutta se on minun kotini. Se on ehkä pieni maalaistorppa, jota kunnostan rakkaudella ja ajan kanssa, tehden siitä itselleni parempaa. Se on maalaisromanttinen, viehättävä, persoonallinen ja sellainen, joka hurmaa omanlaisuudellaan, eikä uutuudenviehätyksellä. Uudenkarheaa tästä kropasta ei saa, kipuja ja vaivoja löytyy, mutta teen kaikkeni, että ne paranisivat ja vaikuttaisivat elämääni mahdollisimman vähän. Rakkaudella sitä kunnostan.

Ja liikunta on tähän ollut tärkein avain. Crosstrainerilla tuntuu, että puran kaiken ylimääräisen tunteen ja sisällä olevan epämääräisen olon ulos. Bodybalancessa taas avaan kaikki jumit ja hoidan taloni perusteita, lihaksia, haastamalla ne kovaan työhön. Näillä kahdella parannan niin aerobista kuntoani että lihaskuntoa, pidän huolta itsestäni. Eikä se tunnu työläältä, vaan nautin siitä ja kaipaan sitä, mietin milloin pääsisin seuraavan kerran menemään. Välillä en pääse niin usein kuin haluaisin, mutta en ota siitäkään paineita. Teen tätä ajan kanssa rauhassa, ei tässä kiire ole.

Ja tämän päivän treeni tuntui taas siltä. Vietin kotini kanssa laatuaikaa puurtaen tunnin crossilla ja sen jälkeen olo oli niin ihana, että halusin vaan syleillä itseäni ja kiittää hyvästä työstä, mutta tyydyin kiittämään universumia mahdollisuudesta liikkua.

Kävelin kotiin ja lähdin koiran kanssa koirapuistoon heittämään pienelle palloa, enkä voinut lakata hymyilemästä.

Fireworks

fireworksTänään on ilotulitusten vuoro, mutta ensin haluan kertoa henkisistä ilotulituksista, mitä olen saanut.

Olen käynyt nyt kolmesti Bodybalance-ryhmäliikuntatunneilla ja se aiheuttaa sellaista euforiaa, sisäistä henkistä ilotulitusta, etten tiedä mikä olisi tuonut sellaista tunnetta ennen! Melkein joka kerta olen meinannut alkaa itkemään ilosta ja sitä tunnetta mistä se johtuu, on vaikea kuvailla… Jäykkä rautakanki-kroppani, johon aina särkee ja sattuu ja aina väsyttää, yhtäkkiä toimii. Ei toki niin hienosti kuin voisi toivoa ja toki olen aivan rapakunnossa, mutta SE LIIKKUU, TOIMII JA pystyn liikuttamaan sitä monin eri tavoin. Taiji-verryttelyn aikana se liikkuu pehmeiden liikeratojen mukaisesti, lämpenee. Jooga-osuudessa kehoni venyy ja liikkuu, oikein tunnen kuinka vanhoja jännityksiä sulaa pois ja liikkeet muuttuvat sulavimmiksi. Pilates-lihaskunto-osuudessa hikipisarat tippuvat ja pukerran liikkeitä pää punaisena, mutta onnellisena. Miten ihana tunne onkaan, kun jalat, joilla en aina ole päässyt edes kävelemään, voivatkin tehdä lihaskuntoliikkeitä ja saan haastettua niitä tärinään asti! Ja kuinka hyvältä voikaan tuntua saada samat vatsalihakset töihin, jotka eivät aina saa minua edes sängystä nousemaan. Se tuntuu niin upealta… Kiitollisuus ja tunne kehon liikkuvuudesta saa minut joka kerta liikuttumaan melkein kyyneliin, saa aikaan sisäisen ilotulituksen.

Jopa kahden seuraavan päivän kipu ja jäykkyys saavat ilon läikkymään. Tiedän sen johtuvan siitä, että minä ja kehoni työskentelemme kohti parempaa tulevaisuutta ja terveyttä, eikä itse sairaudesta. Se vasta hienolta tuntuukin.

11817184sayyesUlkona paukkuu jo ilotulitukset, minä olen yksin kotona oman ja hoitokoirani kanssa.

Minut oli kutsuttu naistenbileisiin ja yksiin illanistujaisiin, sekä uudenvuodentansseihin, mutta sanoin kaikelle ei. Kutsuja saadessa mietin mielessäni ”kamalat jonot joka paikkaan ja joka paikassa, kotiinpääsy hankalaa, jokapuolella humalaisia ihmisiä, rahaa menee paljon, joka paikka täynnä ihmisiä ja kaikilla on jokin pakko viettää kivaa, vaikka oikeasti ei olisi kivaa” enkä yhtään innostunut. Vanhan kaavan mukaan olisin kuitenkin helposti ajatellut, että uutenavuotena pitää tehdä jotain, mutta nyt vain tyynesti kuuntelin itseäni ja sanoin kutsuille ei.

Oma koirani pelkää raketteja, pauketta ja kovia ääniä, enkä tiennyt hoitokoirani reaktioista. Muutamat eri ystävät ehdottivat voivansa tulla seurakseni aattona, mutta huomasin stressaantuvani ajatuksesta, joten sanoin ei. Sanoin vain haluavani olla rauhassa stressaavien koirien kanssa ja että pidetään jokin hauska extempore-ilta ensi vuoden puolella.

Ein sanominen oli hieman hankalaa, mutta onnellisuuteni kannalta välttämätöntä tänä iltana. Ei sanominen ilman selittelyjä on yleensäkin välttämättömyys omalla onnellisuudelle. Tärkeintä on kuunnella itseään ja mikä olisi itselle eniten onnellisuutta tuottava päätös – ja tehdä se päätös, vaikka se tarkoittaisi ein sanomista joillekin. Eikä siitä pidä kantaa huonoa omatuntoa.

2016Tämän vuoden aikana olen joutunut tekemään vaikeita päätöksiä, silläkin uhalla, että suututan ihmisiä ja menetän välini heihin. Olen sanonut ei monille asioille ja ihmisille, olen sanoutunut irti asioista, jotka eivät enää palvele minua ja jatkuvaa pyrkimystäni kohti hyvää, pehmeämpää elämää. Tiedän tehneeni päätökset rakkaudesta, en vihasta, käsin. Ratkaisut ovat olleet rankkoja, mutta myös palkinneet tuomallaan keveydellä ja onnellisuudella, mikä on seurannut omalla puolella pysymisestä. Näillä eväillä aion jatkaa kohti uutta vuotta 2016 ja toivon lisää rakkautta, oikeudenmukaisuutta, sekä rohkeutta olla omalla puolella meille kaikille <3

Onnellista uutta vuotta 2016!

Aatto

jouluaattoIhana olo.

Heräsin, vein koirat ja juttelin melkein tunnin naapurini, toisen koiranomistajan kanssa erilaisista tavoista viettää joulua. Aurinko paistoi, mutta oudolla tapaa joulumieli oli tavoittanut minut.

Tulin kotiin ulkoa, keitin kahvit ja avasin lahjat joulumusiikin soidessa taustalla. Sain todella omannäköisiä ja ihania lahjoja.

Lahjojen avaamisen jälkeen kietouduin kylpytakkiin ja menin pihan kautta taloyhtiön järjestämään joulusaunaan. Odotin paljonkin ihmisiä, mutta sain olla ihan omassa rauhassa yli tunnin saunareissun! Uhmasin fibrojen saunakrapulaa ja rentouduin lämpimisissä löylyissä raukeasti venytellen ja meditoiden. Kävin mielessäni läpi kaikki läheiset ja tutut, toivoin heille kaikkea hyvää ja siunausta jouluun.

Ja kun tulin löylyistä pihalle, aurinko paistoi yhä kauniisti ja katselin ympärilleni onnellisena.

Minun joulu.

Joulu 2015

2015jouluTänä vuonna joulu onkin aika erilainen.

En ole kirjoittanut tänne vähään aikaan, sillä omassa henkilökohtaisessa elämässäni on ollut aikamoinen perhekriisi. Olen joutunut tekemään vaikeita päätöksiä ja menettänyt sen takia välini vanhempiini, enkä voi nähdä nuorinta sisarustani. Toista sisarustani olen taas joutunut tukemaan paljon. Olen saanut kuulla vaikka minkälaista haukuntaa, mutta kumma kyllä olo ei ole raskas tai vaikea tai katuva. Päinvastoin, en muistaisi milloin minulla on ollut näin kevyt olo.

saanmitahaluanOlen pitkään joutunut käsittelemään ikäviä asioita lapsuudestani ja vaikka olen puhunut niistä terapeutille, ystäville ja muille, ne asiat ovat kuin hiilihapot levottomina kehossani kasaantuneet ja kuplineet. Vihdoin pääsin sanomaan niistä ihmisille, jotka ovat niistä asioista vastuussa ja tuntui kuin paine sisältäni olisi vapautunut. Olen muutenkin tähän kriisiin liittyen toiminut rehellisesti ja suoraselkäisesti, joten vaikka tilanne on ikävä, minulla ei ole syytä hävetä tai katua.

Vähän tämän kriisin keskellä on naurattanutkin. Kerroin monille ystäville, kuinka haluaisin viettää joulua ihan omassa rauhassa, yksin, koiralauman kanssa ulkoillen ja hyvin syöden. Tarkoitin tulevaisuutta, mutta käytin tähän haaveiluun paljon energiaa ja vedin puoleeni tälläistä asiaa, joten tälläisen kriisin yksi seuraus oli tälläisen joulun toteutuminen jo tänä vuonna. Siskoni koira on asustellut luonani ja tulee olemaan ainakin joulun luonani, joten minulla on koiralauma, jonka kanssa ulkoilen ja puuhailen. En joudu menemään perheeni luo jouluna, vaan saan olla yksin ja siskoni käy vain kumppaninsa kanssa luonani. Koska olen omassa kotonani, sain itse suunnitella mitä ostin ja mitä syön. Se on yllättäen ollut aika ihanaa.

12039732015joulua2Vietän siis ihan omanlaisen joulun tänä vuonna.

Iloitsen omasta hyvästä voinnistani ja siitä, että olen voinut liikkua. Se on todella iso lahja. Olen myös saanut paljon paketteja ystäviltä, kavereilta ja jopa edeltäviltä työpaikoilta, ja olen itsekin pystynyt muistamaan muita aineettomilla lahjoilla, rahatilanteesta huolimatta.

Huomenna aion viedä koirat, käydä taloyhtiön joulusaunassa, keittää joulupuuron ja tehdä hyvää ruokaa vierailla. Sitten katson paljon jouluisia elokuvia ja ohjelmia, syön suklaata ja juon kahvia. Ulkoilen ja leikin koirien kanssa, lepäilen. Tarjoilen itselleni lepoa, lempeyttä ja iloa ja kiitän rohkeudestani, jonka olen löytänyt.

Samaa toivon kaikkien, jotka tämän lukevat, tarjoilevan itselleen. Ihanaa joulua!

Masentaa

11888009_1014927085218773_1779224509394691387_nTämä kohta loppuva viikko on ollut todella raskas.

Fibro-oireet olivat olleet melkein puoli vuotta tosi hyvin hallinnassa, mutta maanantaina ne tuntuivat palanneen kuin salamaniskusta. Energiahoidot, meditointi, tietoinen hengittäminen kohti kipua ja säännöllinen rytmi ovat oman veikkaukseni mukaan oireiden hallinnassa pysymisen takana, mutta en ole aivan varma. Jos olen oikeassa, voisin veikata että perhesuhteista ja kouluun palaamisesta aiheutunut stressi on vaikuttanut minuun niin, että joku notkahdus tähän tuli. Tuntuu kuin olisin jäänyt painavan talon alle, tullut jyrätyksi. Vaikka tiedän, että fibro tuskin koskaan häviää, näin helppoa ja vähä-oireista kautta on vaikea edes muistaa, joten tämä uusi notkahdus voimakkaiden oireiden pariin tuntuu erityisen pahalta ja vaikealta.

Olen nukkunut huonosti, nähnyt painajaisia ja heräillyt jatkuvasti kesken yötä. Kipu on häirinnyt jatkuvasti ja tehnyt olon hankalaksi, missä ikinä olenkin yrittänyt olla. Väsymys on uuvuttanut ihan täysin, niin että olen vain skipannut koulupäiviä ja jäänyt kotiin lepäämään. En ole myöskään saanut koulutehtäviä tehtyä kotona ollessa, vaan kaikki energia on mennyt siihen, että edes jotenkin suoriudun päivittäisistä rutiineista.

Kaiken tämän lisäksi rahatilanteeni on todella huono. Syksyllä minulle kerääntyi niin paljon laskuja, että jouduin käyttämään joulukuun opintolainaa niiden maksamiseen. Se taas johti siihen, että kun viime kuun loppuviikot selviydyin ystävien avulla tilillä ollen 20 senttiä, tässä kuussa minulle jäi laskujen jälkeen elämiseen 50 euroa. Onneksi sosiaalitoimi jousti sen verran, että vaikka en saanut rahaa tässä kuussa, he antoivat maksusitoumuksen lääkkeisiin ja lääkärimaksuihin, mikä on todella tärkeää. Tässä kuussa olisi vielä ennen joulua tiedossa kuitenkin ainakin yksi päivä sairaalassa ja mahdollisesti siihen liittyviä lääkekokeiluja.

bed

Eli nyt sitten masentaa. Fibro-oireet ovat palanneet voimallisina, rahat ihan lopussa ja täksi kuuksi oli suunniteltu vaikka mitä piristävää tekemistä ystävien kanssa. Joudun siis skippaamaan pikkujoulut ja illanistujaiset ja muut isot juhlat, ja viettämään aikaa perheen luona, mikä tuo lisää stressiä, mutta jossa en kuluta yhtään. Perheeltäni en halua enkä voi pyytää rahaa, toivon, että he omatoimisesti haluaisivat antaa sitä vastineeksi pikkuveljen vahtimisesta, mutta pyytää en aio. Tosi monella ystävällä on vuoden tiukin kuukausi edessä, joten en haluaisi heiltäkään lainata. He antavat jo nyt niin paljon, tuovat ruokaa, kutsuvat syömään, piristävät ja ennen kaikkea ovat tukenani, ovat olemassa.

Nyt täytyy sinnitellä ja miettiä erilaisia vaihtoehtoja. Ehkä isoimmaksi ongelmaksi tulee sinnitellä tämän lamaannuttavan masennuksen kanssa, ettei anna ylivoimaa fibrolle ja raha-ongelmille. Onneksi kotona on ihana koira, joka on läsnä ja piristää päivittäin. Onneksi on rakkaita ystäviä, jotka saavat nauramaan ja piristävät viesteillä ja pitkillä puheluilla. Paljon on hyvää, mikä kantaa läpi vaikeiden hetkien.

Ja jokin syvempi merkitys tässä taas on, kun jaksaa vain jossain vaiheessa kohdata ja pohtia näitä asioita.

Mattopyykillä

11221279_10154380215646988_3285169327004070971_nOlen huomannut, että myönteinen muutos, pehmeämpi asenne itseäni kohtaan on alkanut heijastua ystävyyssuhteisiini.

Pehmeämpi elämänasenne on johtanut siihen, että ajattelen ansaitsevani hyviä asioita, tukea ja lempeyttä myös muilta ihmisiltä. Osaan ottaa rennommin ja olla rohkeammin oma itseni ystävieni kanssa, joiden kanssa se on johtanut vain läheisempään ja tasapuolisempaan suhteeseen.

Nyt kun koulu jatkuu, olen taas enemmän ystävieni kanssa ja muutos näkyy selkeämmin. Olen yhä vapautuneempi, heitän huonoja vitsejä ja nauran ystävieni kanssa hysteerisenä välittämättä mitä muut ajattelee. Hölmöilen ja pelleilen, sillä tiedän olevani rakastettu ystävieni parissa. Saan kuulla sen heiltä ja saan myös konkreettisia todisteita siitä.

Viimeisin todiste sai minut liikuttumaan. Koirani oli sairaana ja oksensi useita kertoja matoilleni. Se yritti kyllä itse mennä vessaan, kuten sillä on tapana vahingon sattuessa, mutta matkalla sinne sattui vahinkoja. Lopulta kaikki matot olivat likaisia ja jouduin vain käärimään ne ikea-kassiin odottamaan, että keksisin jonkun ratkaisun. Ne eivät mahtuisi pesukoneeseeni, eikä minulla olisi tilaa kuivattaa niitä missään ja talossanikaan ei ole pesutupaa. Minulla on huono rahatilanne, joten pesettäminen pesulassakaan ei onnistuisi.

ystävät

Soitin seuraavana päivänä ystävälleni ja ennen kuin olin ehtinyt kertoa muuta kuin mattojen olevan likaisia, oli hän jo ratkaissut ongelmani. Hän pyysi minua tuomaan matot hänelle ja hän pesisi ja kuivattaisi ne kotonaan. Hän ei ottanut epäröintiä kuuleviin korviinsa, vaan sanoi jopa auttavansa bensakuluissa, jos laina-autoni tankki tyhjenee. ”Eihän sun huono rahatilanne saa olla johtaa siihen, että sulla ei oo mattoja käytössä, etkä saa niitä puhtaiksi!”

Ja vaikka minun on ollut vaikea ottaa apua vastaan ennen ja vieläkin sen kanssa painin vieläkin, tällä kertaa uskalsin ottaa avun vastaan. Tiesin olevani sen arvoinen ja että ansaitsen tukea. Kiitin, mutta en nöyristellyt tai tehnyt asiasta vaikeaa, vaan lupasin auttaa häntä vuorostani.

Ystäväni vastasi tähän, että minähän autan jo. Olen hänen ystävänsä ja tukensa, kuten hänkin minun.

Ilman omaa muutostani en usko, että saisin näin paljon apua ystäviltäni, sillä en osaisi vastaanottaa sitä.

Pikkuveikka

pikkuveliOlen niin onnellinen.

Olen aiemminkin puhunut pikkusisaruksestani täällä, mutta nyt kerron enemmän. Minulla on mitä ihanin pikkuveli, 1 ½ vuotta vanha ja persoonaltaan aivan hurmaava.

Vihdoin ja viimein hän on sen verran vanha, että voin ottaa häntä hoitoon luokseni pidemmiksi aikaa.

Nautin niin paljon yhteisestä ajastamme! Minun kanssa hän on rauhallinen, ottaa sateenkaariperheistä kertovan Minun perheeni-kirjan ja tulee syliin, että lukisin sitä hänelle. Hän leikittää koiraani ja tulee pyydettäessä pöydän päätyyn istumaan, juomaan itse maitoa lasista. Ei huuda tai riehu, vaan on.

On niin ihanaa, kun saa nauttia näin ihanan lapsen seurasta, samalla kun oma kyky saada biologisia jälkeläisiä on todella epävakaa. Maailma ottaa, mutta myös antaa.

Paluu juurille

kukaMinulla oli eilen ystävä kylässä.

Keskustelimme tuntikausia kaikesta lapsuudesta nykyisyyteen, parisuhteista perheisiin. Teimme samalla ruokaa ja hän jäi vielä yöksi, kun juttua vain riitti ja riitti. On ihanaa, kun on ystäviä, joiden kanssa voi puhua kaikesta ja jotka ovat niin älykkäitä, että keskustelut vain löytävät uusia uria toistensa jälkeen.

Ymmärsin meidän keskusteluista yhden ihanan asian. Olen löytänyt paluun juurille.

Kun olin pieni, sain lahjaksi todella hienon nukketalon. Se oli iso kartano ja sen mukana tuli perhe: isä, äiti, tyttö, poika ja kaksi vauvaa. Ensi töikseni heitin perheen pois ja pidin vain sen mukana tulleen tytön, joka vastasi iältään omaa silloista ikääni ja vähän näyttikin minulta. Laitoin tämän tytön asuttamaan yksin kartanoa useiden erilaisten eläinten kanssa. Tyttö perusti myös omia yrityksiä, löytöeläinkodin ja eläinlääkäriaseman, ja hänen elämäänsä kuului läheisiä ystäviä, sekä paljon erilaisia seikkailuja.

Se oli oma tulevaisuuden haaveeni silloin. Ja puhuessani ystävälleni eilen, tajusin sen vastaavan aikalailla omia haaveitani tällä hetkellä. Välissä on ollut jos jonkinlaista itsensä ulkopuolelta etsittyä onnellisuutta ja hukassa olemista, nyt etsin ja löydän onnellisuutta sisältäni. Toivon viihtyväni itseni kanssa ja voivani toteuttaa itseäni, myös kokea olevani rakastettu. Mutta jos puhutaan näistä maallisista haaveista: pieni puutalo omasta rauhasta, vielä toinen pikkukoira ja yksi iso laumanvartija vahtimaan taloa ja luonnon rauhaa. Ei sen tosiaan ihan kartano tarvitse olla enää, hih.

Mutta koen päässeeni siihen tilaan, että ne ulkoa esitetyt tavoitteet ovat kuoriutuneet mielestäni ja olen niiden haaveiden äärellä, jotka olivat minulla jo pienenä. Ei ulkopuolisten asettamaa tavoitejanaa: mies, kaksi lasta, noutaja, volvo ja rivarinpätkä. Vaan minä itse, omat koirat, oma rauha, rakkaus ja mahdollisuus toteuttaa itseään. Ja se puoliso olisi sitten nainen, eikä mies.

Elän tätä elämää itseäni varten, eikä se olisi minun elämää, jos eläisin sitä muiden asettamien tavotteiden mukaisesti.

11953376_882478925140031_2778708204089830405_o

Kipeänä

pupuOlen ollut kipeänä viime viikon perjantaista, eli melkein viikon.

Kävin perjantaina päivällä hammaslääkärillä ja hän pyysi koko ajan, että hengitä nyt sillä suulla, ettet hyörystytä instrumenttejamme, mutta nenä oli niin tukossa etten pystynyt. Kun menin kotiin, tuntui kuin joku pimeä voima olisi ottanut minut haltuunsa, kaikki voimat vain katosivat. Niinpä en ole voinut tehdä muuta kuin levätä ja pitää itseäni lämpimänä. Annoin koirankin hoitoon vanhemmilleni, että saan levättyä, kun en enää jaksanut viedä sitä kunnolla ulos ja sellainen energiapakkaus ei kestä vain pieniä kävelyjä.

Hassu huomio oli, kun tiistai-iltana mietin menenkö seuraavana päivänä työharjoitteluun vai lepäänkö vielä yhden päivän. Minuun iski kamala ahdistus, että pakko mennä, kun ei enään ole niin akuutti kipeys, ettenkö pärjäisi. Jouduin käymään todella pitkän mietinnän, ansaitsenko jäädä vielä yhdeksi päiväksi kotiin lepäämään. Ja kun vihdoin uskalsin sanoa suorittavalle puolelleni, että jään kotiin, huomasin ettei se ollut turhaa. Olin vielä ihan poikki.

puputIhaninta tässä ikävässä kipeydessä oli huomata, miten ihania ystäviä minulla on.

Sain useammalta ystävältä viestiä, että he voivat ottaa koiraa hoitoon, käydä kaupassa, tarjota autokyytiä tai tulla avuksi, tai ihan vaan seuraksi. Yllätyin miten paljon olisin yhtäkkiä saanut erilaista apua ja tukea ystäviltä! Vaikka en tarvinnut heiltä nyt tälläistä tukea, olin todella onnellinen, että minulla olisi ollut niin paljon mahdollisuuksia tulla huolehdituksi ja että ystävät todella pyyteettömästi tarjosivat apuaan. Tuli todella ihana, liikuttunut fiilis.

