Hiljaisuuden retriitti

retriitti2Nyt on retriitti koettu.

Kokemusta on vaikea pukea sanoiksi, koska jokainen kokee hiljaisuuden omallaan tapaa.

Aluksi olin todella pettynyt paikkaan, sillä minun huoneeni oli navetasta majoitustilaksi kunnostetussa rakennuksessa ja sen ulkonäkö petti minut. Ulkoa kaunis navetta olikin huonoilla materiaaleilla ja ysäri-sisustuksella kyhätty sisältä päin, ilmeisesti myös rakenteet huonosti kyhätty, sillä äänieristys oli olematon. Nukuin yön huonosti, sillä viereisen huoneen nainen kävi yöllä suihkussa ja kolisteli aikansa muutenkin.

Sen sijaan, että olisin antanut rumuuden ja huonojen yöunien vaikuttaa, sain paremman ajatuksen. Esteettisyys on minulle tärkeä arvo, silmä ja sielu lepää kauniissa ympäristössä. Totta, että huoneeni oli ruma ja samoin koko se rakennus, mutta alueella oli myös kaunis kartano, jossa osa ohjelmaa oli. Meillä oli vapaa pääsy kaikkialle, joten tajusin voivani mennä sinne lukemaan ja oleilemaan. Nukuin päiväunet päivällä ja ymmärsin, että ei sillä väliä, jos en nuku kunnolla yöllä. Voin levätä päivälläkin.

Kun nämä ongelmat aukesivat minulle, alkoi nautinto. Ei kelloja, kännyköitä tai muita laitteita. Aamulla meidät herätettiin livemusalla ja muut menot ilmoitettiin isoa, vanhaa vellikelloa soittamalla. Ei hätää aikatauluista. Paljon yhteisiä meditaatioita ja musiikkia.

Kaikista ihaninta oli, että hiljaisuus antoi tilan oikeaan lepoon ja itsensä kuunteluun. Vasta yhteisessä hiljaisuudessa ymmärsin, kuinka paljon energiaa sosialisoiminen normaalisti vie: itsensä esittely, nimien opettelu, taustojen kertominen, persoonien yhteensopiminen, juttuaiheiden keksiminen. Pidän siitäkin, mutta on ihanaa myös omistautua vain itselleen ja omille ajatuksilleen. Mietin vain ja ainoastaan, mikä itsestä tuntuisi hyvältä juuri nyt.

Palasin retriitiltä todella levänneenä, näin rento ja levännyt en tiedä milloin olisin ollut viimeksi. Koin, että sain syvemmän yhteyden itseeni.

Sen enempää en itse kokemuksesta osaa kertoa. Luin paljon erilaista uushengellistä kirjallisuutta ja meditoidessa syntyi ajatuksia, joita ehkä myöhemmin avaan tännekin…

Muuten en sano enempää retriitistä, paitsi että haluan uudestaan. Ja oi, viikon retriitti olisi vielä upeampaa!

Rikkinäinen mieli ja myötätunto

työharjoittelu2Työharjoittelua on jäljellä alle kuukausi mielenterveyskuntoutujien parissa.

Se tuntuu todella haikealta jo nyt. Olen hyvin kiintynyt näihin asukkaisiin ja heidän kanssaan olemiseen, joten tulee varmasti olemaan vaikeaa lähteä ja palata koulun penkille.

Olen paljon pohtinut näitä ihmisiä, joiden mieli on mennyt rikki. Miksi joku ihminen sairastuu esimerkiksi skitsofreniaan? Siitä on monia teorioita, mutta kun kuuntelee ja oppii tuntemaan siihen sairastuneita ihmisiä, oma tunteeni on seuraava: he ovat olleet herkkiä. Muut ihmiset oppivat rakentamaan kuorta aidon itsensä ympärille. Se miten paksu kuoren on hyvä olla, on toinen asia. Mutta kuori suojaa siltä, että ei ota kaikkea niin syvästi henkilökohtaisesti, osaa huolehtia myös itsestään, osaa puolustautua ja suojata itseään. Kun sitten kuuntelee sairastuneita ihmisiä, toistuu niissä samat teemat: on herkkä ja tunteellinen, kantaa paljon muiden taakkoja, ei saa tukea, ei saa puolustautua tai suojata itseään. Tulee kova stressi ja yhtäkkiä kaikki katkeaa. Takana varmasti on geneettisiä taipumuksia sairauteen, näillä ihmisillä sairaus on mielen sairaus.

Rikkinäinen mieli ei ole mikään helppo asia. Oma pää saattaa muuttua vankilaksi, joka on täynnä hirviöitä. Joillakin voi olla ääni, joka koko ajan kiusaa ihmistä ja toisilla voi olla epärealistinen kuva siitä, että kaikki vihaavat sinua. Toisilla menneisyyden traumat tulevat mieleen niin aitoina, ettei aina erota mikä on nykyisyyttä ja mikä menneisyyttä. Oma toimintakyky laskee ja ihmiset ympäriltä vähenevät. Etkä pääse mieltä pakoon.

Onneksi nykyään on myös hyviä lääkkeitä, mutta nämä kokemukset eivät unohdu. Se näkyy heissä vieläkin.

Mutta onneksi myös se aitous on tallella, mitä he eivät ole peittäneet suojakuorilla. Aitouden saa kokonaisena pakettina, sisältäen sen hyvät ja huonot puolet, mutta minä todella nautin näin aitojen ihmisten kanssa olemisesta. He saattavat ilmaista tunteensa todella suoraan, milloin pitää auttaa heitä ymmärtämään, miten tunnetta kannattaa missäkin ilmaista. Joskus se tarkoittaa huutoraivareita bussissa, mutta se voi tarkoittaa myös ihania keskusteluja.

Edeltävällä viikolla olen esimerkiksi keskustellut siitä, onko hyvä osata viihtyä itsekseen. Onko terveillä ihmisilläkin stressiä ja huolia. Miten vain itse voi motivoitua tekemään elämänmuutoksia. Millaisia asioita elämältä toivoo. Mitä ulkonäkö merkitsee. Mistä tunnistaa ystävän. Millainen elämänasenne on hyvä. Miltä yksinäisyys tuntuu. Mitkä asiat voivat tuoda onnellisuutta.

Näin upeita keskusteluja, joissa asukkaat myös haastavat minua pohtimaan asioita.

työharjoittelu3”Käytä ääntäsi kiltteyteen, korviasi myötätuntoon, käsiäsi hyvän tekemiseen, mieltäsi totuuteen ja sydäntäsi rakkauteen.”

Kaikki ne upeat keskustelut ja hetket saavat minut pohtimaan myös omaa olemistani heidän kanssaan. Miten olla aidosti läsnä ja aitona ihmisenä, kuitenkin muistaen työn rajat?

Pyrin tukemaan puheellani näitä ihmisiä kohti ehjempää mieltä, kuuntelemaan myötätuntoisesti, auttamaan käsilläni kun unohtuu miten vaikka nappi suljetaan, pitämään mielessäni totuuden ”Olen täällä tukemassa, en tekemässä puolesta. Jokaisella on oma tiensä kuljettavana ja voin vain auttaa löytämään sitä.” ja sydämelläni toteuttaaman rakkautta. En romanttiseen rakkauteen, vaan universaaliin rakkauteen, joka kuuluu kaikille.

