Mediasta

mediaErityisesti nyt kun teen työharjoittelua nuorten parissa, olen alkanut kiinnittää enemmän huomiota mediaan.

Ensinnäkin nuoret puhuvat paljon siitä, kuinka pelottavalta maailma tuntuu uutisia seuratessa. Joka paikassa on sotia, ilmasto tuhoutuu, ruoka loppuu, ihmiset tappaa ja raiskaa toisiaan. Ei ihmekkään jos tuntuu toivottomalta ja tulevaisuus epävarmalta. Jos yhtään on masentunut entuudestaan, voi uutisten seuraaminen masentaa entistä enemmän ja saada tulevaisuuden näyttämään maailman tuhoutumiselta.

Olen yrittänyt puhua nuorten kanssa siitä, kuinka yksipuolisen kuvan media antaa tilanteesta ja kuinka on mahdollista valita mitä uutisia seuraa. Katsotaan kuinka pitkälle tahansa historiaan, pahoja asioita on tapahtunut ja ihmiset ovat pelänneet tulevaisuuden olevan kauhea. Kuitenkin täällä me ollaan. Pahoja asioita tapahtuu valitettavasti, mutta entisajoista poiketen ne pamahtavat suoraan kännykkään, tietokoneen tai television ruudulle livenä. Se saa meidät tuntemaan, että pahoja asioita tapahtuu enemmän kuin ennen ja että ne ovat ainoat asiat mitä tapahtuu.

Itse olen lopettanut uutisten aktiivisen seuraamisen. En tilaa kotiin lehtiä, en käy netissä lehtien sivuilla tai muuten vello negatiivisten uutisten virrassa. En myöskään seuraa vertaistukiryhmiä esimerkiksi kipukroonikoille. On hyvä, että on paikkoja, joissa voi purkaa tuntojaan, mutta jos itse seuraa vain muiden negatiivisia asioita, se energia tarttuu. Itsekin rupee kiinnittämään huomiota enemmän omiin kipuihin, oireisiin ja negatiivisiin asioihin. Hyvin harvoin kukaan kertoo mitä tapoja on löytänyt kipujen kanssa elämiseen tai positiivisena pysymiseen, yleensä se on vain valittamista. Se on ihan ok, mutta itselleni se ei tee hyvää, joten olen lopettanut niiden seuraamisen.

Joku voi sanoa, että elän uutispimennossa, mutta itse koen sääteleväni elämääni tulevia asioita näin. Keskustelen ihmisten kanssa, niin ystävien kuin työkavereiden tai opiskelukavereiden kanssa. Kun jokin ilmiö nousee esiin, tutkin itse asiaa ja luen siitä mahdollisimman monista eri lähteistä. Luen myös aktiivisesti liiton sivuilta alaani liittyviä artikkeleita. Tutkin asioita, jotka ovat ajankohtaisia, ja pystyn näin itse vaikuttamaan siihen millaisia asioita päästän elämääni. Olen tietoinen ikävistä ja pahoista asioista mitä maailmassa tapahtuu. Mutta seuraan ja tutkin myös positiivisia asioita mitä tapahtuu.

11903992_1042552642442704_2110620457834532881_nKäytän sosiaalista mediaa hyväksi positiivisten asioiden näkemisessä.

Seuraan facebookissa kierrätysryhmiä ja naapuriapu-ryhmiä, joissa ihmiset auttavat toisiaan eri tavoin. Näen kuinka tavara ei ole kaikille kertakäyttöhyödykkeitä, vaan kuinka paljon ihmiset kierrättävät. Näen kuinka paljon ihmiset haluavat auttaa ja auttavat läheisiään. Oli se sitten varastetun kukkakimpun tilalle kukkien tuomista, oleskeluluvan saaneen ihmisen kotiin tavaroiden lahjoittamisesta tai löytötavaroista ilmoittamista.

Seuraan myös erilaisia järjestöjä ja yrityksiä, jotka tekevät paljon hyvää eri tavoin. Näen vapaaehtoisia, motivoituneita työntekijöitä, tyytyväisiä asiakkaita.

On spontaaneja, yhteisöllisiä tapahtumia konserteista ja kyläjuhlista kirpputoreihin. Kaupunkitilan ottamista kansalaisille.

On myös keskustelupalstoja, joilla ihmiset keskustelevat ja vaihtavat mielipiteitä. Siellä voi nähdä hyvin mustavalkoista ajattelutapaa, mutta joskus näkee kuinka ihmiset alkavat ajatella asioita syvemmin ja ehkä myös kasvavat. Kun keskusteluja seuraa, huomaa kuinka paljon huomaavaisia ja älykkäitä ihmisiä on olemassa, mutta joihin ei välttämättä kaikkiin pääse törmäämään omassa elinpiirissään.

kauneustuleeSama pätee median tarjoamien kauneusihanteiden ja kehonkuvan suhteen.

Mediassa näkyvät ihmiset ovat monen eri alan ammattilaisten aikaansaannoksia: monet ovat ennen kuvia olleet kampaajan, maskeeraajan, stailistin ja vielä monen muun käsittelyssä, puhumattakaan vielä kuvien ottamisen jälkeen tapahtuvista käsittelyistä. Edes nämä samat ihmiset eivät näytä arkena samalta kuin median kuvissa. Kuitenkin moni nuori ja vanhempikin ajattelee, että tuollainen minunkin pitäisi olla.

Sorrun itsekin usein kritisoimaan ulkonäköäni ja kehoani. Varsinkin niinä päivinä kun lääkkeet turvottaa, ei pysty liikkumaan ja kaikki on hankalaa. Teen jatkuvasti töitä sen eteen, että muistan rakastaa itseäni ja nähdä kauneuden todellisen merkityksen: omana itsenä olemisen kauneuden.

Olen työharjoitteluni vuoksi opetellut käyttämään useampia sosiaalisen median kanavia ja näistä aivan lemppari on instagram. Sieltä voi itse valita mitä seuraa ja mitä kuvia muille jakaa. Sieltä voi löytää pinnallisia pissiksiä, mutta myös inspiraatiota vaikka kynsien koristeluun, mikä voi tuoda positiivista mielialaa arkeen. Mutta mikä parasta, sieltä voi löytää ihania käyttäjiä, jotka haluavat levittää henkistä kehittämistä, positiivista kehonkuvaa tai positiivista mielialaa tuottavia kuvia!

Kun avaan sovelluksen ja katson kuvien virtaa, se tuottaa minulle todella paljon iloa. Näen positiivisia muistutuksia, kauniita kuvia erilaisista ihmisistä, seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuden mukaisia kuvia, koskettavia aforismeja ja hyvää mieltä tuottavia asioita, kuten kauniita taideteoksia tai käsitöitä. Tuntuu ihanalta nähdä mitä kaikkea hyvää ihmiset haluavat tuoda toistensa elämään kuvien kautta ja kuinka rohkeasti ihmiset ovat omia itsejään kuvissa, tuoden esiin kauneuden monimuotoisuuden.

Voin itse valita seurata käyttäjiä, jotka tuovat positiivisuutta vahvistavia viestejä päivääni.

4a8105597a95ede77a74cb8ff933428eKaikilla on mahdollisuus valita.

Mahdollisuus valita minkälaisessa seurassa aikaa viettää, latistavassa vai kannustavassa.

Mahdollisuus valita minkälaisia medioita seuraa.

Mahdollisuus valita minkälaisia ryhmiä, sivustoja, käyttäjiä seuraa esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.

(Ps. Omia lempikäyttäjiä instagramissa ovat: hidasta, powerofpositivity, doreenvirtue, mysimplereminders, bodyposipanda, mybody_noshame, end_body_shame, mslindsaym, ilovethesecret, eckfarttolle, wearehumansproject, ellasbymassena, jennsgotcurves, daughter_of_the_woods,lawofattractionworld, rural_love, selfiesforselflove, itslaurajayne, frances_cannon, twinflamesupport, chubbybabe_, anastasiaamour, gaymisfits & the_mind_body_spirit_tribe)

Uupu

tiredTässä on taas tullut todistettua fibromyalgian ja mielen yhteys.

Viimeisen viikon ajan olen ollut tosi uupu. Rakkaus on kannatellut, mutta fibro on iskenyt päälle.

Tuntuu, että en jaksaisi käsitellä tunteita, olla läsnä kehossani ja miettiä kaikkea selvinnyttä. Heti kun yritin hetkeksi työntää kaiken sivuun ja keskittyä niihin mukavempiin asioihin.

No, eihän se ihan niin mene.

Kun en enää halunnut olla yhteydessä mieleen, niin keho reagoi, koska ne ovat yksi kokonaisuus. Fibrosäryt alkoivat jäytämään: nivelkivut, vatsakrampit, väsymys…

Nyt sitten olen aivan uupu. Tekee mieli vain nukkua, vaikka tiedän ettei se auta tähän oloon ja kipuun. Olen yrittänyt liikkua, mutta särkee liikaa. Tuntuu, että pitäisi löytää jokin toinen kulma tähän asiaan. Mutta yritän olla stressaamatta, kyllä asiat selviää. Jokin ohimenevä tapahtuma laukaisee jotain, pääsen kosketuksiin syviin tuntoihin, puran tunnetta ja ehkä olo kevenee. Tai sitten hetki menee näin. Mutta valoa on joka takausessa edessä päin… Kun vaan pääsee sinne asti.

Sisäinen tila

Screenshot_2016-02-01-21-44-46Ihana viikonloppu.

Eilen ystäväni vei minut pitkäaikaisen fanituksen kohteen, Iisan, keikalle. Hän oli vain ostanut meille liput sinne ystävänpäivälahjaksi yllättääkseen minut, koska tiesi ettei minulla olisi siihen nyt varaa. Käsittämättömän ihanaa, minulle annetaan ja annetaan rakkautta. Keikka oli aivan uskomaton, kaikki ne ihanat biisit, laulajan ihana ääni ja se tunnelma. Se oli suoraa rakkauden ilotulitusta kaikille aisteille, se todella teki hyvää ja antoi energiaa.

 Tänään minulla alkoi sitten viikonloppukurssi Sisäinen tila.

Sisäinen tila; vapaus ja helppous ovat arvokkaimpia lahjoja itsellemme ja rakkaillemme. Meditaatiota harjoittamalla emme enää anna elämän kiireiden, ongelmien ja pettymysten viedä mukanaan. Arvoikkain lahja, jonka voimme antaa rakkaillemme on oma tilamme – sisäinen ja ulkoinen tila. Harjoittamalla nykyhetkess olemista emme enää eksy todellisesta elämästä kiireen, ongelmien tai pettymysten vuoksi. Opimme ravistamaan pois itsestämme huolet ja elämään iloisesti. Tämä on taidetta, tietoisesti elämisen taidetta (the art of mindful living). Harjoitamme päästämään menemään asiat, jotka eivät tuo onnellisuutta. Kun pystymme päästämään irti, meillä on enemmän tilaa. ’’Hengittäen sisään, koen olevani avara tila. Hengittäen ulos, tunnen olevani vapaa’’. Ilo ja onnellisuus syntyy irtipäästämisestä.

puuKurssia pitää buddhalainen nunna, joka puhui kauniin rauhallisella äänellä.

Teimme tänään niin ohjattuja kuin itseohjattuja meditaatioita istualteen sekä kävelymeditaatioita. Viimeisen tunnin hän kertoi meille opetuksia ja esimerkkejä meditaatiosta.

Hän kertoi yhden esimerkin, mikä kosketti minua erityisesti ja jossa hän vertasi ihmistä puuhun:

Ihminen on kuin puu. Ihmisen mieli on puun latva ja keho puun runko ja juuret.
Kun myrsky lähestyy, ihmisen tulisi palata runkoon ja juuriin, eikä jäädä heikkoihin latvoihin pyörimään. Myrsky voi olla energiaa syövä, negatiivinen ihminen tai tilanne, joka herättää meissä ärtymystä.
Palaa siis runkoosi ja sano myrskyävälle ihmiselle ”Anteeksi, en ole parhaimmillani nyt, voidaanko palata tähän asiaan myöhemmin?” ja mielellään poistu tilanteesta rauhoittumaan.

Älä roiku latvassa, joka voi katketa, vaan palaa runkoon ja kun olet rauhallinen, voit pohtia miksi asia ärsytti sinua. Toinen ihminen ei ole yksin vastuussa myrskystä, vaan jokin siinä sai sinut ärsyyntymään. Mikä oma haavasi aiheutti reaktiosi? Kun näet sen ja kohtaat siihen liittyvän kivun, etkä toimi siitä käsin, haava voi parantua. Silloin et enää reagoi niin voimakkaasti, vaan pystyt oleilemaan rungossasi.

Meillä kaikilla ihmisillä on kaikki samat tunteet, joista päällimmäinen hallitsee meitä. Kaikilla on sama potentiaali onneen, mutta mitkä tunteet ovat aktiivisena päällimmäisenä? Jos mieli jatkuvasti vaeltaa ja päällimmäisenä tunteena on pelko, on onnen saavuttaminen vaikeaa. Meditoimalla voi saada rauhan päällimmäiseksi tunteeksi, aina palaamalla tietoiseen hengittämiseen.

Tietoinen hengittäminen, eli sisään- ja uloshengittämisen tarkkailu tietoisesti, johtaa kiitollisuuteen, mikä johtaa onnellisuuteen. Tietoinen hengittäminen on ankkuri tähän hetkeen, pois levottomasta mielestä, mikä johtaa vain stressiin ja onnettomuuteen.

Itse käytin kurssillakin omaa ankkuriani eli omaa mantraa, jota toistan hengittäessäni tietoisesti

Hengitän sisään, olen kotona.
Hengitän ulos, olen perillä.

Hengitän sisään – hengitän sisään, olen kotona – pidätän hengitystä.
Hengitän ulos – hengitän ulos, olen perillä – pidätän hengitystä ennen kuin aloitan taas uudestaan saman toiston.

smileIhanaa tämän nunnan opetuksessa oli myös hymyily.

Hän hymyili todella paljon ja sen kuuli jopa hänen äänestään. Hänen opettamassa meditaatioperinteessä hymyillään meditaatiota harjoittaessa. Hymy rentouttaa kasvojen lihakset ja aiheuttaa ilon tunnetta, joten se tuo mielen tyyneyden lisäksä iloa meditaatioon. Huomasin, että itse olen tottunut vain rentouttamaan kasvot ja hymyily olikin aika hankalaa samalla, joten se toi hyvää lisähaastetta omaan meditoimiseen.

Nunna puhui myös tunteiden jakaantumisesta positiiviseen ja negatiiviseen. Usein ihmiset ajattelevat, että jotkut tunteet ovat neutraaleja, mutta neutraalit tunteet ovat oikeastaan positiviisia. Kehoa kuulostellessa neutraali tunne, että esimerkiksi ei tunnu miltään, onkin negatiivisuuden poissaoloa. Ei tunnu miltään, mutta ainakaan sen tilalla ei ole esimerkiksi kipua ja kivun puuttuminenhan on positiivista. Ihmiset eivät osaa aina arvostaa tyhjyyttä, mutta nunna kertoi itse, että jos joku kysyy häneltä ”Tapahtuiko tänään jotain onnellista?” niin hän saattaa vastata ”Tapahtui paljon onnellista, ei tapahtunut yhtään mitään!”. Tämä ajatusmalli jotenkin hymyilytti minua.