Tämä on taas yksi esimerkki siitä, kuinka voi olla yksinasuva sinkku ja kokea olevansa rakastettu ja kaikkea muuta kuin yksinäinen.

Sinkkuelämää

sinkkisMinulla on ollut muutaman päivän ajan kamala halu päästä ulos tanssimaan.

Siispä soitin ihanalle ystävälleni ja kysyin olisiko hänellä aikaa lähteä ulos viikonloppuna. Sain innokkaan vastauksen, mutta harmikseni hänelle sopi vain perjantai. Yleensä tykkään lähteä ulos lauantaisin, koska silloin voin levätä ja ottaa kipulääkettä tarpeeksi ajoissa, jotta jaksan varmasti lähteä. Nyt en kuitenkaan halunnut missata mahdollisuutta päästä ystävän kanssa ulos, joten sovimme perjantain.

Työharjoittelussa oli aika raskas päivä, mutta join kahvia useamman kupin ja lähdin tuntia aiemmin kotiin. Vein koiran koirapuistoon tunniksi ja väsytin hänet, minkä jälkeen itse linnoittauduin nojatuoliini lepäämään iltaa varten.

Kahdeksalta olin ystäväni rappukäytävän ulkopuolella kolmen eri vaatekokonaisuus-vaihtoehdon, skumppapullon ja uusien kenkieni kanssa. Ovea tuli avaamaan rakas ystävä, joka oli vielä verkkareissa, koska halusi myös kysyä mielipidettä asuunsa minulta ja jolla oli jääkaapissa saman merkkistä skumppaa meitä varten.

sinkkis2Siinä me sitten olimme. Musiikki soi taustalle, me vaihtelimme asuja ja tyhjensimme skumppapullojamme yhdessä. Ystävä lakkasi molempien kynnet ja juttelimme kaikesta mitä oli taas ehtinyt tapahtua edeltävän näkemisemme jälkeen. Nauroin niin paljon, sillä tämä jos kuka tietää miten naurattaa minua.

Kahden skumppapullon jälkeen kiiruhdimme junaan ja kohti kaupunkia. Päädyimme heteroystävälliseen homobaariin, jonka avajaisissa olin edeltävällä viikolla ollut treffeillä. Vaikka nyt olin vain ystävän kanssa, koin todella paljon rakkautta. Ystäväni on niin mahtava tyyppi ja meillä on niin ihanaa yhdessä. Meillä on erilainen musiikkimaku, mutta minun kanssani hän lähtee mihin baariin vain haluan ja jos haluan tanssia, hän tulee kanssani. Tälläkin kertaa olimme siis tanssilattialla tunteja ja todella otimme kaiken ilon irti.

Kun lähdimme kohti bussejamme, kävelimme käsikynkkää yhdessä katuja pitkin ja minulla oli todella hyvä olla – sinkkuelämästäni huolimatta minulla on ihania, välittäviä ja rakastavia ihmisiä ympärilläni ja olen onnellinen.

maratonAamulla olo oli yhä onnellinen, mutta vähemmän hyvä vointinen.

Kivut iskivät kunnolla päälle ja heikotus edeltävän illan juomista oli kova. Nappasin kunnon määrän kipulääkettä ja makasin sängyssä koiralle kuiskutellen kunnes ne alkoivat auttaa. Keräsin energiaa samalla ja mietin, mitä haluaisin tehdä tännä. Tiesin heti mitä haluaisin tänään tehdä.

Viestittelin ystävän kanssa, keitin ison kupin kahvia ja laitoin Sinkkuelämää-sarjan päälle. Minulla ei ole mikään kiire mihinkään ja voin vain olla. Täydellistä sinkkuelämää.

Kolmas kerta toden sanoo?

elokuvaViikonloppuna minulla oli treffit numero kolme kyseisen naisen kanssa.

Tapasimme eräällä juna-asemalla ja treffikumppanini otti minut auton kyytiin. Menimme yhdessä luokseni, missä hän tutustui koiraani ja mietimme illan suunnitelmaa. Hän halusi viedä minut elokuviin ja syömään jonnekin sitä ennen. Lähdimme siis kohti keskustaa.

Tuntui tosi hyvältä, kun hän halusi kävellä kanssani käsi kädessä ja kuinka sain huomionosoituksia, ilman että hän mietti missä olimme. Muistin yhtäkkiä kuinka se ei ole itsestäänselvyys ja miten hyvältä tuntuu olla toisen huomion kohteena. Söimme nopeasti ja kiiruhdimme elokuviin. Elokuva itsessään ei ollut kovin hyvä, vaikka muutamia todella hauskoja kohtauksia siinä olikin. Nautin kuitenkin yhdessäolosta ja rennosta fiiliksestä.

Lähdimme luokseni ja hän päätti jäädä luokseni yöksi.

untaTuntui tosi hassulta nukkua toisen vieressä.

Onneksi sain huomiota ja hellyyttä, joten nukahtaminen on helpompaa. Nukuin jopa yllättävän hyvin, vaikka en ollutkaan yksin sängyssä. Koira hyppäsi muutaman kerran jalkopäätyyn tarkistamaan onko kaikki hyvin ja jatkoi unta omassa pedissään.

aamupalaaAamupalalla tuntui kuitenkin että etäännyimme.

Aamupala johti meidät keskustelemaan erilaisista rooleista ja minut pohtimaan parisuhdevalmiuksia.

Yleensä heterosuhteissa ajatellaan, että mies on aktiivisempi ja nainen passiivisempi osapuoli. Yksi asia mistä pidän samaa sukupuolta olevien suhteista on se, että rooleja ei ole niin selkeästi ja niitä voi vuorotella tilanteen mukaan. Ei ole mitään oletuksia, vaan kaksi ihmistä ja monia tapoja toimia monissa eri tilanteissa. Tämä treffikumppani kuitenkin on tottunut olemaan aktiivisempi osapuoli ja tekemään kaiken toisen puolesta. Pidän hemmottelusta ja huomiosta, mutta minusta ei saa pelkästään passiivista tekemälläkään. Minussa on se tulinen ja sisukas puoli, joka haluaa myös esiin. En pystyisi olemaan sellaisessa suhteessa, jossa roolini on niin kapea, että minulta odotetaan tiettyjä asioita ja jotkut asiat kuuluvat automaattisesti vain toiselle. Haluan suhteen, jossa tasapainoa eri puolien välille etsitään yhdessä tilanteen mukaan. Joten en tiedä kuinka hyvin nämä puolet sopivat yhteen meissä ja kuinka isoksi asiaksi se muodostuu.

Toinen asia mietinnässä on parisuhdevalmiudet. Ihmissuhteet ovat aina kehittymismahdollisuuksia, kukaan meistä ei ole valmis ja toinen ihminen tuo meissä erilaisia puolia esiin. Kyse onkin siitä, kuinka valmis on peilaamaan omaa toimintaansa toiseen ja kuinka valmis on tutkimaan itseään, sekä kenties kehittymään. En etsi minulle heti sitä täydellistä kumppania, koska sellaista ei ole, vaan se millainen hyvä kumppani kukakin minulle voi olla, muotoutuu siinä suhteessa sen ihmisen kanssa. Kuitenkin jotkut perusvalmiudet on hyvä olla. Olen pohtinut mitä ne ovat minulle ja ehkä tiivistäisin ne niin, että viihtyy itsensä kanssa eikä ole mitään akuuttia kriisiä menossa. Siitä on jo hyvä lähteä.

kysymysmerkki

No, tämän kyseisen treffikumppanin kanssa en oikein ole saanut selvää, mikä tilanne hänellä on näiden ”valmiuksien” kanssa. Aktiivisena osapuolena olemaan tottuneena hän tykkää olla kontrollissa ja pitää lankoja käsissä. Heti kun menemme alueelle, jossa näin ei ole, hän hämmentyy ja tuntuu, että yhteys häneen katkeaa. Uuden ihmisen kanssa kaksin oleminen on aina jännittävää ja siinä on jotenkin paljaana, mutta se riski on otettava, jotta toiseen voi luoda jonkinlaisen syvemmän suhteen. Itse olen valmis hyppäämään tuntemattomaan ja laittamaan itseni alttiiksi, jännittävää se kyllä on. Mutta en tiedä miten tämä toinen ihminen on. Jos tämä kaikki on vain alkujännitystä, se on vain inhimillistä, tekee ihmisestä kiinnostavan ja mielelläni hänen kanssaan menen neljänsillekin treffeille. Mutta jos ei ole halua peilata omaa toimintaa ja kehittyä, vaan tulee levottomaksi ja haluaa pitää jostain kontrollista kiinni… En tiedä onko se minulle kuinka luontevaa jatkaa sellaista tapailua. Olen tehnyt niin paljon töitä itseni kanssa, että uskallan olla oma itseni ja olen itsenäistynyt, irtautunut muiden kontrollista, että kaipaan rauhaa ja rentoutta ihmissuhteissani.

Pohdiskelen ja keskustelen ja katselen. Mitään ei ole lyöty lukkoon.

12027718_1198127026867767_3300762030394145750_n

Tärkeintä on, että olen taas  tapaillut ja nauttinut siitä. Minulla on ollut tosi hauskaa, tämä ihminen on saanut minut nauramaan ja  viihtymään. Minulla ei ole kiire mihinkään. Minulla on kaikki hyvin ja rakkautta ympärilläni niin monissa eri muodoissa, että minulla ei ole kiire löytää ketään eikä mitään. Voin vain katsella, kuunnella ja nauttia, tapailla ihmisiä.

Seurasaari

seurasaariPimpinellifolia – mikä kaunis ruusu.

Perjantain vapaapäivän vietin ruusun tuoksua haistellessa Meilahden arboretumissa ja Seurasaaressa.

Viikko väsytti minua todella paljon, oli paljon hälinää harkassa ja iltavuoroa aamuvuoron seassa. Vapaapäivä tuli siis tarpeeseen. Ystäväni soitti aamulla, josko lähtisin hänen seurakseen Seurasaareen ja innostuin ideasta. Otin koiran mukaan, kaveri pakkasi eväät ja lähdimme liikkeelle.

Kävelimme ja juttelimme, kunnes löysimme ihanan syrjäisen kalliopoukaman, jonne leiriydyimme. Koira remmissä kiinni kalliossa olevaan vanhaan metalliseen hakaan, hyvät paikat vierestä molemmille ja eväät esiin. Aurinko porotti lämpimästi ja makoilimme rennosti paikalla, samalla toki puhua pulputtaen. Kun ilta-aurinko ei enää niin lämmittänyt, pakkasimme taas kamat ja jatkoimme saaren kiertämistä. Kun saari oli lopulta kierretty, jatkoimme Meilahden arboretumiin ja siellä kierrellessä ihailimme ruusuja, minä myös hihitin niiden nimille.

Katsoin kelloa ja kahdeksan tuntia oli vierähtänyt. Selkää vähän jomotti, mutta muuten kroppa kesti yllättävän hyvin. Toki pitkä oleilu ja lepo välillä teki tehtävänsä, yhteen menoon se ei sitä olisi kestänyt. Uskon, että päivittäiset venyttelyt mitä olen aamuisin pystynyt tekemään, ovat saaneet kroppaan liikkuvuutta, mikä taas auttaa sitä jaksamaan rasitusta paremmin. Olen niin kiitollinen tästä vaiheesta, toivottavasti toimintakyky pysyy näin hyvänä pitkään.

Kivoja kavereita

elokuuElokuu on pyörähtänyt käyntiin nopeasti.

Kuntoutuksen jälkeen olen yrittänyt pysyä liikkeellä ja välttää päiviä, jolloin olen vain kotona. Olen pitänyt huolta ateriaväleistä ja liikkunut. Tavoitteet ovat mielessä, mutta muuta vastapainoa antavat kivat kaverit.

Palasin kuntoutuksesta perjantaina ja minut oli koirani kera kutsuttu lauantaina kesäjuhliin. Olin aika väsynyt ja minua jännitti mennä juhliin, josta en tuntenut kuin niiden pitäjän. Isot, meluisat juhlat, jossa ainoa tuntemani ihminen ei ehdi paljoa kanssani puhua, ei innostanut. Juhlat piti kaveri, josta olen aiemminkin kertonut: tutustuimme koirapuistossa ja aloimme sopimaan yhteisiä iltalenkkejä ja koirapuistoiluja, sitten ystävystyimme enemmän. Olin jo melkein perumassa juhliin menemistä, kun tajusin ”Jos tämä kaveri on niin mukava, tasapainoinen ja hauska ihminen, varmaan sen kaveritkin ovat ja ainahan voin puhua koirastani, jos en muuta keksi”. Pystyin lopettamaan turhan stressaamisen tähän ja rohkaistuin.

Onneksi rohkaistuin, sillä minulla oli todella hauskaa! Juhlat olivat tien toisella puolella, joten viemiseksi skumppapullo mukaan ja ei kun juhlimaan. Vieraita ei ollut kovin paljoa, ehkä kymmenen ja koiralleni seuraksi oli nämä kaverini kaksi koiraa. Tarjolla oli ihana kesäinen buffet ja suolaisia piirakoita, meille tarjottiin kuplivaa ja istuimme parvekkeella juttelemassa. Arvaukseni piti paikkaansa, kaikki paikalla olleet ihmiset vaikuttivat tosi mukavilta ja hauskoilta tyypeiltä. Kaikkien kanssa syntyi juttua ja juhlien järjeställäkin oli aikaa jutella kanssani kunnolla. Tuntui, että kaikki olivat todella läsnä ja viihdyinkin todella hyvin.

Kunnes. Kunnes he keksivät, että voisimme porukalla pelata Piirrä ja arvaa-peliä. Heti omat sisäiset paineet nousivat ja aloin stressaamaan. En tykkää pelata muuta kuin Aliasta ja Scrabblea, sillä minun on vaikea sisäistää uusia sääntöjä ja keskittymiskykyni ei aina riitä pitkiin peleihin. Tässä pelissä oli vielä yksi stressaava ulottuvuus: piirtäminen. Lapsuudessani luokanopettaja haukkui piirrustustaitojani niin paljon, että lopetin piirtämisen kokonaan vuosikausiksi. Sen takia taitoni eivät kehittyneet ja olin erityisen arvosteleva piirrustuksiani kohtaan. Olen työstänyt asiaa, mutta täysin vieraiden ihmisten edessä piirtäminen ja vielä niin, että tietyn ajan sisällä muiden pitäisi arvata sen perusteella esim. elokuvan tai esineen tai tekemisen nimi! Hui!

kynäYritin livistää tilanteesta sanomalla, että taidan aluksi katsoa vain vierestä, kun en osaa sääntöjä enkä ole ennen pelannut mitään vastaavaa. Tähän kuitenkin yksi näistä uusista ihmisistä sanoi, että ei kukaan muukaan ole ja että tule nyt mukaan. Päätin siis hengittää syvään ja mennä peliin mukaan. Ennen omaa vuoroani oli kahden muun vuorot ja huomasin tykkääväni pelistä. Se oli kuin Aliasta, mutta hiljaista sellaista, sillä piirtäjä ei saa puhua mitään. Nauttiessani pelistä unohdin jännittää omaa vuoroani ja sen tullessa meinasin ensin panikoida. Minun piti piirtää täysin tuntematon elokuva/kirja ”Pako Tallinnaan”. Ensin haparoin tikku-ukkoa piirtäessä, mutta joku silti ymmärsi ukon olevan pakenemassa jotain. Helpotus! Mutta Tallinna… Ensin keksin vain laivan ja toivoin heidän arvaavan sen perusteella kohteen, mutta ei. Sitten keksin viime hetkillä haparoiden piirtää suomineidon ja epämääräisen Baltian, jota osoitellessa se Viro ja lopulta Tallinnakin tuli. Ryhmäni keksi Pako Tallinnaan!! Voi mikä voiton ja onnistumisen tunne. Seuraavilla kierroksilla sain jopa useampia arvauksia piirrettyä ryhmälleni ja meidän ryhmä voitti. Oloni oli todella hyvä ja ilta jatkui hauskana erilaisia pelejä pelatessa, skumppaa juodessa ja jutellessa. Olin todella onnellinen, että olen löytänyt tälläisiä ihmisiä ympärilleni ja huomatessani, että nautin tälläisistä juhlista.

lapsiMaanantai-aamusta sainkin vieraita kotiini. Miespuolinen ystäväni, jolla on myös fibro, tuli vaimonsa ja pienen puolitoista vuotiaan tyttärensä kanssa kyläilemään. Ensin jännitin heidän vierailuaan, että viihtyvätkö he luonani, mutta heti heidät nähdessäni kaikki jännitys unohtui. Hänen vaimonsa on todella mukava ja inspiroiva ihminen, johon oli mukava päästä tutustumaan näin lähemmin. Ja voi, heidän viehättävä tyttärensä on niin suloinen! Joimme heidän tuomaansa teetä ja söimme keksiä, juttelimme rennosti. Tyttö ei tosin meinannut kauaa pöydässä pysyä, kun hänellä oli niin kova into päästä leikkimään koirani kanssa. Sain olla niin ylpeä koirastani, joka ennen pelkäsi lapsia ja nyt pikkuveljeni kanssa on oppinut rakastamaan lapsia. Hän osasi olla hyppimättä, tuoda palloa lapselle, varoi liian innokkaita yrityksiä ottaa turkista kiinni ja kävi antamassa pusuja. Tyttö nauroi koko vatsan kyllyydestä ja me saimme nauttia näiden kahden touhuja katsoessa.

Kävimme vielä teehetken jälkeen viereisessä puistossa, missä tyttö pääsi purkamaan energiaa ja me saimme samalla jutella kauniissa kesäilmassa. Mietin siinä kävellessä, kuinka ihanaa on, että minulla on näin monenlaisia ystäviä. Pystyin heidän kanssaan olemaan rennosti, juttelemaan kaikista arkipäivän asioista ja silti menemään halutessa syvemmälle tasolle, kekustelemaan fibromyalgiasta, parisuhteesta, sairastuneen läheisestä ja vertaistuesta. Läsnäoloa, keskustelutaitoa ja hyvää mieltä, niitä sain tältä ihanalta pieneltä perheeltä.

meriTotesin tuolle ystäväperheelle, etten ole pitkään aikaan käynyt Suomenlinnassa ja suunnitelmista huolimatta se näyttää tänäkin kesänä jäävän vain puheeksi. Kuin tämän kuulleena, eräs ystäväni laittoi viestiä muutaman tunnin myöhemmin ja ehdotti seuraavalle päivälle reissua Suomenlinnaan. Kuin tilauksesta!

Aurinkoinen aamu sai minut lähtemään hieman aiemmin Kauppatorille, nautin päivästä kuin turisti. Ostin litran makeita herneitä, söin niitä ja kietelin ympäriinsä katselemassa turisteille myytäviä tavaroita ja katselin ihmisiä. Yllättäen silmiini osui myös eräst tuttu korumyyjä! Olin Pride-puistojuhlassa nähnyt hänen tekemiään kierrätyskoruja ja ihastunut niihin, mutta minulla ei silloin ollut käteistä. Jäin pohtimaan korua ja varmistuin, että todella olisin sen halunnut itselleni, joten nyt en jäänyt aikailemaan, vaan ostin itselleni sen korun. Kaikeksi iloksi se oli vielä alennuksessa ja sain sen heti kaulaani koristamaan!

Kun ystäväni liittyi seuraan, suuntasimme ensin Lonnaan – pieneen, viime kesänä yleisölle avattuun saareen Suomenlinnan vieressä. Ostimme kahvilasta piknik-korin, etsimme sopivan kallion, josta ihailimme Helsingin siluettia ja nautimme päivästä. Tosin, pakko sanoa, että piknik-kori oli todellinen pettymys ja ellemme olisi osanneet ottaa sitä huumorilla, se olisi todella harmittanut meitä. Nauroimme aivan hulluna sen vähäiselle sisällölle ja surkeudelle. Eikä siinä vielä kaikki, aina välillä lähistölle tuli muita ihmisiä samojen korien kanssa ja saimme oikein todella kovat naurut, kun näimme samat reaktiot heidänkin naamallaan.

Piknik-koripettymyksen jälkeen jatkoimme lautalla Suomenlinnaan. Haimme parempia eväitä kaupasta ja etsimme syrjäisän kalliopaikan, jossa saimme nauttia auringosta rauhassa ja keskustella syvällisiä. Tämä ihminen on käynyt oman, rankan tiensä kohti itsetuntemusta ja tasapainoista elämää, joten meillä oli paljon samankaltaisia kokemuksia elämästä ja jatkoimme juttelua tuntikausia. Sain taas kokemuksen läsnäolosta ja ihanan syvällisistä, ei kuitenkaan synkistä keskusteluista.

Kun katsoimme aaltoilevaa merta lautalla kohti pimenevää Helsinkiä, meitä molempia nauratti. Koko päivä oli vierähtänyt huomaamatta ja keskustelunaiheet vaihdelleet naurun remakasta vakaviin asioihin. Olimme molemmat tyytyväisiä päivään.

aivot ja sydan

Taas kerran voin todeta, kuinka itsetutkistelu ja oman arvon oivaltaminen johtavat siihen, ettei enää ylläpidä pinnallisia ystävyyssuhteita, vaan avautuu löytämään syvällisempiä ihmissuhteita. Vaikka itsessään mitkään asiat eivät ole helpottuneet tai ongelmat poistuneet, omalla rohkeudella ja asioihin suhtautumisella olen voinut oppia kokemaan asiat uudella, positiivisella tavalla. Ja mitä enemmän kiinnittää positiivisuuteen huomionsa, sitä enemmän sitä huomaa ympärillään ja se vahvistaa myös positiivisia kokemuksia. Ja samalla vetää puoleensa samanlaisia ihmisiä, joiden kanssa oikeasti viihtyy.

Järki ja tunteet mukana, tasapainossa, ilman että kummallekaan antaa liikaa valtaa, mutta ei myöskään torju mitään puolia itsessään. Siinä haastetta ja tavoitetta itsetuntemukselle, mitä olen jo oppinut jo jonkinverran ylläpitämään.

Ja takaisin maalle

metsäMetsässä (tai meidän maalla) ei ole wifiä, mutta sieltä löytää paremman yhteyden.

Olen väsynyt (en ole nukkunut hyvin kaupungissa) ja kipuinen, joten päätin lähteä nyt takaisin maalle. Tällä kertaa menen vanhempieni ja pikkuisen sisarukseni kanssa. Aion jatkaa talon sisustamista ja nauttia mahdollisuuksien mukaan (on luvattu hirveää sadetta) ulkoilusta, hoitaa koiria ja kenties lukea hyviä itseapu-oppaita (rakastan niitä, esimerkiksi basambooksin julkaisemat kirjat – ah…).

Todennäköisesti teen silti liikaa ja tulen kipeäksi.

Tiedän sen ja se ei välttämättä ole paha asia, sillä menen sieltä suoraan kuntoutukseen. Olisikin hyvä, jos he näkisivät todellisen kuntoni, enkä olisi levännyt etukäteen. Voisin kerrankin saada kunnolla apua. Jännittää koko kuntoutus, yritän joko tulla välillä tänne kertomaan kuulumisia tai sitten raapustan tärkeimpiä kohtia ylös jollekin paperille ja koostan jonkun kokonaiskatsauksen tänne myöhemmin.

