Hiljaisuuden retriitti

retriitti2Nyt on retriitti koettu.

Kokemusta on vaikea pukea sanoiksi, koska jokainen kokee hiljaisuuden omallaan tapaa.

Aluksi olin todella pettynyt paikkaan, sillä minun huoneeni oli navetasta majoitustilaksi kunnostetussa rakennuksessa ja sen ulkonäkö petti minut. Ulkoa kaunis navetta olikin huonoilla materiaaleilla ja ysäri-sisustuksella kyhätty sisältä päin, ilmeisesti myös rakenteet huonosti kyhätty, sillä äänieristys oli olematon. Nukuin yön huonosti, sillä viereisen huoneen nainen kävi yöllä suihkussa ja kolisteli aikansa muutenkin.

Sen sijaan, että olisin antanut rumuuden ja huonojen yöunien vaikuttaa, sain paremman ajatuksen. Esteettisyys on minulle tärkeä arvo, silmä ja sielu lepää kauniissa ympäristössä. Totta, että huoneeni oli ruma ja samoin koko se rakennus, mutta alueella oli myös kaunis kartano, jossa osa ohjelmaa oli. Meillä oli vapaa pääsy kaikkialle, joten tajusin voivani mennä sinne lukemaan ja oleilemaan. Nukuin päiväunet päivällä ja ymmärsin, että ei sillä väliä, jos en nuku kunnolla yöllä. Voin levätä päivälläkin.

Kun nämä ongelmat aukesivat minulle, alkoi nautinto. Ei kelloja, kännyköitä tai muita laitteita. Aamulla meidät herätettiin livemusalla ja muut menot ilmoitettiin isoa, vanhaa vellikelloa soittamalla. Ei hätää aikatauluista. Paljon yhteisiä meditaatioita ja musiikkia.

Kaikista ihaninta oli, että hiljaisuus antoi tilan oikeaan lepoon ja itsensä kuunteluun. Vasta yhteisessä hiljaisuudessa ymmärsin, kuinka paljon energiaa sosialisoiminen normaalisti vie: itsensä esittely, nimien opettelu, taustojen kertominen, persoonien yhteensopiminen, juttuaiheiden keksiminen. Pidän siitäkin, mutta on ihanaa myös omistautua vain itselleen ja omille ajatuksilleen. Mietin vain ja ainoastaan, mikä itsestä tuntuisi hyvältä juuri nyt.

Palasin retriitiltä todella levänneenä, näin rento ja levännyt en tiedä milloin olisin ollut viimeksi. Koin, että sain syvemmän yhteyden itseeni.

Sen enempää en itse kokemuksesta osaa kertoa. Luin paljon erilaista uushengellistä kirjallisuutta ja meditoidessa syntyi ajatuksia, joita ehkä myöhemmin avaan tännekin…

Muuten en sano enempää retriitistä, paitsi että haluan uudestaan. Ja oi, viikon retriitti olisi vielä upeampaa!

Mökkeilyä

mökiltäOn taas ollut taukoa täällä kirjoittamisesta, tällä kertaa se johtui mökkeilystä.

Suvullani on iso mökki tai oikeastaan talo, vanha maatalo Keski-Suomessa. Sain yhtäkkiä idean, että sen ollessa yli viikon tyhjillään, voisin mennä ystäväni kanssa sinne oleilemaan ja kaikki tapahtui nopeasti, vain muutamassa päivässä idean saamisesta matkalle lähtemiseen. Hain vanhempieni koiran oman koirani seuraksi reissulle, pakkasin kamat ja hain ystäväni, ja äkkiä olimmekin maaseudun rauhassa.