Hän muistutti myös että harmonia on meille kaikille mahdollista.

Tarkkaile enemmän. Kuuntele enemmän. Tunne enemmän. Puhu vähemmän.
Meille ihmisille on annettu kaksi silmää, kaksi korvaa, paljon ihoa jolla tuntea, mutta vain yksi suu.
Mieti tätä viisautta. Puhu vähemmän ja puhu tietoisemmin, ole tietoisempi milloin ja miten puhut. Minun vietnamilaisessa kulttuurissa tavataan sanoa, että onnettomuus tulee suusta. Se tarkoittaa, että puheilla voi saada paljon aikaan, eikä vain hyvää. On parempi pohtia mitä haluaa sanoa ja milloin, olla tietoinen ja tarkkailla enemmän. Silloin voi saada elämäänsä hyvän harmonian.”

Screenshot_2016-01-31-15-44-36Kuulimme tänään myös opetusta tapaenergiasta.

Tapaenergia on jotain, mihin on tottunut ja mitä tekee helposti huomaamattaan. Sen voi kuitenkin huomata, tiedostaa ja toimia toisella tapaa tietoisesti.

Esimerkiksi nunna kertoi välillä huomaavansa, että tiskatessaan ajattelee vihaavansa sitä hommaa ja alkaa kiirehtimään. Heti kun hän huomaa tämän vanhan tapaenergian, hän hymyilee sille ja palaa tietoisempaan ajatteluun. Tietoisena tiskatessaan hänen ajatukset kääntyvät kiitollisuuteen, esimerkiksi kuinka onnekasta onkaan kun vesi tulee suoraan hanasta eikä sitä tarvitse hakea kaivosta ja kiitollisuus johtaa onnellisuuden tunteeseen.

Tapaenergia liittyy myös tavasta puhua itselleen. Kun emme ole tietoisia, vaan ajatuksemme vaeltelee ja elämme pelosta käsin, saattaa tapaenergiasta käsin sisäinen puheemmekin muuttua negatiiviseksi. Saatamme istua bussissa, joka on myöhässä ja tapaenergia saa meidät puhumaan itsellemme pään sisällä ”olet aina myöhässä, miten voit epäonnistua näin, nyt muut joutuvat odottamaan takiasi ja kaikki on pilalla”. Jos huomaamme tapaenergian nousevan voimme keskittyä tietoiseen hengittämiseen ja samalla sanoa itsellemme ”joskus näin käy, en kuitenkaan voi muuttaa tilannetta, vaan voin vaan odottaa ja toivoa ettei tästä koidu isoa harmia, rauhoitun ja kaikki on ihan hyvin”. Positiivinen puhe luo positiivista energiaa, milloin vedät puoleesi positiivisa asioita. Tietoinen hengitys voi toimia ankkurina tähän hetkeen, jotta et ajaudu tapaenergian vuoksi muualle, vaan voit luoda positiivista puhetta, olla kiitollisempi ja onnellisempi.

Jokainen tälläinen hetki, kun valitset ankkuroitua tietoisella hengityksellä tähän hetkeen, lisää kiitollisuutta ja onnellisuutta. Jokainen pienikin hetki on kuin mini-meditaatio, josta voi olla kiitollinen. Aina ei tarvitse pitää vaikka puolen tunnin meditaatiohetkeä, kun pyrkii käyttämään pienetkin mahdollisuudet tietoiseen hengitykseen.

Screenshot_2016-01-26-22-32-44_resizedNämä asiat – ankkurointi tietoisella hetkellä tähän hetkeen – luovat rauhaa ja tilaa sisällemme, kun pelko poistuu sisältämme.

Tila sisällämme on tila rakkaudelle.

Tila sisällämme on todellinen kotimme, missä rakkaus asuu.

Tila sisällämme on koti todelliselle olemuksellemme, rakkaudelle ja valolle.

”Hengitän sisään, olen kotona.
Hengitän ulos, olen perillä.”

Voimme näin harjoittaa rakkautta niin kauan kunnes muistamme olevamme rakkautta.

Screenshot_2016-01-22-13-44-02_resizedOlen niin kiitollinen tästä kurssista ja mahdollisuudesta harjoittaa rakkauttani ihanan opettajan johdolla.

Saa nähdä mitä huomenna opimme lisää!

Ystävänpäivää

Screenshot_2016-02-03-22-57-18Ihana fiilis.

Viime päivät ovat olleet tosi rankkoja. Kaikki painaa päälle ja kroppa alkoi reagoimaan siihen, nostattamalla flunssaa. Tatuoinnin paranemisprosessin takia en ole päässyt myöskään salille eli olo on ollut aika tukala. Yksi ystävä sanoikin minulle, että ”tilanteesi kuulostaa siltä, että olet todella loman tarpeessa”.

No, lomaan ei ole rahaa eikä oikein aikaakaan. Onneksi on ystäviä, jotka mahdollistaa pieniä irtiottoja. Aivan yllättäen, monet ystäväni ovat aivan extempore tehneet ihania asioita minulle, vasta viikon päästä olevan ystävänpäivän nimissä! Yksi vei kahville, toinen elokuvaan ja syömään… Kolmas laittoi viestiä, että jos keksin mitään mitä haluan Virosta, hän tuo sen päiväreissultaan. Neljäs tuli tänään luokseni aamiaisbrunssille ja toi kassin ruokaa, vaikka sanoin hoitavani tarjoilut tänään. Hän kuitenkin toi kaikkia herkkuja – pähkinöitä, avokadoja, banaaneja, ruisleipää. luonnonjugurttia, tuoremehua ja leikkeleitä – sekä sydämen muotoisen rasian suklaata.

Kaikki ovat myös toimineet kuuntelijoina ja antaneet neuvoja, tsempanneet. Olen saanut haleja ja kauniita sanoja, rakkautta.

Screenshot_2016-02-02-13-21-14

Vaikka en saanutkaan lomaa, niin olen saanut juuri sitä mitä tarvitsin – hetkiä, jolloin olen saanut jotain kevyempää ajateltavaa ja olla muiden huolehdittavana. Rakkautta.

Mitä enemmän keskittyy näkemään rakkauden ympärillään, sitä enemmän sitä saa. Ja mitä enemmän keskittyy tuntemaan rakkauden, sitä paremmin voi. Nämä muutama päivää ovat todella auttaneet, saaneet oloni niin paljon paremmaksi. Vaikka vielä ei olekaan ystävänpäivä, nautin siitä jo täysin rinnoin.

(Ja huomenna uskallan ehkä jo mennä salille, jippii! Se on sitä rakkauden osoittamista omaa kehoaan kohtaan.)

Flunssa, liikaa treeniä vai fibro?

emptyOlotila on tällä hetkellä tyhjä ja väsynyt.

Ja tälläisen olotilan iskiessä, tavallisin ajatus mikä päässä pyörii, on ”Johtuuko tämä flunssasta, liiasta tekemisestä vai fibrosta?”.

On niin ärsyttävää sairastaa sairautta, fibromyalgiaa, minkä perusolotila vastaa flunssaoireita ja liikaa treenaamista. Fibron normaalitilassa olet väsynyt, olo on vetämätön, lihaksia särkee, paikkoja kolottaa ja päässä on ”fibrofog” eli ”fibrosumu” eli ajatus ei kulje kovin nopeasti.

Nyt kun olo on pidemmän aikaa ollut suhteellisen hyvä, kiitos energiahoidon, meditaation ja liikunnan, tälläinen olo häiritsee vielä enemmän. En tiedä, olenko treenannut liikaa tai onko flunssa iskenyt, vai oireileeko fibro normaalia enemmän.

Mikä siinä eniten ärsyttää on se, että ei tiedä miten toimia. Jos on flunssa tuloillaan, olisi parasta jäädä vain kotiin lepäämään ja perua kaikki menot. Jos olo johtuu liiasta treenauksesta, peruisin huomisen bodybalancen ja huolehtisin palautumisesta paremmin, eli enemmän venyttelyä, Valmarinia ja lepopäiviä. Jos kyse on taas pelkästä fibrosta, en jäisi makaamaan sänkyyn tai peruisi huomista liikuntaa, vaan toimisin normaalisti ja tsemppaisin. Lepäisin sitten illalla paremmin ja ottaisin kipulääkettä lisää.

Mitäs nyt sitten?

kysymys

Pyhät

Pyhät menivät ihanan helposti ja onnellisesti. En murehtinut perhekriisejä tai stressannut, vaan olin vain.

Ja mikä tuotti isoimman yllätyksen, tapahtui joulupäivän iltana. Yhtäkkiä minulle tuli sellainen olo, että ”Nyt olen levännyt tarpeeksi, mitäs seuraavaksi?” – ja voin kertoa tämän olevan aivan uutta! Yleensähän fibro laittaa minut nukkumaan päivät pitkät peräjälkeen ja saan pinnistellä pystyäkseni toimimaan. Viimeinen puolivuotinen on selkeästi alkanut vaikuttaa positiivisesti, otan tämän merkkinä, askeleena kohti parempaa, terveempää elämää.

Energiahoidot, meditaatio, liikunta ja energiavaihdunnan parantamiseen huomion kiinnittäminen tekee taikojaan… Wau. Sen sijaan, että olisin stressannut ja miettinyt meneillään olevaa kriisiä, minulle on kehittynyt kyky olla paremmin tässä hetkessä ja sietää stressiä. Ja kun en stressaa ja jännitä kehoani, en lisää ylimääräistä kuormitusta ja kipua itseeni. Kehoni on myös voimistunut ja pärjää ehkä vähemmällä levolla.

Siis ihan mahtavaa! Tulee niin energinen ja positiivinen olo, että ihan itkettää ilosta. Tuntuu, että hei, mähän pystyn moneen ja kehoni pystyy moneen – ja vitsi mitä kaikkea hienoa vielä onkaan edessä!

Pienin askelin ja tiedostaen, että kehitys tapahtuu yleensä ”2 askelta eteen, 1 taaksepäin”-tahdissa, mutta silti jokaisesta askeleesta iloiten kohti uutta vuotta!

Masentaa

11888009_1014927085218773_1779224509394691387_nTämä kohta loppuva viikko on ollut todella raskas.

Fibro-oireet olivat olleet melkein puoli vuotta tosi hyvin hallinnassa, mutta maanantaina ne tuntuivat palanneen kuin salamaniskusta. Energiahoidot, meditointi, tietoinen hengittäminen kohti kipua ja säännöllinen rytmi ovat oman veikkaukseni mukaan oireiden hallinnassa pysymisen takana, mutta en ole aivan varma. Jos olen oikeassa, voisin veikata että perhesuhteista ja kouluun palaamisesta aiheutunut stressi on vaikuttanut minuun niin, että joku notkahdus tähän tuli. Tuntuu kuin olisin jäänyt painavan talon alle, tullut jyrätyksi. Vaikka tiedän, että fibro tuskin koskaan häviää, näin helppoa ja vähä-oireista kautta on vaikea edes muistaa, joten tämä uusi notkahdus voimakkaiden oireiden pariin tuntuu erityisen pahalta ja vaikealta.

Olen nukkunut huonosti, nähnyt painajaisia ja heräillyt jatkuvasti kesken yötä. Kipu on häirinnyt jatkuvasti ja tehnyt olon hankalaksi, missä ikinä olenkin yrittänyt olla. Väsymys on uuvuttanut ihan täysin, niin että olen vain skipannut koulupäiviä ja jäänyt kotiin lepäämään. En ole myöskään saanut koulutehtäviä tehtyä kotona ollessa, vaan kaikki energia on mennyt siihen, että edes jotenkin suoriudun päivittäisistä rutiineista.

Kaiken tämän lisäksi rahatilanteeni on todella huono. Syksyllä minulle kerääntyi niin paljon laskuja, että jouduin käyttämään joulukuun opintolainaa niiden maksamiseen. Se taas johti siihen, että kun viime kuun loppuviikot selviydyin ystävien avulla tilillä ollen 20 senttiä, tässä kuussa minulle jäi laskujen jälkeen elämiseen 50 euroa. Onneksi sosiaalitoimi jousti sen verran, että vaikka en saanut rahaa tässä kuussa, he antoivat maksusitoumuksen lääkkeisiin ja lääkärimaksuihin, mikä on todella tärkeää. Tässä kuussa olisi vielä ennen joulua tiedossa kuitenkin ainakin yksi päivä sairaalassa ja mahdollisesti siihen liittyviä lääkekokeiluja.

bed

Eli nyt sitten masentaa. Fibro-oireet ovat palanneet voimallisina, rahat ihan lopussa ja täksi kuuksi oli suunniteltu vaikka mitä piristävää tekemistä ystävien kanssa. Joudun siis skippaamaan pikkujoulut ja illanistujaiset ja muut isot juhlat, ja viettämään aikaa perheen luona, mikä tuo lisää stressiä, mutta jossa en kuluta yhtään. Perheeltäni en halua enkä voi pyytää rahaa, toivon, että he omatoimisesti haluaisivat antaa sitä vastineeksi pikkuveljen vahtimisesta, mutta pyytää en aio. Tosi monella ystävällä on vuoden tiukin kuukausi edessä, joten en haluaisi heiltäkään lainata. He antavat jo nyt niin paljon, tuovat ruokaa, kutsuvat syömään, piristävät ja ennen kaikkea ovat tukenani, ovat olemassa.

Nyt täytyy sinnitellä ja miettiä erilaisia vaihtoehtoja. Ehkä isoimmaksi ongelmaksi tulee sinnitellä tämän lamaannuttavan masennuksen kanssa, ettei anna ylivoimaa fibrolle ja raha-ongelmille. Onneksi kotona on ihana koira, joka on läsnä ja piristää päivittäin. Onneksi on rakkaita ystäviä, jotka saavat nauramaan ja piristävät viesteillä ja pitkillä puheluilla. Paljon on hyvää, mikä kantaa läpi vaikeiden hetkien.

Ja jokin syvempi merkitys tässä taas on, kun jaksaa vain jossain vaiheessa kohdata ja pohtia näitä asioita.

Uupumusta

11822581_10152934381261512_2437559062801086043_nOlen ollut ihan uupunut.

Enää neljä päivää työharjoittelua jäljellä, onneksi. Kaipaan jo nyt asukkaita, mutta työyhteisön ilmapiiri on ollut niin kireä, että kaipaan jo muualle. Päivisin harkkapaikassa on paljon hälinää, kun ilmapiiri tarttuu työntekijöistä asukkaisiin ja kaikki ovat kireinä. Minä taas erityisherkkän piirteitä omaavana aistin kaikkien fiiliksiä ja vaikka yritän pitää ”tuntosarvet” alhaalla, rasitun ilmapiiristä ja kaikki energiani kuluu päivällä.

Kotiin päästyäni olen vain huolehtinut koirasta ja levännyt.