Syntymäpäiväni (24!) on lauantaina, vietän sen siis maaseudun rauhassa. Olen toivonut vain kunnon trimmeriä, jotta voin jatkossakin itse parturoida koirani, milloin haluan, eikä tarvitse odotelle mitään rahoja trimmaajalle pääsyä varten. Jätän nyt väliin Summersound-festarit, koska olisin ollut liian kipeä osallistumaan ja juhlin sitten kavereiden kanssa kun palaan. Muutama kaveri luvannut viedä syömään, jotkut vinkanneet jostain lahjasta. Tärkeintä kuitenkin, että on välittäviä ja rakkaita ystäviä.

Ihanaa viikkoa kaikille!

Äkäpussi

akapussiViimeiset pari päivää olen tuntenut oloni äkäpussiksi.

Näin perjantaina erästä kaveriani ja vaikka kuinka yritin, olin pohjimmiltani todella äkäinen. Oli mukava istua kahvilla ja jutella, mutta koko ajan sisälläni kiehui. Periaatteessa kaikki oli hyvin, mutta pidin tapaamisen lyhyenä ja tulin nopeasti kotiin. Sama äkäisyys toistui taas eilen illalla, kun ystäväni tuli luokseni kylään ja vietimme iltaa; meillä oli skumppaa, mansikoita ja vaahtokarkkeja ja puhuimme tuttuun tapaan kaikesta. Vaikka oli mukavaa, huomasin äkäisyyden kuplivan taas sisälläni. Olin helpottunut kun sain jäädä yksin.

Nukuttuani 12 tuntia ja silti tuntiessani äkäisyyttä, pysähdyin miettimään. Koirani jäi maalle hoitoon ja olen voinutkin olla ihan vain kotona, ilman että minun täytyisi huolehtia ja leikkiä koirani kanssa. Se yleensä ”pakottaa” minut tsemppaamaan, vaikka olisi vaikea kipupäivä. Nyt ilman sitä, olen ikäänkuin myöntänyt kivun olemassaolon itselleni paremmin ja ollut siitä enemmän tietoinen. Toki sitä on ollutkin enemmän, niin alavatsan kipuja ja kramppeja kuin nivelkipuja, mutta yleensä yritän vaan työntää sen taka-alalle. Nyt tämän, melkein viikon, koirattoman ajan aikana olen ollut enemmän kosketuksissa kipuun ja se on alkanut vaikuttaa mieleeni näin vahvasti. En saakkaan työnnettyä kipua yhtäkkiä pois mielestä, vaikka jotain kivaa tapahtuisi, kuten kavereiden näkemistä.

En tiedä onko tämä toisaalta hyvä, että välillä on ihan rehellisesti kosketuksissa omaan kipuun ja kuinka henkisesti rasittavaa kivun kanssa eläminen on, eikä aina vaan yritä tsempata ja selviytyä. Ehkä tämä tekee ihan hyvää. Koirani tulee todennäköisesti huomenna takaisin, katsotaan miten se vaikuttaa, auttaako se minut taas kivun hallintaan vai onko minulla entistä vaikeampaa.

Ainakin sen tiedän, että sen lähelle saaminen kyllä sulattaa sydämeni ja ikävän, mikä minulla on ollut sen ollessa poissa.

koiruus

Mökkeilyä

mökiltäOn taas ollut taukoa täällä kirjoittamisesta, tällä kertaa se johtui mökkeilystä.

Suvullani on iso mökki tai oikeastaan talo, vanha maatalo Keski-Suomessa. Sain yhtäkkiä idean, että sen ollessa yli viikon tyhjillään, voisin mennä ystäväni kanssa sinne oleilemaan ja kaikki tapahtui nopeasti, vain muutamassa päivässä idean saamisesta matkalle lähtemiseen. Hain vanhempieni koiran oman koirani seuraksi reissulle, pakkasin kamat ja hain ystäväni, ja äkkiä olimmekin maaseudun rauhassa.

Meillä oli iso talo, isolla tontilla aivan kaksin. Koirat nukkuivat sängyssä, kumpikin toisen vieressä ja leikkivät päivisin keskenään, meidän touhuja seuraten. Me ihmiset vähän siivosimme ja sisustimme, tylsää ei ehtinyt tulla. Talo on ollut pitkään jämähtäneenä vanhoille vuosikymmenille, eikä se ole vastannut uusien sukupolvien makua. Ruokakaapitkin olivat niin siivottomia, että kun kaksi tälläistä touhukasta naista näki tilanteen ja pääsi käsiksi taloon, johan alkoi tapahtumaan. Puhdistimme energiaa ja teimme valtavan työn saadaksemme sen mieluisampaan kuntoon. Muutamana päivänä innostuimme liikaa ja se tuntui kropassa, mutta muuten pyrimme kuuntelemaan kroppaamme ja tekemään sen tahtiin. Välissä saunoimme, ystäväni osasi laittaa saunaan kosteat 50-asteen löylyt ja jopa minä pystyin kivuitta saunomaan melkein päivittäin. Tuntui voittajalta, kun pystyin nauttimaan saunan löylyistä tällä tavoin!

mökiltä2Puunaamisen lisäksi toki nautimme oloistamme muuallakin kuin saunan lauteilla. Ystäväni keitti meille hyvät pannukahvit aina siltä tuntuessa ja istuimme juttelemassa kaikesta tuntikausia. Pelasimme myös sanapeliä ja luimme kirjoja. Yhtenä päivänä kävimme paikallisessa kaupungissa turisteina, kiersimme kirpputoreja ja kannoimme lisää kirjoja maalle luettavaksi. Tutkimme myös villiintynyttä puutarhaa ja löysimme ihania kukkia ihasteltavaksi, kuvattavaksi ja sisään maljakkoihin kerättäväksi. Käytin aikaa myös poimulehti-kasvien ja vadelmapensaan lehtien keräämiseen ja kuivaamiseen, sillä niillä on ennen hoidettu gynekologisia vaivoja. Nyt on sitten luonnonapteekista kerätty kunnon teeainekset!

Oireettomana toki en tänäkään viikkona onnistunut olemaan. Ranteet olivat välillä kivusta aivan vääntyneet ja reagoivat helposti liikaan tekemiseen. Alavatsa oli toisina päivinä niin kipeä, etten voinut maata selälläni ollenkaan. Toisina päivinä taas alaselkään poltteli kipeästi. Uusina vaivoina tulivat hermokipu ja lämmönsäätelyn ongelmat. Menin uimaan kylmään järveen ilman mitään ongelmaa, kun en tuntenut kuinka kylmää se oli. Saatoin myös olla talon ollessa kylmänä toppi ja shortsit päällä ilman ongelmaa, huomaamatta kylmyyttä. Välillä taas pesuvesi saunalla saattoi polttaa aivan kamalasti, vaikka se oli viileää.

Onneksi ystäväni on itsekin kipukroonikko ja sen lisäksi, että hän huomaa ja tunnistaa oireeni, hän välittää minusta. Kun en tuntenut kylmää, mutta kehoni vapisi kylmästä ja olin aivan kalpea, hän peitteli minut sänkyyn peittojen alle ja laittoi sähkölämmittimen päälle. Siitä lähtien hän myös seurasi, kuinka hyvin huomasin lämpötilanvaihtelut ja osasinko reagoida siihen oikein, esimerkiksi pukeutumalla tarpeeksi. Myös uuden oireen, hermokivun, ilmaantuessa hän oli tukenani. Kun minua pelotti uudet kivut kasvojen ja kaulan, sekä vasemman koko säären matkalta oleva kipu, hän tuli lähelleni. Hän valvoi kanssani ja lohdutti minua, katsoi, että sain lääkkeet otettua (vaikka eihän ne vieneet kuin terän kivulta) ja pärjäsin. Sain taas kokea sellaista rakkautta ja huolenpitoa, että en siitä onnellisempi voisi olla. Rakastan tätä ystävääni ja toivon hänen kokevan sen, hänen saavan samanlaisia välittämisen kokemuksia minulta. En voi kuin toimia rakkaudesta käsin ja toivoa sen välittyvän ystävälleni.

ystävätOlen niin kiitollinen tälläisestä ystävästä. Olen myös erittäin kiitollinen siitä reilusta viikosta, minkä saimme luonnon keskellä viettää. Sää ei ollut paras mahdollinen, vain yhtenä päivänä paistoi kunnolla aurinko, eikä järvivesikään ollut uimakelpoista, mutta mitä siitä. Loppujen lopuksi aika vähällä maalla pärjää: hyvällä seuralla, kahvilla ja katolla pään päällä.

On se kummaa, mitä reilu viikko täysin eri maisemissa voi saada aikaan. Olo on ihan irtaantunut, kevyt ja tuntuu, kuin olisin ollut pidempäänkin matkalla jossakin eri kulttuurissa. Sen on oltava merkki onnistuneesta lomasta, eikö?

Alppiruusuja

20150611_121537_resizedTakana on yksi ihan uneton ja monta vaikeaa yötä täynnä kipua ja painajaisia.

Onneksi on ihania ystäviä, jotka vievät ajatukset ihan muualle. Vaikka aamulla tuntuisi kuinka vaikealta lähteä ja päästä huonosta fiiliksestä eroon, niin kunhan saa itsensä ulos kotoa, ystävät ovat tukena.

Olenkin siis ollut kivuista ja väsymyksestä huolimatta ollut paljon liikkeellä ja poissa kotoa. Olen kyläillyt ystävien luona, käynyt kävelemässä erilaisissa puistoissa ja metsissä, istunut koirapuistossa uusien ja vanhojen kavereiden kanssa. Tänään vuorossa oli alppiruusujen sesonkiaika ja kaunis puisto olikin niitä täynnä, kun ystäväni kanssa kävelimme siellä niitä ihailemassa. Koirakin oli mukana ja jatkoimme vielä kahvilan terassille.

Tälläiset pienet retket ovat tärkeitä, kun fibro riehuu arjessa ja muuten olisi vain surkeana kotona. Ehkä näiden avulla alkaa olokin pian helpottua. Myös lämpö olisi kaivattua, tuollainen sateinen ja tuulinen keli vaihtuvasti auringon kanssa jäytää niveliä inhasti.

Aurinkoa odotellessa siis…

d24fd8d50a70a4c0bb0de9370ed4b70fOlen ollut niin poikki, etten ole jaksanut edes kirjoittaa tänne.

Kerroin aiemmin, että ensimmäiset lomapäivät vietän vain sängyssä loikoillen ja lepään. No, se ei ihan ole onnistunut. Koti oli aivan kamalassa kaaoksessa ja koiran turkki kamalan pitkä. Siispä siivosin, kävin kaupassa ja hain trimmerin kaverilta lainaan. Trimmasin koiran, laitoin ylimääräisiä kamppeita myyntiin nettiin ja näin kavereita. Koko tämän viikon oli mukamas jotain tekemistä, ettei saanut kunnolla levättyä.

Ja se on tuntunut kropassa. Kivut olivat jo touhuamisen aikaan läsnä jatkuvasti, mutta viimeinen kivut laittoivat ihan stopin tekemisilleni.

En vaan voi siis olla hehkuttamatta kipuhoitajaani, koiraani. Kivut ovat olleet pahimmillaan öisin, enkä ole voinut kuin itkeä ja valittaa, kääntyillä ja toivoa helpotusta. Pientä helpotusta onkin tullut pienen, tällä hetkellä trimmauksen jäljiltä vähemmän karvaisen palleron muodossa. Kun alaselkää on sattunut, on koira itse hakeutunut sitä kohtaa lämmittämään. Kun jalat ja erityisesti nilkat ovat särkeneet, siellä nukkuu koirakin. Ja kun vatsa on krampannut, on lämpöpatteri siirtynyt siihen lämmittämään. Ja kun kivun paikka on voinut vaihdella yön myötä useita kertoja ja olen tuskissani käännyskellyt sängyssä, on koira vaihtanut yössä monta kertaa paikkaa. Välillä myös ihan vaan kainaloon lohduttamaan tai kasvoja nuolemaan.

Ilman koiraani olisin varmaan jo mennyt järjiltäni näinä öinä.

Rakastan sitä pientä niin paljon. Kun se on vierelläni, minulla on kaikki mitä sillä hetkellä tarvitsen.

Vähitellen

huomennaVähitellen alan uskoa, että selviän tästä.

Erityisesti tästä viikosta: koulutehtävä-pinosta ja sukulaisten näkemisestä.

Onneksi universumi tarjoaa lohduttavia elementtejä tähän väsymyksen värittämään arkeen. Niistä yksi mieluisimmista on koirapuisto. Ihan vieressäni on ihana koirapuisto, jossa voi olla rennosti ja väsyttää koiran heittämällä keppiä. Hienointa on kuitenkin siellä syntyneet ihmissuhteet. Minulla on jo useita tuttuja, joiden kanssa sopia koiratreffejä ja joilta saa hyviä vinkkejä asiaan kuin asiaan.

Vähän aikaa sitten minulla on kuitenkin syntynyt jo parempi kaverisuhde erään samanikäisen naisen kanssa. Sattumalta olimme usein samaan aikaan puistossa, hänen kaksi koiraansa ovat samanikäisiä kuin omani ja huomattiin, että tullaan niin koirat kuin omistajatkin hyvin toimeen. Ruvettiin sopimaan yhteisiä iltalenkkejä ja -puistoiluja, kun juteltavaa riitti tunneiksi. Noin viikko sitten hän tarjoutui lainaamaan minulle erästä tavaraa ja sillä verukkeella vaihdettiin facebookissa tietoja, meistä tuli kaverit. Ruvettiin juttelemaan enemmän ja nykyään iltaisin sovitaan samaksi illaksi yhteisiä tekemisiä koirien kanssa. Hän on todella mukava ihminen, jolla on samoja mielenkiinnonkohteita ja meillä on hauskaa. On niin piristävää saada elämään tälläisiä ihmisiä ja asioita, niiden avulla pysyy pinnalla.

Mennään metsään

20150515_145748_resizedFibro ei todellakaan ole päästänyt minua helpolla.

Kivut ja väsymys ovat hallinneet arkea aika hyvin, joten olen levännyt ja nukkunut suurimman osan ajasta. Eilen kuitenkin kyllästyin vaan makaamaan kotona, kun ulkona oli ihana sää. Puin ulkovaatteet, etsin kunnon ulkoilukengät ja lähdin kävelemään koiran kanssa. Menin täysin uudelle asuinalueelle, missä en ollut aiemmin käynyt. Aurinko paistoi ja katselin aivan ihania pihoja, aivan ihanien, nukkekotimaisten talojen ympärillä ja haaveilin. Mietin millaisia perheitä missäkin asuu, millaiseksi koti on laitettu ja miten itse laittaisin sen, miten itse viihtyisin asua siellä. Mitä ihania asioita näin taloissa ja pihoilla, mitä voisin joskus itse toteuttaa. Kävely oli kunnon haavematka tulevaisuuden kotiin ja samalla saatiin mukava kävelylenkki koiran kanssa.

Tänään aamulla herätessäni sain huomata, että selkä ei ollutkaan pitänyt tästä kävelylenkistä, vaan jyskyttävä kipu liittyi seuraani. Nukuin akuuttia kipua pois ja otin lääkettä, joten iltapäivällä oloni oli jo parempi. Kipu kuitenkin jyskytti vielä sen verran selässä, etten voinut keskittyä mihinkään, en nähdä kavereita heidän yrityksistään huolimatta tai oikeastaan olla edes paikoillaan. Päätinkin uhmata kohtaloani, puin kunnon ulkoilukamat päälle, otin koiran autoon ja ajoin Luukkiin. Eräs koirapuistotuttava neuvoi minulle muutama päivä sitten reitin, minne pääsee vartissa autolla ja missä olisi vähemmän ihmisiä. Hyppäsin siis näiden muutamien ohjeiden varasssa autoon ja lähdimme kohti seikkailua.

20150515_153415_resizedJännityksestä huolimatta löysimme perille ja lähdimme seikkailemaan ihanaan metsämaisemaan.

Löysimme ihanan pienen lammen, jonka rannalle istuuduin. Heitin laiskanomaisesti keppiä koiralle ja nojasin mäntyyn. Kuuntelin metsän hiljaisuutta, nautin auringosta ja vaan olin. Miten hyvää se tekikään. Kehoon hieman pakotti kävelyn myötä, mutta ympäristö rauhoitti ja antoi voimaa. Nautin koko sielullani.

Kotiin päästyäni olimme molemmat koiran kanssa aivan poikki, makaamme nyt vierekkäin sängylläni ja vain nautimme olostamme. Kipu on hiljaa taka-alalla, keho on väsynyt ja mieli levännyt. Miten ihana olla.

Tanssia ja lepoa

jokunakeeViime keskiviikon mentyä pahasti pieleen ja aiheutettuaan torstaille kipuja, päätin viikonlopun olevan erilainen.

Pääsin perjantaina koulusta jo klo.12, minkä jälkeen suunnistin kauppaan ja Alkoon. Hain pientä tarjottavaa ystäviä varten ja pullon skumppaa. Menin kotiin ja nukuin useamman tunnin päiväunet. Herättyäni menin koiran kanssa koirapuistoon väsyttämään sitä. Tulin kotiin ja ehdin juuri käydä suihkussa, kun ovikello jo soi. Tarpeeksi lääkettä naamaan, niin olokin kestäisi ulos lähtemisen.

Kaksi ihanaa, uutta ystävääni tulivat luokseni viettämään iltaa. Skoolasimme kauniilla laseilla, humalluimme kevyesti skumpasta ja nauroimme niin, etten olisi uskonut kolmihenkisestä porukasta lähtevän niin kovaa ääntä. Illan edetessä siirryimme tuttuun homoklubiin ja tanssimme koko illan. Välillä kipu tuntui vahvemmin lääkityksen alta ja jouduin ottamaan lisää tablettia, mutta selvisin sen kanssa ihan hyvin ja pelkästään se ilo, mikä seurasi ystävistä ja tanssimisesta auttoi oloani.

Kun yöllä tulin kotiin, lähdimme yökävelylle koiran kanssa. Ollaan harjoiteltu ilman remmiä menemistä ja se onnistuu hienosti, hän kääntyy aina tietyin väliajoin katsomaan tulenko perässä tai tuleeko lisäohjeita suunnasta. Välillä tullaan ihan muuten vaan vierelle heiluttamaan häntää ennen kuin jatketaan haistelemista muualla. Nautin niin paljon siitä ilosta, mikä näkyy pienen koirani koko olemuksesta, kun mennään ilman remmiä pieni kävely. Valppaus, kävelytyyli ja liikehdintä, kaikki on niin erilaista ja iloista, vähän näkyy myös se, että tämä on jotain harvinaista ja jännää. Yökävelyn jälkeen koira hyppäsi kainalooni peiton alle ja nukahdin nopeasti.

Lauantain käytinkin ihan reilusti vaan lepäämiseen. Aurinko paistoi ja kävimme koirapuistossa puistotuttujemme kanssa, juttelin ja nautin kauniista kevätpäivässä. Muuten makasin vaan rennosti peittojen alla ja katsoin tietokoneelta eri sarjoja. Lepäsin ja keräsin voimia, se todella tuli tarpeeseen. Olen käynyt ylikierroksilla ja tehnyt kaikkea yli voimieni, minkä takia kivutkin ovat olleet kovia. Nyt otin hyvällä omallatunnolla lepoa koko päivän.

10885546_10155195929565361_5915932990324483101_n

Ennen nukahtamista mietin miten minulla oli niin ihanat kaksi päivää ja niin hyvä olo. Nämä uudet ystävät tekevät todella hyvää, sillä he näkevät minussa sen kehityksen, mitä kohden olen mennyt, minkälainen ihminen haluaisin olla. Kun on vanhojen tuttujen kanssa, he ovat tottuneet näkemään minut tietynlaisena tai vertaavat vanhaan. He eivät välttämättä näe sitä kehitystä, mitä esimerkiksi vuoden sisään on tapahtunut. Kun tapaan uusia ihmisiä ja ystävystyn, he näkevät minut sellaisena, mitä olen tällä hetkellä. He eivät vertaa. Ja koska olen oma itseni, sellainen, jollaiseksi olen kehittynyt, tapaan ihania ihmisiä ja ystävystyn heidän kanssaan. Ja he vahvistavat muutostani olemalla ihania omia itsejään. Siitä syntyy ihana, itseään vahvistava kierre, joka mahdollistaa omaksi, todelliseksi itseksi vahvistumisen.

Eikä tuo lepääminenkään huonoa tee! Pitäisi vain useammin pitää tälläisiä päiviä, kun vaan lepää ja nautiskelee omasta seurasta rennosti tekemättä sen ihmeempiä.

Epäonnen päivä

3413fa63b57b4e68895a406f15368c12Viime keskiviikko oli todellinen epäonnen päivä.

Minulla oli vapaa päivä ja herätessäni huomasin, ettei kivut olekaan pahimmasta päästä. Päätin hyödyntää oloani ja siivota, sillä kotini oli todella epäsiisti. Viime aikoina on ollut sen verran kipua, että en ole pystynyt esimerkiksi imuroimaan tai tiskaamaan, joten aika kaaos siitä oli syntynyt. Pyyhin siis pölyt, imuroin, tamppasin matot ulkona ja tiskasin. Kaikki meni ihan hyvin.

Kunnes. Kunnes keksin, että koira pitää pestä ja siltä pitää leikata kynnet. Ilmeisesti olin sen verran jo väsähtänyt, että kynsiä leikatessa leikkasin kahdesta kynnestä liikaa ja kun olin päästänyt pestyn, puhtaan koiran pois kylpyhuoneesta, huomasin niiden vuotavan verta. Yhtäkkiä siisti kotini näytti siltä, että siellä olisi tehty murha! Sain metsästää koiran kiinni ja monta tuntia yritin tyrehdyttää verenvuotoa, tuloksetta. Aina kun luulin sen lakanneen, se alkoi uudestaan. Vasta kun luin netistä vinkin, että perunajauhot voivat auttaa ja keksin niiden puutteessa kokeilla tomusokeria, sain vuodon kuriin. Otin lautaselle tomusokeria ja dippasin vuotavat kynnet siihen, milloin se teki sellaisen kalvon päälle, ettei veri enää vuotanut.

Kun verenvuoto oli kurissa, oli koti aivan kamalassa kunnossa ja aikatauluni menneet ihan pieleen. Jouduin lähtemään juoksujalkaa kohti sovittua tapaamista. Kun palasin ihan väsyneenä ja kipujen jo palauduttua kotiin, koti oli kamalan näköinen ja jouduin alkamaan siivoamaan uudestaan. Samalla sain ajatuksen (en ymmärrä mistä), että voisin samalla tehdä vaatteiden värjäys-projektin, mitä olin lykännyt jo pitkään. Laitoin siis muutaman valkoisen vaatteen pesukoneeseen värin kanssa ja jatkoin hommia. Vasta kun otin, hyvin kyllä värjäytyneitä, vaatteita pois koneesta, uomasin kauhukseni lattian värjäytyneen. Pesukoneen poistoputki ei menekkään suoraan viemäriputkeen vaan sen päälle ja näin ollen musta värivesi oli huuhtoutunut lattialle ja värjännyt vuokra-asuntoni kylpyhuoneen lattian mustaksi.

Tässä vaiheessa ymmärsin luovuttaa: minimoin vahingot ja menin petiin. Ystäviltä tuli kannustavia viestejä ja niksejä, miten voin jatkossa yrittää saada sitä mustaa väriä irti lattiasta. Kiitin kannustuksesta ja hautauduin peittojen alle toivoen, ettei tälläistä epäonnen päivää tulisi hetkeen eteen.

