Erityisherkkä

avainOlen jo jonkin aikaa miettinyt uskallanko kirjoittaa tästä aiheesta. Siitä on tullut jonkinlainen muoti-ilmiö mediassa, mikä toisaalta on hyvä: jos jostain puhutaan paljon julkisesti, voi tunnistaa itsestään tuttuja piirteitä ja löytää niille nimen. Se mikä mielestäni on huono puoli, on se, että ihmiset luovat esimerkiksi isoja facebook-ryhmiä, missä kaikki mahdollinen elämässä oleva asia leimataan erityisherkkyyden alaiseksi tai siitä johtuvaksi asiaksi. Toisaalta myös ihmiset tekevät diagnooseja itselleen erityisherkkyydestä välttämättä olematta sitä, vaikka vain muutaman tai yhden piirteen perusteella, mistä tuskin on suurta haittaa, mutta ehkä itsetuntemuksen kannalta asioita olisi hyvä pohtia syvemmin.

Kuten olen täällä aiemmin maininnut, käyn terapiassa juttelemassa traumoista ja ongelmista lapsuudesta, sekä sairauteen liittyvistä asioista. Oikeastaan käsittelemme siellä kaikenlaisia asioita, mikä lisää itsetuntemusta samalla. Yhdellä kerralla terapeuttini kysyi minulta olenko kuullut sellaisesta termistä kuin erityisherkkyys, että hänen mielestään minä vaikutan sellaiselta ihmiseltä. Minulle on pienestä pitäen sanottu kuinka olen reipas ja rohkea, kun taas sisarukseni on se herkkä ja olen näin sivuuttanut koko herkkyyden itsessäni. Terapeuttini lainasi minulle HSP – Erityisherkkä ihminen- kirjan, joka todella avasi silmiäni.

”Erityisherkällä ihmisellä on rikas sisäinen maailma, ja hän eläytyy voimakkaasti ympäristön ärsykkeisiin. Monet erityisherkät ovat tarkkanäköisiä, intuitiivisia ja älykkäitä, mutta he saavat helposti liiallisen latauksen hälystä, kiireestä sekä muista ihmisistä. — Psykoterapeutti Elaine Aron kehitti termin highly sensitive person (HSP) eli erityisherkkä ihminen kuvatakseen ihmisiä, jotka reagoivat tavallista herkemmin ulkoisiin ärsykkeisiin” (Elaine Aron: Erityisherkkä ihminen, 2013.)

Tunnistin itsessäni todella paljon erilaisia piirteitä ja ”oireita”, jotka sopivat itseeni, ne olivat löydettävissä jo lapsuusmuistoista. Minua on kuitenkin kasvatettu sosiaaliseksi, rohkeaksi ja pärjääväksi, joita puolia olen myös itse yrittänyt vahvistaa. Olen ollut liian monessa asiassa mukana, ollut väkisin sosiaalinen, itselleni oikeasti epätyypillisesti huomion keskipisteenä, hengannut isoissa joukoissa ja pyörittänyt isoja sosiaalisia kuvioita. En ole tunnistanut itsessäni todellista puoltani, erityisherkkyyttäni, sekä sen tuomia tarpeita. Ei olekkaan ihme, että olen uupunut ja sekin voi vaikuttaa fibromyalgian puhkeamiseen, kun ei ole kuunnellut oikeita tarpeitaan.

11224172_10207024447354278_7309697061642961577_nMitä sitten erityisherkkyys minulle tarkoittaa? Itsetuntemuksen lisääntymistä ja todellisen minän kuuntelua. Olen tehnyt huomioita, jotka ovat olleet itselleni tärkeitä:

  • Tarvitsen yksinoloa. Viihdyn yksin ja tarvitsen yksinoloa akkujen lataamiseen, palautumiseen ja rauhoittumiseen. Se on hyvä tunnistaa ja pitää myös huolta, että kaikesta kivasta tekemisestä huolimatta huolehdin myös tästä puolesta.
  • Tarvitsen omaa tilaa. Pidän läheisyydestä ja lähellä olemisesta, mutta minulla on myös aika tarkat rajat, ketä päästän lähelleni ja kuinka lähelle. Joidenkin ystävien kanssa esimerkiksi olen todella läheinen fyysisestikin, mutta toisten kanssa saatan olla todella tietoinen rajoistani, vaikka hekin olisivat ystäviäni. Olen tietoinen omasta tilastani ja saatan ahdistua, kun sitä ei kunnioiteta (se ei esim ruuhkaisessa bussissa ole aina mahdollista). Yritän oppia ilmaisemaan tätä tiukemmin ja paremmin myös hankalissa tilanteissa. Myös tavat millä tavoin pidän lähelläni olemisesta vaihtelevat ihmisen, ajankohdan, paikan ja fiiliksen mukaan. Taas, joidenkin kanssa olen hyvin läheinen monella eri tapaa ja joidenkin kanssa taas en halua edes mitään kosketusta. Oman tilan lisäksi kuitenkin haluan läheisyyttä, mistä on myös tärkeä pitää huolta, kunnioittaa itsessäni molempia puolia. Onneksi on rakkaita ja läheisiä ihmisiä, eikä se kuulu vain romanttisiin suhteisiin.
  • Olen omimmillani pienessä porukassa. Vietin ennen aikaa isoissa porukoissa ja ryhmissä, bileissä ja juhlissa. Kuvittelin, että pääsemällä johonkin porukkaan, olen tyytyväinen ja että se tuo lisää hyvää oloa elämääni. Nyt olenkin huomannut, että vaikka tulen toimeen isoissa porukoissa, väsähdän niissä nopeasti, kun on niin paljon ärsykkeitä (paljon ihmisiä, joita tarkkailla ja kuunnella, aistia). Olen omimmillani pienessä porukassa tai kaksin, kun on mahdollisuus olla todella läsnä ja keskittyä.
  • Arvostan toisissa ihmisissä samoja erityisherkkiä piirteitä. Minulla on muutama hyvä ystävä, joilla on samoja erityisherkkyys piirteitä ja heidän kanssaan meillä on syntynyt tästä syystä syvälliset ihmissuhteet. Keskusteluissamme ja yhdessäolossamme pääsemme syvemmälle tasolle ja molemmat oikein hehkuvat hyvää energiaa, kun saa muodostettua hyvän yhteyden.
  • Olen todella aistiherkkä. Reagoin voimakkaasti hälyyn, suuriin ihmismassoihin, erilaisiin pieniinkin ääniin ja valoihin. Saan helposti migreenikohtauksia näiden takia. On kuin minulla olisi kokoajan tuntosarvet pystyssä ja tarkkailen jatkuvasti kaikkea, niin että tälläiset ympäristöön liittyvät aistiärsykkeet saavat minut uupumaan nopeasti. Tämä vaikuttaa myös kipuihini, joten tämä on tärkeä tiedostaa. Yritän huomioida tätä vaikuttamalla esimerkiksi ympäristöön, jossa olen ja sopimalla vaikka ryhmätapaamisia hälyisän kahvilan sijaan jonkun meidän opiskelijan omaan kotiin. Pidän myös huolta, että minulla on kunnon mahdollisuus palautua ”ärsyke-överin” jälkeen.
  • ”Ärsyke-överit” voivat tulla koulupäivän aikana, joissain juhlissa, isommissa porukoissa, harrastuksissa, kaupoissa (joissa vaikka valaistus on liian kirkas), uusissa paikoissa ja asioissa, jotka voivat olla myös kivoja. Eli överit eivät tule todellakaan negatiivisista asioista tai sellaisista asioista, joita pitäisi ehdottomasti välttää. Jos näitä kaikkia välttää, voi menettää positiivisia kokemuksia tai erakoitua, mikä ei yleiseen hyvinvointiin liittyen taas ole hyvä asia. Pitää rohkeasti silti mennä ja tehdä, yrittää vähentää ärsykkeitä ja jos se ei onnistu, niin lähteä kun ne käyvät sietämättömiksi, ja mikä tärkeintä – antaa itselle kunnolla mahdollisuus palautua. Helposti hsp-ihmisenä jää kotiin ja suojaa itseään mahdollisilta ärsykkeiltä, mutta sekään ei ole hyvä asia. Pitää rohkaista itseään ja löytää hyvä tasapaino tekemisen ja levon välille.
  • Erilaiset tapahtumat voivat väsyttää ja aiheuttaa ärsyke-övereitä, mutta niihin on hyvä myös osallistua välillä. Toisaalta on myös hyvä tiedostaa, että aina ei tarvitse mennä. Jos jättää jotain väliin, ei välttämättä menetä jotain. Voi olla tärkeämpää levätä ja viettää aikaa omassa hyvässä seurassaan, kuin olla mukana jossain.
  • Erityisherkkyys on yksi puoli minussa ja sitä tutkimalla ja tutustumalla opin itsestäni lisää. Fibro voi vaikuttaa myös erityisherkkyyteeni ja toisinpäin, joten on senkin kannalta hyvä lisätä itsetuntemusta tältäkin saralta. En enää ajattele, että elämäni pitäisi mennä jotain tietynlaista kaavaa,mitä muillakin, vaan tiedostan selvemmin elämänpolkujen erilaisuuden. Yritän oppia pitämään silmäni auki erilaisille elämänvalinnoille, jotka voivat tukea erityisherkkyyden ja fibron kanssa elämistä positiivisella tavalla. Nämä voivat olla sellaisia valintoja, joita ”muut” (yleinen mielipide tai jotkut vieraammat ihmiset) eivät ymmärrä tai osaa odottaa, mutta minun on priorisoitava oma hyvinvointini.
  • Minun täytyy siis hieman tutustua itseeni paremmin, annettava aikaa ja pidettävä huolta itsestäni jaksaakseni paremmin.