Uskon ihmisen elämän menevän niin, että ei ole olemassa terveitä ja sairaita, vaan on olemassa jana:

Terve —————————————————— Sairas

ja jokainen meistä sijoittaa tuolle janalle johonkin kohtaan. Ei siis ole oleellista miettiä voiko joku tulla täysin terveeksi, vaan minne kohtaan janaan hänet voidaan tukea pääsemään. Jokaisen ihmisen, myös meidän ”terveiden”, paikka janalla voi muuttua eri elämäntilanteiden mukaan. Silti me kaikki olemme itsessämme arvokkaita ja rakkauden arvoisia.

työharjoittelu4Oikeastaan minua on helpottanut fibromyalgian kanssa tähän liittyvä ajatus, jonka sain Dalai Laman kirjasta.

Yleensä kun jotain ikävää tapahtuu, ensimmäinen ajatus on, että ”miksi juuri minä?”. Mitä jos ajattelisit ”miksi en minä?”. Tässä maailmassa on miljardeja ihmisiä ja kaikilla on kaksi samaa perustoivetta: haluamme olla onnellisia ja välttää kärsimystä. Jokainen joutuu kuitenkin kohtaamaan ikäviä asioita elämässään, joten miksi käyttää energiaa oman osansa vastusteluun, vaan ymmärtää, että tämä on minun osani maailmasta. Jotkut kärsii kodittomuudesta, minä fibromyalgiasta. Turha käyttää energiaa sen vastusteluun, vaan siirtyä eteenpäin, miten voin selvitä tämän asian kanssa, miten löytää myötätunto tässäkin tilanteessa.

Se helpotti ”kärsimyksen hyväksymistä”, mistä puhuin aiemmin. Kipuun sisältyy usein kaksi osaa: kipu ja tuska mikä tulee ajatuksista kivusta. Jos minua sattuu, kärsin kivusta, mutta jos vielä käytän energiaa voivotteluun ”miksi juuri minuun sattuu” kärsin myös itse kivun lisäksi tästä reaktiosta. Jos pystyn jättämään tämän reagoinnin väliin, hengittämään syvään ja tutkailla kipua kipuna, huomaan kärsiväni vähemmän.

Olen harjoittanut kesästä lähtien tätä uutta tapaa. Palautan mieleeni Dalai Laman kirjan ajatuksen ja näpäytän itseäni ”Mikä minusta tekee paremman kuin muista, että jonkun muun pitäisi kärsiä ja minun ei ollenkaan?”. Se saa unohtamaan voivottelun ja pärjään kivun kanssa paremmin. Koen tämän asennemuutoksen, joka on tullut Mielekkäästi eroon kivusta ja kärsimyksestä- sekä Dalai Laman Myötätunto-kirjoista, auttaneen minua todella, todella paljon. Se on tuonut mielenrauhaa.

Kun ymmärtää, että kaikki haluaa olla onnellisia ja välttää kärsimystä, mutta tajuaa kaikkien kuitenkin joutuvan kohtaamaan erilaista kärsimystä, voi tuntea myötätuntoa kaikkia kohtaan. Myös kipua tuntevaa itseään kohtaan, jolloin voi itseään näpäytettyään tarjota itselleen lempeyttä ja mahdollisuuksia lievittää kipua. Silloin ei niin helposti arvota itseään tiedostamattaan muita ylemmäs.

Silloin kokee myös esimerkiksi mieleltään rikkoutuneet myötätunnon kautta, eikä jaottelun me-ne tai terveet-sairaat kautta.

12106885_10153068352667371_8280531575383305910_nKamalasti pohdintaa.

Sitä se kaikki mielenterveyskuntoutujien kanssa vietetty aika on tehnyt.

Ja se että näitä asioita pohtii ja vertaa omaan elämään, näkyy myös minussa. Olen saanut viime viikolla myös palautetta työstäni, suoraan näiltä asukkailta.

”Kun sinun kanssa puhuu, tunnut tosi kypsältä ja ymmärrät.”

”Olet empaattinen.”

”Tykkään puhua sinun kanssa.”

”Lähdetkö kanssani?”

Nämä lauseet merkitsevät todella paljon. Tiedän, että sovin työhön ja että jatkuva pohdinta saa minut olemaan vain enemmän ja aidommin läsnä. Ja tiedän sen myös välittyvän heille. En tiedä, kumpi saa näistä kohtaamisesta enemmän: minä vai asukkaat.

Tai tiedänpäs.

Ehdottomasti minä.

Kehomieli

ihanaKun olen ollut koulun sijaan työharjoittelussa, ei ole tarvinnut stressata koulukirjojen lukemisesta, vaan olen voinut keskittyä lukemaan itseapuoppaita, joita rakastan. Kaikki henkinen kehittyminen kiinnostaa, mutta nyt olen valinnut kipuun liittyviä täsmäopuksia.

Löysin nettikirpputorilta Deb Shapiron kirjoittaman kirjan ”Kehosi paljastaa mielesi – Mitä oireesi ja sairautesi kertovat sinusta”. Olen aiemmin haaveillut tästä opuksesta, mutta nyt se löytyi naapurissa asuvalta naiselta kahdella eurolla. Pääsin siis vihdoin tutustumaan aiheeseen.

Kirja lähtee liikkeelle siitä, ettei kiistä lääketiedettä tai sen mahdollisuuksia parantaa, vaan tarjoaa syvempää mahdollisuutta tutkia omaa kehoaan. Eli tätä kirjaa ei tarvitse lukea sillä mentaliteetilla, että nyt kun minulla on tämä ja tämä sairaus, niin en tarvitse siihen hoitoa vaan luen täältä mitä pitää tehdä. Päin vastoin, kirja kehottaa hyödyntämään kaikkia eri hoitomuotoja, esimerkiksi länsimaalaista lääketiedettä ja syömään tarvittavaa lääkettä, mutta myös pohtimaan sairautta kehomielen kautta ja edesauttamaan paranemista.

healingKirjan näkökulma paranemiseen on erilainen, mitä normaalisti ajatellaan sen olevan. Paraneminen ei ole jonkin sairauden tai oireen häviäminen, vaan prosessi. Kirjan näkökulman mukaan jokaisella meillä on kehomieli, eli ajatuksemme vaikuttaa kehoomme:

”Keho ja mieli eivät ole kaksi vaan yksi – yksi ainoa kehomieli – ja mieli ilmentää itseään jokaisen kehon osan kautta. Kun jokin menee vikaan, se johtuu yhdistelmästä fyysisiä ja psykoemotionaalisia syitä.”

Tunteet ja ajatukset ovat solutason signaaleja, jotka muuttuvat neuropeptideiksi eli informaatiolähettiläisiksi. Tunteet ja ajatukset liikkuvat kehossa energiana, joka voi joko tulla tunnistetuksi ja tunnetuksi, tai sitten se energia jää kiertämään kehoosi, uppoutuen siihen. Tämä mentaalinen, emotionaalinen paine ei kuitenkaan voi jäädä ikuisiksi ajoiksi uppoutuneeksi kehoon vaan se etsii heikoimman kohtasi ja tulee ulos sitä kautta – aiheuttaen oireita ja sairauksia. Voimme hoitaa näitä oireita ja sairauksia lääketieteellä, mutta jos emme halua ymmärtää ja nähdä mitä sen takana on, emme parannu.