Seuraavana päivänä kaikki tämä epäonnen sekoilu kostautui todella pahoina kipuina. On niin vaikea päättää, miten toimia tälläisessä tilanteessa: koti on siivoton kipujen takia ja kivuttomampana päivänä sen voisi siivota, mikä tosin sitten tekee seuraavista päivistä helvettiä ja taas toimintakyvyttömän vai pitäisikö vain antaa sen olla siivoton ja nauttia muuten kivuttomammasta päivästä? Pitäisi ehkä oppia tekemään muutama asia kerrallaan, eikä heti repäistä kaikkia hommia kerralla. Toisaalta ei malta tehdä vain vähän kun ei tiedä milloin seuraavaksi pystyy tekemään. Huoh.

Päivän olotila kuvana

kroonista kipuaKroonisen kivun oireita: painon vaihtelu, unihäiriöt, väsymys ja keskittymisvaikeudet.

Tuntuu, että jo päivän aikana kehon olemus muuttuu turvotuksen myötä. Välillä hame tuntuu liian tiukalta, kun taas välillä, kesken päivän, se meinaa tippua. Tänään turposi jalat niin, että kengät puristivat sietämättömällä tavalla.

Unihäiriöt ovat vaivanneet, kun opiskellessa ei pysy silmät auki ja yöllä ei saa unta.

Väsymys näkyy siinä, etten saa mitään tehtyä. Kouluun pääsin ja koiran saan hoidettua, onneksi sillä pääsee jo pitkälle. Mutta muutama koulutyö painaa mieltä, samoin kuin sekainen koti.

Keskittymiskyky on on ollut todella alhaista. Onneksi koulussa kaverit auttavat pysymään kärryillä ja kotona koira kiipeää syliin tuomaan läheisyyttä, kun on niin levoton olo, ettei pysty olemaan paikoillaan, mutta ei keskittymäänkään mihinkään.

Todentotta, kuva kuvastaa tätä(kin) päivää todella hyvin.

Tauon jälkeen

torstaiOlen pitänyt blogista pientä taukoa ilman erityistä suunnittelua.

Ei olisi pitänyt viimeksi sanoa täällä, että fibron kanssa on ollut tasaista – koska tietenkin heti sen jälkeen alkoi alamäki. Oireet ja kivut tulivat todella voimallisina, veivät kertakaikkiaan kaikki voimat. Hengittely oli ainoa mahdollisuus monessakin kohtaa, vaikka senkään en voi sanoa olleen helppoa. Jostain syystä hengittäminen syvään on välillä todella vaikeaa, jopa kivuliasta. Sen takia olen meinannut saada muutaman kerran paniikkikohtauksen, kun on tuntunut etten saa kunnolla henkeä.

Olen siis todella saanut keskittää voimani henkiseen taisteluun fibron kanssa. Onneksi tasapainottamassa ovat olleet ihanat ystävät ja koirat. Olen ollut useammalle koiralle koiravahtina ja todella nauttinut suurin sydämin. Eläimet ovat aitoudessaan ja hellyyttävinä olentoina aina olleet minulle tärkeitä, joten kivuista huolimatta eläinseura on tehnyt hyvää. Olen ollut lähes päivittäin koirapuistoissa niin lähellä kuin kauempanakin, nauttinut ulkoilmasta ja muiden omistajien kanssa sosialisoinnista. Sosiaalista kanssakäymistä ja rakkautta ovat tarjonneet myös ei-niin-karvaiset olennot, ystävät. Olen kyläillyt, minun luona on kyläilty, olen käynyt kahveilla, minua on viety syömään ja ostoksillekin, olen käynyt juhlimassa ja ollut eri juhlissa. Ympärilläni on ihania ihmisiä, jotka myös uskaltavat kertoa ja näyttää, että he välittävät.

11062740_1645357552363331_2222997413072714488_n

He pitävät minusta huolta henkisellä tasolla, mutta välillä myös ihan konkreettisesti. Kun olin todella kipuinen vaalipäivänä, tuli ystäväni viemään koirani ja vei minut autolla äänestämään ja syömään, huolehti, että minulla on kaikki hyvin. Seuraavana päivänä toinen ystäväni tuli yllätysvirailulle kauppakassin kanssa; hän oli ostanut meille brunssitarvikkeet sekä minulle ruuaksi halloumisalaatin ainekset, mistä hän tietää minun pitävän. Erään toisen ystävän kanssa vietimme viikonlopun yhdessä, milloin hän todella huolehti minusta. Antoi minun nukkua pitkään viemällä koirat (oman ja hoidokin) ulos aamulla, teki ruokaa, ulkoili kanssani, piti seuraa, nauratti ja lopuksi vielä uudisti ulkonäkönikin; leikkasi ja värjäsi hiukseni! Olen kyllä onnekas.

Eli nyt on ulkonäkökin vähän muuttunut. Hiukset leikattu taas hyvään muotoon ja värinä ei olekaan tällä kertaa blondi, vaan vaaleanruskea. Oma hiustenväri oli alkanut tummua, siinä oli niin punaista, ruskeaa kuin harmaatakin raitaa blondin seassa. Teki hyvää saada tasaisempi, vähän ryhtiä antava väri päähän ja piristystä kipuiseen olomuotoon. Tulos on niin luonnollinen, että monet ovat vain ihmetelleet, että näytän vähän erilaiselta, mutta eivät ole tajunneet miten.

kissaViime yön ollessa ihan tuskaa, sain unta vain kolme tuntia kivuilta ja hengitysvaikeuksiltani, päätin nousta jo puoli seitsemän. Taas on yksi koira hoidossa, jonka seura piristää heti aamusta. Se puuhailee reippaasti ja yltyy leikkimään koirani kanssa. Tämä pieni hoidokki on niin suloinen oman koirani kanssa, että harkitsen vakavasti sen kidnappaamista! Eli jotakin positiivista tässäkin valveilla olosta.

Horoskooppi

20150406_144619_resizedEn ihan suoraan usko horoskooppeihin, mutta kyllähän luen ne, jos sellainen tulee vastaan jossain.

Yllä oleva horoskooppi kolahti jotenkin todella kovaa. Olen tutustunut uusiin ihmisiin ja ystävystynyt monien kanssa, mikä on ihanaa, mutta myös vähän pelottavaa. Paljon olen pohtinut, millaisen ensivaikutuksen teen, mutta tämän luettuani rentouduin. Olemalla aito itseni, olen toki haavoittuvainen, mutta toisaalta en myöskään ystävysty ihmisten kanssa, jotka eivät pidä aidosta minusta. Tähän asti kokemukset ovat olleet posiitivisia ja elämä on tarjonnut ihania, aitoja ihmisiä elämääni.

Horoskoopin mainitsemat haasteetkin ovat niin osuvia. En saa sulkeutua, vaan oltava avoin maailmalle. Kokemalla tunteita olen yhteydessä sisimpääni ja aito itseni. Se on omalla puolella olemista ja itsensä arvostamista. ”Kun sitoudut itseesi, sitoudut myös rakkauteen.” Tämän olen huomannut: kun pidän itseni puolta, tulee elämässä hyviä, rakkaudellisia asioita vastaan. Rakkaus tulee monissa muodoissa, pitää vain olla valmis huomaamaan se.

pehmeäFibromyalgian kanssa on ollut suhteellisen tasaista. Kierukka on alkanut auttamaan vuotohäiriöön, eikä vatsakaan kramppaa niin paljon. Muuten alaselkää ja niveliä on särkenyt, mutta vapaaehtoistyö ja mielenkiintoinen opintojakso koulussa ovat tuoneet vastapainoksi energiaa. Kodissa näkyy, että voimat menee joko kouluun tai vapaaehtoishommiin, täällä on kamala sotku. Mutta hetken saakin olla, en nyt pysty enempään. Koira on välillä joutunut olemaan vähän enemmän yksin, mutta on vastapainoksi saanut paljon koirapuistoilua tai päässyt mukaan kavereille.

Eli jonkinmoisessa tasapainossa ollaan, ainakin nyt viime päivinä oltu. Ihanaa.

Pääsiäinen

rakkaudestaOnpas ollut ihana pääsiäinen!

Olen päässyt mukaan järjestötoimintaan HLBTIQ-koulutuksen myötä ja se on tuonut elämääni paitsi ihanaa järjestötoimintaa, ystäviä. Olen melkein koko elämäni ollut aina jossain järjestössä aktiivinen, mutta en ole osannut asettaa rajoja, vaan tehnyt aina liikaa ja lopulta uupunut. Tämä koulutus avasi mahdollisuuden tehdä vapaaehtoistyötä tärkeänä pitämäni asian parissa omien voimien mukaan. Sitä voi tehdä kerran viikossa, kuukaudessa tai vaikka vuodessa, eikä se haittaa ketään. Järjestön kautta saa tukea, lisäkoulutuksia ja ennen kaikkea, näitä ystäviä. Olin alkuviikosta tapaamisessa ja heti minua tuli halaamaan kurssilta tutut kaverit, jotka kertoivat juuri miettineen minun kuulumisia ja olenko tulossa. Koen löytäneeni taas paikan, jossa olen ”kotona”.

Nämä uudet ja myös vähän vähemmän uudet ystävät ovat todella saaneet minut taas herkille tunnelmille, niin ihania he ovat. Torstain lepopäivän jälkeen meinasin viettää perjantain yksin kotona, kun uusi ystäväni koulutuksesta soitti ja ehdotti yhteistä koirapuistoilua. Sateisesta, koleasta ilmasta huolimatta olimme useamman tunnin koirapuistossa ja vain juttelimme huomaamatta ajankulua. Koirat leikkivät keskenään ja meillä oli hauskaa. Tulin niin iloiseksi, että olen löytänyt ystävän, joka asuu ihan lähelläni ja jolla on vielä koirat, jotka tulevat koirani kanssa toimeen noin hyvin. Eilen aamulla olin niin jumissa ja kipuinen, että laitoin ystävälleni viesitä, etten jaksa lähteä tekemään koulutehtäviä minnekään. Takaisin tuli viesti ”Olen siellä tunnin päästä” hymiöllä varustettuna. Kaveri reissasi luokseni ja meillä oli ihana iltapäivä, vaikka teimmekin ikävää koulutyötä.

Iltaa kohden kipu onneksi helpotti, kun sain nukuttua päiväunet ja lääkitsin itseni kunnolla. Tämä uusi ystäväni oli nimittäin saanut minut houkuteltua lähtemään kanssaan ensin järjestön nuorteniltaan ohjaamaan ja sen jälkeen ystävälleen, mistä suuntaisimme homoklubille. Kipupotilaan ulos lähteminen ei ole mikään helpoin operaatio, vaan vaatii valmistautumista: varastoon nukkumista, lepoa, toimettomuutta ja kunnon lääkkeitä. Itse otin kunnon kombon päivän ja illan aikana: arcoxiaa kaksi tablettia ja parasetamolia maksimit. Onneksi tämä ystävä tietää sairaudestani ja ottaa sen ymmärtäväisesti, huolehtii, mutta ei sääli tai holhoa.

size of heartNuortenilta oli mielenkiintoinen kokemus ja tapasin uuden järjestön työntekijän, joka oli todella mukava ja ehdotti taas uusia tapoja tulla mukaan toimintaan. Tunsin itseni niin tervetulleeksi ja mukavaksi tässä seurassa. Jatkoimme illan loputtua ystäväni ystävälle, mikä jännitti minua etukäteen hieman. Jännitys oli ihan turhaa, sillä tämä uusi ihminen oli todella mukava ja meillä oli kolmisteen todella hauskaa. Olin pukeutunut mustaan hameeseen ja toppiin, joka paljasti avonaisesti selän ja käsivarret. Iloitsin uuden tatuointini näkymisestä ja sain kuulla olevani ”kaunis ja itsevarman näköinen nainen”, mistä tuli todella ihana olo. Tunsin itseni sellaiseksi, vaikka kehoni ei ole terve, eikä toimi haluamallani tavalla. Olin silti onnellinen ja se näkyi ulospäin. Se on tärkeintä.

Ilta homoklubilla oli huippu. Nämä ihmiset ovat niin saman henkisiä kuin minä, tuntui, että olisimme tunteneet jo pitkään. Ja tunne oli kuulemma yhteinen. Nautin siitä, että he myös uskaltavat sanoa suoraan, että pitävät minusta ja ovat iloisia ystävystymisestämme. Tanssimme tuntikausia, joimme vaaleanpunaisia drinkkejä ja nauroimme. Minulla oli todella hauskaa ja tunsin oloni hyväksi. En terveeksi, vaan lääkityksi, mutta se ei estänyt oloani tuntumasta hyvältä.

Kun kävelimme käsi kädessä kohti yhteistä yöbussia (mikä on luksusta, matkustaa samalla bussilla kotiin) ja kerroimme elämästämme, erilaisista kokemuksista. Tunsin sielujen ystävyyttä ja olin onnellinen.

Olen niin kiitollinen, että olen saanut elämääni näin ihania, omanlaisia ihmisiä ja ystäviä. Kuten tämä uusi ystävänikin totesi ”Kun olet oma itsesi, tapaat omanlaisia, ihania ihmisiä, etkä ole yksin”.

sydänIhanaa pääsiäisen jatkoa kaikille, olkaa omia itseänne ja nauttikaa niin paljon kuin mahdollista!

Venyttelyn tarvetta

venyttelyOi kuinka ihanaa olisi pystyä venyttelemään noin. Tai edes päästä puoliväliin noita venytyksiä.

Olen nimittäin todella jumissa. Olin eilen ystäväni luona energiahoidossa ja hän samalla vähän tutkaili kroppaani. Kaikki alkoi, kun hän puuttui pinnalliseen hengitykseeni ja kerroin kuinka syvään hengittäminen sattuu alaselkään. Tätä ihmetellessä hän alkoi tutkailemaan ja kääntelemään, kokeilemaan ja miettimään tilannettani.

Mitään ns. uutta ei ilmennyt, sillä nämä ovat tuttuja fibromyalgian oireita. Lihaskalvot ovat kireällä ja ne vetävät kehoani suppuun, koska ne eivät veny eivätkä jousta. Kun lihakset sitten supistelevat tai liikkuvat, kun esimerkiksi yrittää harrastaa liikuntaa, kalvot lihasten päällä eivät jousta ja se aiheuttaa osaltaan kipuja. Fibromyalgikoiden hapensaanti ja solujen hapensaanti on heikkoa, minkä takia lihakset ovat koko ajan kuin rankan urheilusuorituksen jäljiltä maitohapoilla. Tämä aiheuttaa myös väsymyksen tunnetta, keho on lopussa, vaikka ei ole tehnyt ”mitään”.

venyttely2Näiden lihaskalvo- ja lihasten maitohappo-ongelmien vuoksi fibroille suositellaan usein pilatesta. Tosin jos olet jo niin jumissa ja kehosi ”kireänä”, pilates voi olla liian rajua ja aiheuttaa jopa lisää kipuja. Näin kävi itselleni myös kun kokeilin harrastaa shindoa, japanilaista syvävenyttelyä. Ihana, rauhallinen laji ja ohjaajien hyvä tuki liikkeitä tehdessä sai minut lajin pariin, mutta tulin kipeäksi tuntien jälkeen. Lääkärin kanssa keskusteltua hän kielsi fibromyalgikolta syvävenyttelyn ja pilateksen. Tosin täytyy myöntää, että sinnikkäistä yrityksistä huolimatta olin kuin öljyämätön peltiukko shindo-tunneilla. Muut venyivät ja venyivät, kun minulle jo yksinkertaiset venytykset olivat vaikeita ja pienenkin venymisen aikaansaaminen oli todellinen saavutus.

Toisaalta uskon lääkäriä ja kivun pelko on saanut pysymään poissa tälläisestä venyttelystä, mutta toisaalta kyseenalaistan tätä neuvoa. Kuten ystävänikin kanssa keskustelin, jos ei pysty yhtään venyttelemään, keho menee aina vaan enemmän jumiin ja oireet pahenevat. Lämpö auttaa venyttelyssä ja siksi olenkin yrittänyt venytellä noin 40-asteisessa saunassa saunavuoroni aikana. Viime aikoina olen vain ollut niin kipeä, etten ole uskaltanut yksin mennä saunavuorolleni, peläten, etten vaikka pääse uima-altaasta ylös tai kaadun saunassa. Se on näitä sinkkuuden huonoja puolia, kun aina ei voi saada ystävää mukaan ja joskus kroppa on vaan epäluottamuksen alaisena.

Vedessä ja erityisesti lämpimässä vedessä venyttely on myös yksi keino venyttää mahdollisimman vähillä huonoilla vaikutuksilla kroppaansa. Uusimmassa reuma-yhdistyksen lehdessä oli hyvä artikkeli fibromyalgian hoidosta ja liikunnan merkityksestä siinä, missä oli myös mainintaa vesiliikunnasta. Juttu turhautti minua, sillä vaikka asiantuntijoiden ohjeet olivat hyvät, on selvää, ettei kaikilla ole mahdollisuutta hoitaa fibroa liikunnalla. Artikkelissa kehotettiin aloittamaan hitaasti ja varovasti, itselle sopivalla lajilla. Näitä sopivia lajeja oli kävely (joka itselläni vaatii joinain päivinä todella vahvat lääkitykset edes arkipäivän kävelyihin) ja erityisesti terapia-altaassa suoritettu vesiurheilu. Saanko kysyä, keillä kaikilla on muka mahdollisuus päästä säännöllisesti yli 30-asteiseen veteen harrastamaan liikuntaa? Näitä altaita on pääkaupunkiseudulla toki useita, toisin kuin pienemmillä paikkakunnilla, mutta niihin pääsy ei ole mutkatonta. Usein nämä altaat ovat kuntoutuskeskuksissa tai muissa laitoksissa, jonne ei pääse normaalilla sisäänpääsymaksulla. Sinun pitää joko maksaa kuntoutus tai vesiliikuntakurssi, jotka saattavat olla (ainakin minun budjetissa) liian kalliita tai vaaditaan lääkärinlausuntoja ja maksusitoumus kunnalta tälläisen vesiliikunnan saamiseksi. Turhauttavaa.

nallepuhVitsailin shindossa käydessäni olevani kuin Nalle Puh. Sopivan pyöreä ja yhtä tehokas venyttelijä kuin Puh aamujumppaa tehdessään. Mutta siitä ei saa lannistua, vaikka itselleen voi vähän nauraa.

Tällä hetkellä en tiedä miten varsinaisesti edetä kehoni kanssa. Soutaminen on ollut pakosta tauolla, kävelylenkkejä koiran kanssa olen yrittänyt kivuista huolimatta pitää mahdollisimman reippaina ja pitkinä. Terapia-altaaseen en pääse ja omaan 20-asteiseen taloyhtiöni altaaseenkin pääsy on ollut heikkoa. Mutta ei pidä lannistua. Ystäväni auttaa minua miettimään ja kehittelemään mahdollisia venytyksiä tai muita liikkeitä, jaan ne mielelläni täällä jos jotain hyvää keksimme. Päädyimme nyt ainakin alussa siihen, että parasta on vain keskittyä rentoutumisharjoituksiin. Niiden kautta saan usein hengityksen syvemmäksi ja se auttaa kehon hapensaannissa, sekä estää kehon suppuuntumista, kuten nimitän tätä kaikkea. Suppuuntuminen on kehon jännittymisen ja kipujen aiheuttamaa kokoon taipumista. Sen kanssa nyt yritetään rentoutumisen kautta elää ja etsiä helpotusta.

Ai niin, siitä Cymbaltasta. Lopetin sen täällä tilannetta pohdittuani. En halua enkä edes voi olla zombina tässä elämäntilanteessa. Koska zombiksi se lääke minut todella teki. Siinä mielessä tehokas lääke, kun mitään ei tunne tai mikään ei hetkauta, niin ei kivutkaan vaivaa yhtä lailla. Kivut kyllä tuntee, mutta on niin turta ettei välitä. Tälläinen tunneköyhyys, ajatusten hidastuminen ja turtuna olo ei sovi minulle ainakaan nyt ollenkaan. Opettelen vasta laittamaan rajoja ja jos jo lääkityksen puolesta millään ei ole väliä, teen hallaa myös omalle henkiselle kehitykselleni.

En kuitenkaan hankkiutunut lääkkeistä eroon, vaan säilytin tuon alle kuukauden annoksen. Se oli vasta 30mg eli puolet hoitoannoksesta, mutta sai minut viikossa ihan zombiksi… Mikä voi jossain vaiheessa olla hyväkin asia. Ei, en tarkoita haluavani varsinaisesti olla ”pöllyssä” huvikseni, vaan siitä voi olla hyötyä. Jos on jossain vaiheessa elämäntilanne, jolloin ei tarvitse olla skarppina ja voisi kuntouttaa itseään, zombiudesta voisi olla jopa hyötyä. Voisi liikkua ja kuntouttaa itseään vähän helpommin, kun kivut eivät haittaisi. Jos pitäisi tälläisen oman kuntoutuksen, voisi tapahtua jotain edistystä, josta olisi hyötyä myöhemmin ilman lääkettäkin. Jos saisi esimerkiksi kehon kestämään paremmin liikuntaa ja kuntoaan parannettua zombina, voisi sen jatkaminen olla helpompaa ja kivuttomampaa ilman lääkettä myöhemmin. Tämä on vain tälläinen mietintä ja mahdollisesti kokeiltava juttu myöhemmin, pitää katsoa..

kisu

Onnellisuuden päivä

metsäTänään vietetään YK:n onnellisuuden päivää.

Kuulin tästä aamulla, kun aloitin hitaan aamuni kuuntelemalla radiota. Heräsin suunniteltua aikaisemmin, kun koirani alkoi pussailemaan kasvojani, enkä näin suloiseen herätykseen malttanut olla reagoimatta. Sain siis lisäaikaa vapaapäivääni ja näin ollen hitaan aamun. Makoilin sängyssä ja rapsuttelin koiraa, kävimme ulkona ja söin aamupalaa rauhassa kuunnellen radiota. Kun sitten sain tietää viettäväni onnellisuuden päivää, tajusin tekeväni sitä juuri oikein, onnellisesti onnellisessa hetkessä onnellisena.

Koska onni löytyy, kun hetkeksi pysähtyy ja näkee pienetkin asiat. Jos koko ajan kiirehtii vain kohti isompia tavoitteita ja hienompia asioita, ei huomaa jäädä nauttimaan onnellisuudesta, joka jo on olemassa.

20150320_152045_resizedVaikka kyllähän sitä tietenkin isommistakin tavoitteista saa haaveilla, kun ei vaan unohda pienempiä.

Itsekin ”saavutin” yhden isomman tavoitteen tänään. Sain sen haluamani kukka-tatuoinnin! Käytin ne ”ylimääräiset” rahat, mistä jo aiemmin täällä puhuin, nyt tähän tatuointiin – eikä kyllä kaduta. Sain juuri sellaisen kuvan kun halusin, eikä hintakaan ollut lähelläkään sitä, mitä se liikkeissä yleensä maksaa. Tatuoitsija yli 7 vuoden kokemuksella teki kahdessa ja puolessa tunnissa kuvan, jonka itse piirsi toiveitteni mukaisesti. Ystäväni oli mukana pitämässä kädestä kiinni ja muutaman kerran se olikin tarpeen. Tavallaan pidän tatuoimisesta tulevasta kivusta, sillä sen syyn ja keston tietää, sekä se vie huomion muusta kivusta pois. Kierukan laittamisesta on vieläkin sen verran kipua lääkkeistä huolimatta, että oli mukava keskittyä toisenlaiseen kipuun. Kuitenkin aina on muutama kohta, milloin sattuu enemmän ja silloin puristin ystäväni kädestä. Varsinkin loppuvaiheen värittäminen jo käsitellyille alueille oli aika kirpaisevaa, mutta lopputuloksen vuoksi kestin sen ihan mielelläni.