Meillä oli iso talo, isolla tontilla aivan kaksin. Koirat nukkuivat sängyssä, kumpikin toisen vieressä ja leikkivät päivisin keskenään, meidän touhuja seuraten. Me ihmiset vähän siivosimme ja sisustimme, tylsää ei ehtinyt tulla. Talo on ollut pitkään jämähtäneenä vanhoille vuosikymmenille, eikä se ole vastannut uusien sukupolvien makua. Ruokakaapitkin olivat niin siivottomia, että kun kaksi tälläistä touhukasta naista näki tilanteen ja pääsi käsiksi taloon, johan alkoi tapahtumaan. Puhdistimme energiaa ja teimme valtavan työn saadaksemme sen mieluisampaan kuntoon. Muutamana päivänä innostuimme liikaa ja se tuntui kropassa, mutta muuten pyrimme kuuntelemaan kroppaamme ja tekemään sen tahtiin. Välissä saunoimme, ystäväni osasi laittaa saunaan kosteat 50-asteen löylyt ja jopa minä pystyin kivuitta saunomaan melkein päivittäin. Tuntui voittajalta, kun pystyin nauttimaan saunan löylyistä tällä tavoin!

mökiltä2Puunaamisen lisäksi toki nautimme oloistamme muuallakin kuin saunan lauteilla. Ystäväni keitti meille hyvät pannukahvit aina siltä tuntuessa ja istuimme juttelemassa kaikesta tuntikausia. Pelasimme myös sanapeliä ja luimme kirjoja. Yhtenä päivänä kävimme paikallisessa kaupungissa turisteina, kiersimme kirpputoreja ja kannoimme lisää kirjoja maalle luettavaksi. Tutkimme myös villiintynyttä puutarhaa ja löysimme ihania kukkia ihasteltavaksi, kuvattavaksi ja sisään maljakkoihin kerättäväksi. Käytin aikaa myös poimulehti-kasvien ja vadelmapensaan lehtien keräämiseen ja kuivaamiseen, sillä niillä on ennen hoidettu gynekologisia vaivoja. Nyt on sitten luonnonapteekista kerätty kunnon teeainekset!

Oireettomana toki en tänäkään viikkona onnistunut olemaan. Ranteet olivat välillä kivusta aivan vääntyneet ja reagoivat helposti liikaan tekemiseen. Alavatsa oli toisina päivinä niin kipeä, etten voinut maata selälläni ollenkaan. Toisina päivinä taas alaselkään poltteli kipeästi. Uusina vaivoina tulivat hermokipu ja lämmönsäätelyn ongelmat. Menin uimaan kylmään järveen ilman mitään ongelmaa, kun en tuntenut kuinka kylmää se oli. Saatoin myös olla talon ollessa kylmänä toppi ja shortsit päällä ilman ongelmaa, huomaamatta kylmyyttä. Välillä taas pesuvesi saunalla saattoi polttaa aivan kamalasti, vaikka se oli viileää.

Onneksi ystäväni on itsekin kipukroonikko ja sen lisäksi, että hän huomaa ja tunnistaa oireeni, hän välittää minusta. Kun en tuntenut kylmää, mutta kehoni vapisi kylmästä ja olin aivan kalpea, hän peitteli minut sänkyyn peittojen alle ja laittoi sähkölämmittimen päälle. Siitä lähtien hän myös seurasi, kuinka hyvin huomasin lämpötilanvaihtelut ja osasinko reagoida siihen oikein, esimerkiksi pukeutumalla tarpeeksi. Myös uuden oireen, hermokivun, ilmaantuessa hän oli tukenani. Kun minua pelotti uudet kivut kasvojen ja kaulan, sekä vasemman koko säären matkalta oleva kipu, hän tuli lähelleni. Hän valvoi kanssani ja lohdutti minua, katsoi, että sain lääkkeet otettua (vaikka eihän ne vieneet kuin terän kivulta) ja pärjäsin. Sain taas kokea sellaista rakkautta ja huolenpitoa, että en siitä onnellisempi voisi olla. Rakastan tätä ystävääni ja toivon hänen kokevan sen, hänen saavan samanlaisia välittämisen kokemuksia minulta. En voi kuin toimia rakkaudesta käsin ja toivoa sen välittyvän ystävälleni.

ystävätOlen niin kiitollinen tälläisestä ystävästä. Olen myös erittäin kiitollinen siitä reilusta viikosta, minkä saimme luonnon keskellä viettää. Sää ei ollut paras mahdollinen, vain yhtenä päivänä paistoi kunnolla aurinko, eikä järvivesikään ollut uimakelpoista, mutta mitä siitä. Loppujen lopuksi aika vähällä maalla pärjää: hyvällä seuralla, kahvilla ja katolla pään päällä.