”Parantuminen ei takaa pitkää ja tervettä elämää tai edes oireista vapautumista. Se ei takaa mitään, mitä tavallisesti pidämme parantumisena. Sen sijaan se tuo tarkoituksemme, ajatuksemme ja tunteemme yhteen kehossa niin, että esiin nousee eheä ymmärrys torjunnan syvimmistä tasoista. Tällä tavoin voit vapautua rajoituksista ja vastustuksesta, jotka pitävät sinua tuskan kourissa.”

Kuulostaako hankalalta ymmärtää? Annan esimerkin omasta elämästäni. Olen kasvanut epävakaissa olosuhteissa ja pelännyt erilaisia asioita jo pienenä. En kuitenkaan ole voinut näyttää pelkoani, vaan kehittänyt selviytymismekanismin. Olen rauhoitellut epävakaita aikuisia ja varastoinut pelon sisääni. En voinut tunnustaa itselleni pelkoa, vaan jouduin keskittymään selviytymiseen. Kehoni ei kuitenkaan voinut ikuisesti kestää tätä emotionaalista painetta, pelon tuottamaa energiaa varastoituneena kehooni, vaan etsi keinoa päästä ulos. Kivut alkoivat, vatsa ärtyi, polvi petti… Oireet tulivat ja ravasin vuosia eri lääkäreillä, mutta mitään fyysistä suoraa syytä ei kaikille oireille löytynyt. Lääketiede yritti hoitaa oireitani pois, mutta en alkanut parantua. Vasta kun pääsin terapiaan puhumaan lapsuuden ongelmista ja sairaudestani, alkoi paranemisen prosessi. Aloin ymmärtää, että tunteet ovat energiaa, joka pitää vapauttaa tai se varastoituu ja aiheuttaa oireita. Aloin harjoittelemaan tunteiden tunnistamista, nimeämistä ja tuntemista. Kiinnostuin aiheesta ja esimerkiksi juuri tälläisten kirjojen kautta hakemaan tietoa.

menovinkit-vk38Tältä kehomielen kannalta oireet ja sairaus ovat aina myös mahdollisuus oppia itsestään lisää, löytää merkitys niille. Kyse on taas samalla pelon ja rakkauden välillä valitsemisesta.  Jos et löydä rohkeutta rakastaa itseäsi ja kohdata oireitasi, sairauttasi, pysyt pelon ja oireidesi, sairautesi hallinnassa. Jännität kehoasi, mikä lisää kipua, rasittaa kehoa ja rajoittaa liikkumiskykyäsi. Jos taas pystyt löytämään rakkauden itseäsi kohtaan, voit löytää paranemisen prosessin

Parantuminen voi tapahtua, kun annat itsellesi anteeksi, hyväksyt oman käyttäytymisesi ja vapaudut syyllisyydentunnostasi. Tai se voi tapahtua hyväksymällä ja antamalla anteeksi toiselle ihmiselle ja päästämällä irti syyttämisestä. Tälläisen anteeksiannon voima on valtava”

Anteeksiannon kautta voi kohdata alueita itsessään, jotka pitävät kiinni vanhoista traumoista ja vapauttaa tuskan.

”Anteeksianto tarkoittaa sen sanomista, että välitän itsestäni riittävästi, etten halua itseeni enää koskevan enkä halua enää kuljettaa tätä tuskaa mukanani.

Eli itseään kohtaan lempeämmän, rakkaudellisen asenteen löytäminen on avain parantumiseen.

fibroMitä kaikki tämä kehomielestä puhuminen tarkoittaa sitten kivun ja fibromyalgian kohdalla, mitä kehomme yrittää viestittää meille niistä?

Kipu on signaali epätasapainosta eli esimerkiksi liiasta tekemisestä, tunteiden tukahduttamisesta tai vaikka kaltoinkohtelusta itseään kohtaan. Se pakottaa huomioimaan. Fibromylagiaan taas kuuluu alentunut kivun sietokyky, joka taas voi johtua siitä että havaintokyky on vääristynyt kaikesta tukahdetusta psyko-emotionaalisesta jännityksestä. Tämä voi kertoa siitä, että kyky sietää itsessään tai maailmassa tapahtuvia asioita on lähes olematon. Fibro voi kertoa tarkoituksen tai suunnan, sisimmän olemuksen kadottamisesta.

”Yleisiä ominaispiirteitä on ajatus, että et ole tarpeeksi hyvä ja että sinun on jatkettava ponnistelua ollaksesi parempi tai saavuttaaksesi enemmän; tai että luovuttaminen ja sisäinen uupumus tukahduttavat kaiken elämän merkittävyyden; taipumus olla imago- ja itsetietoinen; voimakas halu pitää langat käsissä, jolloin on hyvin vaikea pyytää apua; samoin kuin vastustus omien velvollisuuksien kohtaamista kohtaan. Toisaalta kyseessä on sekä ponnistelua menestymiseksi että epäonnistumisen pelkoa, toisaalta yrittämisen tai itsekunnioituksen puutetta.”

Ainakin itse tunnistan paljon tuosta itseäni. Kun lapsena pelkäsin, minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin pärjätä, pitää langat itselläni, enkä olisi edes saanut apua, vaikka olisin pyytänyt. Näistä selviytymismekanismeista tuli tapani olla maailmassa, myös näin aikuisena, kun pelolle ei olisi syytä. Sairastuttuani olin hukassa, ilman suuntaa. Menin eteenpäin jonkin ulkoisen perusteella, enkä kuunnellut itseäni ja mitä oikeasti halusin. Nyt yritän opetella kuuntelemaan itseäni ja toimimaan toisin, hellittämään, rakastamaan itseäni. Anteeksiantamaan itselleni. Olen myös kuunnellut itseäni, vaihtanut alaa ja opiskelen sosiaalialaa, alaa jota oikeasti haluan opiskella ja missä oikeasti haluan työskennellä.

parantuaMitä sitten konkreettisesti tehdä, kun alkaa ymmärtämään mitä psyko-emotionaalista tuskaa on pidättänyt ja mikä on purkautunut oireiden ja sairauden mukaisesti?

Olen lukenut myös ”Mielekkäästi irti kivusta ja sairaudesta – tietoisen läsnäolon menetelmä kärsimyksestä vapautumiseen”-kirjaa. Siinä puhutaan aivan samoista asioista, kuinka olemme kehomieli, emmekä keho ja mieli, mutta keskitytään asiaan juuri kivun näkökulmasta, eikä yhtä yleisellä tasolla kuin toisessa kirjassa.

Kirjassa puhutaan kahdesta nuolesta. Ensimmäinen nuoli on kipu ja toinen nuoli on negatiivinen suhtautumisemme siihen. Esimerkiksi ensimmäinen nuoli voi minulla olla paha alaselkäkipu ja toinen nuoleni voi olla suhtautumiseni siihen: voin alkaa pohtia että ”apua nyt taas särkee, tämä ei koskaan lopu, en pärjää, tämä vain pahenee, elämäni vaikeutuu…”. Eli sen sijaan, että vain ensimmäinen nuoli, kipu itsessään, satuttaisi minua, aiheutan lisää tuskaa omilla ajatuksillani. Keskeistä onkin oppia pysäyttämään toinen nuoli ja löytämään vaihtoehtoinen suhtautuminen.