puuMistä sitten tuli kipinä vihdoin kirjoittaa ja kertoa tästä puolestani?

Näin nyt lauantaina ystävääni, jolla on samoja erityisherkkyys piirteitä. Hän matkustelee paljon työnsä takia ja tarvitsee kotiin tullessaan paljon palautumisaikaa, minkä takia emme näe niin usein. Yleensä ystävät syyllistävät häntä siitä, mutta ymmärrän häntä hyvin ja mielestäni hyvät ystävät eivät syyllistä kuinka kauan viime näkemästä on, vaan nauttivat siitä, kun voivat taas nähdä. Hän kuvailikin meidän suhdettamme sillä, että ”Vaikka joitain ihmisiä näkisi melkein päivittäin tai viikottain, voi joku ihminen olla läheisempi, vaikka näkisi kerran puolessa vuodessa. Silloin vain nautitaan toisen seurasta ja jatketaan siitä mihin viimeksi jäätiin”.

Oli ihana puhua asiasta hänen kanssaan, sillä olin miettinyt ihan samalla tavalla. Minusta oli ollut hassua tuntea niin suurta yhteyttä ja ystävyyttä toisen kanssa, vaikka näemme aika harvoin. Ja silloin kun näemme, toki vaihdamme aluksi innolla kuulumisia, mutta saatamme välillä pomppia ihan muihin aiheisiin tai vain hymyillä toisillemme rauhassa, ilman mitään kiusaantumista tai tarvetta sanoa mitään kummempia. ”Nautimme vain toistemme energiasta” kuten eräällä tutullani on tapana sanoa, mikä tuntuu hassulta ajatukselta, kunnes sen kokee ja ymmärtää.

Istuimme kesäisellä piknikillä eräässä puistossa ja juttelimme kaikesta. Kuulumisesta ja elämästä: kuinka molemmat ovat käyneet monenlaisia, vaikeitakin asioita läpi ja kuinka on huomannut, että omat elämänvalinnat tai mietteet erilaisita mahdollisista valinnoista voivat kummaksuttaa muita. Puhuimme suomalaisesta kulttuurista, jossa elää vieläkin tietty vanhanaikainen kulttuuri: tietyssä iässä tulee seurustella, tietyn seurusteluajan jälkeen tulee muuttaa yhteen, jossain vaiheessa aletaan katsella sormuksia ja jossakin kohtaa jälkikasvusta aletaan keskustella. Jos tätä kaavaa haluaa rikkoa tai muuttaa jotenkin, tai elämänpolku vain vie toisille suunnille, aika nopeasti suvaitsevaisinakin pidetyt ihmiset alkavat yllättäen, varmaan tiedostamattakin ihmetellä kaavan puuttumista.

Kun olimme keskutelleet tälläisiä aiheita ja pohdintoja, sekä vaihtaneet kuulumisia, mietimme hetken mitä tekisimme; suuntaammeko koteihimme vai jatkammeko vielä jonnekin. Ystäväni ehdotti, että lähdemme kävelylle, jos kroppani vain kestää. Aurinko paistoi vielä vähän ja ilma oli lämmin, joten lähdimme vain kävelemään ja jatkoimme juttelua aiheista toiseen vaihdellen. Puistossa ollut taustahäly ei enää häirinnyt, vaan saimme olla rauhassa ja syventyä taas paremmin toisiimme, ajatuksiimme ja kokemuksiimme. Pysähdyimme välillä eräälle kahvilalle ja otimme teet mukaan, onneksi se oli vielä auki ennen kymmentä, sillä olimme tässä vaiheessa viettäneet aikaa yhdessä jo kuusi tuntia. Kävelimme erilaisia reittejä ja pysähdyimme ihailemaan kauniita maisemia, vanhoja taloja ja erilaisten putiikkien ikkunoita.

Kun viimein hyvästelimme toisemme, oli molemmilla onnellinen olo ja kerroimme sen toisillemme. Molemmat olimme ihan innoissame, että olimme menneet kävelylle, sillä harvoin lauantai-iltana lähtee Helsingin keskustaan kävelemään ja nauttimaan. Yleensä sitä on menossa ulos juhlimaan, mikä sekin on välillä kivaa, mutta myönsimme molemmat nauttivan tälläisestä paljon enemmän. Tunteesta, että toinen on läsnä ja ymmärtää, voi vaan olla tai puhua, ei tarvitse olla mitään muuta kuin oma itsensä. Melkein kuin olisi ollut romanttisella iltakävelyllä, mutta sellaisen toiseen rakkaudellisen hullaantumisen sijaan, olikin jokin sielujen yhteys ja kumppanuus. Sielujen yhteys ja kumppanuus kauniilla, sydäntä lämmittävällä ja kehon pehmeällä lämmöllä täyttävällä tavalla.

ystävyys

Pohdintaa

fibroaFibromyalgian sairastaminen on herättänyt paljon pohdintaa tässä väsymyksen keskellä.

Koko ajan särkee ja jäytää kivut nivelissä. Välillä itkettää, välillä pystyn unohtamaan kivun hetkeksi. Unta pukkaisi jatkuvasti ja nukunkin paljon, mutta haluan kuitenkin pysytellä vähän hereilläkin. Päivät ovat menneet siis sairastaessa, fibron kanssa yhteiselämää viettäen.

Olenkin pohtinut fibromyalgian kulkua elämässäni. Kipua on aina ollut, tai ainakin niin kauan kuin muistan. Kun sitä ei kuitenkaan uskottu, kun lääkärit eivät löytäneet mitään fysiologista syytä, aloin itsekin epäilemään keksinkö koko kivun. Pitkään, vuosia tein kaikkeni harhauttaakseni itseäni kivulta. Täytin elämääni asioilla, joilla unohdin kivun.

Seurustellessani kivut alkoivat näkyä arjessa paremmin, kun en enää keskittynyt unohtamaan ja välttelemään niitä. Silloinen kumppanini ei oikein uskonut kipujeni todellisuuteen, vaan ajatteli minun olevan todella herkkä ja valittavan helposti. Kun diagnoosi tuli, oli tieto tavallaan helpotus. Vihdoinkin joku uskoi ja tälle kaikelle, vuosien kivuille löytyi nimi. Toisen takia en kuitenkaan voinut vieläkään näyttää täysin kipuja ja niiden vaikutusta, vaan yritin pärjätä. Vähättelin ja välttelin kipuja sekä niistä puhumista niin paljon. En halunnut säikyttää tai väsyttää toista kivuillani. En itsekkään täysin hahmottanut tilannettani, kun yritin olla reippaampi kuin olin.