On se kummaa, mitä reilu viikko täysin eri maisemissa voi saada aikaan. Olo on ihan irtaantunut, kevyt ja tuntuu, kuin olisin ollut pidempäänkin matkalla jossakin eri kulttuurissa. Sen on oltava merkki onnistuneesta lomasta, eikö?

Aurinkoa

aurinkoIhanaa, aurinkoa vihdoin ja viimein!

Melatoniini on ilmeisesti auttanut, sillä olen kahtena viime yönä saanut nukuttua jopa 6-7h eli olen jaksanut myös ihan eri tavalla nauttia auringostakin. Kotini vieressä on iso leikkipuisto, jossa on myös betonista rakennetut isot kahluualtaat. Pikkusisarukseni on ollut minulla siis hoidossa ja olemme viettäneet aurinkopäivät puistossa. Se on ollut niin ihanaa! Pieni käsi, joka ottaa kädestäni kiinni ja koko ajan kutsuu minua antamallaan lempinimellä ja haluaa näyttää kaikkea minulle. Ja se lämpö ja vedessä kahlaaminen!

Onnistuin polttamaan itseni kyllä aika pahasti, vaikka olin rasvannut itseni kunnolla. Ilmeisesti en kuitenkaan tarpeeksi, heijastaahan se vesikin aurinkoa ja siellä suurimman osan ajasta vietinkin. Oli kyllä ihan sellainen olo, että tälläinen kesä saisi olla suurimman osan aikaa, aurinko saa kivutkin hetkeksi unohtumaan, vaikka välillä iho vähän kärähtää. Ja vaikka olimme vain tien toisella puolella kotoani, en kaivannut minnekään muualle. Ei minnekään etelänmatkalle tai hiekkarannalle, kauas ravaamaan uusien paikkojen ja nähtävyyksien perässä. Paras olotila ei synny paikasta, vaan siitä miten suhtautuu asioihin. Tässä läheisessä puistossa, auringon paistaessa ja pienen ihmisen kanssa leikkiessä vedenrajassa, siinä oli kaikki mikä teki minusta onnellisen.

PhotoGrid_1434985265387_resizedMitä olen rakastanut kesässä ja aurinkopäivissä todella paljon, on se että kaikki ihanat tatuointini voivat olla samaan aikaan esillä!

Olen niin onnellinen, kun on niin lämmin, että voi pukeutua omaan tyyliin ja näyttää kuvat iholla. Kauniit, kellomaiset polveen yltävät hameet, hihattomat topit ja helmikorvakorut korvissa, sellainen naisellinen tyyli on ominta minulle ja kesällä on ihana olla vähän kevyemmin pukeutunut. Ilman mitään sukkahousuja ja neuletakkeja. Olen tullut niin hyvälle tuulelle, kun niin vieraat kuin tutut ihmiset ovat kehuneet tyyliäni. ”Rakastan sun tyyliä, kun se on yhtä aikaa tollainen naisellinen ja vähän fiftariakin sisältävä, mutta kuitenkin ihan omanlainen ja se sopii sulle niin hyvin. Sitten et kuitenkaan oo pelkästään naisellinen, vaan sulla on myös noi tatutoinnit, jotka tekee siitä hauskan yhdistelmän” Näin kuvaili eräs ystäväni. Monet tuntemattomat ovat kommentoineet jostain yksittäisestä vaatekappaleesta ja varsinkin tatuoinneistani olen saanut paljon palautetta, sekä kyselyitä missä ne on hankittu.