Nyt on sitten pysyvästi iholla kukkasia, orvokkeja. En halunnut ruusuja tai liljoja, en edes pioneja, vaikka niistä pidän, sillä ne ovat niin yleisiä aiheita tatuoinneissa. Orvokit ovat kukkia, joita harva jää ihailemaan. Mutta kun niitä jää ihailemaan, huomaa kuinka kauniita ne ovat. Ja sinnikkäitä, ne kestävät vaikka minkälaista säätä ja säilyttävät herkän kauneutensa. Ne symboloivat mietteliäisyyttä, ajatuksia, muistoja ja rakkautta. Itselleni henkilökohtaisesti ne symboloivat voimaa ja rohkeutta, kykyä selvitä vaikeista asioista. Olen vaikeinakin aikoina löytänyt iloa ja onnea, onnellisuutta orvokeista, kukista, kasveista ja luonnosta.

Löytyy tatuoinnin aiheeseen vielä yksi syy. Ensimmäinen lapsuuden muistoni on maalta, kun punaiset saappaat jalassa kastelen pienellä kastelukannulla omaa orvokkipenkkiä ja laulan niille ”orvokkini tummasilmä”-laulua. Kun ajattelen orvokkeja, tulee tämä muisto mieleeni ja ajattelen, kuinka pitkälle olen siitä hetkestä päässyt. Kuinka paljon olenkaan kasvanut ja kokenut, ja kuinka paljon olen silti samanlainen kuin se pieni omaa orvokkipenkkiään kasteleva pikkulapsi.

lapsiTosin, älä anna kuvan hämätä.

Nykyisestä naisellisesta tyylistäni huolimatta olin pienenä lapsena kaikkea muuta kuin tyypillisesti puettu suloinen pikkutyttö. Vaalea tukkani (sitten kun se viimeinen kasvoi) oli takussa kuin menninkäisellä, koska en halunnut sitä harjattavan. En suostunut pitämään hattua saati mitään hiuskoristeita. Mekoista oli turha äidin edes haaveilla, sillä vaatteiden tärkein ominaisuus oli helposti puettavuus: mitä nopeammin vaatteet sai päälle, sen nopeammin pääsi myös ulos tutkimaan luontoa ja leikkimään. Olin todellinen luonnonlapsi, joka eli mielikuvitusmaailman saduissa ja keskitti huomionsa luontoon sekä tietenkin eläimiin, omaan koiraan.

Älä siis anna ulkokuoreni hämätä – sisälläni asuu vieläkin tämä villi menninkäistyttö, luonnonlapsi.

Ja minä pidän siitä.

Koiria ja kavereita

kahviIhana viikonloppu.

Olen nukkunut hyvin paljon, mutta huonosti viime öinä. Tuntimääräisesti olen saanut lepoa, mutta kipuja on ollut niin, ettei mikään asento ole ollut hyvä. Olen heräillyt vaihtamaan asentoa, kun edellinen on sattunut liikaa. Koira on toiminut hoitajana ja ollut lämmittämässä kipeitä paikkoja, ja niinä hetkinä kun sekään ei ole auttanut, tullut sitten ihan kainaloon nukkumaan. Ilman sitä yöt olisivat olleet täysin sietämättömiä.

Onneksi olen päässyt hyvittämään näitä ikäviä öitä koiralleni. Eilen pidin lepopäivän kotona, vietin laatuaikaa hänen kanssaan leikkimällä ja koirapuistoilemalla. Erityisesti pallon heittäminen tuntui olevan tärkeää, vaikka kyllä ne koirakaveritkin olivat hauskaa seuraa.

Tänään sitten vietin aikaa pitkästä aikaa erään ystäväni ja hänen koiransa kanssa. Olen joutunut pitämään hieman taukoa hänen näkemisestään, sillä välillä hän on hyvin syvällä omissa ongelmissaan ja omat voimavarani eivät aina riitä auttamiseen. Tämä on ollut vaikea myöntää varsinkin itselleni, mutta toisaalta helpottanut rehellisesti sanoa asiasta ja pitää taukoa.

Jälleennäkeminen oli tunteikas ja voimaannuttava hetki! Kävelimme keväisessä auringossa koirien kanssa ja juttelimme kaikesta, päivitimme kuulumisiamme. Päätimme kävelylenkin hänen uuteen kotiinsa, jossa hän valmisti meille ihanan aamiaisen. Siinä aamupalaa nautiskellessa kerroin viime aikaisista vastoinkäymisistäni: sairaalakäynneistä, kuukautishäiriöistä, hiusten lähdöstä, kropan muuttumisesta, pahentuneista kivuista, liikkumisvaikeuksista… Ja hän suhtautui asiaan ihanasti, empaattisesti mutta ei säälien. Juuri mitä kaipasinkin. Hän oli koonnut minulle kevätpaketin piristykseksi, missä oli skumppaa, naistenlehti sekä ihanan tuoksuiset vartalovoi ja suihkugeeli. Itsellänikin oli tuomisia, mitkä ilmeisesti koskettivat häntä kyyneliin asti. Suunnittelimme ensi kesää ja parin viikon päästä olevaa keikkaa, jos vaan ensi viikon sairaalakäynnillä ei selviä mitään horjuttavaa.

Vietimme useamman tunnin yhdessä, me jutellen ja koirat yhdessä leikkien. Tai no, hänen uroskoiransa yritti machoilla ja liehitellä tyttökoiraani, joka onnistui huijaamaan häneltä lelut pois. Saatiin samalla nauraa ja nauttia koirien kujeista, kun juteltiin vakavampia asioita. Tapaaminen herätti taas rakkauden tunteen, minusta välitetään ja minä välitän.

kipuRakkaus näyttäytyy myös rajoissa. Se että myöntää itselleen, ettei aina pysty auttamaan ja pelastamaan kaikkia ilman omaa uupumista, on vaikea, mutta tärkeä osa prosessiani kohti ehjää omakuvaa. Kipuilemiseen ei liity vain fyysiset tekijät, vaan myös emotionaalinen tunnetaso. Uskon vahvasti, että omien rajojeni ylikävely ja sen salliminen on aiheuttanut osaltaan fibromyalgiani. Siksi opiskelen rajojeni hahmottamista ja asettamista, mihin tämäkin ystävyyden rajoittaminenkin liittyy. Joskus täytyy olla vähän itsekäs, jotta voi tasapainottaa antamisen ja saamisen. Parhaimmillaan käy näin, eikä menetä, vaan parantaa ihmissuhteitaan.

Sateenkaarilipusta päähän

sateenkaariTämän viikonlopun aikana olen todella heittäytynyt omien mukavuusalueitteni ulkopuolelle!

Perjantaina olin niin väsynyt ja minulla oli niin kovat kivut, että päätin skipata koulupäivän. Nukuin pitkään ja vietin aikaa koirani kanssa, minkä jälkeen lähdin näkemään kipulääkkeiden voimalla ystävääni. Kävimme syömässä nepalilaisessa ja vietimme mukavan päivän. Olin kuitenkin kotiin päästyäni väsynyt ja kivut olivat taas painamassa mieltä alas. Pelkäsin nimittäin, etten pääsisi seuraavana päivänä koulutukseen, johon olin ilmoittautunut!

Olin nimittäin viikkoa aikaisemmin bongannut koulutuksen, jossa perehdytään HLBTIQ-yhteisöön (homot, lesbot, biseksuaalit, trans-ihmiset, intersukupuoliset ja quuerihmiset) liittyvään tietoon sekä erityiskysymyksiin ja sen tiedon soveltamisesta jos kouluttaa muita asiaan liittyen. Koulussa on ollut sen verran puuduttavaa opetusta viime aikoina, että ajattelin hieman itse aktivoitua. Jos hankin myös oma-aloitteisesti koulutusta, voi tulevaisuudessa unelmatyöpaikan löytäminen olla helpompaa tai ainakin niillä voi erottautua joukosta. Aloin katselemaan erilaisia koulutuksia elämänalueilta, jotka koskettavat omaa elämääni ja näin päädyin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asioita koskevaan koulutukseen.

Onneksi kipu kaikkosi yöllä, kun koirani tuli taas lämmittämään kipeää alaselkääni ja sain levättyä. Aamulla olin reippaana lähdössä kurssille, vaikka täytyy sanoa, että minua todella jännitti. Koko päivä uusien ihmisten kanssa koulutuksessa, ehdin hetken verran jo bussissa käydä päässäni läpi mahdollisia kauhukuvia. Sitten päätin vain luottaa, että asiat menevät parhain päin – rakkaudellisesti.

sateenkaari2Ja niinhän se meni.

Koulutuksessa meitä osallistujia oli todellinen sateenkaaren kirjo ja fiilis oli ihan huippu. Yhteinen asia kokosi saman henkisiä ja samantyyppisiä ihmisiä yhteen, milloin todelliset kohtaamiset mahdollistuivat. Heti tänä ensimmäisenä päivänä löysin kavereita, joiden kanssa tulin todella hyvin toimeen ja joiden kanssa aion pysyä yhteydessä. Päivä hujahti niin nopeasti ohi, vaikka meillä oli ”tylsä” osuus, kun käsittelimme terminologiaa ja teoriaa. Lähdin iloisilla mielin kotiin, odottaen jo seuraavaa koulutuspäivää.

Mutta vielä oli edessä toinen oman mukavuusalueen haastaminen. Treffit.

Aiemmilla treffeillä en kokenut olevani valmis deittailemaan, mutta nyt päätin kokeilla näitä sokkotreffejä. Tosin sokkous hävisi aika nopeasti, kun tajusimme tietävämme toisemme entuudestaan. Pienet on piirit, mutta tämä oli positiivinen yllätys. Nautimme siis toistemme seurasta ja todella mukavasta illasta hyvin mielin. Huomasin muuttuneeni, sillä vielä vuosikin sitten olisin ehkä kiinnostunut hänestä muutenkin kuin kaverillisesti, mutta nyt sen kummemmat tunteet eivät ainakaan näin äkkisältään roihahtaneet. Arvostan pehmeitä arvoja ja käytännönläheisyyttä, rauhallisuutta ja pehmeyttä. Tämä nainen on taas arvoiltaan hieman kovempi ja huomasin muitakin eroja, jotka veivät tunteet kaveriasteelle. Mutta se ei estänyt minua nauttimasta hänen seurastaan ja minulla oli todella hauska ilta. Päädyimme vielä lasilliselle treffejen jälkeen erääseen homobaariin, jossa en ollut aiemmin käynyt. Oli todella hauskaa olla pitkästä aikaa homobaarissa ja nauttia sen tunnelmasta vapaasti.

Vähäisistä yöunista huolimatta lähdin tänäänkin onnellisena koulutukseen, missä oli jo todella kotoisa ja rento olo tuttujen ihmisten ollessa vastassa. Olin edeltävänä päivänä ollut aika räväkkä, mikä yllätti minut itsenikin. Kun koulutuksessa tuli sellaisia asioita käsittelyyn, joihin suhtaudun intohimoisesti, olin todella kärkkäästi kertomassa asiasta ja keskustelemassa. Ensin säikähdin, että apua nyt olin liian kärkäs, mutta sain huomata, että se päin vastoin sai monet arvostamaan minua enemmän. Sain paljon positiivista palautetta rohkeudestani ja kommenteistani, mistä jatkoimme keskustelua vielä toisena päivänä. Sain olla oma, välillä kärkäskin oma itseni ja tulin hyväksytyksi.

Haikein fiiliksin lopetimme koulutuksen, mutta muutaman ihmisen kanssa oli niin mahtava kohtaaminen, että uskon meidän olevan yhteydessä. Vaihdoimme yhteystietoja ja sovimme jo tapaamisia.

sateenkaari3Koko viikonloppu oli todella voimaannuttava!

Sain olla oma itseni ja vahvistusta kokemukselleni siitä, että olen juuri hyvä näin. Seksuaalinen suuntautumiseni on vain yksi osa minua, yksi ominaisuus. Samoin kuin muidenkin kokemukset sukupuolesta tai seksuaalisuuden suuntautumisesta. Sain taas ihmisten tarinoiden kautta muistutuksen kuinka monenlaiseen lokeroon meitä on ja kuinka niitä lokeroita on välillä myös hyvä rikkoa – niin seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuolen kokemuksesta, kehonkuvasta, kauneusihanteista ja moninaisuudesta ylipäätään. Tapasin ihania ihmisiä, joiden kanssa oli erittäin syvällisiä ja koskettavia keskusteluja.

Treffeillä olin aivan oma itseni ja koin itseni viehättävästi. Koin olevani haluttu ja hyvää seuraa, mutta kuuntelin myös itseäni. Sain huomata kasvaneeni, elämänkokemuksen kasvattaneen minua ja muokanneen arvojani. Nautin hyvästä illasta ilman sen ihmeellisimpiä paineita.

Nyt on sellainen olo kuin minua olisi kopautettu sateenkaarilipulla päähän! Muistutettu minua rakkauden moninaisuudesta ja rakkauden mahdollisuudesta elämässäni myös kumppanuuden kautta, vaikka se ei nyt tuntuisi ajankohtaiselta. Nautin omasta elämästäni ja annan rakkauden kukkia eri muodoissaan elämässäni!

Kirppistelyä

kirppisOlen ollut niin poikki ja kipuinen.

Viikonloppuna oli ihanaa ohjelmaa, mutta se sai minut uupumaan ja siksi pidin koirankin hoidossa viikonlopun ajan. Kun sitten sain koiran kotiin ja piti aloittaa kouluviikko, oli koiralla vatsatauti. Ilmeisesti jotain väärää ruokaa annettu vatsaherkälle koiralleni ja pitipäs sitten minua yöt hereillä.

Koulussa on ollut mukavaa, mutta väsyneenä kaikki häly käy voimille ja uuvun nopeasti. Näiden asioiden vuoksi olen ollut aika huonolla tuulella. Tänään päätin kuitenkin piristää itseäni käymällä lempikirpputorillani pyörähtämässä. Olin haaveillut uudesta takista, sekä itselleni että koiralleni, sekä muutamasta muusta vähän harvinaisemmasta käyttötavarasta. En kuitenkaan uskonut, että voisin näitä heti löytää, vaan lähdin avoimin mielin kiertelemään.

Hyvä mieli tarttui saman tien kun pääsin sisään. Omistajan kanssa meistä on tullut hyvänpäivän-tuttuja ja hän heti ihmetteli, missä olen ollut, kun minua ei ole näkynyt. Rehellisesti kerroin, kuinka en ole uskaltanut tulla, kun on huono rahatilanne ja ainahan sieltä jotain löytää. Vaihdettiin kuulumisia ja oloni koheni keskustelujen myötä. Lähdin siis toivekkaana kiertelemään.

Tunnin kierreltyäni palasin omistajan luokse kassalle ”Mitä minä sanoin?”. En löytänyt itselleni yhtä takkia – vaan peräti kaksi erilaista, ihanaa takkia. En löytänyt koiralleni jotain takkia – vaan juuri oikean kokoisen, mallisen ja värisen. En löytänyt joitakin etsimiäni tavaroita – löysin ne kaikki.

Omistajan laskiessa loppusummaa, tuli vielä toinen yllätys. Kaikki yhtä tuotetta lukuunottamatta olivat alennuksessa, puoleen hintaan! Siinä vaiheessa alkoi jo tuntua, että tämä on liian hyvää ollakseen totta ja alkoi itkettämään. Tyydyin sitten naureskelemaan omistajan kanssa tuuriani ja hyvästelemään hänet taas seuraavaksi kerraksi.

Kotimatkalla olin erittäin herkistynyt. Huonot päivät ja olot olivat väistyneet, kun sain paitsi mukavan ostoshetken penkomassa aarteita muiden tarpeettomista tavaroista ja jutella ihanan ihmisen kanssa. Kun vielä löysin juuri ne asiat, joita olin jo pidemmän aikaa toivonut ja vielä alennetulla hinnalla, tuntui kun olisin saanut jostain ylhäältä apuja, piristystä, rakkautta. Taas pienissä asioissa, mutta asioissa, jotka tuntuivat isoilta.

Ihanaa, ei voi olla kuin kiitollinen.

kirppis2

Alaselän kipua

tassutNämä Draculan morsian-vaivat vaan jatkuvat.

Ei ollut sairaalakäynnistä ja uudesta lääkityksestä apua, nyt sitten odotellaan muutaman viikon päästä olevaa uutta sairaalakäyntiä. Sillä välin pitää soitella terveysneuvontaan tai/ja päivystykseen, jotta jää tietoa rekisteriin tilanteen hankaluudesta.

Viikonloppu sujuikin pahoissa alaselän alueen kivuissa ja vatsan krampatessa. Keskittymiskyky oli täysin tiessään, kun odotteli kramppeja ja koko kroppaa kolotti ja jomotti, särki.

Onneksi koira pitää minut pinnalla. Olipa sää mikä tahansa, ulos mennään ja mieli pidetään kotonakin positiivisena, leikitään ja hellitään. Suurin apu on kuitenkin ollut öisin. Ehdin jo kokea todella pahan kauhukohtauksen, kun tajusin kivun vievän mahdollisuuden uneen. Sängyssä paniikissa maatessa kuitenkin koirani yllätti minut tulemalla nukkumaan selät vastakkain juuri alaselkäni kohdalle. Normaalisti hän nukkuu yöt jalkopäässä ja siirtyy sieltä aamuyöstä viereeni, lähemmäs kasvojani tai ihan jopa kainaloon. Mutta nyt hän samantien oikein asettui kipeintä kohtaa vasten ja pysyi siinä koko yön. Lämpö tuli juuri oikeaan, kipeään paikkaan ja helpotti oloani niin että sain nukuttua.

Tuollaisessakin pienessä riiviössä kuin koirani välillä on, asuu mahtava viisaus ja ymmärrys miten toimia, kun oikeasti on hätä. Koira vaistosi kivun ja tiesi täsmälleen miten toimia saadakseen sitä helpottumaan.

Nyt on jo kaksi yötä nukuttu näin ja vaikka välillä vaihtaisin asentoa, koira etsiytyy aina lämmittämään kipeää kohtaa. En voi kuin kiittää sitä, että juuri tämä ihanuus on sulostuttamassa ja auttamassa minua.

Hyvää ystävänpäivää!

ystävä”Ystävä on sellainen, joka katsoo rikkinäisen aitasi yli ja ihailee kukkia puutarhassasi”

Tämä kuvaus kosketti minua näin ystävänpäivän aamuna.

Olen saanut jo useita ihania viestejä ystäviltäni, ja itseasiassa sain jo torstaina ihan oikean ystävänpäiväkortinkin. Nämä ystävänpäivän toivotukset ovat liikuttaneet ja ilahduttaneet. He tietävät ”rikkinäisestä aidastani”, esimerkiksi sairaudestani ja sen vaikutuksista, mutta katsovat sen yli. He eivät kuitenkaan sääli minua, mikä on tärkeää. Kaikkea tästä sairaudesta ei voi ymmärtää, kun sitä ei itse voi kokea, mutta silti voi olla empaattinen ja tukea toista. Kun voin luottaa tähän, että ystäväni eivät sääli, vaan yrittävät ymmärtää, minun ei tarvitse myöskään piilotella rikkinäistä aitaani.  He näkevät ”kukkani”, luonteeni ja ominaispiirteeni, sen ylitse ja arvostavat niitä.

Olemalla aito, oma itseni olen saanut ympärille näin ihania ystäviä.

kissa

Ja onhan minulla täällä kotona maailman ihanin pieni ystävä, koirani. Hän on antanut parhaan lahjan tänään jo useaan kertaan: saanut minut nauramaan. Vietän nyt hieman laatuaikaa hänen kanssaan leikkien ja pian tuleekin ystävä kyläilemään.

En ollut ajatellut viettää ystävänpäivää mitenkään erityisesti, sillä en usko, että vain joku ennaltamäärätty tietty päivä pitäisi käyttää tietyllä tavalla ja saada jotakin hienoja kokemuksia. Oli kyseessä sitten ystävänpäivä, uusivuosi, vappu tai vaikka omat syntymäpäivät, jolloin ”pitäisi” olla kivaa, ei se päivä välttämättä onnistu odotetulla tavalla. Olen päättänyt olla ottamatta niistä paineita, sillä ne todelliset, ihanat kokemukset tulevat niin usein täysin odottamatta ja suunnittelematta. Tämän takia olin päättänyt olla itselleni paras ystävä, viettää päivän antaen itselleni kaikkea hyvää. Olin ajatellut ulkoilla koiran kanssa, katsoa hyviä elokuvia ja levätä. Puhuin kuitenkin eilen puhelimessa ystäväni kanssa ja hän ehdotti kylään tulemista, mikä ilahdutti kovasti ja näin äkkiä muuttuivat suunnitelmat. Nyt vietän ystävänpäivää ystävän kanssa nauttien, ihanaa.

Vietitpä ystävänpäivää ystävien tai parhaan ystäväsi, itsesi kanssa, toivotan sinulle;

Ihanaa ystävänpäivää!

Kaunis talvipäivä

talviTänään on ollut ihana talvipäivä!

Eilinen koulupäivä sai minut väsyneeksi ja illalla huomattuani seuraavan päivän olevan vapaa, iloitsin. Hautauduin sänkyyn ja huokailin onnellisena, että saan nukkua ihan rauhassa pitkään.

Aamu alkoikin ihanasti, heräsin jo kahdeksan aikaan koiran tuhistessa korvan vieressä. Sen vinoon hymyyn ei voinut vastata kuin naurulla ja lähteä pikkuisen kanssa ulos. Aamukävelyn jälkeen menin takaisin oikein makoisille unille, oikein nautiskelin nukkumisen mahdollisuudesta.

Kun heräsin näiltä kakkosunilta, oli olo ihanan kevyt. Ulkona oli alkanut paistaa aurinko ja lumi kimmalsi. Olimme edeltävänä päivänä sopineet erään naapurostossa asuvan naisen ja hänen kahden koiransa kanssa koirapuistotreffit, joten lähdimme innolla kauniiseen talvisäähän kohti koirapuistoa. Puistoon oli tullut paljon muitakin koiria ja viihdyimme siellä yli puoli tuntia nauraessa koirien leikeille. Iloitsen koirani kyvystä tulla kaikkien kanssa toimeen ja yhteisistä, molemmille ihanista koirapuistohetkistä. Kun koirat olivat leikkineet tarpeeksi, jatkoimme läheiselle ulkoilualueelle. Käveltiin reippaasti täydellisessä säässä ja juttelimme rauhakseen koirista, koirien vaikutuksesta elämään, elämämme koirista… Tykkään siitä, miten koirat voi yhdistää täysin vieraita ja erilaisia ihmisiä. Tämänkin naisen kanssa viedään usein koiria yhdessä ja aina on mukavaa viettää aikaa yhdessä, ei ole paineita, vaan juttua löytyy. Molemmat kestää myös hiljaisuutta, eikä koko ajan tarvitse olla äänessä. Koira tuo tätäkin kautta epäsuoraan hyviä asioita elämään.