Eron jälkeen tilanne onkin ollut kiinnostava. Kivut ovat pahentuneet ja sairaus vaikuttanut moniin asioihin elämässäni. Tilanne ei siis sairauden kannalta ole parantunut. Enää ei kuitenkaan ole tarvetta esittää, vähätellä tai olla reipas. Vaikka kipua ja muita oireita on enemmän, niiden kestäminen on suhteessa helpompaa näin sinkkuna. Kun ei mene ylimääräistä energiaa kivun peittämiseen, vaan voi vaan olla, vaikka valittaa ääneen tai itkeä, se onkin helpompaa.

Eli näin sinkkuna ollessa kipu on lisääntynyt, mutta sen sietäminen helpottunut. Plus-miinus-nolla-suhdeluku taitaa olla siis sairauden kanssa tämän suhteen.

Elämäntilanteen muuttuminen muuten on vaikuttanut sairauden kulkuun. Ennen tein osapäivätyötä, minkä jaksoin ihan kohtuullisen hyvin. Kun sain tietää opiskelupaikasta, jouduin tekemään koko kesän kokopäiväisesti töitä, ilman lomaa. Tai olihan minulla viikon loma, joka menikin sairaalassa tutkimuksissa. Tästä jatkoin suoraan kokopäiväiseksi opiskelijaksi, mikä olikin isompi muutos kuin olin uskonut. Yhdeksästä neljään kestävät koulupäivät, kirkkaasti valaistut luokat, isot opiskelijaryhmät, paljon uusia ihmisiä, jatkuvaa keskittymistä, sosiaalista aktiivisuutta ja uusien asioiden muistiin painaminen veivätkin paljon enemmän energiaa mitä olin ajatellut.

Kun miettii minkälainen muutos näin lyhyessä ajassa on ollut elämäntilanteeni suhteen, ei ole ihmekkään että nyt väsyttää ja särkee erityisen paljon. Pitää ottaa siis kaikki irti näistä viimeisistä etäopiskelupäivistä ja toivoa lisää energiaa opiskeluiden jatkuessa. Yritän olla erikseen miettimättä ja pelkäämättä ensi kesää, sillä en tiedä miten jaksan ilman lomaa taas työskennellä. Se murhe kuuluu kuitenkin tulevaisuuteen ja nyt pitäisi keskittyä vain selviytymään kivuista päivä kerrallaan.

Tällä hetkellä minun ei tarvitse yrittää mitään, vaan olla itselleni armollinen. Minä riitän, minulla on tarpeeksi ja minä teen tarpeeksi. Se riittää, pitää mennä päivä kerrallaan.

riität

Walk a mile in my shoes

huomisestaVitsi mua jännittää huominen!

Tää alavatsan ongelmavyyhti saisi alkaa vihdoin purkautumaan, kun pääsee kerran sairaalaan tutkittavaksikin. Sattuu, polttelee ja kramppaa. Kuukautiset ovat päivittäset. Onhan tämä siis jo aika kohtuutonta minusta, täytyy tälle joku ratkaisu löytyä. Kunpa lääkärit olisivat ymmärtäväisiä ja ottaisivat tämän tosissaan, niin usein kuin kohtaa vähättelyä.

Toivoisin, että olisi olemassa joku kipusimulaattori. Tälläiseen naiseuteen liittyvät ongelmat ovat hieman helpompia kuin fibroon liittyvät, sillä tässä on jokin selkeä, mitattavissa tai todistettavasti olemassa oleva oire. Silti lääkärit eivät aina ymmärrä kuinka paljon ongelma voi vaikuttaa arkeen ja elämänlaatuun, eikä tilannetta aina hoideta sen mukaisestii. Jos olisikin mahdollisuus laittaa lääkäri tälläiseen simulaattoriin ja antaa hänen tuntea edes hetki, miltä elämäsi tuntuu… varmasti hoitokin olisi täysin erilaista! Lääkäreillä ei useinkaan ole minkäänlaista omakohtaista kokemusta sairauksista ja oireista,joita he hoitavat, joten vähättelyn voi tavallaan ymmärtää… Mutta kun sen kanssa joutuu elämään päivittäin, vähättelyä ei voi ymmärtää.

Eikä tämä simulaattori olisi pahitteeksi joillekin muillekin ihmisille kuin lääkäreille. Osa perheestäni ja sukulaisistani eivät tunnu ymmärtävän mitä tämä sairaus tarkoittaa. He tuomitsevat kipulääkkeet ja antavat ”hyviä neuvoja”, kuten älä stressaa tai kokeile pilatesta. Siihen on sitten mukava todeta, että mielelläni olisin ilman lääkkeitä, stressiä ja harrastaisin pilatesta, mutta kun välillä kävelykin sattuu niin h*lvetisti, että tavalliset arkirutiinitkaan eivät onnistu. Myös edellisessä suhteessani sain pitkään kuulla epäilyjä, että minulla on vain niin alhainen kipukynnys ja valitan helposti. Kaikille tälläisille ihmisille toivoisin mahdollisuutta kokeilla simulaattoria, elää vaikka päivä elämääni. Ehkä tälläistä kipua ja tälläisiä vaihtelevia oireita kestäisi, jos voisi vaan maata täysihoidossa sairaslomalla. Mutta ei elämää voi niinkään elää. Kun pitää suorittaa tiettyjä velvollisuuksia ja elää, nauttia hyvistä asioista. Siinä ristiriidassa eläminen vasta hankalaakin on. Eikä paikallaan olo tee hyvää, täytyy olla liikettäkin vastapainoksi. Sen haluaisin ihmisten kokevan simulaattorissa myös, kehon ja mielen ristiriidan kanssa elämisen. Huoh…

huomiselleNo, simulaattoria odotellessa…

Täyttelin äsken esitietokaavakkeita sairaalaa varten ja aika paljon kirosin ääneen. Hirveä liuta erilaisia kysymyksiä sairauksista ja oireista, joita tällä hetkellä on ja joita on joskus ollut. En edes osannut vastata kaikkiin, kun fibro vaikuttaa niin moneen asiaan.

Hain viime viikolla eri hoitopaikoista epikriisit sairaalakäyntiä varten. Olin etukäteen soittanut ja sain käskyn tulla paikanpäälle papereita hakemaan. Tiskillä kuitenkin työntekijä katsoi epikriisien määrää ja tokaisi ”Voi hyänen aika, sullahan on näytä käyntejä niin paljon, ettei näitä kaikkia voi nyt heti printata!”. Tulipa hyvä mieli, ihan kuin olisin halunnut käydä siellä niin usein. Hengitin syvään ja tiukasti jouduin sanomaan, että kun näin kiireellisellä lähetteellä mennään erikoissairaanhoidon puolelle, ei ehdi odotella.

Nyt on siis epikriisit mukana ja esitietokaavakkeet täytetty niin hyvin kuin on osattu. Mukaan lähteen ystävä, joka kyllä pitää huolta, että hoitoa saadaan, vaikka omat voimat loppuisi sen vaatimiseen. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja hoitohenkilökunta ei ole tyhmää!

huomiselle2

Häpeää

shame

Eilinen oli ihana päivä.

Olin pitkään tuskastellut eilisen kanssa, sillä minulla olisi ollut kaksi päällekkäistä menoa: koulun bileilta baarissa ja häpeä-luento (siitä kohta lisää, jos ihmettelet, että mikä..). Olin katsellut luennon mainosta jo useita viikkoa ja harmitellut sen olevan samana päivänä kuin nämä bileet, minne ei edes niin huvittaisi mennä. Olen tutustunut jo todella hyvin koululaisiini ja ystävystynyt useiden kanssa, eikä ylimääräinen rahanmeno baarissa nyt oikein innostanut. Eilen sain sitten jonkin valaistumisen hetken, että hetkinen, miksi ihmeessä sinne baariin nyt täytyisi mennä? Jos en halua mennä, ei minun tarvitse mennä, vaan voin mennä haluamalleni luennolle.

Päätöksestäni iloisena soitin kaverilleni, kiinnostaisiko häntä lähteä mukaan ja innostusta löytyi. Sovittiin, että mennään ensin kirppikselle kiertelemään ja sieltä sitten luennolle.