Tämä sairaus on muuttanut kehoani ja suhtautumistani siihen, sillä kokoajan tulee tarkkailtua erilaisia oireita: milloin särkee minne, milloin turvottaa, milloin lähtee hiukset, milloin paino heittelehtii, milloin puutuu paikat, milloin kiristää jonnekin ja milloin on ihan voimattomat paikat. Olen aika kriittinen kehoani kohtaan, mitä olen tietenkin opetellut pehmentämään. Tulemme jo paremmin toimeen kehoni kanssa, kun olen tehnyt töitä eteen ja oivaltanut mitä kaikkea olemme yhdessä kestäneet. Olen oppinut myös näkemään itseni kauniina: juuri nyt, juuri tälläisenä.

kauneusMinun ei tarvitse odottaa, että tervehdyn, laihdun, muutun jollakin tapaa. Olen kaunis juuri tälläisenä. Minussa, kehossani näkyy, ettei elämä ole aina helppoa, mutta se saa vain arvostamaan itseäni enemmän. Ja jos joku ei sitä ymmärrä tai näe, ei hän ole arvoiseni, eikä hänen mielipiteensä huomion arvoisia.

Näin ajattelen, vaikka välillä tulee vielä heikkoja päiviä, milloin jokin asia ulkonäössä painaa tai olen epävarma. Onneksi ne ovat nykyään harvinaisempia ja olen omaksunut jo uuden, pehmeämmän asenteen kehoani kohtaan. Oma tyyli ja tatuoinnit ovat myös auttaneet asiassa – hallitsen kehoani, koristelen sitä oman tyylini mukaan ja rohkeasti luotan tyyliini.

Ihana olo, auringon lämmittämä iho ja kohta voin pukea sen päälle jotkut kivat vaatteet ja lähteä näkemään ihanaa ystävää. Ihana kesäpäivä!

Toipumista

1972535_858984024118526_8514957680383313014_n

Risteilyn ihanat muistot ja tunnelmat ovat yhä mielessä, mutta toipuminen vie näköjään pidempään.

Ensinnäkin olin aika kovilla kemikaalikoktaileilla koko reissun: pahoinvointilääkettä, 3g parasetamolia ja 2 x 60mg arcoxiaa. Plus siihen päälle vielä normaalilääkkeet eli escitalopram actavis ja keltarauhashormoonit. Ja jotta kropalla ei olisi liian helppoa, molempina iltoina joimme pulloittain kuohuviiniä.

Tiedän, ettei tuo yhdistelmä ole paras mahdollinen, mutta joskus täytyy vain ajatella niitä voimauttavia kokemuksia, joita voi saada ilman kipua. Ja tosiaan laivalla selvisin todella hyvin, vain vähän kipua ja kolotusta, eli oli sen arvoista.

Vatsa tietenkin on reagoinut tähän koktailiin. Sattuu ja polttelee. Olen hoitanut sitä syömällä mahdollisimman vatsaystävällistä ruokaa, keittänyt kaurapuuroa ja syönyt chia-hyytelöä. Vettäkin olen juonut reippaasti, litran kannu koko ajan vieressä täytettynä, että muistan juoda. Muuten ei auta kuin kärsiä ja odottaa sen rauhoittumista.

Myös kivut ovat olleet taas kovat. En ole vatsan takia uskaltanut ottaa kipuun lääkkeitä, vaan olen päättänyt kärsiä ne läpi. Pieni hinta hyvästä reissusta. Tärkeintä, että kivut pysyivät laivalla kurissa, kotona ne vielä kestää kärsiä.

Väsymys on kyllä ihan omaa syytä. Olen nukkunut kotiuduttuani todella paljon. Yli kymmenen tunnin yöunia ja päälle vielä useita tunteja kestäneitä päiväunia. Tämä ei tullut millään tavalla yllätyksenä, sillä nukuin laivalla tuskin ollenkaan. Valvoimme myöhään ja sänkyyn päästyäni sain nukuttua ehkä tunnin per yö. Parempi oli sitten vain nousta aamiaiselle tai laittaa valot päälle ja alkaa jutella muiden kanssa.