Huomaan, että vaikka kirjojen lukeminen tai meditointi ei auta nyt, sillä ne pistävät aina isoja ajatusprosesseja liikkeelle. Isot ajatusprosessit taas vievät energiaa ja väsyttävät lisää, joten tarvitsen nollausta. Nollauksesta tulee mieleen ensimmäiseksi teiniaikojen alkoholinkäyttö, mutta sanan merkitys on muuttunut viime aikoina. Nollauksena toimii nimittäin nykyään parhaiten ”valmiiksi mietityt” draamat, esimerkiksi Kutsukaa kätilö- tai Downton Abbey-sarjat. Esteettisyys, hyvä draamankaari, ei kuitenkaan mitään liian mullistavaa. Vain kaunis tv-sarja, ei mitään sen kummempaa.  Silloin myös aivoni lepäävät.

Olen siis keittänyt kupin teetä tai muuta kuumaa juomaa, laittanut kynttilän palamaan ja linnoittautunut nojatuoliini ”nollaamaan”. Nukkumaan olen mennyt joskus jopa puoli kahdeksan.

Yllätyksekseni olen nauttinut näistä illoista ja päivistä todella paljon. Oma koti tuntuu turvapaikalta, jossa on hyvä vain olla ja kerätä voimia seuraavaan päivään. Ei tarvitse yrittää mitään tai tehdä mitään, ei suorittaa. Voi vaan olla ja nollata.

Pikkuveikka

pikkuveliOlen niin onnellinen.

Olen aiemminkin puhunut pikkusisaruksestani täällä, mutta nyt kerron enemmän. Minulla on mitä ihanin pikkuveli, 1 ½ vuotta vanha ja persoonaltaan aivan hurmaava.

Vihdoin ja viimein hän on sen verran vanha, että voin ottaa häntä hoitoon luokseni pidemmiksi aikaa.

Nautin niin paljon yhteisestä ajastamme! Minun kanssa hän on rauhallinen, ottaa sateenkaariperheistä kertovan Minun perheeni-kirjan ja tulee syliin, että lukisin sitä hänelle. Hän leikittää koiraani ja tulee pyydettäessä pöydän päätyyn istumaan, juomaan itse maitoa lasista. Ei huuda tai riehu, vaan on.

On niin ihanaa, kun saa nauttia näin ihanan lapsen seurasta, samalla kun oma kyky saada biologisia jälkeläisiä on todella epävakaa. Maailma ottaa, mutta myös antaa.

I love me

PhotoGrid_1445195292058_resizedPuputyttöjä, Minna Parikan kenkiä, ilmaisnäytteitä, terveystuotteita, laukkuja, luentoja, vaihtoehtohoitoja…

Arvatenkin puhutaan siis I love me-messuista!

Ystäväni soitti minulle perjantaina, että hänellä olisi minulle vapaalippu, lähtisinkö hänen ja hänen toisen ystävänsä kanssa sunnuntaina messuille. Olin todella iloinen, sillä olin toivonut pääseväni messuille, mutta varaa minulla ei olisi ollut lippuihin. Nyt sain yllättäen ihanaa seuraa ja ilmaisen sisäänpääsyn.

Messuilla on kiva kävellä ja tutustua eri kojuilla myytäviin tuotteisiin, vaikka en olekaan mikään muotifani. Kävimme katsomassa muotishown, mistä kaverini oli ihan innoissaan. Itse tykkäsin katsella Minna Parikan kenkiä, kuunnella hyvää musaa ja katsella yleisön reagointia, mutta langanlaihat mallit ja muu muoti ei sytyttänyt minua. Osa malleista oli järkyttävän laihoja, osa taas kuitenkin tasapainoisen näköisiä. Katselin malleja ja totesin, että minua nämä ”puput” eivät vaan hetkauta. Arvostan naisessa persoonallisuutta ja terveitä muotoja, eikä tälläiset tusinamallit herätä minussa oikein mitään. Olivat siis hyviä ”vaateripustimia”, kun tälläinen antimuotifani ja naisfani kiinnitti paljon mielummin huomionsa vaatteisiin kuin itse naisiin, hehe.

aura3

Shown jälkeen siirryimmekin hyvinvointi-puolelle toiveestani ja siellä intoni pääsi esille, kun päästiin vähän pois tältä pinnallisuus-alueelta. Mindfullness-harjoitukset, asentovirheiden tutkimiset, suolaionit, kirjakojut, akupunktio, kristallit… Ihanaa tutkailla ja katsella, tämä osasto on sitä minun kiinnostuksen kohdetta!

Hyvinvointi-osastolla kävellessä törmäsin aurakuvaukseen ja -luentaan. Sama kuvaus ja luenta on ollut joka messuilla, missä olen käynyt ja aina olen sitä kiinnostuneena katsellut. En tiedä uskonko siihen tai onko se huijausta, mutta minua se kiinnostaa. Ajattelin mennä siihen, mutta huomasin hinnan olevan 20€, kun minulla oli rahaa messuilla mukana enää 16€. Huomasin kuitenkin samalla yhdistyksellä olevan arpajaiset ja päätin ostaa 2€:n arvan, samalla toivoen kaikella mielenvoimallani aurakuvausta ja -luentaa. En tiennyt olisiko se edes palkintona, koska palkinnoissa näkyi vain kristalleja ja muita luontaistuotteita, mutta en välittänyt. Käytin kaiken mielenvoimani ja toivomisen, nostin arvan ja kerroin nostaneeni numeron 26. Ihmeissään oleva nainen pyysi minua vielä näyttämään arpaani ja totesi sitten itsekin yllätyneenä voittaneen päävoiton! Ja mikäs muukaan se oli kuin aurakuvaus ja -luenta.

Olin niin onnellinen.

Pinnallisesta pinnan alle. Mikä on aura? Aura on ihmistä ympäröivä elektromagneettinen voimakenttä. Se toimii fyysisen, psyykkisen ja henkisten toimintojen mallina, se on yksilöllinen kuin sormenjälki. Aura värähtelee eri taajuuksilla, jotka vastaavat eri värejä. Kuvauksessa herkkä elektroninen mittauslaite mittaa aura-värähtelyä ja tietokoneohjelma työstää tuloksen, muuntaa värähtelyt niitä vastaaviksi väreiksi ja näin saat kuvan aurastasi. Paikalla oli myös asiaan perehtyneitä lukijoita, jotka selvensivät mitä kuva kertoo elämästäsi.

Huomattavaa näissä aura-asioissa on, että jos uskoo ajatusten, kehon toiminnan ja toimintojen olevan energiaa, joka värähtelee ja näkyy aurana, että ymmärtää myös auran muuttuvan. Energian kuuluu liikkua ja jos tukoksia tulee, toivottavaa on käsitellä miksi esimerkiksi ei halua tuntea joitain tunteita tai mitä tunnelukkoja itsellä on. Jos tutustuu ja työskentelee itsensä kanssa, on tukoksia mahdollista avata ja tällöin energia vapautuu. Elämä muokkaa meitä ja auran ollessa malli meistä muutoksineen, sekin muuttuu. Eli jos tälläiseen aurakuvaukseen ja -luentaan menee, vaikka sieltä paljastuisi mitä, ei saa antaa sen lannistaa. Se on vain mahdollisuus huomata, että joitain asioita, tunteita ja traumoja tulee työstää.

vibeKuva napattiin ja sain luennan.

En vieläkään osaa sanoa tai halua sanoa, onko tässä aura-touhussa todenperää. Mutta ainakin itselleni kuvasta ja luennasta tuli todella koskettava, ihana muisto.

Kuvassani ympärilläni oli kolmea väriä. Oikealla puolellani oli paljon oranssia, mikä kertoo, että minun on helppo auttaa ja huolehtia muista, se on luontevaa minulle. Vasemmalla puolellani taas oli paljon vaaleanpunaista, mikä kertoo, että minun on helppo antaa rakkautta, mutta sen puute oikealla puolella kertoo vaikeudesta vastaanottaa rakkautta. Päälläni oli sekä vaaleanpunaista ja oranssia, mikä kertoo, että minulla on elämässäni paranemisprosessi menossa: minun elämässä on jo rakkautta ja huolehtimista, kasvavissa määrissä. Muutama tummentuma kertoi väsymyksestä ja kivusta, viitaten sairauteeni elämässä. Kuvassa näkyi myös energiatukoksia, joita työstän terapiassa.

Kaikki tähän asti kuulosti paikkaansa pitävältä ja kosketti minua.

Eniten minua kuitenkin kosketti valkoinen väri pääni yläpuolella. Se kertoo ajatus- ja henkimaailmasta. Valkoinen oikein loisti siinä, kertoen puhtauden, läsnäolon ja voiman olemassaolosta. Luennassa minulle kerrottiin, että se kertoo parantumisen prosessista, positiivisesta elämänasenteesta ja keveydestä.

Kuvassa oli todella kaunis värimaailma, näiden kolmen värin loistaessa ympärilläni. Luennasta taas sain ihanan kokemuksen, miltä energiani näyttää ja mitä se viestii sisältäni ulospäin.

Minulla on kaunis energia, hih.

Huolehtimalla ja rakastamalla itseäni voin vaikuttaa energiaani yhä enemmän ja enemmän. Koko ajan yritän opetella tätä pehmeämpää elämää itseäni kohtaan ja se näkyy jo nyt aurassani. Muutama vuosi taaksepäin se olisi voinut näyttää erilaiselta, kun olin vielä kova ja vaativa itseäni kohtaan. Olisi ihana ottaa vaikka vuoden tai pidemmänkin ajan päästä uusi kuva. Voihan olla, että se loistaa yhä kirkkaampana ja kauniimpana silloin.

aura2

Kipeänä

pupuOlen ollut kipeänä viime viikon perjantaista, eli melkein viikon.

Kävin perjantaina päivällä hammaslääkärillä ja hän pyysi koko ajan, että hengitä nyt sillä suulla, ettet hyörystytä instrumenttejamme, mutta nenä oli niin tukossa etten pystynyt. Kun menin kotiin, tuntui kuin joku pimeä voima olisi ottanut minut haltuunsa, kaikki voimat vain katosivat. Niinpä en ole voinut tehdä muuta kuin levätä ja pitää itseäni lämpimänä. Annoin koirankin hoitoon vanhemmilleni, että saan levättyä, kun en enää jaksanut viedä sitä kunnolla ulos ja sellainen energiapakkaus ei kestä vain pieniä kävelyjä.

Hassu huomio oli, kun tiistai-iltana mietin menenkö seuraavana päivänä työharjoitteluun vai lepäänkö vielä yhden päivän. Minuun iski kamala ahdistus, että pakko mennä, kun ei enään ole niin akuutti kipeys, ettenkö pärjäisi. Jouduin käymään todella pitkän mietinnän, ansaitsenko jäädä vielä yhdeksi päiväksi kotiin lepäämään. Ja kun vihdoin uskalsin sanoa suorittavalle puolelleni, että jään kotiin, huomasin ettei se ollut turhaa. Olin vielä ihan poikki.

puputIhaninta tässä ikävässä kipeydessä oli huomata, miten ihania ystäviä minulla on.

Sain useammalta ystävältä viestiä, että he voivat ottaa koiraa hoitoon, käydä kaupassa, tarjota autokyytiä tai tulla avuksi, tai ihan vaan seuraksi. Yllätyin miten paljon olisin yhtäkkiä saanut erilaista apua ja tukea ystäviltä! Vaikka en tarvinnut heiltä nyt tälläistä tukea, olin todella onnellinen, että minulla olisi ollut niin paljon mahdollisuuksia tulla huolehdituksi ja että ystävät todella pyyteettömästi tarjosivat apuaan. Tuli todella ihana, liikuttunut fiilis.

Tämä on taas yksi esimerkki siitä, kuinka voi olla yksinasuva sinkku ja kokea olevansa rakastettu ja kaikkea muuta kuin yksinäinen.

Kehomieli

ihanaKun olen ollut koulun sijaan työharjoittelussa, ei ole tarvinnut stressata koulukirjojen lukemisesta, vaan olen voinut keskittyä lukemaan itseapuoppaita, joita rakastan. Kaikki henkinen kehittyminen kiinnostaa, mutta nyt olen valinnut kipuun liittyviä täsmäopuksia.

Löysin nettikirpputorilta Deb Shapiron kirjoittaman kirjan ”Kehosi paljastaa mielesi – Mitä oireesi ja sairautesi kertovat sinusta”. Olen aiemmin haaveillut tästä opuksesta, mutta nyt se löytyi naapurissa asuvalta naiselta kahdella eurolla. Pääsin siis vihdoin tutustumaan aiheeseen.

Kirja lähtee liikkeelle siitä, ettei kiistä lääketiedettä tai sen mahdollisuuksia parantaa, vaan tarjoaa syvempää mahdollisuutta tutkia omaa kehoaan. Eli tätä kirjaa ei tarvitse lukea sillä mentaliteetilla, että nyt kun minulla on tämä ja tämä sairaus, niin en tarvitse siihen hoitoa vaan luen täältä mitä pitää tehdä. Päin vastoin, kirja kehottaa hyödyntämään kaikkia eri hoitomuotoja, esimerkiksi länsimaalaista lääketiedettä ja syömään tarvittavaa lääkettä, mutta myös pohtimaan sairautta kehomielen kautta ja edesauttamaan paranemista.

healingKirjan näkökulma paranemiseen on erilainen, mitä normaalisti ajatellaan sen olevan. Paraneminen ei ole jonkin sairauden tai oireen häviäminen, vaan prosessi. Kirjan näkökulman mukaan jokaisella meillä on kehomieli, eli ajatuksemme vaikuttaa kehoomme:

”Keho ja mieli eivät ole kaksi vaan yksi – yksi ainoa kehomieli – ja mieli ilmentää itseään jokaisen kehon osan kautta. Kun jokin menee vikaan, se johtuu yhdistelmästä fyysisiä ja psykoemotionaalisia syitä.”

Tunteet ja ajatukset ovat solutason signaaleja, jotka muuttuvat neuropeptideiksi eli informaatiolähettiläisiksi. Tunteet ja ajatukset liikkuvat kehossa energiana, joka voi joko tulla tunnistetuksi ja tunnetuksi, tai sitten se energia jää kiertämään kehoosi, uppoutuen siihen. Tämä mentaalinen, emotionaalinen paine ei kuitenkaan voi jäädä ikuisiksi ajoiksi uppoutuneeksi kehoon vaan se etsii heikoimman kohtasi ja tulee ulos sitä kautta – aiheuttaen oireita ja sairauksia. Voimme hoitaa näitä oireita ja sairauksia lääketieteellä, mutta jos emme halua ymmärtää ja nähdä mitä sen takana on, emme parannu.

”Parantuminen ei takaa pitkää ja tervettä elämää tai edes oireista vapautumista. Se ei takaa mitään, mitä tavallisesti pidämme parantumisena. Sen sijaan se tuo tarkoituksemme, ajatuksemme ja tunteemme yhteen kehossa niin, että esiin nousee eheä ymmärrys torjunnan syvimmistä tasoista. Tällä tavoin voit vapautua rajoituksista ja vastustuksesta, jotka pitävät sinua tuskan kourissa.”