Kävimme lempikirpputorillani, Hämeentiellä sijaitsevalla Metka-kirpputorilla. Siellä tekee ihan todella uskomattomia löytöjä melkein joka kerta, eikä tämä kerta ollut poikkeus. Itse löysin ihania kipsitauluja, shaalin kotiin lämmittämään syysilmoja ja vaikka mitä ihanaa annettaviksi lahjana. Ystäväkään ei lähtenyt tyhjin käsin!

Sieltä suuntasimme  sitten luennolle.

Aurinko400_tekstiJos ihmettelit, että mikä ihmeen häpeä-luento, niin kyseessä oli Naistenkartanon järjestämä luento naisille aiheella ”Häpeä – minuuden kahle ja rakkauden este”. Aihe koskettaa ja kiinnostaa, joten lähdin innolla luentoa kuuntelemaan.

Luentoa piti ihana Heidi Valasti, jonka nimikkeet vain varmistivat hänen tietävän mistä puhuu: hahmoterapeutti, psykoterapeutti, seksuaaliterapeutti, kliininen seksologi ja pariterapeutti.

Ensin luennolla käytiin läpi häpeän määrittelyä. Minua kosketti todella paljon määritelmä, jonka mukaan häpeä on ” seuraa – toiset nahan alla”. Sen määritelmän mukaan et ole yksin, itse vapaa, vaan muut ovat mukana määritelmässä. Esimerkiksi jos häpeäisit ulkonäköäsi jossain tilanteessa, peilaat itseäsi muihin ja muiden mielipiteisiin. Ne muut ovat tavallaan nahkasi alla arvostelemassa sinua, sen sijaan että itse ajattelisit itsestäsi hyvää.

Häpeän kokemukset syntyvät jo todella varhaisessa lapsuudessa, jopa alle 2 vuoden ikäisenä. Koska siihen aikaan ei ole ollut sanoja, joilla voisi kuvailla kokemustaan, häpeäkin on kehittynyt fyysiseksi kokemukseksi. Häpeä voi syntyä monilla eri tavoilla: tarpeiden ohittamisella, vähättelyllä, erilaisten traumojen kautta (uhri ottaa tekijän häpeän kantaakseen) tai esimerkiksi mallioppimisella (esim. äiti vähättelee jatkuvasti itseään).

Luennolla puhuttiin häpeän ja syyllisyyden erottamisen tärkeydestä. Häpeä tarkoittaa ajatusta, että minä olen vääränlainen. Syyllisyys taas on tunne siitä, että olen tehnyt jotakin väärin. Syyllisyys on tärkeä tunne, sillä se auttaa oman toiminnan säätelyssä. Häpeä on taas vaikea ajatus, sillä sitä ei voi pyytää anteeksi tai hyvittää, sillä ei ole oikeasti tehnyt mitään väärin.

Miten häpeä sitten voi ilmetä?

  • Omien tunteiden kieltämisenä
  • Omien tarpeiden kieltämisenä: ja jos ei tunnista omia tarpeitaan, ei osaa hakea niihin tyydytystä ja käyttää sen energian johonkin muuhun, mikä taas johtaa usein erilaisiin riippuvuuksiin. Jos et esimerkiksi tunnista, että tarvitsisit toisen ihmisen läheisyyttä ja hakeudu toisten läheisyyteen, se energia jää turhauttamaan sinua ja saatat käyttää sen vaikka juomiseen/syömiseen, mistä voi tulla tukahdutuskeino tälle energialle
  • Vaille jäämisen kokemuksina: Kokee itsensä jatkuvasti ulkopuoliseksi ja jäävän ilman jotakin kokemuksia, sen sijaan että luottaisi itseensä ja kelpaavansa omana itsenään ja hakeutuisi kontaktiin. Vaille jäämisen kokemus näkyy usein kateutena, jolloin kääntyy aina vain enemmän itseensäpäin, sulkeutuu lisää.
  • Korostuneena itsetarkkailuna: Muuttuu helposti itsekeskeiseksi, kun jatkuvasti tarkkailee itseään ”mitä minusta nyt ajatellaan /mitä nuo ajattelevat minusta/miltä näytän/miltä kuulostan/miltä vaikutan”. Tässäkin kääntyy itseensäpäin, sulkeutuu lisää.
  • Sisäisen rauhan puutteena: On jatkuvasti levoton, koska tarkkailee itseään, kokee itsensä ulkopuolisena ja jäävänsä jotenkin vaille kokemuksia, ulkopuoliseksi, vaikka itse kääntyy koko ajan enemmän itseensä eikä huomioi niissä tilanteissa muita
  • Proflektiona: Tekee muille sitä, mitä itselleen toivoisi. Tämä on yksi tapa vältellä omaa kelpaamattomuuttaan, kun kääntää huomion toiseen, eikä kohtaa omia tarpeitaan. Tällöin myös helposti kadottaa rajat, sillä toiset eivät välttämättä tarvitse samaa kuin itse tarvitsisi. Olen itse edellisessä parisuhteessani huomannut sortuvani tähän, toin aina pieniä huomionosoituksia kaupasta tai muistin toiselle tärkeitä asioita, kun taas kumppanini ei tätä tehnyt minulle. Ymmärsin, että teen tätä hänelle, koska haluaisin itse kokea samaa. Tiedostettuani tämän, pystyin kertomaan todellisista tarpeistani ja tarjota mahdollisuuden rakastamalleni ihmiselle toteuttaa tätä. Valitettavasti hän ei näin koskaan toiminut (kyse oli esimerkiksi pitämäni 30sentin hintaisen mangopiltin tuomista kaupasta yllätyksenä, ei kalliista asioista), mikä aiheutti itselleni häpeän tunnetta, että tarpeeni ovat liikaa.

Miten häpeästä sitten pääsee eroon?

  • Ottamalla toiseen kontaktia: Häpeä syntyy yksin ja kontaktittomuudessa, itse ajattelee olevansa jotenkin hävettävä. Kun vaikka sanookin ääneen, että ”hei mua alkoi hävettämään tämä…” muut helposti sanovat kuinka asia on ”Hei älä nyt, ei siinä ole mitään hävettävää!” ja saa toisen näkemyksen, mitä muut oikeasti ajattelivat
  • Muuttamalla itseään objektista subjektiksi: Kokemus siitä, että kaikki katsovat minua, on kokemus siitä, että on objekti, muiden tekemisen kohde. Kun otatkin asenteen, että minä olen subjekti ja teen jotain muuta, et anna häpeälle tilaa. Esimerkiski ”Kaikki katsovat minua” ajatuksen yrittäessä iskeä sinuun, päätätkin alkaa katsoa muita, keskittyä katsomaan ja kuuntelemaan muita, vahvistat omaa tekijyyttäsi ja torjut häpeän tunnetta.
  • Purkamalla syötteitä: Monet olettamukset millainen pitää olla, ovat opittuja ja usein vääränlaisia. Jos alat tunnistaa, mitä ne ovat ja mistä ne ovat oppittuja, voit alkaa kyseenalaistamaan niitä. Esimerkiksi jos ajattelet, että sinun täytyisi olla laiha ollaksesi onnellinen, voit miettiä miksi ajattelet niin. Onko esimerkiksi äitisi toistellut ajatusta lapsuudessasi ja vähätellyt itseään? Jos huomaat syötteen tulevan esimerkiksi lapsuudestasi, voit alkaa kyseenalaistamaan sitä. Tarvitseeko minun ollalaiha ollakseni onnellinen, vai voinko olla onnellinen koosta huolimatta?
  • Uusien syötteiden keksiminen ja toistaminen: Jos olet löytänyt syötteen häpeä-kokemuksesi takana ja kyseenalaistanut sen, on aika keksiä uusia ja ottaa se käyttöön. Voit edellistä esimerkkiä hyväksikäyttäen luoda uuden syötteen ”Ansaitsen olla onnellinen, koostani tai muista seikoista huolimatta”, ja toistaa sitä kunnes sen alkaa sisäistää. Fake it untill you make it – kuten Heidi Valasti totesi luennolla.
  • Huumori: Lempeä huumori voi auttaa häpeän rikkomiseen, kunhan et sorru vähättelmään itseäsi
  • Leikkimielisyys ja hulluttelu: Älä ota asioita niin vakavasti, uskaltaudu hulluttelemaan
  • Lämpö ja armeliaisuus: Tärkeimpänä, suhtaudu itseesi lämmöllä ja armolla. Vaikka kokisitkin häpeää, etkä aina onnistuisi sitä selättämään, älä syytä tai mollaa itseäsi sen takia. Ole lempeä itseäsi kohtaan, sellaisena kuin olet.

häpeäKirjoitin luennosta tänne näin pitkästi, sillä koen asian olevan kaikille naisille tuttu ja tärkeä aihe puhua. Halusin jakaa kokemukseni myös niille, jotka eivät luennolla olleet.