Nyt sitten nukutaan takaisin niitä tunteja laivalta! Kaiken tämän otan kuitenkin kiitollisena vastaan, sillä tälläiset vaihtokaupat käyvät: sain pari ihanaa, kivutonta päivää ja vastineeksi kärsin sitten tuplasti sen jälkeen.

Loveboat

sydän2Takaisin maan kamaralla, ehkä hieman huteran olon kera, mutta onnellisena.

Riskin ottaminen kannatti tällä kertaa, onneksi lähdin. Olen risteillyt monen monta kertaa ja monenlaisilla eri kokoonpanoilla, mutta tämä oli ehdottomasti kaikista paras.

Mikä sitten teki juuri tästä risteilystä niin ihanan? Rakkaus.

Olin ja sain olla täysin oma itseni. Mitään ei tarvinnut yrittää tai todistella, eikä olla huippusosiaalinen kaikkien kanssa. Ei ollut paineita mistään. Oli vain neljä ystävää, yksi hytti ja yhteinen tavoite: pitää hauskaa yhdessä. Me hulluteltiin, supistiin ja jaettiin kertomuksia, käytiin laulamassa karaokea ja mikä tärkeintä – tanssimassa. Olin kertonut ennen lähtöä kuinka paljon haluaisin vain tanssia laivan klubilla, koska käyn niin harvoin enää ulkona. Ja tämän toteuttamisesta ystävät kyllä pitivät huolta! Tarpeeksi hyvä kemikaalikoktaili eli tarpeeksi eri kipulääkkeitä, niin jalat kyllä kantoivat ja ystävät pitivät seuraa tuntikausia tanssilattialla.

En muista milloin olisi minua otettu näin vahvasti huomioon ryhmässä ja olisin saanut kokea olevani näin rakastettu ystävä. Paitsi että hulluttelimme ja kiusoittelimme toisiamme hyvässä hengessä, me pidimme toisistamme huolta. Tarpeeni otettiin huomioon, minua kuunneltiin ja esimerkiksi huolehdittiin jaksamisestani. Yleensä minä olen se, joka pidän muista huolta ja kuitenkin olen saattanut kokea itseni hieman ulkopuoliseksi, mutta tämä oli tasavertaista huolenpitoa ja rakkautta.

Tunsin itseni rakastetuksi. Minulle kerrottiin, että olen tärkeä ja arvokas, minusta pidettiin huolta, minun kanssa pidettiin hauskaa ja minulle myös jaettiin salaisuuksia. Aamuyöstä kun en halunnut vielä mennä nukkumaan, minulle laulettiin lauluja ja maattiin yhdessä sohvilla. Sain taas sellaisen muistutuksen, että olemalla oma itseni, voin saada rakkautta osakseni. Se ei välttämättä tule aina odotetussa muodossa tai silloin kuin sitä haluaisit, mutta kun olet avoin, rakkaus voi yllättää sinut.

Onneksi uskalsin lähteä, sillä tämä tunne kantaa pitkälle. Tunne siitä, että on tullut rakastetuksi, antaa voimaa jaksaa vaikeina päivinä. Vaikka kyseessä ei ole romanttinen rakkaus, on kyse voimakkaasta kokemuksesta. Vaikeina päivinä ja hetkinä, kivun ja epävarmuuden kourissa voin muistella tätä matkaa, miltä minusta tuntui ja muistaa, että rakkautta kyllä riittää kaikissa muodoissaan, kun ei pelkää. Ja ihanaa tässä on, että risteily vahvisti ystävyyttämme ja keskinäistä rakkautta, eikä se ole vain minun näkemykseni, vaan ystäväni sanoivat myös kokeneensa näin.

riskit

Jännitystä

boatHuomenna lähden koulun järjestämälle risteilylle.