Yleensä kun kipu iskee, alat hengittämään pinnallisesti, jännittämään lihaksia ja näin aiheutat lisäkipua, kun kudokset eivät saa happea, muut lihakset jumiutuvat ja kehosi on jäykkä. Jäykkyys taas tekee liikkumisen vaikeammaksi. Kirja esitteleekin erilaisia vaihtoehtoja toimia ensimmäisen nuolen iskettyä.

1) Tietoinen läsnäolo: Ei menekkään toisen nuolen ajatuksiin, vaan pysäyttää nämä ajatukset. Keskittyy huomioimaan kipua ja kehoa neutraalisti ”Ahaa, tähän kohtaan nyt sattuu. Miten kuvailisin kipua, missä kohtaa se on ja miten se muuttuu?”. Eli arvostelun sijaan alkaakin tutkimaan kipua. Silloin sen voi huomata olevan jatkuvassa muutoksessa ja huomaa, että ilman toista nuolta kärsimys ei olekaan niin paha. Oman tarkkailun voi suunnata kivun sijaan myös ympäristöön, huomioida neutraalisti ilman tunteita eri asioita. Huomion suuntaaminen muualle auttaa toista nuolta pysymään poissa.

2) Hengittäminen:  Keskittymällä hengitykseen, oman keskittymisen saa pois kivusta. Hengittämällä palleahengitystä, lihakset saavat happea ja mahdollisuuden rentoutua ja jännityksen vapautua. Se auttaa kivun lieventymisessä.

3) Tietoinen liikkuminen: Se että ei anna kehon liikkuvuuden huonontua lisää jännittämällä ja pysymällä jännittyneenä, auttaa myöhemmin kivun hallinnassa ja ettei se pahennu. Tärkeintä on tehdä liikkeitä ajatuksella, eikä suorittamalla. Kirjassa oli erilaisia liikkeitä, mitä voi tehdä, mutta itse olen keskittynyt säännöllisten venytysten (jotka olivat myös täällä kuvina aiemmin) tekemiseen. Kun venyttelen, kehoni pysyy liikkuvampana ja olen voinut vähitellen lisätä myös kävelyä ja muuta liikuntaa. En saanut kuntoutuksesta kovin hyviä vinkkejä liikuntaan, mutta olen itse keksinyt vesiliikunnan eri muodot ja esimerkiksi tanssinut yksin kotona hikeen asti. Tärkeintä siis on kuunnella itseään ja pysyä liikkeessä – ei se miten paljon ja hyvin voit tehdä jotain tiettyä asiaa.

4) Pysähtyminen: Toisin sanoen kirjassa, meditaatio. Se, että pysähtyy ja hiljentyy. Hiljentymisen kautta oppii hyväksymään ja rakastamaan itseään, eikä ole niin tunteiden vallassa. Keskittymiskyky paranee ja maailmaa havainnoi neutraalimmin, eikä vain tunteidensa kautta.

eeeeeeNämä asiat ovat todella auttaneet minua viimeisen kuukauden aikana.

Olen harjoittanut tietoista läsnäoloa, tarkkaillut kipua ilman arvostelua. Se on auttanut sietämään kipua paremmin. Olen myös pystynyt työskentelemään paremmin tunteiden kanssa, mitä kivun takana on.

Olen tehnyt palleahengitystä päivittäin ja aina kivun iskiessä pahemmin. Olen kestänyt paremmin kipua ja selvinnyt kipukohtauksista työharjoittelussa ilman täyttä lamaantumista.

Olen venytellyt ja venyn paljon paremmin. Venymisen avulla myös kehoni osat liikkuvat paremmin ja tekevät liikkumisesta hieman helpompaa, mikä auttaa liikunnan lisäämisessä. Koen oloni paremmaksi, kun voin liikkua vapaammin ja vähän kivuttomammin.

Olen tietoisesti hiljentynyt ja meditoinut säännöllisesti. Olen käynyt hiljaisessa rukouksessa kerran viikossa. Olen löytänyt myötätuntoa ja rakkautta, tasapainoa arkeeni.

Näillä asioilla pysyn paremmin tasapainossa itseni kanssa ja paranemisprosessi on päässyt alkuun. Hitaasti, mutta varmasti näitä ohjeita seuraamalla etenen… Ja seuraavien itseapuoppaiden avulla, hih.

kirjoja

Ja takaisin maalle

metsäMetsässä (tai meidän maalla) ei ole wifiä, mutta sieltä löytää paremman yhteyden.

Olen väsynyt (en ole nukkunut hyvin kaupungissa) ja kipuinen, joten päätin lähteä nyt takaisin maalle. Tällä kertaa menen vanhempieni ja pikkuisen sisarukseni kanssa. Aion jatkaa talon sisustamista ja nauttia mahdollisuuksien mukaan (on luvattu hirveää sadetta) ulkoilusta, hoitaa koiria ja kenties lukea hyviä itseapu-oppaita (rakastan niitä, esimerkiksi basambooksin julkaisemat kirjat – ah…).

Todennäköisesti teen silti liikaa ja tulen kipeäksi.

Tiedän sen ja se ei välttämättä ole paha asia, sillä menen sieltä suoraan kuntoutukseen. Olisikin hyvä, jos he näkisivät todellisen kuntoni, enkä olisi levännyt etukäteen. Voisin kerrankin saada kunnolla apua. Jännittää koko kuntoutus, yritän joko tulla välillä tänne kertomaan kuulumisia tai sitten raapustan tärkeimpiä kohtia ylös jollekin paperille ja koostan jonkun kokonaiskatsauksen tänne myöhemmin.

Syntymäpäiväni (24!) on lauantaina, vietän sen siis maaseudun rauhassa. Olen toivonut vain kunnon trimmeriä, jotta voin jatkossakin itse parturoida koirani, milloin haluan, eikä tarvitse odotelle mitään rahoja trimmaajalle pääsyä varten. Jätän nyt väliin Summersound-festarit, koska olisin ollut liian kipeä osallistumaan ja juhlin sitten kavereiden kanssa kun palaan. Muutama kaveri luvannut viedä syömään, jotkut vinkanneet jostain lahjasta. Tärkeintä kuitenkin, että on välittäviä ja rakkaita ystäviä.

Ihanaa viikkoa kaikille!

Mökkeilyä

mökiltäOn taas ollut taukoa täällä kirjoittamisesta, tällä kertaa se johtui mökkeilystä.

Suvullani on iso mökki tai oikeastaan talo, vanha maatalo Keski-Suomessa. Sain yhtäkkiä idean, että sen ollessa yli viikon tyhjillään, voisin mennä ystäväni kanssa sinne oleilemaan ja kaikki tapahtui nopeasti, vain muutamassa päivässä idean saamisesta matkalle lähtemiseen. Hain vanhempieni koiran oman koirani seuraksi reissulle, pakkasin kamat ja hain ystäväni, ja äkkiä olimmekin maaseudun rauhassa.