Itseäni nämä asiat koskettavat todella paljon, sillä tunnistan omasta lapsuudestani, nuoruudestani ja myös nyt edeltävästä suhteesta syntyneitä häpeä-kokemuksia. Siispä toteutan tässä viimeisen Valastin antaman tehtävän, rakkaudellisen tekstin itselleni:

Olen tärkeä ja ainutkertainen nainen. Minun tarpeeni ja toiveeni ovat tärkeitä, enkä saa niitä ohittaa. Ansaitsen hyvää ja kunnioittavaa kohtelua. Ansaitsen olla onnellinen ja tyytyväinen elämääni. Olen kaunis, naisellinen nainen ja minä olen hyvä näin, minun ei tarvitse muuttua saadakseni kunnioitusta itseltäni tai muilta. Olen viisas ja lempeä, mutta minun täytyy pitää myös omia puoliani. Vastaan itse siitä, että minua kohdellaan hyvin, mutta se tarkoittaa, että minun täytyy itse arvostaa itseäni. Lupaan siis jatkaa opiskelua kohti itseni rakastamista, nyt ollaan jo hyvällä alulla <3

Eroamisen kehollisuus ja muut keholliset noidankehät

erosydänOlen yrittänyt hengitellä ja olla vaan, mutta eroaminen ottaa keholle. Se tuntuu joka paikassa, ei vain sydämessä.

Rintakehässä tuntuu tiukkuutta ja painetta, kun alkaa ahdistamaan. Tunteet menevät vuoristorataa pysähtymättä. Yhdessä hetkessä olen vihainen, toisessa surullinen ja sitten taas loukkaantunut. Tuntuu epätodelliselta. Sitten tuleekin ikävä, sillä kyllä se itseä satuttanut ihminen on ollut jo pitkään rakas, eikä tunteet vain katoa hetkessä. Pelkästään tälläinen tunteiden vuoristorata saa stressihormonit nousemaan ja aiheuttaa särkyä joka puolella kehoa.

Uni on todella vähäistä ja katkonaista, sillä juuri kun saa unen päästä kiinni, alkavat painajaiset ja heräilyt katsomaan missä sitä oikein nukkuu. Sänky on eri ja tuntuukin erilaiselta, joten unissaan kääntyessä havahtuu. Havahtuessa helposti palaa taas huonot ajatukset ja tunteet mieleen, milloin saattaa jäädä pidemmäksi aikaa valveille. Kun sitten nukkuu huonosti, se vaikuttaa omaan vireystasoon päivällä ja väsyneenä on myös kipuherkempi.

Ruokahalu tuntuu olevan kadoksissa, menee pitkiäkin aikoja syömättä. Sitten kun yhtäkkiä tajuaa, että syömisestä pitäisi kipujenkin takia pitää huolta, syö jotain nopeaa eli useimmiten epäterveellistä. Normaalisti vältän punaista lihaa, varsinkin sianliha tuntuu vaikuttavan huonosti, mutta nyt sitä on tullut syötyä enemmän. Heti huomaan vatsaoireita ja turvottaa. Epämiellyttävä olo vatsassa saa kiinnittämään huomiota omaan kehoon, mikä taas saa stressaamaan.

Tämä  kierre on tuttu myös muista stressaavista ja ikävistä tilanteista. Jos mieltä painava asia on tarpeeksi häiritsevä, se pyörii paljon mielessä. Tunteet käy ylikierroksilla ja alkaa stressaamaan lisää. Kun stressaa paljon, uni kärsii. Kun on väsynyt, stressaa lisää ja on kipuherkempi. Kun on väsynyt, syö helposti huonommin, kun ei ole energiaa miettiä syömistä. Kaikkeen näihin osatekijöihin keho reagoi ainakin itsellä kipuärsykkein. Keho menee ns. hälytystilaan, missä mikä tahansa ärsyke tulkitaan viholliseksi, jota vastaan hyökätään kivulla.

sydanMiten sitten rikkoa tälläistä kehollista noidankehää?

Olemalla itselleen armollinen.

Sanoa itselleen, että ”nyt on rankkaa ja pelottaa, se on ihan ymmärrettävää, mutta ei hätää,  pidän sinusta huolta”. Silittää itseään ja tarjota itselle lempeyttä mieluisilla tavoilla, kylvyllä tai kävelyllä. Tai vaan sängyllä makaamisella.

Sallia itselleen ne tunteiden vuoristoradat, eikä ainakaan syyttää itseään, että ”olen ihan idiootti, kun koko ajan mietin näitä asioita”.  Hengittää ja ajatella, että ”sinulla on oikeus tuntea näin, ei se mitään, tämä menee ohi”.

Jos tyynyjen hakkaaminen, liikunta (fibron rajoissa), huutaminen, valittaminen tai muu purkaminen auttaa, järjestä itsellesi mahdollisuus tehdä niin.

Huolehtia niistä asioista mistä voi: jos unettomuus jatkuu pitkään, voi kokeilla esimerkiksi melatoniinia. Voi ostaa valmiiksi kotiin helppoja ja itselle mieleisiä ruokia, joita on sitten helppo vain ottaa ilman sen suurempia valmisteluja. Kaupassa käyntiä ennen kannattaa syödä ja valmistella ostoslistaa mahdollisimman pitkälle. Toisaalta, jos sitten sortuu väsyneenä syömään huonosti, antaa se itselleen anteeksi.

Meditoida. Kun nukkuu huonosti ja energiataso on jatkuvasti alhaalla, kannattaa yrittää meditoida. Esimerkiksi YouTubesta löytyy ohjattuja harjoituksia kokeilemalla hakusanoja: ”rentoutumisharjoitus” ”ohjattu rentoutuminen” ”rentoutuminen”. 20min syvärentoutuminen saattaa piristää paljon enemmän kuin parin tunnin unet.

sydän2Eli tärkein vinkki kehollisissa noidankehissä ja niiden rikkomisessa, minkä itsellenikin annan tässä elämäntilanteessa: ole lempeä itsellesi. Ole omalla puolellasi.

Jos et onnistu missään ylläolevissa vinkeissä, ei se mitään. Kunhan et kohtele itseäsi liian ankarasti, kun asiat muutenkin painaa. Ole itsellesi pehmeä.

Ero.

pupu”Jokin osa ihmisestä haluaa aina uskoa rakkauteen, mutta joskus on vain uskottava sen löytyvän muualta”

Olen rikki. Rikottu. Eronnut.

Rakkaimpani, paras ystäväni, puolisoni, perheeni petti minut. Satutti minua joka tasolla, kaikin tavoin. Yhtäkkiä pohja kaikelle hävisi. Meillä ei mennyt hyvin ja erokin oli jo puhuttu, mutta en olisi koskaan uskonut, että kukaan satuttaa minua näin.

Oliko mikään totta? Mihin voin uskoa? Mitä näistä vuosista jäi käteen? En tiedä.

Kaikista eniten satuttaa, että joudun nyt jatkuvasti taistelemaan itseni kanssa. Joudun toistamaan itselleni, etten ole mitätön ja arvoton, vaan tärkeä ja arvokas. En saa alkaa uskomaan, että olen yhtä kuin entisen puolisoni teot ja arvostus minua kohtaan. En saa hukata sitä, mitä olin alkanut löytämään: omanarvontuntoa ja uskoa itseeni.