Päätös lähteä ei syntynyt mitenkään helposti, päin vastoin. Kun risteilystä tuli ensimmäinen tieto, ajattelin jättää kokonaan välistä, olen jo aiemmin ollut niin monilla opiskelijaristeilyillä, ettei enää tarvitse mennä. Sitten kaverit alkoivat puhumaan. Yhtäkkiä meitä olikin täydellinen neljän hengen kaveriporukka lähdössä samaan hyttiin ja aloin innostua ideasta, näin kivalla porukalla kai sitä voisi lähteäkin. Ilmoittautuminen hoidettiin ja alettiin yhdessä suunnittelemaan teemaan sopivia asuja ja mitä tehtäisiin Tukholmassa.

Mutta sitten minuun iski jännitys. Mitä jos. Mitä jos on kamalasti kipuja. Mitä jos väsyn kipujen takia. Mitä jos jään kipujen takia ulkopuoliseksi. Mitä jos en pärjää. Mitä jos siellä ei olekaan kivaa.

Nämä ”mitä jos” mietinnät saivat sellaisen jännityksen aikaan, etten enää tiennyt mitä tehdä. Lähteäkö vai jäädäkö kotiin. Vaikka olisi kipuja, niin pärjäisin ja jaksaisin kyllä yhden yön, mutta kaksi… Jännitys melkein lamautti minut asiaa ajatellessa. En enää osannut nähdä muuta kuin kivun, mutta en silti osannut tehdä päätöstä suuntaan enkä toiseen.

Sain aika pitkään neuvotella eri ystävieni kanssa ennen kuin sain päätökseni tehtyä. En tiedä milloin olisin näin paljon todella vatvonut jonnekin lähtemistä. Nyt en tosissaan tiennyt mikä ratkaisu olisi oikea, en ennen neuvotteluja. Päätin kuitenkin nyt pitää päätöksestäni kiinni ja lähteä. Enemmän kadun sitä, että jään kotiin, kuin sitä että lähtisin reissuun, vaikka ei sitten menisikään niin hyvin. Pelon ei saisi antaa hallita elämää, mutta välillä kipujen ollessa pahimmillaan, tietää, ettei sitä haluaisi kokea kodin ulkopuolella. Onneksi kaikki ystäväni tietävät sairaudestani ja kivuistani, eli mitään ei tarvitse heille esittää. Ihanasti hyttikaverini sanoi, että jos tarvitsen lepoa, niin hän voi kyllä tulla seurakseni eli yksinoloakaan ei tarvitse pelätä. Olen niin kiitollinen saatuani uusia ystäviä, jotka ymmärtävät ja itse  ehdottavat tälläisiä asioita, joita ei tulisi mieleen pyytää toisilta, sillä ei halua hidastaa ketään.

Laitoin jännityksen nyt sivuun ja päätän kokeilla. Eikä se ole kuin kaksi yötä, vaikka tulisi pettymys. Kunnon lääkkeet mukaan ja ystäviin voi luottaa, kaikesta siis selvitään! Ei auta muu kuin suunnata kohti seikkailuja!

boat2

New York

nykki3

Huh, taas kotona! Matka on ohi ja aikaeroväsymyksestäkin alkaa jo pääsemään eroon. Kuten otsikosta voi päätellä, matkustin siis perheeni kanssa New Yorkiin. Hullua lähteä noin vain toiselle puolelle maailmaa, kiitos tästä kyllä isälleni, sekä hänen hyvin ajoittuneelle työmatkalleen. Oma budjettini ei riitä muutenkaan mihinkään, joten tälläinen matkustaminen ei olisi ollut omasta takaa mitenkään mahdollista.

Muutaman päivän varoitusajalla siis järjestin töistä vapaata ja löysin itseni keskeltä suurkaupungin nopeatahtista elämää. Kaikkialla oli kaikkea; ihmisiä, mainoksia, valoja, ääniä, kauppoja, ravintoloita, leipomoita, deli-kauppoja, kiskoja, autoja, takseja, taloja, pilvenpiirtäjiä… Ja kävellessäni keskellä kaikkea sitä, mistä kaupunki on tunnettu, huomasin muuttuneeni. Ennen kaipasin kaikkea suurta ympärilleni, elämää, tapahtumista, paikkoja, ihmisiä, suuria asioita, halusin hukkua ihmismassaan ja olla osa sitä. Nyt huomasin kaipaavani rauhaa. Stressaannuin siitä, että hotellihuoneeseenkin kuuluu jatkuvasti sireenien äänet, hälytyskellot, liikennemelu, huutelu. Kaikkialla oli jatkuva häly ja melu.