Meillä oli iso talo, isolla tontilla aivan kaksin. Koirat nukkuivat sängyssä, kumpikin toisen vieressä ja leikkivät päivisin keskenään, meidän touhuja seuraten. Me ihmiset vähän siivosimme ja sisustimme, tylsää ei ehtinyt tulla. Talo on ollut pitkään jämähtäneenä vanhoille vuosikymmenille, eikä se ole vastannut uusien sukupolvien makua. Ruokakaapitkin olivat niin siivottomia, että kun kaksi tälläistä touhukasta naista näki tilanteen ja pääsi käsiksi taloon, johan alkoi tapahtumaan. Puhdistimme energiaa ja teimme valtavan työn saadaksemme sen mieluisampaan kuntoon. Muutamana päivänä innostuimme liikaa ja se tuntui kropassa, mutta muuten pyrimme kuuntelemaan kroppaamme ja tekemään sen tahtiin. Välissä saunoimme, ystäväni osasi laittaa saunaan kosteat 50-asteen löylyt ja jopa minä pystyin kivuitta saunomaan melkein päivittäin. Tuntui voittajalta, kun pystyin nauttimaan saunan löylyistä tällä tavoin!

mökiltä2Puunaamisen lisäksi toki nautimme oloistamme muuallakin kuin saunan lauteilla. Ystäväni keitti meille hyvät pannukahvit aina siltä tuntuessa ja istuimme juttelemassa kaikesta tuntikausia. Pelasimme myös sanapeliä ja luimme kirjoja. Yhtenä päivänä kävimme paikallisessa kaupungissa turisteina, kiersimme kirpputoreja ja kannoimme lisää kirjoja maalle luettavaksi. Tutkimme myös villiintynyttä puutarhaa ja löysimme ihania kukkia ihasteltavaksi, kuvattavaksi ja sisään maljakkoihin kerättäväksi. Käytin aikaa myös poimulehti-kasvien ja vadelmapensaan lehtien keräämiseen ja kuivaamiseen, sillä niillä on ennen hoidettu gynekologisia vaivoja. Nyt on sitten luonnonapteekista kerätty kunnon teeainekset!

Oireettomana toki en tänäkään viikkona onnistunut olemaan. Ranteet olivat välillä kivusta aivan vääntyneet ja reagoivat helposti liikaan tekemiseen. Alavatsa oli toisina päivinä niin kipeä, etten voinut maata selälläni ollenkaan. Toisina päivinä taas alaselkään poltteli kipeästi. Uusina vaivoina tulivat hermokipu ja lämmönsäätelyn ongelmat. Menin uimaan kylmään järveen ilman mitään ongelmaa, kun en tuntenut kuinka kylmää se oli. Saatoin myös olla talon ollessa kylmänä toppi ja shortsit päällä ilman ongelmaa, huomaamatta kylmyyttä. Välillä taas pesuvesi saunalla saattoi polttaa aivan kamalasti, vaikka se oli viileää.

Onneksi ystäväni on itsekin kipukroonikko ja sen lisäksi, että hän huomaa ja tunnistaa oireeni, hän välittää minusta. Kun en tuntenut kylmää, mutta kehoni vapisi kylmästä ja olin aivan kalpea, hän peitteli minut sänkyyn peittojen alle ja laittoi sähkölämmittimen päälle. Siitä lähtien hän myös seurasi, kuinka hyvin huomasin lämpötilanvaihtelut ja osasinko reagoida siihen oikein, esimerkiksi pukeutumalla tarpeeksi. Myös uuden oireen, hermokivun, ilmaantuessa hän oli tukenani. Kun minua pelotti uudet kivut kasvojen ja kaulan, sekä vasemman koko säären matkalta oleva kipu, hän tuli lähelleni. Hän valvoi kanssani ja lohdutti minua, katsoi, että sain lääkkeet otettua (vaikka eihän ne vieneet kuin terän kivulta) ja pärjäsin. Sain taas kokea sellaista rakkautta ja huolenpitoa, että en siitä onnellisempi voisi olla. Rakastan tätä ystävääni ja toivon hänen kokevan sen, hänen saavan samanlaisia välittämisen kokemuksia minulta. En voi kuin toimia rakkaudesta käsin ja toivoa sen välittyvän ystävälleni.

ystävätOlen niin kiitollinen tälläisestä ystävästä. Olen myös erittäin kiitollinen siitä reilusta viikosta, minkä saimme luonnon keskellä viettää. Sää ei ollut paras mahdollinen, vain yhtenä päivänä paistoi kunnolla aurinko, eikä järvivesikään ollut uimakelpoista, mutta mitä siitä. Loppujen lopuksi aika vähällä maalla pärjää: hyvällä seuralla, kahvilla ja katolla pään päällä.

On se kummaa, mitä reilu viikko täysin eri maisemissa voi saada aikaan. Olo on ihan irtaantunut, kevyt ja tuntuu, kuin olisin ollut pidempäänkin matkalla jossakin eri kulttuurissa. Sen on oltava merkki onnistuneesta lomasta, eikö?

Erityisherkkä

avainOlen jo jonkin aikaa miettinyt uskallanko kirjoittaa tästä aiheesta. Siitä on tullut jonkinlainen muoti-ilmiö mediassa, mikä toisaalta on hyvä: jos jostain puhutaan paljon julkisesti, voi tunnistaa itsestään tuttuja piirteitä ja löytää niille nimen. Se mikä mielestäni on huono puoli, on se, että ihmiset luovat esimerkiksi isoja facebook-ryhmiä, missä kaikki mahdollinen elämässä oleva asia leimataan erityisherkkyyden alaiseksi tai siitä johtuvaksi asiaksi. Toisaalta myös ihmiset tekevät diagnooseja itselleen erityisherkkyydestä välttämättä olematta sitä, vaikka vain muutaman tai yhden piirteen perusteella, mistä tuskin on suurta haittaa, mutta ehkä itsetuntemuksen kannalta asioita olisi hyvä pohtia syvemmin.

Kuten olen täällä aiemmin maininnut, käyn terapiassa juttelemassa traumoista ja ongelmista lapsuudesta, sekä sairauteen liittyvistä asioista. Oikeastaan käsittelemme siellä kaikenlaisia asioita, mikä lisää itsetuntemusta samalla. Yhdellä kerralla terapeuttini kysyi minulta olenko kuullut sellaisesta termistä kuin erityisherkkyys, että hänen mielestään minä vaikutan sellaiselta ihmiseltä. Minulle on pienestä pitäen sanottu kuinka olen reipas ja rohkea, kun taas sisarukseni on se herkkä ja olen näin sivuuttanut koko herkkyyden itsessäni. Terapeuttini lainasi minulle HSP – Erityisherkkä ihminen- kirjan, joka todella avasi silmiäni.

”Erityisherkällä ihmisellä on rikas sisäinen maailma, ja hän eläytyy voimakkaasti ympäristön ärsykkeisiin. Monet erityisherkät ovat tarkkanäköisiä, intuitiivisia ja älykkäitä, mutta he saavat helposti liiallisen latauksen hälystä, kiireestä sekä muista ihmisistä. — Psykoterapeutti Elaine Aron kehitti termin highly sensitive person (HSP) eli erityisherkkä ihminen kuvatakseen ihmisiä, jotka reagoivat tavallista herkemmin ulkoisiin ärsykkeisiin” (Elaine Aron: Erityisherkkä ihminen, 2013.)