Nyt täytyy vain hengittää ja uskoa paremman ajan olevan tulossa.

hengitä

Leijona häkissä

häkkiTällä hetkellä elämä tuntuu elämiseltä häkissä. Häkki on ihan hyvä ja kaunis, tiedän, että se on hyvä häkiksi, se voisi olla pahempikin. En haluaisi valittaa, mutta turhauttaa…

lion3Tiedän monien nauravan horoskoopeille, mutta oman horoskooppini, leijonan, kuvaus osuu niin hyvin yhteen luonteeni kanssa, etten voi täysin niitä väheksyäkään.

”–Leijona hallitsee tulisen elementtinsä, keskittää voimansa ja kerää itselleen arvovaltaa. Hän on avarakatseinen ihmistyyppi, innokas, suorapuheinen –” (lähde: astro.fi) 

Parhaimmillani vastaan kuvausta, olen kunnianhimoinen ja innokas, mutta empaattinen. Läheisilleni kehrään kuin kotikissa, muille näytän vahvan puoleni ja voimani. Kuitenkin nyt tuntuu siltä, kuin sisäinen leijonani olisi ahdettu sinne vähän liian pieneen häkkiin turhautumaan.

imagesCAKGMQ0YHäkki on elämäntilanteeni:

  • Puolisoni vapautti minussa olevan leijonan eri puolineen rakastamalla minua omana itsenäni ja halutessaan tutustua aitoon minuun. Tietenkin halusin nauttia tästä koko ajan ja puolisoni halusi nauttia minusta koko ajan, yhtäkkiä olimme kokoajan yhdessä ja teimme kaiken yhdessä. Tietenkin tämä helpottui ajan kanssa, mutta olimme jo kasvaneet symbioosiin. Yritimme elää samaa elämää, emmekä jakaa toisillemme erillisiä, omia elämiämme. Suhteemme sai siis painavan lastin: olemme liiaksi yhdessä, eikä meillä ole tarpeeksi omaa tilaa. Yritämme nyt löytää sitä, sekä henkistä että konkreettista tilaa. Samalla olemme kuitenkin toisillemme puolisojen lisäksi myös parhaat ystävät ja olemme tottuneet symbioosiimme, joten helppoa se ei ole. Yhdessä ollessamme vuorottelevat tilan tarve ja ihanat yhteiset hetket, joissa toisen kanssa on niin hyvä vaan olla. Rakkaus ei ole siis hävinnyt, mutta se ei voi hyvin.
  • Olen osapäivätöissä, joissa viihdyn ja joka määrältään on sopiva, jotta jaksan sairauteni kanssa. Se ei kuitenkaan tarjoa tarpeeksi haasteita tai mahdollisuutta kehittyä, eikä ole sitä mitä haluaisin tehdä: opiskella itseäni kiinnostavaa alaa. Se ei myöskään tuo tarpeeksi rahaa, jotta voisin edes tehdä enemmän asioita, harrastaa ja kokeilla eri hoitomuotoja, käydä ehkä yksityislääkärillä tai sopeutumiskurssilla. Tai vaan hemmotella ja hoitaa itseäni. Minulla ei ole varaa lomailla, eikä rahaa jää säästöön. Toisaalta, kuitenkin pärjään osapäivätyöllä, enkä joudu uuvuttamaan itseäni täysin työn takia.
  • Haluaisin opiskella, mutta olen viettänyt kohta melkein kaksi vuotta puolipäivätöissä, kun olen alunperin mennyt väärälle alalle muiden painostuksesta ja omasta pelosta. Olen ymmärtänyt, mitä todella haluan tehdä ja päättänyt hakea opiskelemaan haluamalleni alalle, mutta joudun etsimään jostain malttia ja kärsivällisyyttä. Hakeminen on vasta myöhemmin keväällä ja tuloksia ei saa heti. Olen siis opiskelujen ja ensi syksyn suhteen epävarmuustilassa vielä jonkin aikaa. Onneksi olen löytänyt oman juttuni, nyt vain pitää odottaa ja toivoa, että pääsen toteuttamaan sitä pian.
  • Teen rankkaa selvitystyötäni menneisyyteni kanssa, mikä varmasti kyllä ajan kanssa helpottaa myös fibroon liittyvää kipuilua. Selvitysprosessi tuo tähän hetkeen omat paineensa ja tunnekuohunsa, jotka pitää läpi käydä nyt, eikä enää piilottaa. Olen kuitenkin onnellinen, että minulla on mahdollisuus tehdä sitä nyt.
  • Suhteen ulkopuolinen sosiaalinen elämä on kaventunut, kun osa pinnallisista ystävyyssuhteista on jäänyt. Osaan toivottavasti jatkossa vaatia parempaa kohtelua itselleni ystävänä, mutta välillä tuntuu silti yksinäiseltä. On helppo sanoa, että parempi yksin kuin huonossa seurassa, mutta ei se silti helpolta tunnu. Yritän olla kärsivällinen ja avoin. Nautin sitten niistä pienistä kohtaamisista, mitä minulla on tällä hetkellä elämässäni.
  • Kipuilen. Voimavarat ovat rajalliset. Siksi turhaudun helposti, että käytän niitä voimavaroja töihin, enkä sinne minne oikeasti haluaisin. Vaikka haluaisin sitten töiden jälkeen tai vapaa päivinä tehdä enemmän jotain, kuitenkin kipu on se, mikä päättää. Joudun usein jäämään vain kotiin lepuuttamaan kehoani, vaikka mieli haluaisi mennä ja tehdä. Saan pienen lapsen itku-potku-raivareita, kun en hallitse omaa kehoani ja voi elää, kuten monet muut ikäiseni.

Tuntuu siltä, että olen tiukassa häkissä, joka pitää minut paikoillaan. Se ei häviä, vaan pitää oppia toimimaan sen ehdoilla, venyttää sitä vähä kerrallaan eri puolilta ja odottaa mitä tapahtuu.

veneet

Kipu on ahdistavin häkkini, joka ei tule häviämään. Vaikka venyttäisin elämäntilanne-häkkiäni niin, että leijonani pääsisi toteuttamaan itseään ja voisi hyvin, kipu-häkkini ei katoa. Se ajatus ahdistaa.

 Hyvinä hetkinä pystyn onneksi unohtamaan kivun häkkinä ja uskoa sairauteni tulleen opettamaan minua: ilman sitä, tällä suurella kunnianhimolla ja innolla voisin uupua alalla, jossa työt eivät koskaan lopu. Voin ehkä sen kautta löytää itsessäni olevan voiman ja tavan käyttää sitä, ilman että ajan itseni totaalisen loppuun. Ehkä suurin oppikouluni nyt on pehmeyden oppiminen itseäni kohtaan, vaikka kipua olisikin. Silloin voin toivottavasti  kokonaan unohtaa ajatuksen kivusta häkkinä ja ajatella sen opettajanani.

lion2

Kosketusta

kosketusKaipaan kosketusta. Mitä enemmän on kipuja, sitä enemmän huomaan kaipaavaani kosketusta. Oma keho on kivusta niin koetuksella, sitä koskettaa vain tutkiakseen tai tunnustellakseen ja siihen suunnatut ajatuksetkin ovat helposti kovia. Siksi tuntuu niin ihanalta, kun toinen vain hipsuttaa (ei kutita eikä raaputa, eikä myöskään silitä sivelemällä, vaan hipsuttaa) ja keho saa aistiärsykettä, mikä tuntuukin ihanalta. Tuntuu, että voisi vain vaipua nirvanaan, kun tuntuu niin hyvältä. Tuntuu ihanalta ihan vaan sekin, että on jotain muuta kehollista kun kipua ja se tekee hyvää myös omalle kehonkuvalle.

hierontaSain viikonloppuna kunnon kosketusterapiaa. Käytiin nimittäin viime lauantaina puolisoni kanssa shiatsu-kurssilla, missä opeteltiin antamaan toisilleen shiatsu-hierontaa. Tuntui ihanalta tehdä yhdessä jotain erilaista ja uutta, normaalista viikonlopusta poikkeavaa. Olin pitkään toivonut, että mentäisiin yhdessä hieronta-kurssille, missä voitaisiin ajan kanssa keskittyä toisiimme ja uusien tapojen löytämiseen, millä tehdä toiselle hyvää oloa ja miten hoitaa toisen kipeitä paikkoja. Auringon paiste ja aikainen ajankohta meinasivat saada meidät jäämään koko kurssilta, mutta onneksi ei annettu kiusausten voittaa ja todella mentiin kurssille.