Varmasti tähän vaikutti myös se, että kaikki se jatkuva häly ja stressitason nouseminen, sekä huonosti nukkuminen vaikuttaa myös fibrokipuihin. Fibron osalta matkustaminen olikin aika raskasta, jouduin tsemppaamaan itseäni paljon, etten olisi antanut kipujen vaikuttaa liikaa tai alkaa näkymään. Lentokoneessa piti jatkuvasti venytellä ja kävellä, ettei pääsisi jäykistymään ja kaupungissa pitää energiajuomaa ja -patukkaa laukussa kipulääkkeiden lisäksi. Aikaeron takia väsymys oli päällä jatkuvasti ja häly tuntui vain pahentavan sitä, joten ei matkustaminen pelkkää herkkua ollut.

nykki2Onneksi myös New Yorkista löytyy rauhaisia paikkoja. Kun ensimmäisen kokonaisen päivän jälkeen huomasin hälyn vaikutuksen itseeni, tiesin minne halusin; Keskuspuistoon. Paikka, jossa on tilaa vain olla, ei tarvitse kuluttaa tai suorittaa mitään, voi vaan olla. Ostimme siskoni kanssa eväät ja etsimme auringosta paikan, istuimme nurmikolle ja vain nautimme puistosta. Aurinko paistoi, lämmintä oli +20c ja puisto kuhisi elämää. Koiranulkoiluttajia, lapsiperheitä, lapsia hoitajineen, kaveriporukoita, pukumiehiä lounaalla, ihmisiä lepäämässä… Ilman hälyä. Kun sain hetken levätä ja nauttia rauhasta, asennoituminen loppumatkaan muuttui. Kaaoksen kaatuessa päälle, etsin rauhaa itsestäni. Hengitin palleahengitystä, mietin Keskuspuistoa ja kuinka keväistä siellä oli. Ja yhtäkkiä jaksoin taas paremmin, olin sitten Times Squarella tai Jersey Garden-ostoskeskuskompleksissa tai vaikka hotellihuoneessa.

kaaos

Parasta suurkaupunkiin ja erityisesti New Yorkiin matkustamisessa olivat kyllä silti naiset.

large4Enkä tarkoita naisilla nyt mitään ”kuumia kissoja”, vaan ylipäätään naisten ulkonäön ja kauneusihanteiden monipuolisuutta! Yhtäkkiä joka puolella on kaiken kokoisia, värisiä, tyylisiä, näköisiä naisia. Eikä kukaan kiinnitä huomiota, että onpas joku kurvikas tai onpas jollakin hullunkurinen tyyli. Ihmisiä on niin paljon, että joukkoon mahtuu kyllä. Amerikkalainen small talk-kulttuuri myös näkyy kaduilla, kun ihmiset uskaltavat kehua toisiaan: liikennevalojen vaihtumista odotellessa sain kuulla kehuja mekostani, sovituskoppiin mennessäni myyjä ihasteli sormustani, joku heitti kadulla ohimennessään kehun jos toisenkin. Ilmapiiri on aivan toisenlainen kuin täällä, avoin ja salliva, eikä kehumista pelätä edes vieraita kohtaan.

Uskon, että kun näkee  päivittäin kaikenlaisia ihmisiä, kehoja ja tyylejä, ja ne muuttuvat osaksi normaalia katukuvaa, myös yleinen ilmapiiri muuttuu. Kauneusihanteet eivät ole niin yksitoikkoisia, vaan niitä on monia. Kehoaan uskaltaa kantaa ylpeämmin ja ehkä oma kehonkuva voi olla sallivampi.