Tunnistin itsessäni todella paljon erilaisia piirteitä ja ”oireita”, jotka sopivat itseeni, ne olivat löydettävissä jo lapsuusmuistoista. Minua on kuitenkin kasvatettu sosiaaliseksi, rohkeaksi ja pärjääväksi, joita puolia olen myös itse yrittänyt vahvistaa. Olen ollut liian monessa asiassa mukana, ollut väkisin sosiaalinen, itselleni oikeasti epätyypillisesti huomion keskipisteenä, hengannut isoissa joukoissa ja pyörittänyt isoja sosiaalisia kuvioita. En ole tunnistanut itsessäni todellista puoltani, erityisherkkyyttäni, sekä sen tuomia tarpeita. Ei olekkaan ihme, että olen uupunut ja sekin voi vaikuttaa fibromyalgian puhkeamiseen, kun ei ole kuunnellut oikeita tarpeitaan.

11224172_10207024447354278_7309697061642961577_nMitä sitten erityisherkkyys minulle tarkoittaa? Itsetuntemuksen lisääntymistä ja todellisen minän kuuntelua. Olen tehnyt huomioita, jotka ovat olleet itselleni tärkeitä:

  • Tarvitsen yksinoloa. Viihdyn yksin ja tarvitsen yksinoloa akkujen lataamiseen, palautumiseen ja rauhoittumiseen. Se on hyvä tunnistaa ja pitää myös huolta, että kaikesta kivasta tekemisestä huolimatta huolehdin myös tästä puolesta.
  • Tarvitsen omaa tilaa. Pidän läheisyydestä ja lähellä olemisesta, mutta minulla on myös aika tarkat rajat, ketä päästän lähelleni ja kuinka lähelle. Joidenkin ystävien kanssa esimerkiksi olen todella läheinen fyysisestikin, mutta toisten kanssa saatan olla todella tietoinen rajoistani, vaikka hekin olisivat ystäviäni. Olen tietoinen omasta tilastani ja saatan ahdistua, kun sitä ei kunnioiteta (se ei esim ruuhkaisessa bussissa ole aina mahdollista). Yritän oppia ilmaisemaan tätä tiukemmin ja paremmin myös hankalissa tilanteissa. Myös tavat millä tavoin pidän lähelläni olemisesta vaihtelevat ihmisen, ajankohdan, paikan ja fiiliksen mukaan. Taas, joidenkin kanssa olen hyvin läheinen monella eri tapaa ja joidenkin kanssa taas en halua edes mitään kosketusta. Oman tilan lisäksi kuitenkin haluan läheisyyttä, mistä on myös tärkeä pitää huolta, kunnioittaa itsessäni molempia puolia. Onneksi on rakkaita ja läheisiä ihmisiä, eikä se kuulu vain romanttisiin suhteisiin.
  • Olen omimmillani pienessä porukassa. Vietin ennen aikaa isoissa porukoissa ja ryhmissä, bileissä ja juhlissa. Kuvittelin, että pääsemällä johonkin porukkaan, olen tyytyväinen ja että se tuo lisää hyvää oloa elämääni. Nyt olenkin huomannut, että vaikka tulen toimeen isoissa porukoissa, väsähdän niissä nopeasti, kun on niin paljon ärsykkeitä (paljon ihmisiä, joita tarkkailla ja kuunnella, aistia). Olen omimmillani pienessä porukassa tai kaksin, kun on mahdollisuus olla todella läsnä ja keskittyä.
  • Arvostan toisissa ihmisissä samoja erityisherkkiä piirteitä. Minulla on muutama hyvä ystävä, joilla on samoja erityisherkkyys piirteitä ja heidän kanssaan meillä on syntynyt tästä syystä syvälliset ihmissuhteet. Keskusteluissamme ja yhdessäolossamme pääsemme syvemmälle tasolle ja molemmat oikein hehkuvat hyvää energiaa, kun saa muodostettua hyvän yhteyden.
  • Olen todella aistiherkkä. Reagoin voimakkaasti hälyyn, suuriin ihmismassoihin, erilaisiin pieniinkin ääniin ja valoihin. Saan helposti migreenikohtauksia näiden takia. On kuin minulla olisi kokoajan tuntosarvet pystyssä ja tarkkailen jatkuvasti kaikkea, niin että tälläiset ympäristöön liittyvät aistiärsykkeet saavat minut uupumaan nopeasti. Tämä vaikuttaa myös kipuihini, joten tämä on tärkeä tiedostaa. Yritän huomioida tätä vaikuttamalla esimerkiksi ympäristöön, jossa olen ja sopimalla vaikka ryhmätapaamisia hälyisän kahvilan sijaan jonkun meidän opiskelijan omaan kotiin. Pidän myös huolta, että minulla on kunnon mahdollisuus palautua ”ärsyke-överin” jälkeen.
  • ”Ärsyke-överit” voivat tulla koulupäivän aikana, joissain juhlissa, isommissa porukoissa, harrastuksissa, kaupoissa (joissa vaikka valaistus on liian kirkas), uusissa paikoissa ja asioissa, jotka voivat olla myös kivoja. Eli överit eivät tule todellakaan negatiivisista asioista tai sellaisista asioista, joita pitäisi ehdottomasti välttää. Jos näitä kaikkia välttää, voi menettää positiivisia kokemuksia tai erakoitua, mikä ei yleiseen hyvinvointiin liittyen taas ole hyvä asia. Pitää rohkeasti silti mennä ja tehdä, yrittää vähentää ärsykkeitä ja jos se ei onnistu, niin lähteä kun ne käyvät sietämättömiksi, ja mikä tärkeintä – antaa itselle kunnolla mahdollisuus palautua. Helposti hsp-ihmisenä jää kotiin ja suojaa itseään mahdollisilta ärsykkeiltä, mutta sekään ei ole hyvä asia. Pitää rohkaista itseään ja löytää hyvä tasapaino tekemisen ja levon välille.
  • Erilaiset tapahtumat voivat väsyttää ja aiheuttaa ärsyke-övereitä, mutta niihin on hyvä myös osallistua välillä. Toisaalta on myös hyvä tiedostaa, että aina ei tarvitse mennä. Jos jättää jotain väliin, ei välttämättä menetä jotain. Voi olla tärkeämpää levätä ja viettää aikaa omassa hyvässä seurassaan, kuin olla mukana jossain.
  • Erityisherkkyys on yksi puoli minussa ja sitä tutkimalla ja tutustumalla opin itsestäni lisää. Fibro voi vaikuttaa myös erityisherkkyyteeni ja toisinpäin, joten on senkin kannalta hyvä lisätä itsetuntemusta tältäkin saralta. En enää ajattele, että elämäni pitäisi mennä jotain tietynlaista kaavaa,mitä muillakin, vaan tiedostan selvemmin elämänpolkujen erilaisuuden. Yritän oppia pitämään silmäni auki erilaisille elämänvalinnoille, jotka voivat tukea erityisherkkyyden ja fibron kanssa elämistä positiivisella tavalla. Nämä voivat olla sellaisia valintoja, joita ”muut” (yleinen mielipide tai jotkut vieraammat ihmiset) eivät ymmärrä tai osaa odottaa, mutta minun on priorisoitava oma hyvinvointini.
  • Minun täytyy siis hieman tutustua itseeni paremmin, annettava aikaa ja pidettävä huolta itsestäni jaksaakseni paremmin.

puuMistä sitten tuli kipinä vihdoin kirjoittaa ja kertoa tästä puolestani?