Kuulostaako hankalalta ymmärtää? Annan esimerkin omasta elämästäni. Olen kasvanut epävakaissa olosuhteissa ja pelännyt erilaisia asioita jo pienenä. En kuitenkaan ole voinut näyttää pelkoani, vaan kehittänyt selviytymismekanismin. Olen rauhoitellut epävakaita aikuisia ja varastoinut pelon sisääni. En voinut tunnustaa itselleni pelkoa, vaan jouduin keskittymään selviytymiseen. Kehoni ei kuitenkaan voinut ikuisesti kestää tätä emotionaalista painetta, pelon tuottamaa energiaa varastoituneena kehooni, vaan etsi keinoa päästä ulos. Kivut alkoivat, vatsa ärtyi, polvi petti… Oireet tulivat ja ravasin vuosia eri lääkäreillä, mutta mitään fyysistä suoraa syytä ei kaikille oireille löytynyt. Lääketiede yritti hoitaa oireitani pois, mutta en alkanut parantua. Vasta kun pääsin terapiaan puhumaan lapsuuden ongelmista ja sairaudestani, alkoi paranemisen prosessi. Aloin ymmärtää, että tunteet ovat energiaa, joka pitää vapauttaa tai se varastoituu ja aiheuttaa oireita. Aloin harjoittelemaan tunteiden tunnistamista, nimeämistä ja tuntemista. Kiinnostuin aiheesta ja esimerkiksi juuri tälläisten kirjojen kautta hakemaan tietoa.

menovinkit-vk38Tältä kehomielen kannalta oireet ja sairaus ovat aina myös mahdollisuus oppia itsestään lisää, löytää merkitys niille. Kyse on taas samalla pelon ja rakkauden välillä valitsemisesta.  Jos et löydä rohkeutta rakastaa itseäsi ja kohdata oireitasi, sairauttasi, pysyt pelon ja oireidesi, sairautesi hallinnassa. Jännität kehoasi, mikä lisää kipua, rasittaa kehoa ja rajoittaa liikkumiskykyäsi. Jos taas pystyt löytämään rakkauden itseäsi kohtaan, voit löytää paranemisen prosessin

Parantuminen voi tapahtua, kun annat itsellesi anteeksi, hyväksyt oman käyttäytymisesi ja vapaudut syyllisyydentunnostasi. Tai se voi tapahtua hyväksymällä ja antamalla anteeksi toiselle ihmiselle ja päästämällä irti syyttämisestä. Tälläisen anteeksiannon voima on valtava”

Anteeksiannon kautta voi kohdata alueita itsessään, jotka pitävät kiinni vanhoista traumoista ja vapauttaa tuskan.

”Anteeksianto tarkoittaa sen sanomista, että välitän itsestäni riittävästi, etten halua itseeni enää koskevan enkä halua enää kuljettaa tätä tuskaa mukanani.

Eli itseään kohtaan lempeämmän, rakkaudellisen asenteen löytäminen on avain parantumiseen.

fibroMitä kaikki tämä kehomielestä puhuminen tarkoittaa sitten kivun ja fibromyalgian kohdalla, mitä kehomme yrittää viestittää meille niistä?

Kipu on signaali epätasapainosta eli esimerkiksi liiasta tekemisestä, tunteiden tukahduttamisesta tai vaikka kaltoinkohtelusta itseään kohtaan. Se pakottaa huomioimaan. Fibromylagiaan taas kuuluu alentunut kivun sietokyky, joka taas voi johtua siitä että havaintokyky on vääristynyt kaikesta tukahdetusta psyko-emotionaalisesta jännityksestä. Tämä voi kertoa siitä, että kyky sietää itsessään tai maailmassa tapahtuvia asioita on lähes olematon. Fibro voi kertoa tarkoituksen tai suunnan, sisimmän olemuksen kadottamisesta.

”Yleisiä ominaispiirteitä on ajatus, että et ole tarpeeksi hyvä ja että sinun on jatkettava ponnistelua ollaksesi parempi tai saavuttaaksesi enemmän; tai että luovuttaminen ja sisäinen uupumus tukahduttavat kaiken elämän merkittävyyden; taipumus olla imago- ja itsetietoinen; voimakas halu pitää langat käsissä, jolloin on hyvin vaikea pyytää apua; samoin kuin vastustus omien velvollisuuksien kohtaamista kohtaan. Toisaalta kyseessä on sekä ponnistelua menestymiseksi että epäonnistumisen pelkoa, toisaalta yrittämisen tai itsekunnioituksen puutetta.”

Ainakin itse tunnistan paljon tuosta itseäni. Kun lapsena pelkäsin, minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin pärjätä, pitää langat itselläni, enkä olisi edes saanut apua, vaikka olisin pyytänyt. Näistä selviytymismekanismeista tuli tapani olla maailmassa, myös näin aikuisena, kun pelolle ei olisi syytä. Sairastuttuani olin hukassa, ilman suuntaa. Menin eteenpäin jonkin ulkoisen perusteella, enkä kuunnellut itseäni ja mitä oikeasti halusin. Nyt yritän opetella kuuntelemaan itseäni ja toimimaan toisin, hellittämään, rakastamaan itseäni. Anteeksiantamaan itselleni. Olen myös kuunnellut itseäni, vaihtanut alaa ja opiskelen sosiaalialaa, alaa jota oikeasti haluan opiskella ja missä oikeasti haluan työskennellä.

parantuaMitä sitten konkreettisesti tehdä, kun alkaa ymmärtämään mitä psyko-emotionaalista tuskaa on pidättänyt ja mikä on purkautunut oireiden ja sairauden mukaisesti?

Olen lukenut myös ”Mielekkäästi irti kivusta ja sairaudesta – tietoisen läsnäolon menetelmä kärsimyksestä vapautumiseen”-kirjaa. Siinä puhutaan aivan samoista asioista, kuinka olemme kehomieli, emmekä keho ja mieli, mutta keskitytään asiaan juuri kivun näkökulmasta, eikä yhtä yleisellä tasolla kuin toisessa kirjassa.

Kirjassa puhutaan kahdesta nuolesta. Ensimmäinen nuoli on kipu ja toinen nuoli on negatiivinen suhtautumisemme siihen. Esimerkiksi ensimmäinen nuoli voi minulla olla paha alaselkäkipu ja toinen nuoleni voi olla suhtautumiseni siihen: voin alkaa pohtia että ”apua nyt taas särkee, tämä ei koskaan lopu, en pärjää, tämä vain pahenee, elämäni vaikeutuu…”. Eli sen sijaan, että vain ensimmäinen nuoli, kipu itsessään, satuttaisi minua, aiheutan lisää tuskaa omilla ajatuksillani. Keskeistä onkin oppia pysäyttämään toinen nuoli ja löytämään vaihtoehtoinen suhtautuminen.

Yleensä kun kipu iskee, alat hengittämään pinnallisesti, jännittämään lihaksia ja näin aiheutat lisäkipua, kun kudokset eivät saa happea, muut lihakset jumiutuvat ja kehosi on jäykkä. Jäykkyys taas tekee liikkumisen vaikeammaksi. Kirja esitteleekin erilaisia vaihtoehtoja toimia ensimmäisen nuolen iskettyä.

1) Tietoinen läsnäolo: Ei menekkään toisen nuolen ajatuksiin, vaan pysäyttää nämä ajatukset. Keskittyy huomioimaan kipua ja kehoa neutraalisti ”Ahaa, tähän kohtaan nyt sattuu. Miten kuvailisin kipua, missä kohtaa se on ja miten se muuttuu?”. Eli arvostelun sijaan alkaakin tutkimaan kipua. Silloin sen voi huomata olevan jatkuvassa muutoksessa ja huomaa, että ilman toista nuolta kärsimys ei olekaan niin paha. Oman tarkkailun voi suunnata kivun sijaan myös ympäristöön, huomioida neutraalisti ilman tunteita eri asioita. Huomion suuntaaminen muualle auttaa toista nuolta pysymään poissa.

2) Hengittäminen:  Keskittymällä hengitykseen, oman keskittymisen saa pois kivusta. Hengittämällä palleahengitystä, lihakset saavat happea ja mahdollisuuden rentoutua ja jännityksen vapautua. Se auttaa kivun lieventymisessä.

3) Tietoinen liikkuminen: Se että ei anna kehon liikkuvuuden huonontua lisää jännittämällä ja pysymällä jännittyneenä, auttaa myöhemmin kivun hallinnassa ja ettei se pahennu. Tärkeintä on tehdä liikkeitä ajatuksella, eikä suorittamalla. Kirjassa oli erilaisia liikkeitä, mitä voi tehdä, mutta itse olen keskittynyt säännöllisten venytysten (jotka olivat myös täällä kuvina aiemmin) tekemiseen. Kun venyttelen, kehoni pysyy liikkuvampana ja olen voinut vähitellen lisätä myös kävelyä ja muuta liikuntaa. En saanut kuntoutuksesta kovin hyviä vinkkejä liikuntaan, mutta olen itse keksinyt vesiliikunnan eri muodot ja esimerkiksi tanssinut yksin kotona hikeen asti. Tärkeintä siis on kuunnella itseään ja pysyä liikkeessä – ei se miten paljon ja hyvin voit tehdä jotain tiettyä asiaa.

4) Pysähtyminen: Toisin sanoen kirjassa, meditaatio. Se, että pysähtyy ja hiljentyy. Hiljentymisen kautta oppii hyväksymään ja rakastamaan itseään, eikä ole niin tunteiden vallassa. Keskittymiskyky paranee ja maailmaa havainnoi neutraalimmin, eikä vain tunteidensa kautta.

eeeeeeNämä asiat ovat todella auttaneet minua viimeisen kuukauden aikana.

Olen harjoittanut tietoista läsnäoloa, tarkkaillut kipua ilman arvostelua. Se on auttanut sietämään kipua paremmin. Olen myös pystynyt työskentelemään paremmin tunteiden kanssa, mitä kivun takana on.

Olen tehnyt palleahengitystä päivittäin ja aina kivun iskiessä pahemmin. Olen kestänyt paremmin kipua ja selvinnyt kipukohtauksista työharjoittelussa ilman täyttä lamaantumista.

Olen venytellyt ja venyn paljon paremmin. Venymisen avulla myös kehoni osat liikkuvat paremmin ja tekevät liikkumisesta hieman helpompaa, mikä auttaa liikunnan lisäämisessä. Koen oloni paremmaksi, kun voin liikkua vapaammin ja vähän kivuttomammin.

Olen tietoisesti hiljentynyt ja meditoinut säännöllisesti. Olen käynyt hiljaisessa rukouksessa kerran viikossa. Olen löytänyt myötätuntoa ja rakkautta, tasapainoa arkeeni.

Näillä asioilla pysyn paremmin tasapainossa itseni kanssa ja paranemisprosessi on päässyt alkuun. Hitaasti, mutta varmasti näitä ohjeita seuraamalla etenen… Ja seuraavien itseapuoppaiden avulla, hih.

kirjoja

Here for you

Tänään repeatilla on ollut tälläinen kappale kuin Here for you. Olen käynyt hiljaisessa rukouksessa ja viettänyt aikaa tasapainottuen itsekseen. Ollut niin paljon hälinää ja hulinaa ympärillä, niin omassa elämässä kuin työharjoittelussa. Onneksi musiikki voi rauhoittaa tai ainakin tukea siinä. Ei tarvitse ajatella mitään sen kummempia, vaan laittaa jonkin rentouttava kappale soimaan ja fiilistellä sitä. Tänään siihen tarkoitukseen toimi minulla tämä.

Työharjoittelusta

11947497_10154252824746988_3420166149279864844_nOlen ollut todella poikki viime aikoina.

Olen ollut työharjoittelussa ja kohdannut siellä ohjaajilta odotuksia, jotka ovat ristiriidassa oman totuuteni kanssa. Sain palautetta, että pitää muistaa, ettei ole liian ”kliini” eli antaa enemmän itsestään, höpöttää ja juttelee säästä. Itse koen asian aivan toisin päin.

Olen vihdoin ja viimein alkanut oppia, ettei minun tarvitse koko ajan olla äänessä. Pelkäsin pitkään sitä kuuluisaa pitkää, kiusallista hiljaisuutta ja opin juttelemaan kevyesti ihmisten kanssa välttääkseni sitä. Mutta se ei ollut aitoa minua, vaan aina taustalla oli pieni stressi, ettei kyseistä hiljaisuutta tulisi. Tiedostin tämän asian ja aloin harjoittelemaan hiljaa oloa. Jos minulla ei ole mitään sanottavaa, en sano mitään. Ensin se nosti pelkoa ja ahdistusta, mutta vähitellen se alkoi tuottaa tulosta. Toki asiaa tuki se, että aloin löytää oikeita ystäviä ympärilleni, joille pystyin olemaan aito oma itseni. Rentouduin ja pystyin olemaan aito itseni. Joskus on hiljaisia hetkiä, mutta ei ne olekaan kiusallisia. Joskus on ihanaa vaan istua hiljaa jonkun ihanan ihmisen kanssa ja hymyillä toisilleen.

Ystävien ja tuttujen kanssa olen tämän jo oppinut ja omaksunut aikaa sitten, mutta vieraampien ihmisten kanssa tämä on ollut vielä uutta. Työharjoittelussa olen kuitenkin ollut täysin oma itseni ja tietenkin sielläkin toiminut samalla tavalla. Olen kokenut sen jopa vahvuudeksi, sillä mielenterveyskuntoutujat kohtaavat paljon ns. feikkejä hoitotahon edustajia, joilla on mielessä vaan tavoitteet ja näin ollen he ovat hyviä vaistoamaan jos et ole aidosti oma itsesi. Välillä olen siis istunut vain hiljaa kuntoutujien kanssa, välillä taas heidän tai omasta aloitteesta jutellut enemmän. Kuntoutujat myös itse hakeutuvat paljon seuraani ja tulevat mielellään kertomaan minulle asioita. Eräs jopa sanoi, että lähelläni on hyvä olla. Siihen ei tarvita mitään höpötystä, vaan läsnäoloa.

Omat ohjaajat taas ovat työtavaltaan erilaisia. He höpöttävät vaikka mistä ja käyvät paljon kevyitä keskusteluja. Eikä siinä mitään, ehkä se on aitoa heitä ja se toimii. Mutta se ei olisi aitoa minua, joten en usko sen toimivan minulla. Otin palautteen vastaan, mutta olen silti jatkanut omalla linjallani. Tunne siitä, että minulta silti odotettaisiin jotain muuta, on väsyttänyt minua ja tämä viikko on vuorojen vaihtelun takia ollut muutenkin raskas.

Onneksi on vapaa viikonloppu ja voin ottaa siitä kaiken irti.

Ja toisekseen, vaikka minulla on nämä omat ohjaajat, on työpaikalla muitakin ohjaajia. Heiltä olen saanut melkein kaikilta palautetta, että sovin tuohon työhön tosi hyvin, olen ihanan rauhallinen ja hehkun turvallisuutta, olen jo kuin osa työyhteisöä. He näkevät ja arvostavat minun tapaani.