Esimerkiksi itse en ole mitään xs-kokoa, vaan ennemmin pehmeä, naisellinen ja hieman pyöreä. En enää häpeä sitä Suomessakaan, mutta olen varovainen. Vähän epäileväinen, ajattelen yleisimmän kauneusihanteen olevan toisenlainen kuin miltä oma kehoni näyttää. Olen ottanut vauvan askelia siihen suuntaan, että olen tyytyväinen siihen miltä näytän, miltä tunnun ja miten pukeudun. Olen opettelemassa kantamaan itseäni ylpeämmin. Kehonkuvani on vasta muuttumassa, sen oltua niin pitkään niin tiukka. Mutta New Yorkissa pystyin vapautumaan. Yllätyin jatkuvasti positiivisesti siitä, miten eri kokoiset naiset pukeutuivat näyttävästi ja kantoivat itseään ylpeästi. Kukaan ei piilotellut itseään, pukeutunut huomaamattomasti tai häpeillyt kehoaan. Se sai minut olemaan uskalias, pukeutumaan reilusti vain oman tyylini mukaan naisellisesti ja kantamaan sitä ylpeästi. Toivon, että kannoin sitä asennetta myös vähän mukanani Suomeen ja voisin ottaa sitä käyttöön arjessakin. Koska loppujen lopuksi, ihmisen tekee kauniiksi se, miten itsensä kantaa, eikä se koko.

large 2

Huoletonta matkustamista?

matka2Maailma on avoin – mutta matkalle lähteminen jännittää uudella tavalla nyt ensimmäistä kertaa. Yleensä matkalla oleminen häivyttää useimmat kivut ja voin erittäin hyvin, mutta olenkin viime aikoina ollut lähinnä rantalomilla. Rantalomilla stressi raukeaa, on lämmintä ja leppoisaa, joten siellä jaksaminen meneekin hyvin. Nyt olen kuitenkin suuntaamassa kaupunkilomalle, lapsuuden perheeni kanssa ja matkalla mukana on myös matkakumppanini fibromyalgia – halusin tai en.

matkalaukkuLaukkuun piti pakata mukaan monet lääkkeet. Epäilyttää, että tuleeko niiden kanssa jotain ongelmia. Pakkasin varalta mukaan niihin annetut reseptit, sekä pakkausselosteet. Ainakin on kunnolla varustatunut olo, kun niin monet lääkkeet ja niiden ”käyttöohjeetkin” mukana.Vaikka eihän ne lääkkeet kaikkeen kipuun auta, kunhan vievät kivulta pahimman terän pois.

Matka jännittää, kun perhe ei tiedä sairastumisestani ja varmaan se kuitenkin tulee jaksamiseeni vaikuttamaan. Olen päättänyt kuitenkin olla kertomatta, sillä en usko saavani ymmärrystä sairastumiseeni ja haluan itseäni säästää ymmärtämättömyydeltä ja turhilta paineilta. Pitää vain yrittää pysyä omalla puolellani matkalla, ottaa tarpeeksi lepoa ja olla armollinen itselle. Loppujen lopuksi varmaan käy niin, että enemmän huolehdin etukäteen ja itse matkalla kuitenkin asiat sujuvat hyvin, toivottavasti ainakin.

matkalaukku2Laukku odottaa pakattuna jo eteisessä, lento on myöhemmin tänään. Tuntui kurjalta hyvästellä puoliso hänen lähtiessään töihin jo aamusta. Olisin niin toivonut voivani matkustaa hänen kanssaan, meillä kun menee niin hyvin yhteen se, mitä matkalta odotetaan ja halutaan. Toisaalta nyt saa vähän omaa aikaa ja on se kaipaus aika ihana tunne, kun on joku ketä kaivata ja kenen luokse palata kertomaan matkasta. Otan tämän matkan pienenä kokeena, kuinka hyvin pärjään tämän uuden matkakumppanini fibron kanssa ja kuinka hyvin pehmeys säilyy monen tunnin lennon jälkeen uusissa maisemissa. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja jokatapauksessa, kotona odottaa ihana, pikkuinen perheeni, jonka tiedän ottavan minut vastaan lämmöllä ja rakkaudella.

matka