Näin nyt lauantaina ystävääni, jolla on samoja erityisherkkyys piirteitä. Hän matkustelee paljon työnsä takia ja tarvitsee kotiin tullessaan paljon palautumisaikaa, minkä takia emme näe niin usein. Yleensä ystävät syyllistävät häntä siitä, mutta ymmärrän häntä hyvin ja mielestäni hyvät ystävät eivät syyllistä kuinka kauan viime näkemästä on, vaan nauttivat siitä, kun voivat taas nähdä. Hän kuvailikin meidän suhdettamme sillä, että ”Vaikka joitain ihmisiä näkisi melkein päivittäin tai viikottain, voi joku ihminen olla läheisempi, vaikka näkisi kerran puolessa vuodessa. Silloin vain nautitaan toisen seurasta ja jatketaan siitä mihin viimeksi jäätiin”.

Oli ihana puhua asiasta hänen kanssaan, sillä olin miettinyt ihan samalla tavalla. Minusta oli ollut hassua tuntea niin suurta yhteyttä ja ystävyyttä toisen kanssa, vaikka näemme aika harvoin. Ja silloin kun näemme, toki vaihdamme aluksi innolla kuulumisia, mutta saatamme välillä pomppia ihan muihin aiheisiin tai vain hymyillä toisillemme rauhassa, ilman mitään kiusaantumista tai tarvetta sanoa mitään kummempia. ”Nautimme vain toistemme energiasta” kuten eräällä tutullani on tapana sanoa, mikä tuntuu hassulta ajatukselta, kunnes sen kokee ja ymmärtää.

Istuimme kesäisellä piknikillä eräässä puistossa ja juttelimme kaikesta. Kuulumisesta ja elämästä: kuinka molemmat ovat käyneet monenlaisia, vaikeitakin asioita läpi ja kuinka on huomannut, että omat elämänvalinnat tai mietteet erilaisita mahdollisista valinnoista voivat kummaksuttaa muita. Puhuimme suomalaisesta kulttuurista, jossa elää vieläkin tietty vanhanaikainen kulttuuri: tietyssä iässä tulee seurustella, tietyn seurusteluajan jälkeen tulee muuttaa yhteen, jossain vaiheessa aletaan katsella sormuksia ja jossakin kohtaa jälkikasvusta aletaan keskustella. Jos tätä kaavaa haluaa rikkoa tai muuttaa jotenkin, tai elämänpolku vain vie toisille suunnille, aika nopeasti suvaitsevaisinakin pidetyt ihmiset alkavat yllättäen, varmaan tiedostamattakin ihmetellä kaavan puuttumista.

Kun olimme keskutelleet tälläisiä aiheita ja pohdintoja, sekä vaihtaneet kuulumisia, mietimme hetken mitä tekisimme; suuntaammeko koteihimme vai jatkammeko vielä jonnekin. Ystäväni ehdotti, että lähdemme kävelylle, jos kroppani vain kestää. Aurinko paistoi vielä vähän ja ilma oli lämmin, joten lähdimme vain kävelemään ja jatkoimme juttelua aiheista toiseen vaihdellen. Puistossa ollut taustahäly ei enää häirinnyt, vaan saimme olla rauhassa ja syventyä taas paremmin toisiimme, ajatuksiimme ja kokemuksiimme. Pysähdyimme välillä eräälle kahvilalle ja otimme teet mukaan, onneksi se oli vielä auki ennen kymmentä, sillä olimme tässä vaiheessa viettäneet aikaa yhdessä jo kuusi tuntia. Kävelimme erilaisia reittejä ja pysähdyimme ihailemaan kauniita maisemia, vanhoja taloja ja erilaisten putiikkien ikkunoita.

Kun viimein hyvästelimme toisemme, oli molemmilla onnellinen olo ja kerroimme sen toisillemme. Molemmat olimme ihan innoissame, että olimme menneet kävelylle, sillä harvoin lauantai-iltana lähtee Helsingin keskustaan kävelemään ja nauttimaan. Yleensä sitä on menossa ulos juhlimaan, mikä sekin on välillä kivaa, mutta myönsimme molemmat nauttivan tälläisestä paljon enemmän. Tunteesta, että toinen on läsnä ja ymmärtää, voi vaan olla tai puhua, ei tarvitse olla mitään muuta kuin oma itsensä. Melkein kuin olisi ollut romanttisella iltakävelyllä, mutta sellaisen toiseen rakkaudellisen hullaantumisen sijaan, olikin jokin sielujen yhteys ja kumppanuus. Sielujen yhteys ja kumppanuus kauniilla, sydäntä lämmittävällä ja kehon pehmeällä lämmöllä täyttävällä tavalla.

ystävyys

Antikvariaattien penkomista ja lääkityksestä

kirjasto2Tänään aamulla huomasin olevani tilanteessa, ettei minulla ollut kotona yhtään lukematonta kirjaa ja tiesin työpäivän olevan sen verran hiljainen, että kirja olisi siellä parasta seuraa. Tykkään käydä kirjastoissa ja lainata kirjoja, mutta olen niin materialistinen tässä asiassa, että haluan myös omistaa kirjoja. Jos pidän jostain kirjasta, haluan usein palata niihin uudestaan ja vähintää selailla sitä useasti läpi. Myös pelkästään niiden näkeminen kirjahyllyssä ilahduttaa. Joinain kipu-päivinä on ihana vaan jäädä sänkyyn kirjan kanssa ja unohtaa kipu sen avulla edes hetkeksi.

 Kävin siis tänään penkomassa kahdessa eri antikvariaatissa, toisessa aamulla ja toisessa töiden jälkeen. Ja penkomassa on paras sana kuvaamaan niitä käyntejä, koska molemmilla kerroilla aikaa hurahti reilusti ja pengoin hyllyjen lisäksi myös pahvilaatikoita ja erilaisia alennuskoreja. Ja se kyllä kannatti!

kirjatAamuisesta antikvariaatti-reissusta mukaan tuli muutamia kaunokirjoja. Viime viikolla Katja Ketun Kätilö-kirja ihastutti minua ja olin onnellinen, kun löysin samalta kirjailijalta Hitsaaja-nimisen kirjan. Toisen vanhan tuttavan Torey Haydenin kirja löytyi mukaani myös. Täysin uusi ja tuntematon Catherine Millet pääsi myös mukaani teoksella Catherine M:n seksuaalielämä. Innokas divarinpitäjä nainen suositteli kirjaa mielenkiintoisena lukuelämyksenä ja antoi sen kaupanpäälle ilmaiseksi, joten mielenkiinnolla odotan mitä se pitää sisällään.

kirjojaniTöiden jälkeiseltä retkeltä antikvariaattiin löytyi sitten toinen kasa kirjoja! Kädet tulee kyllä vaatimaan oman huomionsa illalla, kun olen tälläisiä kantamuksia raahannut kotiin.