(Ja joo, myönnetään, omilta ohjaajilta tullut muu palaute kaikki on ollut positiivista, eikä tämäkään ollut mikään iso virhe tms., vaan ohimennen puhuttu asia. Eli oikeasti kaikki on hyvin. )

Läsnäoloa työharjoittelussa

työharjoitteluOlen niin onnellinen.

Taas yksi hyvä päivä takana työharjoittelussa.

Sain todellisen havahtumisen kesken päivää. Olin hoitanut minulle kuuluvat päivähommat ja vietin aikaa asukkaiden kanssa heidän olohuoneessaan, kun tajusin jotain. Olen läsnä tässä hetkessä. En pyri olemaan läsnä vaan olen. En stressaa, en mieti tekemättömiä tai tehtäviä asioita, en mieti mitä pitäisi tai voisin kohta sanoa, en mieti miten ylläpitää keskustelua, en mitä hommia pitää vielä hoitaa tai mitä kotona odottaa. Olen vaan ja tiedän, että asiat tulee kyllä tehtyä ajallaan.

Olen harjoitellut tietoista läsnäoloa ja meditoinut, mutta se on yhä vieläkin hankalaa. Joko jokin kipu alkaa viemään ajatuksia sitä kohden tai ajatuksia vaan pukkaa. Silti olen treenannut ja yrittänyt rentoutua, vaihtelevin tuloksin, välillä onnistuen ja välillä onnistuen vain hetkittäin. Mutta täällä, uudessa paikassa, uusien työtehtävien ja ihmisten keskellä, se jotenkin vaan tulee. Tiedän sen olevan paras tapa olla, sillä silloin olen rento ja reagoin rauhallisesti, en hätiköi. Kirjoitan kaiken muistettavan pieneen vihkoon, ettei muistamistakaan stressaa. Päätin aloittaessani, että nämä ihmiset eivät tunne minua, joten pulputtamisen sijaan aion vain olla, seurata, kysellä ja olla hiljaa, kun ei ole puhuttavaa. Ja se on toiminut, tuntunut hyvältä.

Ihanaa, että tämä harjoittelu on tuntunut näin hyvältä.

Sairaalareissu

lääkärilläOlin viime viikon tiistaina taas Kätilöopiston sairaalassa.

Varasin ajan heinäkuun puolessa välissä, kun vuotohäiriöt eivät olleet loppuneet ja kipujakin oli alavatsassa niin paljon. Kuitenkin noin viikkoa ennen tätä sairaalareissua vuoto yhtäkkiä loppui, ihan yhtäkkiä. En kuitenkaan voinut olla varma, olisiko se kierukka voinut alkaa vaikuttamaan näin myöhään vai oliko kyseessä vain tauko, joten menin tietenkin sairaalaan.

Jouduin odottamaan aika pitkään, sillä minun lääkäri oli kutsuttu konsultoimaan yhteen leikkaukseen. Tästä kertoi hänen työparinsa, kätilö, ja kehui, että hän on todella hyvä lääkäri. Onneksi minulla oli kirja, jota sitten yritin hermostuneena lukea. Olin päättänyt, etten halua ketään seurakseni sairaalaan tällä kertaa eli olin yksin.

Kun sitten odottelun jälkeen pääsin vastaanotolle, minua vastassa oli todella ihana, ammattitaitoinen naislääkäri, joka otti asiani tosissaan. Hän tutki minut todella tarkkaan ja kerrankin saatiin kunnon kuvat, kun ei ollut vuotoa samaan aikaan. Kuvissa näkyi kohdun ulkopuolella jokin outo nestekertymä, jolle ei löytynyt selitystä. Ehkä se on se varjo, mikä aiemmilla kerroilla näkyi siellä… Siitä ei kuitenkaan kuulemma tarvitse huolestua. No tietenkin huolestuin silti.

Lääkärin lopputulos oli, että näyttää siltä kuin kierukka alkaisi toimimaan toivotulla tavalla juuri näillä hetkillä ja jos alkaa, niin ongelmat voivat hävitä. Jos se ei kuitenkaan lopeta vuotoa, sain vuodon lopettavaan lääkitykseen reseptin eli lisää hormooneja huoh… Sain myös kontrolliajan joulukuulle, silloin sitten taas katsotaan tilannetta. Silloin myös katsotaan sitä nestekertymää uudestaan.

Lääkäri puhui myös fibron vaikutuksesta, että voi olla, että se kuitenkin vaikuttaa jotenkin (vaikka kuntoutuksessa lääkäri sanoi että ei vaikuttaisi hmm..). Hän sanoi ainakin sen olevan varmaa, että kun hermosto on fibron takia shokkitilassa ja ylivirittynyt, se reagoi voimakkaammin kaikkeen muuhunkin kipuun. Tästä syystä krampit ja vuotokivut voivat tuntua vahvemmilta kuin muilla, ja niitä tulisi lääkitä kunnolla. Eli kunnolla arcoxiaa ja parasetamolia aina kun on yhtään kivun alkamisen tunnetta, joka johtuisi näistä kuukautishäiriöistä.

Kaikenkaikkiaan minulle jäi ihan hyvä fiilis. Lääkäri oli todella pätevä ja otti myös fibron huomioon. Jos kierukka alkaa toimia, kaikki on hyvin (tai no siis, minulla on silloinkin silti kuukautishäiriö, minkä takia joudun jatkuvasti käyttämään kierukkaa ja omat biologiset lapsethan on joka tapauksessa aikalailla poissuljettu juttu). Jos se ei ala toimia, minulla on lääkkeet valmiina ja kontrolliaika, jolloin asiaa ruvetaan viemään eteenpäin. Hyvä.

Yksi stressinaihe vähemmän, kun tietää saavansa hoitoa.

Kuntoutus

kuntoutusNyt olen palannut kuntoutumasta.

Meillä oli jos jonkinmoista ohjelmaa ja olen tyytyväinen, että lähdin yksin reissuun. Suosittelisin muillekin, ellei Kela olisi lopettamassa koko kuntoutusta. Vaikka eihän sitä koskaan tiedä onko päätös lopullinen. Millainen tälläinen kuntoutus (tai anteeksi, sopeutumisvalmennuskurssi on oikea sana) sitten oli? Laitan alle kootusti ohjelmasta ja mitä tietoja tuli esiin. Tiedossa siis aikamoinen tietopaketti,tekstiä tulee paljon, mutta suosittelen vaikka osissa lukemaan tämän. Tässä on kuitenkin tiivistetysti kuntoutuksen anti ja voit itsekkin hyötyä siitä, jos et itse pääse kuntoutukseen.

Ryhmä: Meitä oli 7 naista ja 1 mies. Kaiken ikäisiä ja tyyppisiä ihmisiä, niin luonteeltaan kuin taustoiltaan. Yhdistävänä tekijänä oli fibromyalgia ja sinnikäs toive kuntoutumisesta. Ryhmäydyimme nopeasti, sillä olimme pettyneitä ensimmäisen päivän ympäripyöreään tietoon ja rupesimme yhdessä vaatimaan meille kohdennettua, tarkempaa tietoa ja apua. Viihdyin ryhmässä ja meillä oli tosi hauskaa yhdessä. Miinuksena tosin, että osalla ihmisistä oli oma akuutimpi kriisi päällä, minkä takia heidän puheet ja ajatukset pyörivät aika paljon omissa asioissa. Viikon jälkeen tuntui, että tiesin kyllä muista vaikka mitä, mutta jäin pohtimaan kuinka hyvin he oppivat minua tuntemaan. Tärkeintä kuitenkin, että itse viihdyin ja hyödyin kurssista.

Sairaanhoitaja: Meillä kaikilla oli yksilötapaamiset sairaanhoitajan kanssa, joka oli koulutukseltaan myös psykoterapeutti. Itse en kokenut hyötyväni hänen tapaamisestaan oikeastaan ollenkaan, sillä hän lähinnä haastatteli meitä ja antoi jotain perustietoa fibrosta. Osa ryhmäläisistä oli saanut diagnoosin niin vähän aikaa sitten, että heille tapaaminen taas antoi paljon enemmän: he saivat luotettavaa perustietoa sairaudesta. Sairaanhoitaja piti meille myös viimeisen loppuluennon, missä oli mukava päästä puhumaan ryhmän kanssa ja kertoa heille heidän vahvuuksistaan annetun tehtävän kautta. Sairaanhoitajasta jäi kuitenkin tunnekylmä vaikutelma, sillä hän ei suoraan ottanut kantaa mihinkään ja keskeytti usein ryhmäläisten puheenvuoroja todella tökeröllä tavalla.

lääkäriii

Lääkäri: Kahden ensimmäisen päivän aikana meillä kaikilla oli myös yksittäinen lääkärikäynti. Kun ensimmäiset tulivat käynniltä, kysyin mitä siellä oli tehty ja he kertoivat vain jutelleensa yleisesti. Niinpä osasin valmistautua ennen omaa tapaamistani: tein listan kysymyksistä, joita halusin lääkäriltä kysyä ja soitin vielä kaverille kysyäkseni jos hän muistaa jotain paremmin kuin minä. Kaveri heti muisti miten olin yksittäisiä kertoja valittanut oireesta, jota en enää olisi muistanut. Tämän sain koostetusti tietää lääkärillä:

  • Vaikka useilla fibroilla on gynekologisia ongelmia, ei vielä todistetusti ole osoitettu niiden johtuvan fibrosta. Sen sijaan virtsaamiseen liittyvät ongelmat, kuten paineen tuntu ja tihentynyt virtsaamistarve (ns. ärtynyt rakko) ovat todistetusti liitoksissa fibroon.
  • Lihaskalvot ovat niin kireällä, että ne voivat aiheuttaa minullakin olleita marssimurtumia. Tähän voi vaikuttaa aloittamalla liikunnan varovasti vähitellen ja fysioterapeutin ohjeilla (alhaalla myöhemmin.)
  • Lihasrelaksantteja voi käyttää fibron hoidossa, jos on kireät lihaskalvot ja tiukat lihakset. Lääke kuitenkin väsyttää, eli jo entuudestaan väsyneen fibromyalgikon pitää ottaa se iltaisin ja jos ongelma vaivaa päivisin, siitä ei ole apua.
  • Käteni menevät välillä spastisiksi (eli vääntyvät tiukkaan asentoon, eivätkä meinaa aueta normaaliin asentoon) ja kysyin tästä lääkäriltä. Kuulemma fibron ei pitäisi aiheuttaa suoraan tälläistä, mutta epäili sen johtuvan kivusta, joka taas voi johtua fibrosta. Fibron ei pitäisi aiheuttaa apuvälinetarvetta, mutta käsien oireillessa näin, hän suositteli rannetukien kokeilua. Myös opiskelun ja työn järjestelyä pitää miettiä tulevaisuudessa kuulemma, että saisi mahdollisimman paljon välttää käsin kirjoittamista.
  • Kosketusarkuus. Lääkäri kokeili fibropisteet ja ai että se sattui! Kysyin, että miten se voi sattua niin ja hän kertoi, että hän kokeilee painaa pistettä niin, että sormen kynsi menee valkoiseksi, ei yhtään sen kovempaa. Minun kohdalla hän ei ollut ehtinyt edes alkamaan painaa, kun oikean pisteen koskettaminenkin riitti tuottamaan kipuaistimuksen. Juttelimme ja hän testasi vielä nivelet, tutki minua. Totesi nivelten toimivan, mutta olevan kipeitä ja aiheuttavan kipuaistimuksia. Lääkäri totesikin, että mikään liikunta, missä joudun koskettamaan jotain laitetta (kuntosalilaitteet) tai puristamaan käsillä jotain (sauvakävelysauvat) ei käy minulle. Käynti loppui siihen, että hän voivotteli, kuinka näin nuorella voi olla näin hankalaoireinen ja vaikeasti oireileva sairaus.

Käynti oli sinänsä mielenkiintoinen ja oli hyvä, että nivelet tarkistettiin. Toisaalta vähän masensi, kun hän vaan voivotteli tilannetta, osaamatta antaa mitään keinoa tilanteen parantamiseen. Lääkäri piti meille myös luennon, jossa tuli todella paljon mielenkiintoisia asioita esiin, tässä muistiinpanojani:

  • Geeniperimästä on löydetty ”fibromyalgia-geeni”, joka altistaa sairaudella. Toisinsanoen pelkkä henkinen kuormitus ja stressi tuskin laukaisevat fibromyalgiaa, vaan taustalla on geeni, joka altistaa fibrolle.
  • Sairaudessa on merkkejä siitä, että se ei olisi tuki-ja liikuntaelinsairaus, vaan autoimmuunisairaus, mutta vielä ei ole löytynyt tarpeeksi todisteita
  • Tulevana hoitomuotona on mietitty kasvuhormoonia, sillä kasvuhormooni ylläpitää ja tukee kudoksia, ja sitä tulee öisin. Fibroilla taas on uniongelmia eli he voivat kärsiä (ja usein kärsivätkin) kasvuhormoonin puutteesta.
  • Fibromyalgiaa voidaan kuvata kipua vaimentavien hermoratojen vajaatoiminnaksi
  • Muutenkin fibromyalgiaa ei saa suomentaa pehmytkudosreumaksi, vaan oikea suomennos on kipu-uupumusoireyhtymä
  • Lääkäri puhui myös, että pitkä stressi voi aiheuttaa hormoonihäiriöitä ja kipua lievittävä hormoni kortisoli voi silloin vähentyä, mikä voi myös aiheuttaa kipuja. Tämä on yksi selitys stressin vaikutuksesta fibromyalgiaan.
  • Fibromyalgian diagnostiikka on muuttunut, eli enää ei tarvitse olla tiettyä määrää 18:sta kipupisteestä tutkimuksessa, vaan diagnoosiin riittää, että on laaja-alaista kipua ja arkuutta kaikilla neljällä raajalla.
  • Ärtynyt rakko ja ärtyneen suolen oireyhtymä ovat fibromyalgian liitännäisoireita
  • Fibrofog eli fibrosumu on todellinen oire!
  • Säätilat vaikuttavat todistetusti kipuihin
  • Fibromyalgian hoito jakautuu näihin alueisiin: psykoedukaatio (tiedonsaanti), terveysliikunta, unen korjaaminen, psykoterapeuttinen käsittely (lähinnä stressin ja kuormittavien tekijöiden vähentämisen takia) ja yksilöllinen lääkehoito
  • Fibromyalgiaan on kolme suositeltua lääkettä: Triptyl, Cymbalta ja Lyrica (joka on päihdyttävän kaltainen, riippuvuutta aiheuttava, ikävä lääke, josta harva saa apua). Nämä lääkkeet parantavat unen laatua ja mielialaa, ja sen kautta kipua.
  • Osalle kuntoutujista oli kuitenkin kipupoliklinikalla määrätty Gababentiini-nimistä lääkettä, joka oli heillä auttanut todella paljon kipuihin ja muihin oireisiin. Tätä ei ole aiemmin tuotu esiin missään minun kuullessa, eikä muutkaan olleet kuulleet siitä. Kysyimme lääkäriltä ja hän kertoi sen olevan tarkoitettu hermosärkyyn, mutta voi kuulemma toimia fibroonkin, ei aiheuta Lyrican kaltaisia sivuoireita (tokkuraisuus, väsymys tai päihdyttävä olo).
  • Liikunta on hyväksi fibroille, koska se tasapainottaa autonomista hermostoa
  • Tärkeää fibron hoidossa on myös mielihyvän lisääminen esimerkiksi lämpimillä kylvyillä, rentoutumisella jne.
  • Fibro ei aiheuta pysyviä elinvaurioita tai invaliditeettia
  • Fibro voi lievittyä vuosien kuluessa (jos on sairastanut esim. parikymppisenä, se voi helpottaa 45-50v.)
  • Jos kärsii levottomista jaloista, on olemassa hyvä lääke nimeltä premipreksol (en ole ihan varma kirjoitinko oikein), mutta se on tullut vasta 7 vuotta sitten markkinoille eli esim. 90-luvulla valmistuneet lääkärit eivät tiedä lääkkeestä, jos he eivät ole itse seuranneet uusia lääkkeitä. Tämä lääke kuulemma on tosi hyvä hoitomuoto ja auttaa todella monia levottomista jaloista käsiviä ihmisiä.