Itse hierontaa antaessa piti kiinnittää jatkuvasti huomiota koko kehon käyttöön, etteivät sormet tai muu yksittäinen paikka rasittuneet. Eli omasta hyvinvoinnista piti pitää huolta hierontaa antaessa, eikä keskittyä liikaa vain toiseen. Liikkeet olivat yllättävän tehokkaita ja toimivia, vaikka ensimmäistä kertaa hieroi tällä menetelmällä. Puolisoa jotkin heijaukset tai heiluttelut naurattivat niin, että jätettiin niitä suosiolla väliin eli vähän sovellettiin ohjeita.

Hieronnan saaminen itselle oli ihanaa hemmottelua. Ohjaajalle en vaan ollut jaksanut avautua sairaudestani (typerää, myönnän), joten aina kun hän tuli näyttämään puolisolleni jotain liikettä minuun, olivat otteet liian kovia. Pari kertaa säikähdin myös, kun selkä ohjaajan käsittelyssä oikein naksahteli. Oma pari onneksi tuntee minut niin hyvin, että ilmeen muuttuessa vähänkin, kysyi mitä tehdä toisin ja onko kaikki hyvin. Sain siis ihanan hieronnan juuri oikealla painnalla ja olo oli kevyt lähtiessä. Karattiin sieltä hieman aikaisemmin ja mentiin hemmottelemaan itseämme lisää, suuntaamalla viereiseen kiinalaiseen ravintolaan.

kosketus2Aina tietenkään ei ole niin luksusta, että pääsisi hieronta-kursseille tai toisen elämäntilanne sallisi hipsuttelua tai hieronnan antamista niin paljon kuin itse haluaisi. Olen yrittänyt opetella antamaan hyvää kosketusta itselleni, silittämään ja hipsuttamaan, mutta ei se vaan tunnu samalta… Äkkiä ajatukset karkaa ihmettelemään, miten tämäkin paikka on kipeä ja pohtimaan oireita. Lämmin vesi onneksi tarjoaa kosketusta, joka hellii ja tuntuu hyvälle. Kuuma kylpy tai suihku tuntuu ihanalta, kun voi ajan kanssa läträtä ja jälkikäteen voi kääriytyä pehmeään, valkoiseen pörrökylpytakkiin ja jatkaa rentoutumista sohvan nurkassa.

Kivusta puhuminen ja muu valittaminen

painViime aikoina on mietityttänyt kivusta puhuminen. Kipuja kun näyttää riittävän melkein joka päivälle, siitä haluaisi puhua. Mutta kenelle ja millä tavalla?

kädet

Helposti sitä purkaa paineitaan sille lähimmäiselleen eli omassa tapauksessani puolisolleni. Olen kuitenkin huomannut, että vaikka toisen kanssa haluaakin jakaa kaiken, niin ehkä se ei varsinkaan kivun suhteen ole paras vaihtoehto. Kipu on todella omakohtainen kokemus, sitä ei voi jakaa toisen kanssa, ojentaa ”kokeile, tältä tämä tuntuu”. Kun sitten kipuja on jatkuvasti, tulee niistä helposti puhuttua paljon. Silloin se alkaa kuulostaa helposti valittamiselta. Ja kun fibromyalgia-kipuun on vaikea löytää apua, molemmat turhautuu helposti. Oma identiteetti alkaa suhteessa muuttua helposti ”kipeäksi” tai ”potilaaksi”.  Oma viehätysvoima voi tuntua katoavan kipu-identiteetin alle. Toinen voi taas alkaa varomaan ja stressaamaan, että mitä tässä voi tehdä. Tuntuu, että siitä syntyy noidankehä: valitan jatkuvasti – toinen turhautuu – minä turhaudun – toinen varoo – identiteetti muuttuu – molemmat stressaa – suhde alkaa voimaan huonommin – stressi lisääntyy – kivut lisääntyy jne. Olen siis päättynyt tietoisesti vähentää kivusta puhumistani ja löytää uusia kanavia purkaa sitä, sillä tavoin voin keventää hieman suhteemme taakkaa. Tietenkin täytyy silti kertoa missä mennään, onko ollut paljon kipuja tai onko akuutti kiputila päällä tai johtuuko oma käytös/mieliala nyt kivusta.

kaveriYstäville puhuminen taas… No itse olen huomannut omien ystävyyssuhteideni olleen hyvin pinnallisia. Tietenkin on kivaa, kun on ihmisiä, joiden kanssa ei tarvitse puhua sen syvällisempiä ja voi vaan vaikka lähteä yhdessä ulos. Mutta huomasin liian monien olevan tälläisiä, eikä heille halutessaan tai tarvittaessa edes voisi puhua vakavimmista asioista, kuten jouduin huomaamaan. Yhtäkkiä monet ihmiset hävisivät elämästäni. Niidenkin kanssa, joiden kanssa olen vielä ystävinä, täytyy silti vähän varoa. Taas tulee kivun omakohtaisuus esiin, minkä kyllä ymmärrän. Jos itse ei elä jatkuvan kivun kanssa, voi olla vaikea ymmärtää toisen kipuilua. Helposti taas leimaantuu valittajaksi tai toinen ei osaa suhtautua kipuun toivomallani tavalla, joko liioittelee tai vähättelee sitä. Onneksi on myös niitä ymmärtäväisiä ihmisiä, mutta niitäkään ei halua liikaa rasittaa asialla, joka ei ole heille omakohtainen.

ryhmä2Vertaistuen koenkin olevan tosi isossa merkityksessä kivusta puhumisen suhteen. Kuten jo aiemmin kirjoitin Suomen Kipu ryn vertaistukiryhmä on tuntunut itselle tärkeältä paikalta. Siellä ei pelätä kipua, vaan se on muillekin tuttu vieras. Muut eivät säikähdä tai kauhistele, kun omasta kivusta puhuu. Samalla voi luottaa, että ”tuo ihminen tarkoittaa mitä hän sanoo, koska hän tietää mistä puhun”. Vaikealle asialle saa myös nauraa ja yhdessä tuntuu taas jaksavan paremmin.

läppäri1Toinen hyvä vertaisuuden ja kivusta puhumisen paikka on tietenkin internet. Aina ei pääse tai halua mennä kasvokkain muiden kanssa, joten netistä löytyy vaikka mitä chattejä, keskustelupalstoja ja -ryhmiä. Itse olen löytänyt parhaimmat paikat keskustella kroonisesta kivusta ja fibromyalgiasta facebookin kautta. Seuraan Suomen Kipu rytä ja luen heidän uutisiaan. Kuulun myös muutamaan suljettuun ryhmään fibromyalgia-diagnoosin saaneille ja kaikille avoimiin fibromyalgia-ryhmiin. Siellä saa nopeastikin keskusteltua muiden fibrojen kanssa ja tarvittaessa kysyä mielipidettäkin. Tai sitten ihan vaan valittaa ja muut ymmärtää sekä tsemppaa.

diaryKirjoitan myös ihan perinteistä päiväkirjaa, minne voi todella purkaa kyllä kaiken kivusta puhumisen ja muun valittamisen. En ole koskaan ennen tykännyt pitää päiväkirjaa, koska se unohtuu minulta niin helposti. Tammikuussa kuitenkin löysin päiväkirjan, jossa oli jokaiselle viikonpäivälle kalenterinomaisesti vain 5-10 riviä ja innostuin, ei ainakaan tulisi painetta kirjoittaa. Aloitin sen kipupäiväkirjana, eli kirjasin lähinnä ylös kipuja ja muita oireita. Huomasin kuitenkin, että sillä oli negatiivinen vaikutus minuun. Aina vain negatiivisia asioita, tuntui että elämä oli yhtä pelkkää kipua ja oiretta, kun katsoi päiväkirjaa. Päätin alkaa kirjoittamaan tunteistani, enkä suoraan oireistani. Purin negatiivisiakin tunteita ja tapahtumia kirjoittamalla siihen, mutta yritin myös aina löytää jotain positiivista ja käsitellä niitä tunteitteni kautta. Kun suuntaa ajatuksiaan positiiviseen, myös positiivinen energia arjessa tuntuu lisääntyvän. Yritän myös blogissani olla sortumatta liikaan synkistelyyn, vaan pitää pehmeän asenteeni yllä täälläkin.