Kun yli puolentoista tunnin päästä tulin kotiin, huomasin ystäväni yrittäneen tavoitella minua. Lähdin sitten pikana kohti keskustaa, pitkästä aikaa. Käyn nykyään aika harvoin Helsingin keskustassa, sillä kouluni ei ole siellä ja ystäväni käyvät niin paljon luonani kylässä, että harvemmin on syytä lähteä. Hitaasta bussimatkasta huolimatta oli mukava tulla keskustaan ja nähdä ystävääni. Hän vei minut syömään nepalilaiseen ravintolaan, mikä oli ihanaa. Rakastan nepalilaista ruokaa, olen käynyt jopa nepalilaisen ruoanlaitto-kurssin, mikä oli aivan huippu. Kurssin järjesti Helsingin työväenopisto ja sieltä sai hyvät ohjeet mukaan. Sen verran vaivaa tekemisessä kuitenkin on, etten yksin ole viittinyt usein tehdä sitä, joten oli ihana päästä syömään sitä. Melko kroonisen rahapulan vuoksi käyn harvoin ulkona syömässä, joten senkin takia oli ihana mennä ystävän kanssa syömään.

Kun istuin bussissa matkalla kotiin, oli todella ihana olo. Olin saanut levätä kunnolla, viettänyt laatuaikaa koirani kanssa, ollut ulkoilemassa mukavien ihmisten ja koirien kanssa, sekä käynyt ulkona syömässä ystävän kanssa. Voiko paremmin mennä kaunis talvipäivä?

Koira (kipu)kaverina

shihtzuOllaan toimittu koirani kanssa rotumainostajina viime aikoina. Monilla ystävilläni ja perhetutuilla on ollut koirakuumetta, eikä asiaa ole helpottanut meidän kyläily. Yllättäen onkin käynyt niin, että moni on innostunut samasta rodusta: shih tzusta. Rodun alkuperäinen käyttötarkoitus on ollut maata silkkityynyllä ja karkoittaa pahoja henkiä – mikä mielestäni kertoo rodusta paljon: ei metsästys- tai vahtiviettiä, rauhallinen, mutta kiinnostunut, seurallinen, helppo. Ja ennen kaikkea, mielettömän suloinen ja hurmaava ulkonäöltään. Suosittelen tutustumaan rotuun enemmänkin, jos etsii itselleen parasta ystävää.

koiratMiten sitten koiran kanssa sujuu elämä kipuilijalla?

En aio valehdella: vaihtelevasti. Välillä on niin kipeä, ettei pysty liikkumaan saati huolehtimaan pienestä koirasta. Joskus sattuu niin paljon, ettei jaksa olla toiselle läsnä, sillä huolenpidon lisäksi koira tarvitsee läsnäoloa.

Mutta kun otat koiran, sitoudut sen hoitamiseen. Osa tätä sitoumusta on se, että jos et itse pysty huolehtimaan koirastasi, niin huolehdit jonkun muun hoitamaan sitä. Ja se on ihan yhtä hyväksyttävää. Eli kipupäivinä tai lepoa tarvittaessa soitan apua ystäviltäni tai perheeltäni, jotka onneksi välittävät koirastani aidosti ja ovat mielellään apuna.

Koiran hankkimista miettiessä onkin hyvä arvioida omaa kykyään huolehtia koirasta ja seuraavaksi, mikä on melkein yhtä tärkeää, miettiä onko koiralle hoitopaikkoja. Varsinkin jos olet kipuihminen ja/tai asut yksin. Yksin ei tarvitse pärjätä, eikä aina voikkaan.

Lukuunottamatta näitä pahimpia kipupäiviä, elämä koiran kanssa on korvaamattoman ihanaa. Myös kipuilijalle. Koira kiinnittää huomion itseensä positiivisella tavalla, vaatii oikeaa läsnäoloa ja saa kivut unohtumaan. Koira pitää sinut liikkeellä, eikä anna sinun hyytyä. Koira tuo ilonaiheita ja saa sinut nauramaan, mutta osaa myös lohduttaa. Koira on aina läsnä, niin ilossa kuin surussa. Parempaa ystävää ei voi toivoa.

shih tzu babyKoira antaa sisältöä elämääni.

Aamulla herätyskellon soidessa alkaa tuhina ja vaikka olisin hautautunut peittojen alle, pieni kuono etsii minut ja alkaa pusutella kasvoja. Sitten koira kiipeää rintakehäni päälle ja jatkaa pusuttelua, milloin en pääse pakoon ja alan nauramaan. Kun olen iloisella tuulella, pyörähtää hän kainalooni rapsutettavaksi. Miten aamu voisi alkaa huonosti tälläisellä herätyksellä? Aamuhetket ovat päiväni parhaita ja ne saattavat venyä jopa puoleen tuntiin.

Ulkona käydessä koira on rodulleen uskollisesti valpas tutkija. Kaikki pienetkin asiat huomioidaan ja välillä jäädään ihailemaan maisemaa. Itsekin tempautuu omista ajatuksistaan seuraamaan mitä ympärillä todella tapahtuu ja nauttimaan luonnosta. Rakastan asua kauempana keskustasta, sillä tässä lähellä on oikeaa luontoa puistoissa sekä metsissä. Voi rauhassa samoilla koiran kanssa tutkimassa luonnon ihmeitä ja elämän kiertokulkua.

Kotona koira jaksaa leikkiä vaikka kuinka ja välillä joudun olemaan tiukkana, ottamaan lelut hetkeksi jäähylle, vaikka toinen kuinka anelisi. Yhdessä leikkiessä ei voi itse olla nauramatta toisen innostukselle ja totisuudelle. Kun lähden tekemään kotitöitä, oli se sitten ruuanlaittoa tai pyykinpesua, koira tulee mukana. Hän seuraa vierestä tarkasti kaikkia askareita, kuin mikäkin työnjohtaja. Kun tulen nojatuoliini katsomaan elokuvia, kirjoittamaan tänne tai lukemaan, jää koiralle aina sopiva paikka, johon hän hypähtää. Siinä voi sitten samalla rapsutella toisen korvantaustaa, kun tekee muita asioita.

Ja parhaita hetkiä on myös illat, kun käymme yhdessä nukkumaan. Joko nukumme selät vastakkain, molemmat kyljelteen tai hän menee polvitaipeisiin muodostuneeseen koloon nukkumaan minun ollessani kyljelteen. Joskus koira yllättää minut nukkumalla viereisellä tyynyllä. On maailman ihanin tunne, kun sammuttaa valot ja kuulee toisen tuhisevan hengityksen lähellään.

Koirat ovat yleisesti ihania ja rotu aivan hurmaava, mutta myös koiran oma persoona on korvaamaton. Hän on pennusta pitäen ollut rohkea ja hurjapää, mutta osaa heittäytyä oikeaksi vauvaksi tilanteen tullen. Itsenäisyyttä löytyy ja omanarvontuntoa, mikä tulee hauskasti esiin koirakavereidenkin kanssa. Toimeen silti aina on tullut muiden kanssa ja koirapuistoissa olemiset ovat omistajallekin hauskaa puuhaa. Toista näin ihanaa ei ole, eikä toinen voi häntä korvata. Sydämessä on aina oma paikka juuri tälle pienelle riiviölle, vauvalle, ystävälle, rakkaalle.

Sydäntä lämmittää toisen rakkaus ja huomio, mutta myös yhteys. Yhteys, joka löytyy yhteisen kielen puutteesta huolimatta ja molempien yhteisestä halusta. Eläin, joka ei ymmärrä sinua, voi silti rakastaa sinua ehdoitta ja olla sinulle läsnä enemmän kuin moni ihminen koskaan on. Sinulla on vastuu hänen hoitamisestaan ja rakastamisestaan, jota ei saa laiminlyödä. Vastuu ei kuitenkaan paina, sillä se on sen arvoista ja koirasta näkee sen tyytyväisyyden. Meillä menee hyvin.

Uutta vanhan tilalle

suvi

Olen kiitollinen, sillä tämä päivä on taas näyttänyt minulle, kuinka voin saada uutta vanhan tilalle, joka ei enää palvele minua.

Tänään illalla olisi ollut entiseltä opiskeluajaltani olevan ystävän syntymäpäiväjuhlat. Päätös mennäkkö vai eikö syntyi aika pian kutsun saamisen jälkeen, sillä ymmärsin jotain. Ymmärsin, etten halua mennä. Tämä ystävä on pinnallinen ihminen, joka haluaa muiden huolehtivan itsestään eikä tarjoa vastapalvelukseksi mitään. Hän haluaa tulla nähdyksi ja olla jotain hienoa, joten hänellä on koko ajan niin kiire olla jotain, että hän ei huomaa pieniä hyviä asioita. Hän ei ole sellainen ihminen, jota voisin kutsua hyväksi ystäväkseni. Nyt hän järjesti isot juhlat, jonne hän kutsui kaikki mahdolliset tutut ja tuttavat, jotta juhlista tulisi hienot ja mahdollisimman iso juttu. Ei ole väliä, haukkuuko hän samoja ihmisiä selän takana vai eikö hän ole muuten vuoden aikana ollenkaan tekemisissä heidän kanssaan. Ennen mikään näistä asioista ei haitannut minua, sillä en ensinnäkään ajatellut ansaitsevani parempaa ja toisekseen, tälläinen pinnallinen ystävyys ei haitannut.

Nyt ymmärsin muuttuneeni. Arvostan itseäni enemmän, haluan ystävyydeltä enemmän. Haluan vastavuoroisia ystävyyssuhteita. Haluan ystäviä, jotka ovat tasapainoisia tai ainakin yrittävät tulla sellaisiksi, jotka näkevät arjessa hyviä asioita. Haluan ystäviä, jotka välittävät juuri minusta ja haluavat viettää aikaa juuri minun kanssa, eikä vain saada minusta yhden ihmisen lisää vieraslistalle, saadakseen bileet näyttämään isommilta ja suosituimmilta.

Voinkin onnekseni sanoa, että olen saanut tälläisiä ystäviä. Olen jokaisesta heistä kiitollinen.

ystäviä

Tammikuun etäopiskelu-kurssista huolimatta meillä oli tänään ryhmätapaaminen. Saimme itse päättää ryhmät ja näin ollen ryhmääni kuuluu neljä ystävääni. Päätimme tehdä ryhmätyön yhdessä viettäen samalla mukavaa päivää yhdessä, neljä paikalla ja yksi netin välityksellä toiselta puolelta maapalloa.

Kamalasta väsymyksestä huolimatta siis otin koiran kainaloon ja lähdin kohti ystäväni kotia. Kaikki toivat jotain ruokaa mukanaan ja pääsimme vaihtamaan loma-ajan kuulumisia, minun ja ystäväni koirien leikkiessä taustalla. Tehtävä valmistui puolessa tunnissa, mutta vietimme yhdessä useita tunteja jutellen ja rennosti hengaillen. Kun kaikki olivat aidosti läsnä ja kiinnostuneita toisistaan, ei tarvittu mitään sen ihmeellisempää ihanan päivän viettämiseen.

Kun tulimme koirani kanssa kaatosateessa kotiin illalla, oli mieli aurinkoinen säästä huolimatta. Tämä päivä näytti minulle taas selvästi, kuinka voin valita elämääni sopivia asioita. Olisin voinut olla kuuntelematta itseäni ja pakottaa itseni menemään syntymäpäiville, jonne en haluaisi. Olisin voinut viettää illan ihmisten kanssa, joiden elämänarvot ja mielenkiinnon kohteet ovat erilaisia. Ilta olisi voinut olla toki myös ihan mukava, mutta todennäköisesti olisin tuntenut itseni ulkopuoliseksi. Kun taas kuuntelin itseäni, enkä asettanut itselleni paineita tehdä joitakin asioita, vietinkin ihanan päivän ystävien kanssa, joita itse arvostan ja joilta saan arvostusta. Kuuntelemalla itseäni, teen ja saan elämääni asioita, jotka tuntuvat omanlaisilta.

Bilettämisen sijaan kääriydyin vilttiin, upottauduin nojatuoliini ja pörröinen koirani hyppäsi syliini. Aion levätä tämän illan ja nauttia hyvästä fiiliksestä, joka päivästä jäi. Huomenna jatketaan taas toisen ystävän luokse koiran kanssa, joten hyvä vähän levätä tämän väsymyksen takia.

Askartelua

20150101_005505_resizedKuulumisia vaihdellessa kysytään, mitä tein uutenavuotena ja tajusin, etten tännekään päivittänyt siitä mitään.

Aiemmat vuosien vaihtumiset ovat olleet aika pettymyksiä. Nuorempana oli muutamat kivat juhlat, mutta sen jälkeen se muuttui pakkopullaksi. Että silloin on pakko tehdä jotain ja olla kivaa, mikä sitten tietenkään ei käynyt toteen. Takana on tylsiä juhlia, murtumia, riitoja ja yrityksiä pitää hauskaa.

Tämä uusivuosi oli siis odotettu poikkeus.

Ystäväni tuli luokseni kylään ja teimme yhdessä ruokaa. Kokkailun jälkeen katsoimme netistä erästä tv-sarjaa, jota ei ole ennen näkynyt missään suomalaisilla teksteillä. Tarkoitus oli vielä lähteä jonnekin jatkamaan, joko baariin tai joihinkin paikkoihin, jonne kutsu oli käynyt.

Loppuillan suunnitelmat muuttuivat nopeasti, kun veimme koiraani ulos. Viime vuonna se ei näyttänyt pelkoakaan raketteja ja niiden pauketta kohtaan, eikä kävelyn alkumetreilläkään. Sitten säikähdin itse lähellä ammuttua rakettia ja siitä vasta koirakin pelästyi, ”jos omistaja pelkää, minunkin on syytä pelätä”. Se muuttui hysteeriseksi ja halusi vain kotiin, missä piiloutui rakettien pauketta nojatuolin taakse.

Suunnitelmat menivät uusiksi, mutta uskon näin olleen paras. Laitoimme musiikit sen verran kovalle, ettei rakettien pauke kuulunut sisälle. Avasimme skumppapullon ja otimme ihanat ”vanhanajan” lasit käyttöön. Levitimme kasan askartelutarvikkeita ja vanhoja naistenlehtiä eteemme ja aloimme askarrella. Kyllä, askarrella.

Olen aiemmin kirjoittanut täällä, kuinka haluaisin tehdä unelmien aarrekartan, mutta en ole koskaan päässyt haluamalleni kurssille. Päätin skipata kurssin ja tehdä ystäväni kanssa omat kartat nyt uutenavuotena. Nautittiin skumpasta, musiikista ja etsittiin lehdistä sanoja, lainauksia ja kuvia, jotka motivoivat ja tuntuivat tärkeiltä. Sitten vaan leikkaa ja liimaa-periaatteella sommiteltiin niitä kokonaisuudeksi, joka näyttää ensi vuoden tavoitteet ja toiveet.

Molempien kartat olivat tekijänsä näköiset, kannustavat ja kauniit. Niistä näkyi ensi vuoden toiveet ja tavoitteet, jotka molemmilla olivat idealtaan samat: omalla puolella oleminen.

Vuoden vaihtuessa molemmat olimme iloisia, kilistelimme lasejamme kauniiden karttojemme edessä ja katsoimme vielä lisää sarjaa. Olo oli hyvä, fiilis rento ja kerrankin vuodenvaihde meni oikeasti hyvässä tunnelmassa, nauraen ja nauttien ystävän kanssa, ilman mitään pakkoa.

Paras joululahja

joulu!Paras joululahja mitä koskaan voi toivoa ja minkä olen saanut: todelliset ystävät.

Ystäväni soitti minulle kuultuaan uniongelmistani ja kivuistani. Hetken puhuttuamme, hän oli kutsunut minut ja koirani hänen luokseen. Flunssasta huolimatta. Tiedossa on ihanaa seuraa, ymmärrystä ja tukea, leffojen katsomista, rentoutumista ja toivottavasti myös unta. Hänen luonaan on hyvä ja turvallinen olla, olen ennenkin ottanut päiväunia hänen luonaan.

Kun lopetimme puhelun, itkuhan siitä tuli. Onnesta ja kiitollisuudesta. Tunnen itseni rakastetuksi ja välitetyksi, minulla on ihania ystäviä.

Pakkasin siis tavarat ja lahjat autoon, ja käymme juuri matkaan koirani kanssa. En välttämättä tule ennen joulua kirjoittamaan, joten varalta jo nyt: ihanaa, mahdollisimman rentouttavaa joulua kaikille! <3

sydän

Joulun tunnelmointia

minijouluPäätin, ettei tämä päivä saa mennä ankeissa tunnelmissa, vaan aloitan joulun tunnelmoinnin.

Olen maannut peittojen alla nojatuolissani ja syönyt riisipuuroa, sekä muutamia muita jouluherkkuja. Tietokoneella on ollut päällä joko jouluradio tai koko perheen jouluelokuvia. Ollaan sitten koirani kanssa katsottu pienenä perheenä elokuvia ja tunnelmoitu. Paljon ei tarvita siihen, että saa joulun hengen esiin: tärkeää seuraa (koira), jouluruokaa, joulumusiikkia ja jouluelokuvia, lepoa ja lämpöä.

Oikeastaan tuntuu siltä, että tämä päivä ja tunnelmointi on minulle tämän joulun tärkein hetki. Stressiä kun on vielä edessä ja joulu on erilainen poiketen aiemmista vuosista, joten tämä rauhallinen päivä oli tarpeen. Tälläisen joulun oikeasti haluaisin ja koska sitä en aattona saa, parempi nauttia siitä etukäteen.

Ihanaa joulunodotusta siis <3

Jouluiloa

jouluaNyt se on iskenyt… jouluilo!

Olen aika jouluihminen, mutta tänä vuonna jouilon löytyminen on vienyt tavallista pidemmän ajan. Normaalisti alan jo marraskuussa intoilemaan.

Pääsin kuitenkin joulutunnelmaan tällä viikolla, kun koulukaverit kokoontuivat luokseni tekemään meidän ryhmätyötä. Siivosin edeltävänä päivänä ja laitoin kynttelikön ikkunalaudalle. Innostuin myös leipomaan omalla salaisella reseptilläni taatelikakun, joka menikin nopeasti kaupaksi. Tehtiin vielä yhdessä salaattia ja yksi kavereista leipoi leipää, joten vietettiin ihana päivä luonani rennosti koulutyötä tehden ja jutellen.

Olen niin onnellinen, että olen tutustunut koulussa tälläisiin omanlaisiin ihmisiin. Naureskeltiin yhdessä sille, kuinka aluksi suunniteltiin juovamme viiniä ja tekemällä tehtävää samalla, mutta päädyimmekin pitämään kunnon päiväkahvit mummojen tapaan. Naurusta ja pilailusta huolimatta, minusta se oli aivan ihanaa. Ei aina tarvitse lähteä baariin tai juoda, ja silti voi olla hauskaa yhdessä. Sain olla ylpeä ihanasta kodistani, joka sai kehuja muilta ja suloisesta koirastani, jota kaverit kuvasivat ihastelun lomassa. Ennen kaikkea sain olla oma itseni omassa kotonani ja tulla hyväksytyksi.

joulua2Jouluilon huipensi omaksi yllätyksekseni eilinen ostoreissu Ikeaan.

Usein tuollaiset isot kaupat hälinöineen ja ihmismassoineen laukaisevat vain migreenin, mutta ei eilen. Kun ei ollut kiirettä suoriutua ostoksista, vaan sai rauhassa mennä ja ihailla eri tavaroita, oli hyvä fiilis. Joululaulut soivat taustalla ja tein hyviä löytöjä. Ostin pienen sypressin joulukuuseksi ruokapöydälle ja kotona avasin joulukoristelaatikon, laitoin muutaman koristeen esille. Nyt kuuntelen Gleen joululauluja ja valmistaudun kyläilemään.

Kyllä se joulu sieltä tulee!

Draculan morsian

verta

Jos jokin lempinimi kuvaa nykyistä tilaani hyvin, on ystäväni antama Draculan morsian aika kuvaava.

Minulla on nimitäin aika kiusallinen ja harmittava ongelma: jatkuvat kuukautiset. Ne ovat välillä todella vaivaksi ja välillä taas normalisoituvat. Viime aikoina ne ovat olleet taas hankalat – 4 viikkoa vuotoa ja yksi viikko taukoa.

Tämä on aiheuttanut kamalia vatsakramppeja, joiden takia olen joutunut jäämään pahimmillaan kotiin koko päiväksi. Lisäksi minua huimaa usein ja olen jatkuvasti väsynyt. Yritä siinä sitten opiskella, käydä koulussa, hoitaa koiran ja sosiaaliset suhteet.

Lääkärit ovat jatkuvasti vähätelleet tätä ongelmaa, mutta vihdoin ja viimein sain keskiviikkona ajan terveyskeskuslääkärille, joka rupesi heti hoitamaan asiaa. Tänään tuli verikokeiden tulokset, joista vaan hemoglobiini oli huono, eikä mikään yllätyskään kun koko ajan valutan verta… Lähetettä siis eteenpäin ja lisää tutkimuksia.

Viikonloppuna tulivat apuun ystävät. Lauantaina toinen ystävä oli käymässä ja sunnuntaina toinen. Molempien kanssa syötiin hyvin, oltiin rennosti ja juteltiin tuntikausia. Toisen kanssa mukaan mahtui myös loistavan Solsidan-sarjan kolmannen kauden maratooni.

Tämän viikon ollessa hyvin raskas, aion ratkaista ongelmiani viemällä ihanan koirani hoitoon. Heti puhelua soittaessa iski ikävä, vaikka pieni lähtee vasta huomenna. Tiedän sen viihtyvän hoidossa, sillä se pääsee riehumaan toisen koiran kanssa ja saa paljon enemmän huomiota, kuin mitä itse pystyn nyt antamaan. Vaikka jaksaisin viedä sen ulos ja ruokkia sen, se ei riitä. Koira ansaitsee ja tarvitsee paljon muutakin huomiota, sylissä oloa, leikkimistä, halimista. Haluan antaa parhaani sille ja nyt en siihen ihan pysty. Uskon, että kun saan aamuisin nukkua rauhassa ja olla hyvillä mielin miettimättä kuinka kauan koira on yksin, jaksan taas ensi viikon paremmin.

Toisekseen tällä viikolla on muutama mukava iltameno, jotka piristävät ja olisivat tarkoittaneet enemmän yksinoloa koiralle, joten hoitoviikko tekee siksikin hyvää. Pääsen muunmuassa teatteriin ja työväenopiston kurssille, ihanaa. Muina iltoina aion vaan levätä ja katsoa Gleetä. Innostuin sarjasta taas, kun huomasin sen tulleen nettipalveluun, jonka kautta katson välillä leffoja. Pääsen kuulemaan hyvää musiikkia, joka vie ajatukset muualle väsymyksestä ja kivusta. Ja on se Santana aika ihana…

santana

Superperjantai

306004_459402514096801_1061122629_n

Itkun ja väsymyksen kautta iloon, mikä perjantai!

Tämä viikko muuttui yllättävän raskaaksi, kun koira sairastui pahaan vatsatautiin. Ilmeisesti leikkauksen takia annetut antibiootit tuhosivat sen suoliston tasapainon ja joku bakteeri vielä pääsi ulkona vatsaan, varmaan pupun papanan kautta. Seuraus on ollut se, että koira on vain oksentanut noin puolen tunnin – tunnin välein. Ja minä olen valvonut yöt sen kanssa, kroppa kipeänä siivonnut lattioita ja mennyt vielä aamuisin kouluun. Koulusta väsyneenä tullessa on pitänyt aloittaa taas siivous, kun koti on täynnä oksennusta. Mikä kauhuskenaario! Aika paljon vuodatin väsyneenä kyyneleitä, kun ei olisi vaan millään jaksanut.