Fysioterapia: Meillä oli myös henkilökohtaiset fysioterapeuttikäynnit, missä katsottiin yhdessä esitäytetystä lomakkeesta kipupiirros ja kartoitettiin toimintakykyä. Tämäkin meinasi jäädä vähän pintapuoleiseksi haastatteluksi, mutta haastoin fyssaria antamaan käytännön neuvoja ja onneksi niitä sainkin, esimerkiksi että kireisiin lihaskalvoihin yleensä suositellaan foamrolleria, mutta se on jo terveillekin ihmisille kivuliasta eli ei fibroille suosittele. Sen sijaan venyttely on tärkeää ja näytinkin hänelle samat venyttelyohjeet, jotka olen täälläkin julkaissut. Hänen mielestään ne olivat hyvät ohjeet, joilla pärjään, katsoimme vaan vaihtoehtoisia suoritustapoja, jos kivun takia en pääse kaikkiin asentoihin. Fysioterapeutti sanoi myös ryhtini olevan yllättävän hyvä, skolioosista ja huonosta lihaskunnosta huolimatta.  Olin eräällä luennolla istunut tasapainotyynyllä ja kysyin siitä, milloin fysioterapeutti suositteli ehdottomasti hankkimaan itselleni samanlaisen. Tasapainotyynyllä on pehmeä istua, mikä voi vähentää kipuja istuessa ja sitä käytetään myös keskittymisvaikeuksista kärsivien koululaisten kanssa, joten ihan hyvä se voi itsellekin olla. Tärkeintä kuitenkin, että sen päällä istuessa ryhti korjaantuu ja oikeat lihakset aktivoituvat. Tyynyllä istuessa siis hakee automaattisesti oikeaa ryhtiä ja keho alkaa tottua siihen, mikä helpottaa sen ylläpitoa muutenkin. Kävinkin heti hakemassa sen kotia päästyäni Anttilasta, maksoi noin 13 euroa ja nytkin istun sen päällä tätä kirjoittaessa. Fyssari sanoi oikean jalkani/lantioni oikean puolen olevan korkeammalla kuin vasempani, epäili oikean jalan olevan toista pidempi, siihen ei voi vaikuttaa. Hän piti koko ryhmälle yhteisen tunnin, jossa harjoittelimme vielä oikeaa ryhtiä.

Psykologi: Meillä oli myös kolme tuntia psykologin kanssa, jossa käsittelimme elämänhallintaa. Tärkeintä olisi hänen mielestään opetella tervettä itsekkyyttä, mikä oli monelle meidän ryhmäläisille haaste. Pitää huolta itsestään, tehdä asioita oman jaksamisen mukaan ja olla vertaamatta itseään muihin tai vanhaan, terveeseen itseen. Psykologi painotti meille, kuinka tärkeää on vaikeita asioita kohdatessa kysyä itseltään ”Voinko itse vaikuttaa asiaan?”. Jos esimerkiksi työ aiheuttaa stressiä, voi miettiä voiko siihen itse vaikuttaa. Jos itse voi vaikuttaa joihinkin tekijöihin, on hyvä pohtia erilaisia vaihtoehtoja, pompotella niitä aktiivisesti ja miettiä niiden seurauksia. Esimerkiksi päätös vaihtaa työpaikkaa voi auttaa, mutta on hyväksyttävä, että sen seurauksena voi olla vaikea löytää uutta työpaikkaa tai että uudessakin työpaikassa on huonoja puolia eli seurauksia ei voi paeta. Jos asiaan voi osittain vaikuttaa, voi miettiä mitkä tekijät ovat niitä ja toimia sen mukaan. Esimerkiksi ylitöistä kieltäytyminen voi vähentää stressiä, vaikka muihin tekijöihin ei voisi vaikuttaa. Jos taas työtilanne on sellainen, ettei siihen tällä hetkellä voi vaikuttaa, on opeteltava päästämään irti eli hyväksyä tilanteen olevan tälläinen, eikä siihen voi nyt vaikuttaa, ja harjoitella stressinhallintaa, rentoutua.

voinko itse vaikuttaa asiaanTeimme yhdellä tunnilla tietoisen läsnäolon harjoituksen, jossa rentoudutaan ja otetaan kaikki ajatukset sekä tunteet vastaan niitä tuomitsematta. Sitten ne vapautetaan. Jos esimerkiksi alkoi tylsistyttämään, voi mielessään todeta ”ahaa, nyt minusta tuntuu tältä” ja päästää irti siitä tunteesta siirtämällä oman huomion takaisin harjoitteeseen. Tälläisiä tietoisen läsnäolon harjoituksia voi löytää netistä ja esimerkiksi meille suositeltiin seuraavaa kirjaa aiheeseen liittyen: Jon Kabat-Linn ”Täyttä elämää”.

Liikunta: Meillä oli polkupyöräkuntotesti tiistaina, missä testattiin meidän kuntoa sykettä seuraamalla ja sen perusteella pystyttiin määrittelemään meidän kuntoluokat. Pärjäsin ihan hyvin, vaikka tulokset olivat huonot, mutta jouduin toteamaan, etten pysty kuntopyörällä ajamaan pitkää aikaa (meidän aika oli 12min, joista jo 5min jälkeen oli vaikeaa), sillä käsillä tangosta pitäminen aiheutti minulle kipua. Tämän jälkeen liikunnanohjaajat pitivät luennon, missä käytiin läpi kuntoluokkien parantamiseen tarvittavia asioita ja omia harjoitussykkeitä. Saimme hienot laput, joissa kerrottiin kuinka paljon, minkälaista liikuntaa millä sykkeellä, pitäisi harjoittaa, jotta oma kuntoluokka nousisi. Aluksi neuvot meinasivat jäädä turhan pintapuolisiksi ja ryhmämme haastoi ohjaajaa, joka myöhemmin antoikin juuri fibroille tarkoitettua tietoa. Kävimme myös yhdessä läpi, mikä kellekin voisi sopia, mutta se oli oman kysymisen varassa eli yksilöaikoja meillä ei ollut. Itse uskalsin onneksi kysellä ja sainkin tietoa. Liikunnanohjaajat pitivät meille myös vesijumppaa ja kuntosaliharjoittelua. Vesijumppa oli muuten hyvää, mutta pidimme käsillä kiinni vastusta lisäävistä kellukkeista ja tämä kipeytti ranteet ja sorminivelet minulla pahasti. Yritänkin etsiä jotain muita tapoja harrastaa vesijuoksun lisäksi välillä vesijumppaa. Kuntosaliharjoittelussa jouduin olemaan samaa mieltä lääkärin kanssa: kaikki salilaitteet aiheuttivat kipua jo sen takia, että jouduin vastustamaan laitteen jotakin osaa ja se kosketus aiheutti kipua. Mutta reippailla, oikealla sykkeillä maastossa tehdyt kävelylenkit ja vesijumpat voivat hitaasti aloitettuna sopia minulle ja auttaa nostamaan kuntoluokkaani.

ruokaaRavintoterapeutti: Yksi mielenkiintoisimmista luennoista oli ravintoterapeutin luento, jota olimme koko ryhmän kanssa odottaneet kovasti. Luento venyikin aika paljon, kun ahkerasti kyselimme ja kyseenalaistimme ja panimme ravintoterapeutin kunnolla töihin. Tässä siis tietoa, mitä saimme:

  • Elimistössä tapahtuu koko ajan hapettumista, mutta fibromyalgiassa sitä tapahtuu enemmän ja liikaa. Hapettumista voi vähentää syömällä enemmän antioksidantteja ja sen takia fibroille suositellaan marjojen ja kasvisten syömistä enemmissä määrin kuin muille. Mitä enemmän eri värisiä marjoja syöt, sen parempi. Tuoreita maroja ei aina ole saatavilla eikä pakastuskaan aina onnistu, joten täällä mainitsemianikin marjajauheita suositeltiin käyttämään. Yksi lusikallinen vastaa desiä tuoreita marjoja, joten helposti pystyy syömään erilaisia marjoja enemmän kuin mitä tuoreena esim. tyrniä pystyisi syömään.
  • Kofeiini kohtuullisissa määrissä on hyvä, sillä se kiihdyttää aivotoimintaa ja virkistää, mikä voi olla hyväksi uupumuksesta kärsiville fibroille. Kofeiini pienentää myös dementia ja alzhaimer-riskiä. Tässä on toki huomattava keskushermoston yksilölliset erot, joillakin on niin herkkä hermosto, että keho reagoi tosi voimakkaasti kofeiiniin ja silloin se voi vaikuttaa myös kivun kokemiseen voimakkaammin (vaikka ei lisääkkään kipuja). Itse kuitenkin lopetin melkein kaksi vuotta sitten säännöllisen kahvin juomisen kokonaan kokeillakseni vaikuttaako se mitenkään, eikä itsellä vaikuttanut. Nyt siirryin kuntoutuksessa taas juomaan aamulla yhden kupin.
  • Fibromyalgiaan liittyy myös ärtyneensuolenoireyhtymä eli erilaiset vatsaoireet. Kofeiinia voidaan suositella fibroille kohtuu käytössä myös siksi, että se kiihdyttää suolen toimintaa ja voi näin helpottaa vatsaoireita.
  • Jos suoliston toiminnassa on ongelmia, sen voi olla vaikea pilkkoa laktoosia, vaikka varsinaista laktoosi-intoleranssia ei olisikaan. Laktoosittomien tuotteiden suosiminen voi siis olla hyvä idea, jos suolen toiminnassa on ongelmia, silloin ei aiheuta lisäkuormitusta suolistolle.
  • Ravintolisien käyttökelpoisuudesta fibron hoidossa on hyvin vähän luotettavaa tutkimusnäyttöä. Eli toisinsanoen purkista otettavat lisäravinteet, vitamiinit jne. eivät välttämättä ole meille hyödyksi. Keho on fibron takia muutenkin rasittunut, joten se ei välttämättä osaa käyttää teollisesti luotuja aineita, vaan paras olisi saada ne luonnolista kautta. Kasvikset ja marjat ovat siis tästäkin syystä tärkeitä meille.
  • Kuitenkaan netissä paljon hehkutettu raakaruokaravinto ei välttämättä ole fibroille hyvä ruokavalio. Kypsennys ei hävitä kaikkia hyviä aineita ja vitamiineja kasviksista. Raakaruoka on myös erittäin rankka ruokavalio suolistolle, sillä lämmin ruoka auttaa suolistoa sulattamaan ja pilkkomaan ruokaa nopeammin. Parempi on noudattaa yleisiä ruokaohjeita terveellisestä, tasapainoisesta ruokavaliosta, jossa on tasapuolisesti kaikkea ja erityisesti marjoja&kasviksia paljon.
  • Jotkut tutkijat ovat puhuneet, että fibrojen olisi tärkeää saada hyviä rasvahappoja ja omegaaa, se voi auttaa oireiden helpotukseen. Ravitsemusterapeutti suosittelikin meitä kaikkia käyttämään rypsiöljyä, joka on tutkimusten mukaan terveellisempää kuin oliiviöljy, sillä siinä on jopa 20 kertaa enemmän omegaa kuin oliiviöljyssä.
  • Kookosöljyä suositeltiin välttämään, sillä se kovettuu vatsassa ja aiheuttaa vatsaoireita. Siinä ei myöskään ole ollenkaan hyviä ravintoaineita ja se on pelkkää kovaa rasvaa. Terapeutti suositteli vaikka itse kokeilemaan, ottamaan kookosrasvaa ja sulattamaan sen, sen jälkeen jättää sen huoneenlämpöön ja katsomaan mitä tapahtuu. Se kovettuu uudestaan ja niin se kovettuu myös ihmisen kropassa. Ei hyvä.
  • Puhuimme muutenkin siitä, että kuinka ruokateollisuus (ja muutkin ”hyvinvointiteollisuudet”) keksivät uuden trendin, joka markkinointiin he käyttävät paljon rahaa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että sen takana olisi todennettua tutkimustietoa tai että esimerkiksi jokin ulkomainen marja olisi vaikka mustikkaa parempi. Maalaisjärkeä suositellaan käytettäväksi.
  • Mediassa nuosevat esille yksittäiset tutkimukset, jotka yksinään eivät vielä kerro mitään. Vasta kun useampi tutkimus toteaa saman asian, sitä voidaan alkaa pitää luotettavana tuloksena ja näin suosituksetkin muuttuvat. Yksittäisissä tutkimuksissa voi olla virheitä tai pieni otanta, eikä mediassa kerrota näistä tai julkaista enää, jos myöhemmin tulee ilmi jotakin virheitä tutkimuksessa. Ei tietenkään, uutinen on jo myynyt ja se on se, millä on väliä. Sen takia tulee seurata luotettavia ravitsemussuosituksia ja kuunnella niitä, eikä yksittäisiä tutkimuksia. Helposti sairaana haluaa kokeilla kaikkea ja kuullessaan uudesta tutkimuksesta, joka voisi auttaa, kokeileekin kaikkea. Silloin voi kuitenkin ottaa hölmöjä riskejä tiedostamatta, ettei yksi tutkimus vielä kerro mitään ja aiheuttaa lisää  shokkitiloja kroppaansa.
  • Puhuimme myös paljon ihan perus asioista, kuten ateriaväleistä. Ajattelin, että tämähän on ihan selvää kauraa, mutta kas kummaa: suurin anti itselleni tuli juuri tästä asiasta. Itselläni on varsinkin nyt kesällä ollut paljon kausia, milloin minulla ei kivun takia ole ollenkaan ollut ruokahalua ja olen saattanut syödä vaikka vain kerran päivässä. Olen iloinnut tästä, sillä painoa on tullut lisää, vaikka en ole syönyt herkkuja tai muutenkaan epäterveellisesti. Vaikka en ole syönyt lähes mitään, painoa on vaan tullut lisää ja kipuja ollut enemmän. No tähän löytyi selitys ateriaväleistä ja verensokerista. Jos syö liian harvoin, verensokerin laskut ja nousut ovat jyrkempiä. Se aiheuttaa kropalle pienen shokin, joka taas vaikuttaa kipuihin. Fibron takia kroppa on muutenkin koko ajan pienessä shokissa, joten se tarvitsee tasaisesti energiaa pysyäkseen käynnissä. Jos syö harvoin, keho on säästöliekillä ja varastoi sen kaiken energian (=paino nousee), eikä käytä sitä, vaikka tarvitsisi energiaa kivun kestämiseen ja että olisi vireämpi. Kun syö vähän ja liian harvoin, aiheuttaa siis itselleen enemmän kipuja ja väsymystä, eikä silloin voi liikkua, vaan sekin aiheuttaa enemmän kipuja! Olen siis ollut ihan hullussa kierteessä ymmärtämättä näin perusasioita!! Nyt minulla on todella tarkat ohjeet, kuinka pitäisi syödä aamupala (puuroa ja aamukahvi), lounas (salaattia ja pieni lämmin ruoka), välipala (voileipä ja teetä), päivällinen (pieni lämmin ruoka) ja vielä iltapala (voileipä ja vaikka teetä). Ruokavälit ei saisi olla kuin 3-4 tuntia. Tuntuu, ettei muuta ehdikkään tehdä kuin pitää huolta, että muistaa syödä, mutta se kertoo siitä, kuinka vääränlainen ateriarytmi minulla on ollut! Tämä voi olla teille muille itsestäänselvyys, mutta näköjään minulle tämä on vaikeaa ja uutta. Yritän nyt pitää kiinni näistä ohjeista, kun kerrankin sain kunnon ohjeet ja neuvot, missä olen mennyt väärin ja miten korjata tilannetta.
  • Marttaliiton sivuilla on hyviä ja edullisia ohjeita terveelliseen ruokiin, samoin kuin Diabesliiton keittokirjoissa, joita voi tilata netistä. Ne perustuvat luotettaville ravitsemussuosituksille ja niitä voi hyödyntää. Itse ainakin tilasin heti muutaman kirjan, jotta löydän hyviä ja luotettavia ohjeita.
  • Jotkut ovat herkempiä viljoille ja voi kokeilla olla viljattomalla ruokavaliolla, jos se vaikuttaa kipuihin. Useimmilla ei kuitenkaan ole yliherkkyyttä viljoihin ja ravitsemusterapeutti sanoi, ettei suosittele kellekään viljatonta ruokavaliota. Sen sijaan pitäisi käyttää täysjyvää (kuten olen jo vuosia tehnyt), joka on hyvä vitamiinien, kalsiumin ja kuidun lähde.