Jo muutamia päiviä sitten olin bongannut jo kiinni olevan antikvariaatin ikkunassa kirjan ”Rakkaus samaan sukupuoleen – homoseksuaalisuuden historia” ja toivonut saavani sen itselleni. Kävin siihen heti käsiksi ja rupesin selaamaan melkein 400 sivuista kirjaa sohvalla. Ei mennyt kuin hetki ja olin varma, että tämän ainakin kannan kotiin. Kuvat ja selaamani tekstit olivat todella mielenkiintoisia, olen aina ollut kiinnostunut kuinka ei-perinteiset ei-heterosuhteet ovat eri aikakausina pärjänneet ja eläneet. Tästä paksusta eepoksesta riittää kyllä luettavaa useammaksi kerraksi, vaikka luku kerrallaan!

Sukupuolentutkimuksen hyllyltä löytyi myös kirja ”Norsu nailoneissa”, mikä sai pelkällä hassulla nimellään katsomaan takakanteensa.

”Millaista on olla lihava nainen? Entä miltä tuntuu olla nälkäinen nainen? Ja miten yhteiskunta määrittelee sen, kuka oikeastaan on lihava?”

Kirja lupaa kumota erilaisia virheellisiä käsityksiä lihavuuteen liittyen ja käsitellä lihavuuteen liittyvää häpeää, joten mielenkiinto heräsi ja tämäkin kirja lähti mukaan.

20140507_172152Harrastus-osiolta löytyi sitten kasviskeittokirja, mitä ensin vain selailin. Tämä yllätti helpoilla ja herkullisen näköisillä resepteillä, joiden kokeilusta kerron kyllä täälläkin sitten. Toivottavasti tulee hyviä lopputuloksia – muuten tämä kirja kyllä lähtee kiertoon minultakin!

20140507_171955Ehdottomasti mielenkiintoisin kirja oli viimeisin löytö ”Mielekkäästi irti kivusta ja sairaudesta – tietoisen läsnäolon menetelmä kärsimyksestä vapautumiseen”. Siitä suostuin maksamaan korkean hinnan, kokonaisen kympin jo aiemmin käytetystä kirjasta. Olen muutenkin lukenut viime aikoina kirjoja tietoisesta läsnäolosta ja kokenut siitä olevan hyötyä rentoutumisessa. En ole kuitenkaan pahimpina kipuhetkinäni onnistunut rentoutumaan tai meditoimaan, joten tässä näytti selailun perusteella olevan tarpeellista tietoa ja niksejä tähän ongelmaan. Jos tämä auttaisi toimimaan paremmin kivun kanssa meditoidessa, voisi lääkkeetön kivunhoitoni parantua vielä lisää!

Syön tällä hetkellä periaatteessa kahta eri lääkettä, mitkä ovat lääkkeettömän kivunhoitoni tukena. Escitalopram actavista menee 10mg päivässä, tällä lääkityksellä aloitettiin fibromyalgian hoito. Sen tarkoituksena on ylläpitää toimintakykyä ja kohottaa mielialaa. Olen aiemmin suhtautunut masennuslääkkeisiin hyvin negatiivisesti, mutta lääkärin kovasta painostuksesta suostuin sitä kokeilemaan. Huomasin kuitenkin yhden asian muuttuneen lääkityksen myötä: luovuuteni palasi. En edes ollut huomannut sen kadonneen ennen kuin se palasi. Rakastin nuorempana kirjoittamista ja kirjoitin todella paljon. Yhtäkkiä se vain hävisi ja pelkästään koulutehtävien kirjoittaminenkin oli tuskaa. Yhtäkkiä, noin pari kuukautta lääkkeen aloituksen jälkeen huomasin ajattelevani, että olisipa kiva taas kirjoittaa jotakin. Kiinnostus maalamista ja piirtämistäkin kohtaan heräsivät ihan uudella tavalla. Jo tämän blogin pitäminen olisi ennen tuntunut kauhean uuvuttavalta, nyt se on yksi päivän kohokohtiani, kun saan purkaa omia ajatuksiani sanoiksi. Muuta konkreettista hyötyä en ole kovin paljoa huomannut, kuin luovuuden ja paremman hereillä olon, ennen pakolliset päiväunet ovat jääneet poikkeustilanteita lukuunottamatta kokonaan väliin.

Toinen lääke, mitä minulle on määrätty on Arcoxia 60mg. Se on vähän uudempi tuttavuus. Olin pitkään sinnitellyt pelkästään actaviksen ja lääkkeettömien kivunhoitojen avulla, mutta lopulta otin lääkärin kovempaan puhutteluun. Olin saanut vain alentavaa kohtelua (painon ja kunnon haukkumista) sekä olan kohautteluja (no tämä on niin yksilöllinen sairaus, toista auttaa joku mikä pahentaa toista). Viime kerralla onneksi jokin oli muuttunut ja lääkäri oli oma-aloitteisesti tutkinut fibromyalgiaa. Keskustelu sujui kerrankin hyvin ja hän ehdotti Arcoxia 60mg pahimpiin kipupäiviin, jota on esimerkiksi poikkeuksetta kuukautisten aikaan.

Ensimmäisellä kerralla petyin lääkkeeseen tosi paljon, sillä sen vaikutusta tuskin huomasi, lääkärin kehuista huolimatta. Tutustuin lääkkeeseen paremmin ja puhuin muiden fibroa sairastavien kanssa, ja tajusin sen johtuvan sen tulehduskipulääke-ominaisuudesta. Fibromyalgia eroaa esimerkiksi reumasta siinä, että reumaa sairastavalla on nivelissä tulehdusta, joka aiheuttaa kipua ja fibroa sairastavalla (välttämättä) ei ole. Näin ollen tulehduskipulääkkeet eivät auta fibrokipuihin. Monet tätä sairastavat ovat kuitenkin saaneet Arcoxialla pahimman kipupiikin ohi, ottamalla tupla-annostuksen. Huom! En suosittele ketään ottamaan ilman lääkärin kanssa neuvottelua yhtään sen enempää mitään lääkettä kuin on määrätty, mutta kerron oman kokemukseni, joka on monella sama. Otin seuraavalla pahalla kipu-kerralla 60mg x 2 eli kaksi tablettia yhden sijaan. Näin tein kolmena päivänä peräkkäin, kun kivut olivat taas menkkojen aiheuttamien hormonihäiriöiden takia pahimmillaan. Ja kappas – kivun pahin piikki lähti pois! Pystyin taas toimimaan, kuten normaalin ja vähän normaalia pahemman kivun kanssa yleensä toiminkin. Myös seuraavana päivänä, kun otinkin vain yhden tabletin, teho oli parempi. Kehoon oli muodostunut paremmat vasteaineet lääkkeelle, kun olin käyttänyt sitä aluksi useamman ja näin se reagoi nopeammin, paremmin lääkkeeseen, myös silloin kun otin sitä kerta-annoksena vähemmän.

Sivuoireita ei onneksi kummassakaan lääkkeessä ole ilmennyt, paitsi yksi: actaviksen käytön jälkeen nenä on ollut jatkuvasti tukossa. Tähän lääkäri suositteli käyttämään limakalvoja kosteuttavaa nenäsuihketta.

sänkyPyrin kivunhoidossa aina ensisijaisesti lääkkeettömyyteen, mistä kirjoitan jatkossa paremmin. Nyt aion hypätä sänkyyn uusien kirjapinojeni kanssa ja hoitaa käsien kipua vain olemalla ja hemmottelemalla itseäni: juon teetä, painun peiton alle ja luen.