Onneksi on olemassa ihania ystäviä ja Helsingin pieneläinklinikan hätäpäivystys-puhelin. Päivystykseen soittamalla sain hyvän diagnoosin ja neuvot miten toimia, ja ystävä lähti tuomaan yöllä vatsalääkettä luokseni koiraa varten. Näin nopealla toiminnalla alkoi tilanne vihdoin rauhoittua.

Täytyy tässä silti vaan todeta, että miten voi olla niin, että apua tarvittaessa sitä saa toisilta kipuihmisiltä. Kun väsyneenä ja kipeänä soitin apua esimerkiksi perheeltäni, ei millään ehtinyt tai voinut tulla avuksi, vaikka omistaa auton. Apua olisi saanut aikaisintaan seuraavana päivänä. En edes ehtinyt pyytää apua, kun tilanteesta kerrottuani ystävälleni, hän oli jo toimimassa ja loppujen lopuksi hän, toinen kipuihminen, oli tunnin päästä kotiovellani julkisilla liikennevälineillä matkustettuaan, tarvittava lääke mukanaan.

tgifKaiken edellä mainitun takia olin niin iloinen perjantaista, viikon viimeisestä arkipäivästä.

Aamulla olin luennolla koulussa, mikä meni tuttuun tapaan väsyneissä tunnelmissa. Onneksi vieruskaverini osaa piristää omalla väsyneellä tavallaan, mikä johtaa tosin usein siihen että yhdessä ollaan ihan hysteerisiä. Iltapäivällä taas oli oikeasti todella mielenkiintoista ohjelmaa, ryhmäni kävi haastattelemassa erään järjestön työntekijää. Haastattelu antoi todella paljon energiaa, sillä järjestön toiminta ja myöskin sen vaikuttavuus olivat ihan omaa luokkaansa. Mikä olisi motivoivampaa kuin keskustella innostuneen työntekijän kanssa asioiden parantamisesta ja heidän tavastaan tehdä sitä? Juuri tälläisinä hetkinä rakastan opiskelua.

Ihana perjantaini ei loppunut todellakaan tähän. Kun lähdin haastattelusta, huomasin ystäväni soittaneen ja soitin takaisin. Hän asui ihan haastattelupaikan vieressä ja kutsui minut syömään luokseen. Sain siis hyvää ruokaa ja hän oli vielä leiponutkin minulle. Tunteja vierähti toisensa jälkeen, kun nauroimme ja vietimme hyvää aikaa yhdessä. Samalla hän lyhensi taas hiuksiani, kun valitin niiden kasvaneen liian pitkiksi. Lähdin siis vatsa täynnä, hyvillä mielin ja uudella tukalla illalla kohti kotia.

Eikä tämä vielä loppunut. Kun pääsin kotiin, vielä yksi ystäväni tuli kylään. Emme ole ehtineet nähdä pitkään aikaan ja olin jo sitä mieltä, etten nytkään enää jaksa nähdä, mutta hän tuli kuitenkin. Eikä tullut yksin, vaan yhden lempiviinipulloni kanssa. Koira oli taas päivän aikana ehtinyt oksentaa kotiin, joten hän istutti minut sängylle rentoon asentoon, kaatoi viiniä ja kuurasi sotkut pois.

Mitä arkipäivän luksusta! Ensin ihanaa seuraa, ruokaa ja kauneudenhoitoa, sitten hyvää seuraa, kotiapua ja viiniä! Voiko perjantai superimmaksi enää muuttua?

Olen niin kiitollinen.

Surkeana sunnuntaina

sunnuntai3

Vaikka ei ole vielä edes keskipäivä, tämä päivä on mennyt surkeissa merkeissä ja olo on surkea.

Särkee todella paljon. Vatsa kramppaa, alaselkä on tulessa ja nivelet ovat todella kipeät. Jo pelkästään läppärillä kirjoittaminen sattuu sorminiveliin…

Eikä oloa helpota pitkästä aikaa taas vaivanneet painajaiset. Niitä tulee aina ajoittain ja näköjään nyt on taas aika kärsiä niistä. Yleisemmin painajaiset sijoittuvat johonkin sotatilaan tai muuten todella epävakaisiin olosuhteisiin. Usein niissä olen eri ihmisten välisessä ristitulessa, enkä tiedä miten toimia. Näihin sekoitetaan vielä menneisyydestä asioita, niin takuuvarmasti ahdistava yö…

Haluaisin vaan kiivetä toisen kainaloon ja nauttia toisen lämmöstä. Tämä on näitä sinkkuuden huonoja puolia, kenen kainaloon sitä menee halimaan? Vaikka ei tilanne ole niin paha kuin voisi. Minulla on muutama ihana ystävä, jonka kanssa välillä vaan halitaan tai ollaan kainalokkain, kun tarvitaan läheisyyttä. Ennen kaikkea minulla on myös oma koira, joka tarjoaa läheisyyttä. Se on vaan niin hyper-aktiivisella tuulella, että sitä on turha kuvitella saavansa tällä hetkellä halikaveriksi.

Nyt täytyy siis vain tyytyä menemään yksin peiton alle lämmittelemään ja olla itselle se läheisyys, mitä toivoisi saavansa muualta. Täytyy yrittää muuttaa tämä surkea olotila paremmaksi, vain rentoutumalla ja olemalla.

sunnuntai

Koiran kipua

kipeä_pentuOmaa kipua vielä kestää, mutta kun pitää katsoa oman koiran kipua, se satuttaa.

Katselin pientä, leikkauksen jälkeen tokkuraista koiraani ja sydämessäni läikähti rakkaus. Se on niin pieni, viaton ja herkkä, ja olen vastuussa siitä. Se katsoi minuun silmillä, joista näkyi kipu ja vikisi. Enkä voinut sanoin kertoa, että tämä on vain ohimenevää, kohta se menee ohi, tämä johtuu tästä ja et enää joudu myöhemmin kärsimään ollenkaan vaivoistasi.

Olin vielä ensin niin typerä, että uskoin eläinlääkärin ohjeita liian sanallisesti. Pitää estää, ettei koira hypi eikä saa ottaa sänkyyn. Menin siis itse sänkyyn nukkumaan, estin sinne tai nojatuolille hyppimiset. Pienen itkusta ei tullut loppua. Lopulta tajusin, että sehän tuntuu siltä vain rangaistukselta, sehän on muutenkin kipeä, eikä ansaitse nyt mitään ylimääräistä harmia. Koira nukkuu vieressäni joka yö ja rauhoittuu siihen aina parhaiten, joten nostin varovasti hänet sänkyyn. Pieni käpertyi ihan kainalooni kiinni, huokasi ja siihen loppuivat itkut kokonaan.

Onneksi kyseessä oli vain sterilisaatiosta johtuva kipu, eikä mikään sairaus tai muu jatkuvaa kipua aiheuttava tila. Ja kyseessä kuitenkin vain kerta juttu, tämän jälkeen ei tarvitse pienenkään kärsiä juoksujen aiheuttamasta kivusta tai ikävästä olosta. Eikä omistajalla ole ongelmia saada toista hoitoon tarvittaessa. Mutta tärkeimpänä: ei riskiä kohtutulehduksista tai nisätulehduksista. Koira pysyy terveenä.

Se on tärkeintä.

Luku- ja löhönurkka

ektorpVihdoin!

Olen saanut asetettua kotiini oman luku- ja löhönurkauksen. Kun vähän vaan kokeilee eri järjestyksiä, niin kyllä tänne alle 30m2 kotiin saa paljon mahtumaan, vaikka kaverit sille vähän nauraakin…

Kaikki lähti rottinkisesta nojatuolista, joka on kulkenut mukanani jo useammassa asunnossa. Se sopi oikein nätisti myös tännne uuteen kotiin ja se saikin olla hetken aikaa rauhassa. Kun yritin sitten lukea siinä koulukirjojani, huomasin sen olevan käyttökelvoton minulle. Siinä oli pehmuste vain istuimessa ja siinä istuessani kaikki rottinkiset osat alkoivat painaa. Vaikka vain lepuutin kättä käsinojalla, kosketusherkkänä sekin tuntui liian kovalta. Tulin siis kipeämmäksi siinä istuessani.

Tästä alkoi sitten tuttu netti-metsästys. Katselin erilaisia myynti- ja vaihtosivuja facebookissa, selasin tori.fi-sivua melkein maanisesti. Kävin useampaa erilaista nojatuolia kokeilemassa ja aina oli jotakin vikaa. Samalla siivosin kotia ja järjestin huonekalut niin, että yksi nurkka vapautui.

Se oikea löytyi sitten yllättäen Ikeasta perhereissulla käydessä. Ihan perinteinen Ektorp-nojatuoli tuntui juuri hyvältä. Se on tarpeeksi iso, että siinä saa otettua useita eri asentoja. Ja mikä tärkeintä – se on niin mukava, ettei se paina mistään! Vaikka miten pyörin ja kokeilin eri asentoja, se on tukeva, mutta pehmeä.

Nyt kun tuoli asuttaa ihanaa kotiani, en voi kun todeta, että tälläinen asia voi vaikuttaa kipupotilaan arkeen todella paljon. Yksi syy on nojatuolin vaikutus unihygieniaan. Unihygieniaan pitäisi kiinnittää huomiota, jos kärsii minkäänlaisista nukahtamis- tai uniongelmista. Siihen kuuluu esimerkiksi pyrkiminen mennä samaan aikaan nukkumaan iltaisin, olosuhteiden muuttaminen unen kannalta hyvin jne. Yhtenä kohtana on sängyn pyhittäminen vain nukkumiselle ja seksin harrastamiselle. Jos sängyssä loikoilee muutenkin, keho alkaa tottumaan, ettei tämä olekaan paikka, jossa tulee nukahtaa nopeasti. Tämän takia on tärkeää löytää jokin toinen paikka rentoutua, kuin sänky.

Tänään olin niin kipeä, eilisen pitkän päivän takia, etten päässyt kouluun. Onneksi koira oli ollut eilen ystävällä hoidossa ja oli vielä tänäänkin ihan poikki siellä riehumisen takia. Lyhyet kävelylenkit siis riittivät aktiviteetiksi tänään ja olenkin muun ajan voinut kuluttaa uudessa luku- ja löhönurkassa molempia sen tarkoituksia toteuttaen. Olen lukenut koulukirjoja ja löhöillyt eri asennoissa, katsonut mahtavan elokuvan (Incendies, suosittelen!).

Ja ollut erittäin onnellinen sekä tyytyväinen uudesta luku- ja löhönurkastani.

Pitkä päivä

Tänään on ollut todella pitkä päivä. Aamusta asti menossa ja vaikka päivään on mahtunut ystäviä, on olo enemmän kuin väsynyt. Onneksi on koira.

koiraonni

This entry was tagged .

Nukkumattia odotellessa…

nukkumattiTriptylistä huolimatta Nukkumattia ei ole näkynyt vielä… Ja muinakin öinä on tainnut unihiekka olla heikompaa laatua tai sitä on tullut vähemmän kuin normaalisti?

Kirjoitin viime aikoina vaivanneesta kipuväännöstä ja se on tämän huono-unisuudenkin takana. Se kipukohtaus saattaa herättää, ensin kun kipu on lonkassa, sitten polvien kohdalla ja vielä nilkan kohdalla. Juuri ehtii niiden välissä ehkä taas nukahtaa ja taas yhtäkkiä herää. Tai sitten kylkeä vaihtaessa jollekin kipeälle kohdalle tulee enemmän painetta ja siitä tuleva kipu herättää.

Turhauttaa, kun uni on niin heikkoa laadultaan muutenkin ja kaikki tälläinen ylimääräinen uniongelma lisää kipuherkkyyttä. Mutta miten estää, ettei siitä tule itseään ruokkiva kehä?

Rentoutusharjoitukset auttaa jonkin verran itsellä, jos ei meinaa nukahtaa. Haen youtubesta rentoutumis-sanalla eri videoita, jos mieli on muuten liian levoton.

Lämpimät vaatteet ja painava peitto auttaa myös.

Paras apu itselle on kuitenkin oma koira. Eron jälkeen meistä kahdesta on tullut yhä läheisempiä koirani kanssa. Kaikki sen nähneetkin ovat sanoneet sen näyttävän ja vaikuttavan hyvinvoivalta ja tasapainosemmalta nyt uudessa elämäntilanteessa. Me ollaan kaksin uudessa kodissa, uudessa ympäristössä ja se vaatii pientä vaivannäköä saamaan kaikki toimimaan, mutta se on sen arvoista. Koirani kotiutui todella nopeasti uuteen kotiin ja uuteen ympäristöön, ja saatiin niin paljon uusia lenkkikavereita, että kavereitakin sillä piisaa. Uudet ulkoilumaastot ovat huikaisevia, luontoa riittää heti ovesta lähtiessä. Päivieni ollessa pitkiä auttavat sisko ja ystävät. Siskollani on avain luokseni ja hän käy välillä viemässä koiran ulos, kun minulle sattuu pidempi päivä. Yksi ystäväni lainaa välillä avaintani ja vietyään koiran päivällä, jää viettämään aikaa luokseni, että voimme kotiin tullessa vielä vaihtaa rauhassa kuulumisia teekupposen äärellä. Toinen ystäväni taas asuu kouluni vieressä ja hänellä on mahdollisuus ottaa välillä karvainen hoitolapsi luokseen.

Ja kaikista parhainta on, että laumamme muodostuttua kolmesta kahteen, meistä on tullut tiiviimpi lauma. Yhdessäolo-aikaa on vähemmän kuin ennen, mutta se käytetään laadukkaammin. Koira hakeutuu enemmän kontaktiin kanssani ja tulee oma-aloitteisesti syliin. Öisin nukumme tiiviisti kiinni toisissamme. Kun vaihdan yöllä asentoa, vaihtaa koirakin perässä, jotta hän pääsee lähemmäs minua. Kun yöllä herään kipuun tai joskus jopa kivun aiheuttamiin kyyneliin, on pieni nappisilmä katsomassa minuun. Se reagoi kipuuni, tulee nuolaisemaan kättä ja yrittää päästä mahdollisimman lähelle. Usein se myös hakeutuu nukkumaan kipeiden paikkojeni lähelle, kuin yrittäen lämmöllään helpottaa kipua.

Ehkä kuitenkin tärkein apua siinä on, että keskellä yötä herätessään tai valvoessaan ei ole yksin. Toisen lempeä läsnäolo on aina heti siinä, kun vain herkistää aistinsa. Ei tarvitse edes avata silmiään, kun tuntee toisen sydämen tykytyksen kättään vasten, polvitaipeessa tuntuulämmin pikkuinen tai kuulee pienen tuhinan vierestään.

Ja kyllä, olen hulluna koiraani. Kyllä, suhtaudun siihen melkein kun lapseeni. Ei, en silti kohtele häntä lapsena, vaan koirana. Kyllä, luit oikein, koira nukkuu sängyssäni. Jos se tuntuu oudolta, kokeilkaapa itse, miten ihanaa on nukkua pienen, tuhisevan koiran kanssa!

puppyKauniita unia, toivottavasti Nukkumatti löytää meidät taas tänä yönä…

Tikulla silmään vai miten se menikään…

sairaalaTämän päivän vietin Meilahden sairaalan reumapolilla. Ja taas saa ihmetellä, että miten sairaalasta lähtiessä voi olla sairaampi ja masentuneempi olo kuin sinne mennessä?

Sen sijaan, että olo olisi helpompi, niin on sellainen olo kuin tikulla olisi pistetty silmään tai avattu vanhoja haavoja.

Sairaalakäynti aloitettiin määrittelemällä toimintakykyäni. Kysymykset esimerkiksi miten pystyn pesemään hiukset itse, pääsenkö itse ammeeseen, miten pystyn avaamaan tai sulkemaan tai nostamaan erilaisia esineitä, kuinka siivoaminen sujuu… Niihin vastaaminen latisti heti alkuunsa. Takana on erittäin hankalia päiviä, milloin en ole näistä asioista itse selvinnyt ja olen joutunut saanut turvautua ystävieni apuun. Kun lääkäri sitten toimintakyvyn määrittelyn jälkeen kysyi ”Miten sinä oikein pärjäät, kai sinulla on miesystävä kotona auttamassa?” ja sain todeta, että ”Ei, erosin juuri naisystävästäni”, olo vain paheni hänen voivotellessa tilannettani.

Sain vain mielessäni rauhoitella itseäni: onneksi minulla on ihania ystäviä ja hätätapauksessa myös perhe, jolta saan apua.  Sairastaminen ja/tai avun tarve eivät mielestäni ole mitenkään hyvä syy seurustella, tai pysyä huonossa suhteessa. Eikä suhteessakaan olo takaa tarvitun avun tai tuen saamista. Tämä tulee varmasti jatkossa olemaan haaste mahdollisten kumppanien kanssa, miten olla vahva ja itsenäinen, mutta silti avoin ja heikko toiselle. Miten olla suhteessa toiseen ilman, että sairaus kuormittaa? Ja kuitenkin sairaus ei mihinkään häviä, joten se tulee asettamaan joitakin rajoja suhteelle. No, nämä ovat onneksi tulevaisuuden haasteita… Nyt nautin vapaudestani ja oikein imen kaiken hyvän muilta saamani itseeni, mutta otan rauhassa: en ole vielä valmis uuteen suhteeseen. Haluan ja minun pitääkin ensin alkaa opetella elämään itseni  ja sairauteni kanssa keskenään. Vasta sitten voin tuoda jonkun toisen ihmisen mukanani tähän kuvioon ja muutenkin elämääni.

lääkkeetToimintakyvyn määrittelyn jälkeen alkoi kehon tutkiminen. Käytiin läpi pituus, paino, rasvaprosentti, luutiheys ja  vesimäärä. Onneksi naislääkärini oli erittäin hellä ja huomioonottava käsittelyssään, pystyin kantamaan itseni ylpeästi myös alusvaatteissa. Paino ja rasvaprosentti olivat, kuten tiedossa oli, hieman viitearvoja korkeammat, mutta hän totesi vain ”lääkärinä minun täytyy mainita näiden olevan sydämen kannalta riskitekijöitä, jos paino tai rasvaprosentti ovat hieman koholla, kuten nyt, mutta näihin vaikuttaa aina monet asiat, eivätkä ne ole niin suoraviivaisia kuin joskus väitetään. Muuten sitten, no, sinuna en huolehtisi, vaan kanna itsesi kauniistii”. Tämä lohdutti, sillä olen kyllästynyt arvosteleviin tai jopa loukkaaviin kommentteihin hoitohenkilökunnalta kehoani kohtaan. Kehon vesiprosentti oli liian alhainen, mistä kyllä sain tiukkoja käskyjä juoda enemmän.

Kun perustiedot oli kirjattu ylös, kävi reumatologi nivelet läpi ensin käsin ja vielä tarkisti ultraäänellä onko niissä nesteitä. Tämä oli erittäin kivulias toimenpide, sillä jokainen nivel oli kipeä ja niiden taivuttelu ja testailu ei ollut mitenkään pikkujuttu. Lääkäri sanoikin ”no katselinkin kirjoittaneeni viime selostukseeni, että melkeinpä joka paikka kipeänä ja sama, ellei pahempi tilanne nyt”. Viime kerralla sain fibromyalgiapisteistä 15/18 ja tänään sain 18/18. Täydet pisteet, ei kylläkään mikään hurraan paikka. Onneksi nestettä ei ollut nivelissä, vaan pelkkiä ei-tulehduksellisia oireita.

Tutkimuksen aikana löytyi myös syy oikean jalkapöydän kivulle, jota on kestänyt noin viikon verran- rasitusmurtuma! Erittäin kivulias, jota olin vähätellyt ja yrittänyt vain unohtaa, vaikka kävelykin on kivuliasta. Määräykseksi tuli lepo ja rasituksen välttäminen – voi olla aika vaikea toteuttaa, sillä on muutamia labrakokeita missä juosta, sekä aktiivinen koira, jota ulkoilttaa…

Lopuksi katsottiin vielä lääkitystä, lääkäri oli tyytyväinen triptylin aloittamisesta ja antoi ohjeet sen lisäämiseksi. Parin viikon päästä, jos sivuoireita ei tule, niin voin kuulemma nostaa annosta tarvittaessa jopa 50mg/vrk. Vähän pelottavaa itse alkaa annostelemaan, mutta toisaalta hyvä, kun on lupa tehdä näin tarpeen vaatiessa. Olin kuulemma niin kosketusarka, että tuskin riittää nykyinen 10mg. Arcoxiaan tuli myös vinkki ottaa pahempaan kipuun 1 tabletti 60mg arcoxiaa ja 2g panadolia samaan aikaan, kuulemma tehostaa arcoxiaa ja sitä ei tarvitse ottaa niin paljon.

sairaala_oviAstuin sairaalan ovesta pari tuntia myöhemmin ulos – ja mitä jäi käteen? Paha mieli ja todella kipeä kroppa.

Koko loppu päivän on ollut kiukkuinen ja itkuinen olo. Sama tilanne todettiin uudelleen, olen sairas, ja sanottiin vaan jatkamaan samaan malliin, vähän kokeilemaan eri lääkemiksiä. Ei toiveita helpotuksesta tai uusista keinoista. Uusi vamma, vaikkakin vain rasitusmurtuma, painamassa mieltä. Tuntuu kuin sairaalaan menisi vain diagnasoitavaksi, nimeämään kipeitä paikkoja ja hoitoa on turha edes olettaa saavansa.

Vaikka mitä mä odotin? Luulin, että tämä olisi kevyt  juttu, vähän vaan katsotaan tilannetta, enkä edes odottanut muuta. Mutta kun oma tilanne oikein väännetään rautalangasta – kokeillaan, kirjataan, kysellään, arvioidaan, väännellään, käännellään, painetaan, merkitään, väritetään tikku-ukkoa- sitä vaan ahdistuu. Haluaisinko olla 23-vuotias tälläisen, parantumattoman diagnoosin kanssa? En. Ja taas sen joutui kohtaamaan kohta kohdalta ja oikein näkemään, että toimintakyky on tällä hetkellä taas alentunut.

Pelottaa, ahdistaa, väsyttää, jännittää. Vaikkei tässä tullut mitään uutta.

Mutta vanhassakin on jo tarpeeksi…

Omanarvontunnosta

mainoskuvaOlen tänään töissä joutunut, vai pitäisikö sanoa saanut, lukea ja selata ison pinon naistenlehtiä. Jotenkin alkaa pikkuisen kyllästyttämään ne 0-koon mallit ja vielä niiden alla sitten uusimmat laihdutusvinkit.

Täällä töissäkin saa jatkuvasti kuunnella, kuinka joku on nyt taas jollain uudella dietillä ja miten hirveää kärsimystä se on. Mutta kauneuden eteen pitää kuulemma kärsiä, sillä näillä dieteillä olijoilla on kuulemma kauheat makkarat tai allit tai muu osa, jota kukaan muu ei edes huomaa ilman niiden osoittamista. Ja kuitenkin, vaikka he saavat tuloksia aikaan, niin eipä aikaakaan, kun taas ollaan lihottu ja taas aloitetaan jokin dietti. Yksi yli 60-vuotias nainenkin aloitti vichy-dietin ja lopetti täysin kaikki hiilihydraattien syömiset. Pistää vaan miettimään, että mitä se tekee aivojen toiminnalle, varsinkin kun riski saada jokin aivo-/muistisairaus nousee iän noustessa… Aivot kuitenkin tarvitsevat hiilihydraatteja.