tavoitteetTavoitteet: Puhuimme paljon meidän tavoitteista. Kuntoutuksen toinen osuus on tammikuussa ja sitä silmällä pitäen asetimme itsellemme tavoitteita, jotka saimme toki itse päättää. Toki niiden tuli yleisesti liittyä oman elämäntilanteen paranemiseen ja sairauden kanssa paremmin pärjäämiseen, mikä tietenkin oli ihan loogista, kun kuntoutuksessa oltiin. Teimme lomakkeet, mihin laitoimme tavoitteen ja siitä odotettua huonommat ja paremmat tasot. Ensi jaksolla sitten arvioimme, kuinka olemme onnistuneet. Omat tavoitteeni olivat kuntoa kohottavan liikunnan harrastaminen, jonka toivon auttavan kivuttomuuden ja toimintakyvyn ylläpitämisessä, sekä rentoutumisen syvenemiseen. Haluaisin oppia rentoutumaan paremmin myös kiputilojen aikana, mikä auttaisi kipujen kanssa selviämisessä. Minulla on jääkaapin ovessa liikuntapäiväkirja, jossa on kaikkien päivien kohdalla pieni sarake, mihin voi merkata tunnuksin, mitä on tehnyt sinä päivänä. Merkitsen siihen liikkumiset, mutta myös venyttelyt ja rentoutumiset, jotta voin seurata tavoitteiden täyttymistä ja motivoida itseäni. Omana epävirallisena tavoitteena on pitää kiinni myös ateriaväleistä, mutta sitä en mittaa muulla kuin omalla tekemisellä ja olotilalla.

Tässä se siis oli! Viikon kuntoutuksen anti blogissa. Toivottavasti pystyin tuomaan muillekin sieltä saamaani tietoa.

Erityisherkkä

avainOlen jo jonkin aikaa miettinyt uskallanko kirjoittaa tästä aiheesta. Siitä on tullut jonkinlainen muoti-ilmiö mediassa, mikä toisaalta on hyvä: jos jostain puhutaan paljon julkisesti, voi tunnistaa itsestään tuttuja piirteitä ja löytää niille nimen. Se mikä mielestäni on huono puoli, on se, että ihmiset luovat esimerkiksi isoja facebook-ryhmiä, missä kaikki mahdollinen elämässä oleva asia leimataan erityisherkkyyden alaiseksi tai siitä johtuvaksi asiaksi. Toisaalta myös ihmiset tekevät diagnooseja itselleen erityisherkkyydestä välttämättä olematta sitä, vaikka vain muutaman tai yhden piirteen perusteella, mistä tuskin on suurta haittaa, mutta ehkä itsetuntemuksen kannalta asioita olisi hyvä pohtia syvemmin.

Kuten olen täällä aiemmin maininnut, käyn terapiassa juttelemassa traumoista ja ongelmista lapsuudesta, sekä sairauteen liittyvistä asioista. Oikeastaan käsittelemme siellä kaikenlaisia asioita, mikä lisää itsetuntemusta samalla. Yhdellä kerralla terapeuttini kysyi minulta olenko kuullut sellaisesta termistä kuin erityisherkkyys, että hänen mielestään minä vaikutan sellaiselta ihmiseltä. Minulle on pienestä pitäen sanottu kuinka olen reipas ja rohkea, kun taas sisarukseni on se herkkä ja olen näin sivuuttanut koko herkkyyden itsessäni. Terapeuttini lainasi minulle HSP – Erityisherkkä ihminen- kirjan, joka todella avasi silmiäni.

”Erityisherkällä ihmisellä on rikas sisäinen maailma, ja hän eläytyy voimakkaasti ympäristön ärsykkeisiin. Monet erityisherkät ovat tarkkanäköisiä, intuitiivisia ja älykkäitä, mutta he saavat helposti liiallisen latauksen hälystä, kiireestä sekä muista ihmisistä. — Psykoterapeutti Elaine Aron kehitti termin highly sensitive person (HSP) eli erityisherkkä ihminen kuvatakseen ihmisiä, jotka reagoivat tavallista herkemmin ulkoisiin ärsykkeisiin” (Elaine Aron: Erityisherkkä ihminen, 2013.)

Tunnistin itsessäni todella paljon erilaisia piirteitä ja ”oireita”, jotka sopivat itseeni, ne olivat löydettävissä jo lapsuusmuistoista. Minua on kuitenkin kasvatettu sosiaaliseksi, rohkeaksi ja pärjääväksi, joita puolia olen myös itse yrittänyt vahvistaa. Olen ollut liian monessa asiassa mukana, ollut väkisin sosiaalinen, itselleni oikeasti epätyypillisesti huomion keskipisteenä, hengannut isoissa joukoissa ja pyörittänyt isoja sosiaalisia kuvioita. En ole tunnistanut itsessäni todellista puoltani, erityisherkkyyttäni, sekä sen tuomia tarpeita. Ei olekkaan ihme, että olen uupunut ja sekin voi vaikuttaa fibromyalgian puhkeamiseen, kun ei ole kuunnellut oikeita tarpeitaan.

11224172_10207024447354278_7309697061642961577_nMitä sitten erityisherkkyys minulle tarkoittaa? Itsetuntemuksen lisääntymistä ja todellisen minän kuuntelua. Olen tehnyt huomioita, jotka ovat olleet itselleni tärkeitä:

  • Tarvitsen yksinoloa. Viihdyn yksin ja tarvitsen yksinoloa akkujen lataamiseen, palautumiseen ja rauhoittumiseen. Se on hyvä tunnistaa ja pitää myös huolta, että kaikesta kivasta tekemisestä huolimatta huolehdin myös tästä puolesta.
  • Tarvitsen omaa tilaa. Pidän läheisyydestä ja lähellä olemisesta, mutta minulla on myös aika tarkat rajat, ketä päästän lähelleni ja kuinka lähelle. Joidenkin ystävien kanssa esimerkiksi olen todella läheinen fyysisestikin, mutta toisten kanssa saatan olla todella tietoinen rajoistani, vaikka hekin olisivat ystäviäni. Olen tietoinen omasta tilastani ja saatan ahdistua, kun sitä ei kunnioiteta (se ei esim ruuhkaisessa bussissa ole aina mahdollista). Yritän oppia ilmaisemaan tätä tiukemmin ja paremmin myös hankalissa tilanteissa. Myös tavat millä tavoin pidän lähelläni olemisesta vaihtelevat ihmisen, ajankohdan, paikan ja fiiliksen mukaan. Taas, joidenkin kanssa olen hyvin läheinen monella eri tapaa ja joidenkin kanssa taas en halua edes mitään kosketusta. Oman tilan lisäksi kuitenkin haluan läheisyyttä, mistä on myös tärkeä pitää huolta, kunnioittaa itsessäni molempia puolia. Onneksi on rakkaita ja läheisiä ihmisiä, eikä se kuulu vain romanttisiin suhteisiin.
  • Olen omimmillani pienessä porukassa. Vietin ennen aikaa isoissa porukoissa ja ryhmissä, bileissä ja juhlissa. Kuvittelin, että pääsemällä johonkin porukkaan, olen tyytyväinen ja että se tuo lisää hyvää oloa elämääni. Nyt olenkin huomannut, että vaikka tulen toimeen isoissa porukoissa, väsähdän niissä nopeasti, kun on niin paljon ärsykkeitä (paljon ihmisiä, joita tarkkailla ja kuunnella, aistia). Olen omimmillani pienessä porukassa tai kaksin, kun on mahdollisuus olla todella läsnä ja keskittyä.
  • Arvostan toisissa ihmisissä samoja erityisherkkiä piirteitä. Minulla on muutama hyvä ystävä, joilla on samoja erityisherkkyys piirteitä ja heidän kanssaan meillä on syntynyt tästä syystä syvälliset ihmissuhteet. Keskusteluissamme ja yhdessäolossamme pääsemme syvemmälle tasolle ja molemmat oikein hehkuvat hyvää energiaa, kun saa muodostettua hyvän yhteyden.
  • Olen todella aistiherkkä. Reagoin voimakkaasti hälyyn, suuriin ihmismassoihin, erilaisiin pieniinkin ääniin ja valoihin. Saan helposti migreenikohtauksia näiden takia. On kuin minulla olisi kokoajan tuntosarvet pystyssä ja tarkkailen jatkuvasti kaikkea, niin että tälläiset ympäristöön liittyvät aistiärsykkeet saavat minut uupumaan nopeasti. Tämä vaikuttaa myös kipuihini, joten tämä on tärkeä tiedostaa. Yritän huomioida tätä vaikuttamalla esimerkiksi ympäristöön, jossa olen ja sopimalla vaikka ryhmätapaamisia hälyisän kahvilan sijaan jonkun meidän opiskelijan omaan kotiin. Pidän myös huolta, että minulla on kunnon mahdollisuus palautua ”ärsyke-överin” jälkeen.
  • ”Ärsyke-överit” voivat tulla koulupäivän aikana, joissain juhlissa, isommissa porukoissa, harrastuksissa, kaupoissa (joissa vaikka valaistus on liian kirkas), uusissa paikoissa ja asioissa, jotka voivat olla myös kivoja. Eli överit eivät tule todellakaan negatiivisista asioista tai sellaisista asioista, joita pitäisi ehdottomasti välttää. Jos näitä kaikkia välttää, voi menettää positiivisia kokemuksia tai erakoitua, mikä ei yleiseen hyvinvointiin liittyen taas ole hyvä asia. Pitää rohkeasti silti mennä ja tehdä, yrittää vähentää ärsykkeitä ja jos se ei onnistu, niin lähteä kun ne käyvät sietämättömiksi, ja mikä tärkeintä – antaa itselle kunnolla mahdollisuus palautua. Helposti hsp-ihmisenä jää kotiin ja suojaa itseään mahdollisilta ärsykkeiltä, mutta sekään ei ole hyvä asia. Pitää rohkaista itseään ja löytää hyvä tasapaino tekemisen ja levon välille.
  • Erilaiset tapahtumat voivat väsyttää ja aiheuttaa ärsyke-övereitä, mutta niihin on hyvä myös osallistua välillä. Toisaalta on myös hyvä tiedostaa, että aina ei tarvitse mennä. Jos jättää jotain väliin, ei välttämättä menetä jotain. Voi olla tärkeämpää levätä ja viettää aikaa omassa hyvässä seurassaan, kuin olla mukana jossain.
  • Erityisherkkyys on yksi puoli minussa ja sitä tutkimalla ja tutustumalla opin itsestäni lisää. Fibro voi vaikuttaa myös erityisherkkyyteeni ja toisinpäin, joten on senkin kannalta hyvä lisätä itsetuntemusta tältäkin saralta. En enää ajattele, että elämäni pitäisi mennä jotain tietynlaista kaavaa,mitä muillakin, vaan tiedostan selvemmin elämänpolkujen erilaisuuden. Yritän oppia pitämään silmäni auki erilaisille elämänvalinnoille, jotka voivat tukea erityisherkkyyden ja fibron kanssa elämistä positiivisella tavalla. Nämä voivat olla sellaisia valintoja, joita ”muut” (yleinen mielipide tai jotkut vieraammat ihmiset) eivät ymmärrä tai osaa odottaa, mutta minun on priorisoitava oma hyvinvointini.
  • Minun täytyy siis hieman tutustua itseeni paremmin, annettava aikaa ja pidettävä huolta itsestäni jaksaakseni paremmin.

puuMistä sitten tuli kipinä vihdoin kirjoittaa ja kertoa tästä puolestani?

Näin nyt lauantaina ystävääni, jolla on samoja erityisherkkyys piirteitä. Hän matkustelee paljon työnsä takia ja tarvitsee kotiin tullessaan paljon palautumisaikaa, minkä takia emme näe niin usein. Yleensä ystävät syyllistävät häntä siitä, mutta ymmärrän häntä hyvin ja mielestäni hyvät ystävät eivät syyllistä kuinka kauan viime näkemästä on, vaan nauttivat siitä, kun voivat taas nähdä. Hän kuvailikin meidän suhdettamme sillä, että ”Vaikka joitain ihmisiä näkisi melkein päivittäin tai viikottain, voi joku ihminen olla läheisempi, vaikka näkisi kerran puolessa vuodessa. Silloin vain nautitaan toisen seurasta ja jatketaan siitä mihin viimeksi jäätiin”.

Oli ihana puhua asiasta hänen kanssaan, sillä olin miettinyt ihan samalla tavalla. Minusta oli ollut hassua tuntea niin suurta yhteyttä ja ystävyyttä toisen kanssa, vaikka näemme aika harvoin. Ja silloin kun näemme, toki vaihdamme aluksi innolla kuulumisia, mutta saatamme välillä pomppia ihan muihin aiheisiin tai vain hymyillä toisillemme rauhassa, ilman mitään kiusaantumista tai tarvetta sanoa mitään kummempia. ”Nautimme vain toistemme energiasta” kuten eräällä tutullani on tapana sanoa, mikä tuntuu hassulta ajatukselta, kunnes sen kokee ja ymmärtää.