Nykyään päiväkirjan kirjoittaminen tuntuu mukavalta ja kehittävämmältä, eikä lannistavalta. Päiväkirja muuttui siis kipu- ja valituspäiväkirjasta oikeaksi päiväkirjaksi.

pain2Tietenkin itselle paras paikka myös purkaa omia kipuja, paineita, valittamista, kuulumisia ja kaikkea niiden väliltä on tämä paikka – oma blogi. Kun miettii, kuinka ilmaista omat asiat ja saa purkaa niitä ulos päin omasta arkielämästä, mielikin kevenee. Itselle tulee hyvä olo, kun saa kirjoittaa asiat pois mielestä. Ja ehkä joku eksyy tänne ja voi ehkä hyötyä jostakin mitä olen kirjoittanut… 🙂

Huoletonta matkustamista?

matka2Maailma on avoin – mutta matkalle lähteminen jännittää uudella tavalla nyt ensimmäistä kertaa. Yleensä matkalla oleminen häivyttää useimmat kivut ja voin erittäin hyvin, mutta olenkin viime aikoina ollut lähinnä rantalomilla. Rantalomilla stressi raukeaa, on lämmintä ja leppoisaa, joten siellä jaksaminen meneekin hyvin. Nyt olen kuitenkin suuntaamassa kaupunkilomalle, lapsuuden perheeni kanssa ja matkalla mukana on myös matkakumppanini fibromyalgia – halusin tai en.

matkalaukkuLaukkuun piti pakata mukaan monet lääkkeet. Epäilyttää, että tuleeko niiden kanssa jotain ongelmia. Pakkasin varalta mukaan niihin annetut reseptit, sekä pakkausselosteet. Ainakin on kunnolla varustatunut olo, kun niin monet lääkkeet ja niiden ”käyttöohjeetkin” mukana.Vaikka eihän ne lääkkeet kaikkeen kipuun auta, kunhan vievät kivulta pahimman terän pois.

Matka jännittää, kun perhe ei tiedä sairastumisestani ja varmaan se kuitenkin tulee jaksamiseeni vaikuttamaan. Olen päättänyt kuitenkin olla kertomatta, sillä en usko saavani ymmärrystä sairastumiseeni ja haluan itseäni säästää ymmärtämättömyydeltä ja turhilta paineilta. Pitää vain yrittää pysyä omalla puolellani matkalla, ottaa tarpeeksi lepoa ja olla armollinen itselle. Loppujen lopuksi varmaan käy niin, että enemmän huolehdin etukäteen ja itse matkalla kuitenkin asiat sujuvat hyvin, toivottavasti ainakin.

matkalaukku2Laukku odottaa pakattuna jo eteisessä, lento on myöhemmin tänään. Tuntui kurjalta hyvästellä puoliso hänen lähtiessään töihin jo aamusta. Olisin niin toivonut voivani matkustaa hänen kanssaan, meillä kun menee niin hyvin yhteen se, mitä matkalta odotetaan ja halutaan. Toisaalta nyt saa vähän omaa aikaa ja on se kaipaus aika ihana tunne, kun on joku ketä kaivata ja kenen luokse palata kertomaan matkasta. Otan tämän matkan pienenä kokeena, kuinka hyvin pärjään tämän uuden matkakumppanini fibron kanssa ja kuinka hyvin pehmeys säilyy monen tunnin lennon jälkeen uusissa maisemissa. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja jokatapauksessa, kotona odottaa ihana, pikkuinen perheeni, jonka tiedän ottavan minut vastaan lämmöllä ja rakkaudella.

matka

Pehmeitä unelmia

dreamsPäätin kartoittaa hieman elämäni suuntaa muutamien kysymysten kautta…

Mihin olen elämässäni tyytyväinen: Oma pieni perheeni (avopuoliso ja koira), omannäköinen koti, uskallukseni lähteä muuttamaan omaa elämää pehmeämmäksi, pienten asioiden huomaaminen ja arvostaminen, kiinnostus omaan hyvinvointiin ja sen edistämiseen, oma tyyli, uskallus ottaa enemmän omaa aikaa.

Mitä haluaisin muuttaa: kipu  (ehkä sekin on kertomassa minulle siitä, että on aika oppia elämään pehmeämmin), suhtautuminen kipuun lempeämmäksi (ettei se hallitsisi elämääni vaan voisin hyväksyä sen, enkä antaisi sen olla liikaa esteenä),  haluaisin enemmän omia asioita (harrastuksia ja oikeita ystäviä) elämääni ja enemmän energiaa tehdä niitä.

Mikä on minulle tärkeää: huolehtia itsestäni ja riittävästä levosta, oppia hyväksymään itseni ja olemaan lempeämpi itselleni, tulla hyväksytyksi omana itsenään, turvapaikka eli viihtyisä koti minne tulla lepäämään, oma perhe, rentoutuminen.

Mitä muutoksia aion tehdä: lisätä rentoutusharjoituksia, tehdä asioita enemmän yksin itseni kanssa, lisätä toimintaa (aamujen ja vähäkipuisten päivien hyödyntäminen) esimerkiksi kävelyä ja uusien asioiden kokeilemista

Milloin toteutan muutokset: aloitan muutokset heti lisäämällä niitä vähitellen arkeeni, kuitenkin niin, että kuljen kultaista keskitietä 😉

Millaisia esteitä muutoksille on: oma epävarmuus, kiireelle otteen antaminen ja kivun pelkääminen

Mitä pitkän tähtäimen unelmia minulla on: pehmeä asenne pysyvänä osana arkea, rentoutuminen arjessa, kipujen hyvä hallinta, päästä opiskelemaan sosiaalialalle.

Mitä teen toteuttaakseni unelmani: pidän huolta itsestäni, muistutan itseäni arvoistani, annan anteeksi itselleni repsahdukset, teen rentoutumisharjoituksia, haen opiskelemaan ja jos pääsen, niin suunnittelen sen niin, etten uuvu.

avainTeen aina tietyin väliajoin itselleni väliaikakatsauksen vastaamalla samoihin, yllä oleviin kysymyksiin ja vertailemalla vastauksiani. Samalla listaan myös velvollisuuteni eli mihin voimieni on oikeasti riitettävä päivittäin. Listaa katsellessa huomaa, kuinka monet asiat oikeasti ovat välttämättömiä ja kuinka monista asioista itse vain tekee itselleen paineita. Oma listani näyttää tältä:

  • Koiran vieminen
  • Koirasta huolehtiminen (ravinto ja huomio)
  • Lääkkeistä huolehteminen
  • Syömisestä huolehtiminen
  • Töissä käyminen (arkena)
  • Olla läsnä kumppanille päivittäin ja olla rehellinen, myös silloin kun en pysty olemaan läsnä
  • Rentoutuminen (edes hetkittäin)

maailmanpyörä

Loppujen lopuksi kaikki muu on sellaista, mikä ei ole pakollista päivittäin ja mihin en ole velvoitettu. Tämän tiedostamalla voin ottaa hieman pehmeämmän asenteen elämään. Kun vielä listaan asiat, mitkä tuntuvat mukavalta ja antavat iloa:

  • Koiran kanssa ulkoileminen
  • Läsnäolon hetket puolison kanssa
  • Rentoutumisharjoitukset
  • Kylvyt
  • Musiikki
  • Lukeminen
  • Kirjoittaminen
  • Elokuvat
  • Sisustaminen
  • Ruoanlaitto ja leipominen kiireettä
  • Ruoan laittaminen puolison kanssa
  • Kynttilät
  • Lehdet
  • Kirpputorit

voin näiden listojen avulla (tiedän, olen lista orientoitunut ihminen…) selkeyttää elämääni ja vaikuttaa siihen, millaista haluan elämäni olevan, myös kipupäivinä. Kun sattuu, voi listaa vilkaisemalla muistuttaa itselle, ettei voimien tarvitse riittää kaikkeen, vaan välillä on tärkeää vain olla pehmeämpi itselleen. Se riittää.

wish