Onneksi tänään on viimeinen työpäivä ja jää nämä keskustelut kuulematta. Silti pistää miettimään, että miksi ihmiset tekevät niin itselleen? Jos he ovat tyytymättömiä ulkonäköönsä, muuttaisivat ruokailutottumuksiaan pysyvästi ja liikkuisivat enemmän, eivätkä kokeilisi näitä vaarallisia diettejä. Ne ovat vielä niin vaikeita ylläpitää, että niistä usein sortuukin heti painon tiputtua.

Tärkeintä kuitenkin mielestäni olisi oppia pitämään itsestään sellaisena kuin on. Tietenkin itselleen voi tehdä muutoksia, jos ei ole tyytyväinen, mutta se ei muuta omaa käsitystä itsestäsi. Jos et pidä itsestäni isokokoisempana, niin et myöskään pienempänä.

Tietenkin helpommin sanottu kuin tehty. Itse painiskelen jatkuvasti omanarvontuntoni kanssa, etten määrittelisi sitä liikaa ulkoisten asioiden kautta. Olen nähnyt läheltä, miten ihmiset, joidenka omanarvontunto tulee vain ulkoisista asioista, ahdistuvat ja masentuvat. He kääntyvät sisäänpäin, muokkaavat vain itseään ja unohtavat muut. Ja koska kauneus on kuitenkin katsojan silmissä ja objektiivisesti sen arvioiminen on mahdotonta, tyytymättömyys on jatkuvaa. Jos he kokisivat oman arvonsa tulevan myös sisäisestä kauneudesta – kuinka he huolehtivat läheisistään, velvollisuuksistaan, ihmissuhteista, työstään, opiskelustaan, sanoistaan ja teoistaan- he haluaisivat toimia niin, että he voisivat olla näistä asioista ylpeitä. Näitä asioita on helppoa toteuttaa päivittäin, on siis helppo saada hyvää oloa omasta toiminnasta ja kasvattaa omaa arvostusta itseään kohtaan.

xl

 Käyn jatkuvasti kamppailua itseni kanssa. Kun sisäinen ääneni alkaa arvostella kehoani tai ulkonäköäni, yritän herätä tietoiseksi siitä ja kyseenalaistaa sen. Sen sijaan, että alkaisin arvostelemaan tai miettimään joko niitä huonompia kohtia itsessäni tai etsimään parempia kohtia, lohdutan itseäni. Sanon itselleni, että ”ei haittaa, ymmärrän että nyt tuntuu pahalta. Muista kuitenkin, että olet arvokas ja ihana”. Yritän olla määrittelemättä omanarvontuntoani ulkoisten asioiden kautta, vaikka välillä siihen tietenkin sortuu. Muistutan itseäni päivittäin asioista, joita olen hoitanut hyvin ja asioista, joista voin olla ylpeä. Onneksi ympärillä on nyt myös paljon aitoja ihmisiä, ystäviä, joiden kanssa voi olla rehellisesti oma itsensä ja saada muistutuksia siitä, että olen sisäisestikin kaunis ja riittävä. Ihan ilman mitään yritystä, olemalla vain oma itseni.

Yritin löytää tukea uusille ajatuksilleni ja tosiaan löysinkin sitä uudesta, kuten divarikirjoituksessa kerroin, kirjastani: Anna Johanssonin Norsu nailoneissa- naiseudesta, ruumiista ja nälästä. Kirja, joka sai nauramaan, melkein itkemään, ihastelemaan ja kauhistelemaan sekä herätti tunteita laidasta laitaan. Sitä en voi kuin suositella ravistelemaan omia ajatuksia omasta kehonkuvasta ja miten kulttuurimme siihen vaikuttaa. Se herätteli kyllä ajatuksia, mistä nämä kelpaamis- ja riittämättömyysajatukset johtuvat…

Koska  loppujen lopuksihan myös tässä dietti- ja laihdutuskeskustelussakin on kyse siitä omasta ajatuksesta, ”olenko minä riittävä näin?”. Riitänkö tuolle, tälle, noille ihmisille. Riitänkö kumppanille, ystäville, läheisille. Riitänkö näin, kun kaikkialla näkyy toisenlaista kuvaa kauneudesta, seksikkyydestä ja hyvinvoinnista. Riitänkö näin itselleni.

   Varsinkin Suomessa meihin iskostetaan tietty häpeä-kulttuuri, missä itseään ei saa kehua, pitää olla nöyrä ja vaatimaton. Kun vielä nykyaikana media korostaa yhtä tietynlaista mallia naiseudesta, kehonkuvasta, seksistä ja seksikkyydestä, mikä vastaa vain hyvin pientä osaa naisista, on helppo ruveta epäilemään itseään ja omaa kelpaamistaan. Katsomme itseämme ja muita tästä muotista poikkeavia naisia helposti arvostelevasti, sillä me tai he eivät vastaa meille muodostunutta kuvaa naiseudesta. On siis hyvä miettiä, mistä meidän käsityksemme ns. kelpaavasta naiseudesta tulee? Kun tiedostaa omat ajatuksensa paremmin, niitä voi alkaa kyseenalaistamaan. Onko tämä ajatukseni totta? Onko käsitykseni naiseudesta tai kauneudesta samanlainen kuin kaikilla muilla? Mahtuuko naiseuteen useita eri malleja? Voinko alkaa näkemään mikä minua viehättää naiseuden mallina enemmän kuin muut ja ymmärtämään, että se on silti vain yksi malli useista? Voi olla helpompi aloittaa muiden arvostelun vähentämisellä ja tunnistamalla omat ajatukset.

Kun voi vähän helittää muiden arvottamisesta esimerkiksi koon ja ulkonäön suhteen, voi hiljalleen myös tehdä saman itselleen. Aloittaa puhumaan itselleen uudella tavalla. Sanoa itselleen ”Minä olen hyvä näin.” ja lopettaa pyrkimykset muokata ja muovata itseään johonkin tiettyyn malliin. Lopettaa vaaralliset dietit. Lopettaa tai ainakin aluksi edes vähentää arvosteluaan. Sopia rauha itsensä kanssa ja ymmärtää, että oma elämä lähtee omasta kehosta. Se on matkalippu elämään, vain sitä kautta voit elää. Et voi paeta omaa kehoasi minnekään. Jos et opi olemaan sovussa sen kanssa kun se on isoimmillaan, et ole sovussa itsesi kanssa myöskään pienimmillään. Laihduttamisessa ja itsensä muokkaamisessa on paljon kyse siitä, että voisi olla toisenlainen, joku joka on kauniimpi, seksikkäämpi, menestyvämpi tai onnellisempi. Mutta jos lopetat tälläisen ajattelun ja alat elää heti sen mukaan, että ”olen hyvä näin”, sinun on luovuttava tälläisestä jossittelusta. Ja alettava elää oman itsesi kanssa. Se voi olla vaikeaa, jos määrittelet oman arvosi vain ulkoisten seikkojen kautta. Pitää alkaa opetella kehumaan itseään muista saavutuksista ja puhumaan lempeämmin, pehmeämmin.

10557394_721477624555954_8633440120899504348_n

 Itse olen herännyt näihin ajatuksiin, kun aloin turhautua kehooni ja omiin mahdollisuuksiini muokata sitä. Sairaana moni liikuntamuoto ei onnistu ja usein kipu vaikeuttaa ihan tavallisten, arkirutiinien tekemistä, joten kaikki ylimääräinen on hankalaa. Yritän syödä järkevästi, sallia välillä makunautintoja, pysyä liikkeessä ja liikkua mahdollisuuksien mukaan. Koira pitää liikkeessä ja viikottainen uintivuoro pitkien koiran kävelytyslenkkien lisäksi pitää kuntoa joten kuten yllä. Kehooni pitää suhtautua nyt siis hellästi ja anteeksiantavasti, eikä arvostella kykyä toimia ja sen kokoa tai ulkonäköä. Tehdään sen mukaan mitä voidaan ja mennään sillä. Vähitellen onneksi alan nähdä ja ymmärtää, mistä kaikesta ollaan yhdessä selvitty ja miten se yrittää pysyä koossa kaikesta huolimatta… Ja se on aika kaunista.

PS. Kannattaa kurkata tähän linkkiin, jos mediassa näkyvä naiskuva kyllästyttää ja haluaa nähdä upeita, rohkeita naisia:

http://www.huffingtonpost.com/2014/08/13/body-love-expose-project-jes-baker-liora-k_n_5672917.html

Töistä palautumista ja palaamista

sunTuntuu epäreilulta, että töihin täytyy palata ennen kuin on edes ehtinyt palautua. Terveeltä ihmiseltä tälläinen tavallinen työviikko ja kevyet työpäivät menisivät muiden elämän menojen kanssa varmasti hyvin, mutta olen saanut huomata ettei fibron kanssa mene. Olin ensimmäisen viikon jälkeen niin uupunut, että nukahdin puoli yhdeksältä ja olin silti koko viikonlopun uupunut. Kroppakin oli jäykkä ja aristava, niveliin särki. Tuntui kuin olisi suoriutunut jostain suurestakin ruumiillisesta ja henkisestä ponnistuksesta.

Vaikka kroppa laittoi taas omat rajoitteensa viikonlopulle, en antanut sen estää minua nauttimasta. Heräsin molempina aamuina ajoissa ja tein yli tunnin mittaisia kävelylenkkejä koirani kanssa lähimetsiin. On ihanaa tutustua uuteen alueeseen ja etsiä itselle miellyttäviä reittejä, katsella maisemia ja nauttia luonnosta. Kotiin palattua oli ihana ottaa viilentävä kylpy ja nukkua vielä puoli tuntia ennen kuin aloittaa päivän.

Kävin lauantaina keskustassa hoitamassa asioita, mutta palasin pian kotiin lepäämään. Sen sijaan, että olisin tuskastellut kivun rajoittamista, olin varannut hyviä kirjoja valmiiksi ja nautin niistä. Toisena päivänä puhuin myös melkein kolmen tunnin maratoonipuhelun ystäväni kanssa, mikä toi valtavasti energiaa ja voimaa.

blogiini

Nyt uutta työviikkoa aloittaessa on ihana tunne, kun ei ole painostanut itseään tekemään liikoja tai murehtinut rajoituksista. Tajusin, ettei minun tarvitse jaksaa mitään, mistä tulee paha mieli ja voin olla niin itsekäs, ehdoton ja vaikea kuin miltä minusta tuntuu. Jos en tarkoituksella ketään loukkaa ja tahattomasti niin tehtyäni osaan pyytää anteeksi, niin voin itse asettaa rajani. Tästä innoittuneena laitoin seinäilleni sängyn viereen muistutuksen kylttinä: ”I can please one person per day. Today I choose me”. Se ei tarkoita, että muutun itsekkääksi ja töykeäksi, vaan opettelen tervettä itsellisyyttä. Ensimmäinen prioriteettini on minä itse ja jos en toimi oikein itseäni kohtaan, ei mistään tule mitään. Vasta sitten voin olla myös aidosti iloksi ja hyödyksi muille, kun olen ensin pitänyt itsestäni huolta. Kyltti on siis hauska versio lentokoneen ”happi naamari ensin itselle, vasta sitten voit auttaa muita”-ohjeesta.

 Vaikka olen yhä uupunut, viikonlopussa oli ihanan voimaannuttavia asioita, joiden avulla jaksaa jatkaa eteenpäin. Pitää osata arvostaa pieniä hetkiä, niin pääsee jo pitkälle.

Lauantai

ystävät2Eilen olisi ollut Pride-kulkue, johon en osallistunut. Aluksi paineilin paljon sinne menemisestä – haluan mennä, haluanko mennä, kenen kanssa haluan mennä, menenkö sittenkään, voinko jättää menemättä – mutta lopulta sain rauhan. Tajusin, että kulkue on joka vuosi ja jos tänä vuonna sinne meneminen tuntuu enemmän velvollisuudelta, kuin kivalta asialta osallistua, voisin jättää sen hyvin väliin. Aina ei mene suunnitelmat niin kuin toivoo, mutta pitää vaan mennä eteenpäin.

Olin edellisenä päivänä koirani kanssa eläinlääkärissä, luulin kyseessä olevan vain rokotus- ja sirutuskäynti. Samalla paljastuikin, että pikkuisella on valeraskaus! Se on henkisesti vaan vielä niin vauva-tasolla, ettei se ole itsekään sitä tajunnut ja ollut hyvin hämmentynyt, kun sen nisistä on tullut maitoa. Yhtäkkiä lompakko keveni melkein 200€, kun pitikin tehdä tutkimuksia ja ostaa lääkkeitä. Onni onnettomuudessa, että päätin mennä juuri nyt lääkäriin, sillä viikon päästä olisi voinut olla jo paha nisätulehdus, joka olisi pitänyt leikata samantien! Nyt pitää vaan alkaa kerätä rahaa pienen sterilointiin, sillä nyt on tosi iso riski kaikkiin eri komplikaatioihin juoksujen ja valeraskauden aikana.

pentuSeuraava yö menikin sitten raha-asioista huolehtiessa ja koiraa hoitaessa, lääkkeistä ja rokotuksesta tuli kamalat sivuoireet. Lauantai aamuna olin siis erittäin tyytyväinen, että olin tehnyt jo aiemmin päätöksen olla osallistumatta kulkueeseen. Harmitti, mutta tiesin tehneeni oikean ratkaisun.

Päivä ei onneksi mennyt väsyneenä yksin kotona, vaan ihana ystäväni soitti tulevansa piristämään minua! Hänen kanssaan on ollut välillä aivan ihanaa ja välillä todella raskasta, mutta kuten edeltävässä kirjoituksessa sanoin, nyt ystävyytemme tuntuu tasapainottuneen. Teimme yhdessä ruokaa – uusia perunoita ja lohta – ja tuntikausia vierähti vain jutellessa. Arvokkainta ehkä oli, kun keskustelimme rajoista ja niiden rikkomisesta. Hän oli jo kaksi vuotta sitten yrittänyt puhua minulle omien rajojen vetämisestä ja kunnioittamisesta, mutta vasta nyt tein todellisia oivalluksia. Tuntui myös hyvältä huomata, kuinka oma itsearvostukseni on kasvanut vuosien aikana.

Tuntikausien juttelu ja rauhassa yhdessä ajan viettäminen tuntui hyvältä, kun edeltävä päivä oli ollut niin raskas. Sain paljon voimaa ja energiaa jaksaa taas eteenpäin.

ystävyys3

Pehmeitä unelmia

dreamsPäätin kartoittaa hieman elämäni suuntaa muutamien kysymysten kautta…

Mihin olen elämässäni tyytyväinen: Oma pieni perheeni (avopuoliso ja koira), omannäköinen koti, uskallukseni lähteä muuttamaan omaa elämää pehmeämmäksi, pienten asioiden huomaaminen ja arvostaminen, kiinnostus omaan hyvinvointiin ja sen edistämiseen, oma tyyli, uskallus ottaa enemmän omaa aikaa.

Mitä haluaisin muuttaa: kipu  (ehkä sekin on kertomassa minulle siitä, että on aika oppia elämään pehmeämmin), suhtautuminen kipuun lempeämmäksi (ettei se hallitsisi elämääni vaan voisin hyväksyä sen, enkä antaisi sen olla liikaa esteenä),  haluaisin enemmän omia asioita (harrastuksia ja oikeita ystäviä) elämääni ja enemmän energiaa tehdä niitä.

Mikä on minulle tärkeää: huolehtia itsestäni ja riittävästä levosta, oppia hyväksymään itseni ja olemaan lempeämpi itselleni, tulla hyväksytyksi omana itsenään, turvapaikka eli viihtyisä koti minne tulla lepäämään, oma perhe, rentoutuminen.

Mitä muutoksia aion tehdä: lisätä rentoutusharjoituksia, tehdä asioita enemmän yksin itseni kanssa, lisätä toimintaa (aamujen ja vähäkipuisten päivien hyödyntäminen) esimerkiksi kävelyä ja uusien asioiden kokeilemista

Milloin toteutan muutokset: aloitan muutokset heti lisäämällä niitä vähitellen arkeeni, kuitenkin niin, että kuljen kultaista keskitietä 😉

Millaisia esteitä muutoksille on: oma epävarmuus, kiireelle otteen antaminen ja kivun pelkääminen

Mitä pitkän tähtäimen unelmia minulla on: pehmeä asenne pysyvänä osana arkea, rentoutuminen arjessa, kipujen hyvä hallinta, päästä opiskelemaan sosiaalialalle.

Mitä teen toteuttaakseni unelmani: pidän huolta itsestäni, muistutan itseäni arvoistani, annan anteeksi itselleni repsahdukset, teen rentoutumisharjoituksia, haen opiskelemaan ja jos pääsen, niin suunnittelen sen niin, etten uuvu.

avainTeen aina tietyin väliajoin itselleni väliaikakatsauksen vastaamalla samoihin, yllä oleviin kysymyksiin ja vertailemalla vastauksiani. Samalla listaan myös velvollisuuteni eli mihin voimieni on oikeasti riitettävä päivittäin. Listaa katsellessa huomaa, kuinka monet asiat oikeasti ovat välttämättömiä ja kuinka monista asioista itse vain tekee itselleen paineita. Oma listani näyttää tältä:

  • Koiran vieminen
  • Koirasta huolehtiminen (ravinto ja huomio)
  • Lääkkeistä huolehteminen
  • Syömisestä huolehtiminen
  • Töissä käyminen (arkena)
  • Olla läsnä kumppanille päivittäin ja olla rehellinen, myös silloin kun en pysty olemaan läsnä
  • Rentoutuminen (edes hetkittäin)

maailmanpyörä

Loppujen lopuksi kaikki muu on sellaista, mikä ei ole pakollista päivittäin ja mihin en ole velvoitettu. Tämän tiedostamalla voin ottaa hieman pehmeämmän asenteen elämään. Kun vielä listaan asiat, mitkä tuntuvat mukavalta ja antavat iloa:

  • Koiran kanssa ulkoileminen
  • Läsnäolon hetket puolison kanssa
  • Rentoutumisharjoitukset
  • Kylvyt
  • Musiikki
  • Lukeminen
  • Kirjoittaminen
  • Elokuvat
  • Sisustaminen
  • Ruoanlaitto ja leipominen kiireettä
  • Ruoan laittaminen puolison kanssa
  • Kynttilät
  • Lehdet
  • Kirpputorit

voin näiden listojen avulla (tiedän, olen lista orientoitunut ihminen…) selkeyttää elämääni ja vaikuttaa siihen, millaista haluan elämäni olevan, myös kipupäivinä. Kun sattuu, voi listaa vilkaisemalla muistuttaa itselle, ettei voimien tarvitse riittää kaikkeen, vaan välillä on tärkeää vain olla pehmeämpi itselleen. Se riittää.

wish

Henkilökohtainen fysioterapeuttini: koira

WP_002976Melkeinpä joka aamuinen dilemmani koskee aamuajan hyödyntämistä. Nukun ns. koiranunta, eli kevyttä ja usein hyvin virkistämätöntä unta. Saatan nukahtaa helposti, mutta heräilen helposti, näen painajaisia ja aamulla saattaa tuntua, kuin ei olisi nukahtanutkaan. Siksi heräämisestä tulee hyvin vaikeaa, aina tuntuu että voisi vaan jatkaa nukkumista. Usein olenkin valinnut vain jatkaa nukkumista niin myöhään kuin mahdollista, jotta vain saisin lepoa mahdollisimman paljon. Ongelmaksi aamuajan käytön tekee tieto siitä, että aamuaika on fibroille erittäin arvokasta. Sillä vaikka voikin olla uupunut olo, niin todennäköisesti kivut ovat pienimmät aamulla tai ainakin yleensä pahenevat iltaa kohden. Ja koska olisi tärkeää pystyä liikkumaan edes jonkin verran, olisivat aamut parasta aikaa liikkua.

Herätyskellon soidessa rupean siis punnitsemaan vaihtoehtoja, noustakko nyt väsyneenä ja mennä kävelylle vai jatkaa vielä lisää unta, vaikka tietääkin vireystason olevan silti suhteellisen sama, huolimatta nouseeko nyt vai myöhemmin. Usein sitä vaan antaa unen ottaa taas vallan itsestä ja siirtää herätyskellon soimaan myöhemmäksi.

Viimeisen viikon kerran olen kuitenkin toiminut toisin, en kiitos itseni, vaan koirani! Puolisoni oli lomalla ja meidän ollessa koiran kanssa kahden, nukuttiin vierekkäin sängyssä ja joka aamu kellon tarkasti yhdeksältä alkoi nuuhkuttelu. Nuuhkuttelusta seurasi rintakehän päälle kiipeäminen (onneksi on aika pieni koira, n. 5kg) ja pusuttelu. Sinnikäs herättely jatkoi, kunnes nousin. Ihan kuin karvakuono olisi ottanut tehtäväkseen huolehtia minusta meidän ollessa kaksin.

Ollaan siis joka aamu nyt noustu normaalia aikaisemmin ja käyty kävelemässä pidempi lenkki, kun vielä kivut antaa myöten. Koira toimii kyllä parhaimpana fysioterapeuttina, herättely on lempeää, mutta kannustavaa ja tukeminen on pehmeää. Oikeilla fysioterapeuteilla käydessä olen kerta toisensa jälkeen joutunut pettymään. Pahimpina kausina jouduin käymään joka aamu ennen lukiota fysioterapiassa, jotta pärjäsin koulussa. Silloin fyssari oli mukava, mutta avuton, kun ei löytänyt apua kaikkiin vaivoihini. Viimeisen parin vuoden aikana olen käynyt neljällä eri fyssarilla ja joka kerta lähtenyt paitsi tyytymättömänä, myös loukattuna ja surullisena. Ymmärrän, että naisellinen pehmeyteni ja pyöreyteni eivät ehkä ole hänen näkökulmastaan kovin toivottu lähtökohta. Mutta joka kerta olen saanut kuunnella haukkumista kehostani, painosta, huonosta lihaskunnosta ja tukemisen sijaan saanut syyllistämistä. Kun sitten tälläisen kohtelun jälkeen olen saanut kommentteja, kuten ”tässä on nyt nää ohjeet, tuskin auttaa, kun on näin moninaisia kipuja, mutta ootpahan nyt nää saanu”, ei olekaan ihme, että tuntuu loukatulta ja surulliselta.

Oikeille fysioterapeuteille en siis ole enää palannut, kun tulos on ollut sama kerta toisensa jälkeen ja olo aina vain pahempi. Miksi kiusata itseään, kun kerran siitä ei edes seuraa mitään hyvää? Nyt fanitan täysillä uutta, henkilökohtaista fysioterapeuttiani, koiraani ja meidän yhteisiä aamulenkkejä. Tärkeintä on yrittää ja tehdä niin paljon, kun näillä tämän hetkisillä voimilla pystyn. Toisekseen, kävelyt ovat ihanan terapeuttisia, erityisesti näin kevättä kohden. Maasta on noussut jo muutamia ihania kukkia piristykseksi ja puissa sekä pensaissa on jo silmuja!

WP_002953

Löysin myös ihania istutuksia, joku on laittanut kasvamaan kukkia sydämien ja ääretön-merkkien muotoon! Innolla seuraan, milloin niistä näkyy kukat ja otan sitten vielä parempia kuvia.

WP_002867