Istuimme kesäisellä piknikillä eräässä puistossa ja juttelimme kaikesta. Kuulumisesta ja elämästä: kuinka molemmat ovat käyneet monenlaisia, vaikeitakin asioita läpi ja kuinka on huomannut, että omat elämänvalinnat tai mietteet erilaisita mahdollisista valinnoista voivat kummaksuttaa muita. Puhuimme suomalaisesta kulttuurista, jossa elää vieläkin tietty vanhanaikainen kulttuuri: tietyssä iässä tulee seurustella, tietyn seurusteluajan jälkeen tulee muuttaa yhteen, jossain vaiheessa aletaan katsella sormuksia ja jossakin kohtaa jälkikasvusta aletaan keskustella. Jos tätä kaavaa haluaa rikkoa tai muuttaa jotenkin, tai elämänpolku vain vie toisille suunnille, aika nopeasti suvaitsevaisinakin pidetyt ihmiset alkavat yllättäen, varmaan tiedostamattakin ihmetellä kaavan puuttumista.

Kun olimme keskutelleet tälläisiä aiheita ja pohdintoja, sekä vaihtaneet kuulumisia, mietimme hetken mitä tekisimme; suuntaammeko koteihimme vai jatkammeko vielä jonnekin. Ystäväni ehdotti, että lähdemme kävelylle, jos kroppani vain kestää. Aurinko paistoi vielä vähän ja ilma oli lämmin, joten lähdimme vain kävelemään ja jatkoimme juttelua aiheista toiseen vaihdellen. Puistossa ollut taustahäly ei enää häirinnyt, vaan saimme olla rauhassa ja syventyä taas paremmin toisiimme, ajatuksiimme ja kokemuksiimme. Pysähdyimme välillä eräälle kahvilalle ja otimme teet mukaan, onneksi se oli vielä auki ennen kymmentä, sillä olimme tässä vaiheessa viettäneet aikaa yhdessä jo kuusi tuntia. Kävelimme erilaisia reittejä ja pysähdyimme ihailemaan kauniita maisemia, vanhoja taloja ja erilaisten putiikkien ikkunoita.

Kun viimein hyvästelimme toisemme, oli molemmilla onnellinen olo ja kerroimme sen toisillemme. Molemmat olimme ihan innoissame, että olimme menneet kävelylle, sillä harvoin lauantai-iltana lähtee Helsingin keskustaan kävelemään ja nauttimaan. Yleensä sitä on menossa ulos juhlimaan, mikä sekin on välillä kivaa, mutta myönsimme molemmat nauttivan tälläisestä paljon enemmän. Tunteesta, että toinen on läsnä ja ymmärtää, voi vaan olla tai puhua, ei tarvitse olla mitään muuta kuin oma itsensä. Melkein kuin olisi ollut romanttisella iltakävelyllä, mutta sellaisen toiseen rakkaudellisen hullaantumisen sijaan, olikin jokin sielujen yhteys ja kumppanuus. Sielujen yhteys ja kumppanuus kauniilla, sydäntä lämmittävällä ja kehon pehmeällä lämmöllä täyttävällä tavalla.

ystävyys

Prideilta toipumista

loveNo nyt on juhlittu Prideja!

Ehdin käymään vaikka minkälaisissa tapahtumissa, bileistä paneelikeskusteluihin ja työpajoihin, sekä olemaan vapaaehtoisenakin. Kun aiemmin kerroin erään näihin piireihin liittyvän ”kaverin” toiminnasta ja etten halua olla sellaisen toiminnan mahdollistaja, ehdin jo hieman pohtia keiden kanssa viikkoa sitten juhlin, kun olimme alunperin hänen kanssaan niin paljon suunnitelleet. No, tämä ei todellakaan muodostunut ongelmaksi, päin vastoin. Ystäviä, kavereita ja heidän kavereitaan riitti, piti vain valita kenen kanssa milloin menee.

Tutustuin myös uusiin ihmisiin, jotka olivat mukavia, vaikka kehenkään täysin samanhenkiseen ihmiseen en päässytkään tutustumaan. Se ehkä hieman harmitti, samoin kuin naistenbileet. Bileet olivat niin täynnä naisia, ettei sellaisesta porukasta erottanut omantyyppisiä ihmisiä, eikä kaikkia kavereitakaan löytynyt. Päätinkin siis kohottaa skumppalasia kaverin kanssa ja keskittyä ihan vaan tanssimiseen, mikä olikin ihanan vapauttavaa ja teki minut niin onnelliseksi. Se oli kuitenkin tärkeintä, että oli hauskaa ja pitää vain luottaa ja tietää, että omantyyppiset ihmiset ilmaantuvat kyllä elämääni.

Viikolla eniten järkytti Homona Venäjällä-illan dokumentti Children-404, joka kertoi nettisivusta, jonka kautta alle 18-vuotiaat vähemmistöihin kuuluvat nuoret saivat vertaistukea. Venäjällä olevan propaganda-lain takia alle 18-vuotiaita ei saa altistaa ”epäluonnollisille suhteille”, minkä vuoksi monet lapset ja nuoret jäävät yksin, samalla kun yhteiskunta mahdollistaa syrjinnän ja kiusaamisen, eikä vanhemmiltakaan saa aina tukea. Dokumentti kuvasi sivuston ylläpitäjää ja myös näitä nuoria, heidän elämäänsä ja arkeansa. En usko monen poistuneen salista kuivin silmin… Suosittelen katsomaan dokumentin, jos vain jossain saa tilaisuuden!

Viikolla ehkä eniten herkisti Pride-kulkue ja puistojuhla. Olin naistenbileiden takia vielä aamulla niin väsynyt, että menin kulkueeseen vähän myöhässä, mutta ihanat ystävät ohjeistivat minut oikeaan kohtaan kulkuetta keskeltä reittiä ja osallistuminen onnistui kuitenkin. Koira sylissä, kaverit vierellä kohti Kaivopuistoa, jossa rakkauden juhla vaan jatkui. Ihana sää ja ihana fiilis. (Vaikka kentän hävitessä kännykästä ja ystäviä etsiessä oli hieman vaikeuksia…)

yksisarvinenMinulla olisi ollut kulkueen jälkeen vielä vapaaehtoiskeikka ja kutsuja päätösjuhliin, mutta olin niin poikki, että ei ollut toivoakaan niihin osallistumiseen. Yksi seuraan liittynyt kaveri lähti puistosta luokseni ja jatkoimme erästä tv-sarjamaratoniamme, syöden samalla ”darraruokaa”. Kävin myöhemmin illalla saattamassa hänet koiran kanssa juna-asemalle ja huokasin helpotuksesta. Vaikka viikko olikin todella ihana, oli se myös todella rankka tälläiselle fibrolle.

Kävelin hiljaisessa metsässä, auringon paisteassa taustalla ja tunsin itseni väsyneeksi, mutta onnelliseksi. Kaikki sujui paremmin kuin odotin ja minulla oli hauskaa.

Hauskanpito on kyllä tuntunut kropassa vielä nämä seuraavat kaksi päivää. Koko kroppa on kipeä, joka paikkaan särkee ja kolottaa, raajat painavat, päähän särkee. Osasin odottaa sitä, mutta silti tuntuu ikävältä. Olen yrittänyt pitää itseni kasassa lepäämällä ja tummalla suklaalla, kun mikään muu ruoka ei ole maistunut.

Nukkumisenkin kanssa on ollut ongelmia, minkä takia viime viikon bileet ovat olleet hyväksi: on ollut tekemistä kun on valvottanut. Muina öinä olen rakentanut tyynyistä ja peitoista mahdollisimman kivutonta lepopaikkaa, kuunnellut musiikkia ja selannut erilaisia blogeja. Ensi yön kun vielä sinnittelen, näen huomenna Suomeen palannutta ystävääni taas pienen tauon jälkeen ja tiedän piristyväni taas lisää. Silloin kivutkin taas helpottaa.

eilenOn niin ristiriitaista, että kun kivut ovat näin voimallisina päällä, pitäisi levätä, mutta kotona makaaminen tuntuu tekevän henkisesti pahaa, koska silloin keskittyy enemmän kipuun. Kun taas näkee ystäviä ja tekee asioita, kipuun ei keskity yhtä paljoa ja mieli kevenee, mutta se taas pahentaa kipuja. Koko viime vuoden menin vain eteenpäin, enkä paljoa ehtinyt pysähtyä ja nyt ne kivut ovatkin kasautuneet tälle kesälomalle. Mutta en tiedä auttaako lepo tähän kipuun, joten en osaa olla pitkään levossakaan. Toisaalta jos taas pahennan tätä, ei minusta ole työharjoitteluun menijäksi syksyllä….

Niinkuin kipukroonikko-kissakin kuvassa sanoo: ”Olen jatkuvasti ristiriidassa sen kanssa että ’En voi antaa tämän sairauden hallita elämääni’ ja ’Minun täytyy kuunnella kehoani ja tehdä mitä se sanoo'”

Mitä ihmettä tässäkin pitäisi ajatella tai tehdä??? Levätä ja keskittyä kipuun, epävarmana auttaako lepo VAI pysyä liikkeessä kivusta huolimatta? Siinäpä vasta ongelma, mikä varmasti muillekin kipukroonikoille tuttua.

Hyvää huomenta

untaMeninpä aikaisin toivottamaan hyvää juhannusta.

Kello on 8:00 aamulla ja olen vielä hereillä.

Vatsaan ja selkään sattuu, en pysty nukkumaan.

Onneksi on vapaata. Onneksi on tietokone ja netflix. Onneksi aamulla neljältä on jo valoisaa ja voi lähteä koiran kanssa ulos. Onneksi.

Mutta haluaisin silti kyllä nukkua! Haluaisin sulkea silmät, rentoutua ja olla unessa.

Vaikka ei unikaan takaa kivuttomuutta. Olen viime aikoina nähnyt paljon unia, joissa minua joko kidutetaan tai toimintakykyni yhtäkkiä loppuu ratkaisevalla hetkellä, esimerkiksi halvaannun tai jalat murtuvat kun yritän ajaa autolla ihmisiä turvaan. Eli pahimmillaan unet on yhtä tuskaa niin henkisesti ja fyysisesti, milloin ei todellakaan haluaisi nukkua. Toisaalta ilman untakaan ei pärjää.

Hitto. Näin sitä saa seesteisen olotilan katoamaan ja stressin päälle, kun uni ei tulekkaan.

nukkumattiNukkumatti, painajaisten mahdollisuudesta ja kellonajasta huolimatta, tulisitko vuorotyöläisten kierrosta tehdessäsi myös täällä luonani käymään? Olisi tarvetta unihiekalle.

Housuista

housutVarmaan tuttu ongelma muillekin fibroille: housujen pitäminen sattuu?

Ainakin itsellä tämä on yksi syy, minkä takia olen siirtynyt melkein kokonaan käyttämään hameita ja mekkoja. Ne ovat ihanan naisellisia ja kauniita, sopivat tyyliini mielestäni hyvin, mutta osasyynä on myös niiden mukavuus. Ilmavuus ja se, ettei saumat paina – ihanaa! Koska tosissaan farkut aiheuttavat jo ajatuksena kipua, kuinka sivusaumat sattuvat ja saavat kivun säteilemään ympäri kehoa.

Kotona tykkään kuitenkin käyttää ns. kotihousuja eli verkkareita. Koiran kanssa ulkoillessa on myös melkeinpä pakko käyttää housuja: koirapuistossa muut koirat sotkevat vaatteet ja rikkovat helposti sukkahousut, kävellessä taas tuuli ja sade jäädyttäisivät minut äkkiä hameessa ja kivut vain pahenisivat. Olen siis ostellut erilaisia verkkareita ja tyytynyt niihin, mitä olen löytänyt omaan budjettiin sopivasti.

Sain kuitenkin vähän aikaa sitten erittäin hyvän vinkin eräältä ystävältäni. Hän on muunsukupuolinen eli ei koe itseään selkeästi vain mieheksi tai naiseksi. Tälläinen monipuolisempi sukupuolikokemus ja rohkea, oma, androgyyni tyyli on saanut hänet etsimään vaatteita kaupoista välittämättä onko kyseessä naisten vai miesten puoli. Olin hänen kanssaan mukana shoppailemassa noin viikko sitten ja puhuessani tästä housu-ongelmasta, hän kysyi olenko sitten käynyt H&M:n miesten osastolla? Hän sanoi sieltä löytyvän parempi laatuisia housuja kuin naisten puolelta ja mitoitukseltaan ne ovat sellaisia, että saumat tuskin hankaavat.

Kun uskaltauduin seurassa menemään miesten puolelle, huomasin tämän olevan aivan totta! Saman hintaiset verkkarihousut olivat paljon paksumpaa kangasta ja koska niitä ei ole tehty ihonmyötäiseksi tai muutenkaan ”naisten malliseksi”, niiden saumat eivät paina! Päädyin tuhlaamaan ja ostamaan myös urheiluhousut, jotka ovat teknistä kangasta. Naisten puolella ongelmana on juuri nämä teknistä materiaalia olevat housut, joiden saumat tuntuvat painavan erityisen paljon. Miesten puolella lahje on ommeltu useammasta kappaleesta kuin naisten, joten yhden, keskelle reiden sivua osuvan sauman sijaan lahkeessa on useammat saumat eri kohdissa. Ja taas – koska malli on erilainen (vaikka nämä ovatkin vähemmän löysät ja enemmän istuvat), ei sauman painetta sitten missään! Juuri tälläisille housuille on tarvetta niin koirapuistossa ollessa kuin ulkoillessa.

Ihanaa! Ja hölmöä, että en ollut tullut edes ajatelleeksi tutkia miesten osastoa. Tiedostomattomia sukupuolistereotyyppisia ajatuksia, jotka estivät ennen hyvien housujen löytymisen.

diversity

Kuntoutusta

20150615_145307_resizedSain Kelalta myönteisen päätöksen fibromyalgia-kuntoutukseen ja suuntaan sen ensimmäiselle osiolle heinäkuun lopulla. Nyt onkin siis vuorossa esitietojen päivittäminen ja totta puhuen, ne ovat saaneet minut lähinnä nauramaan.

Ylhäällä on kuva kipupiirroksestani. Samaan aikaan tuntui surulliselta täyttää sitä, sillä tuntui, ettei se ole nytkään tarpeeksi elävä. Olisin tarvinnut värejä ja lisää symboleja kuvaamaan kipujani. Samaan aikaan nauratti, että on tälläiseltäkö 23-vuotiaan naisen kroppa näyttää: tännä kipua, kolotusta, jomotusta, tunnottomuutta, puutumista ja vihlovaa särkyä?

Vielä enemmän nauratti esitietolomakkeen väittämät, joihin piti laittaa kuinka paljon ne pitävät omalla kohdallani paikkaansa.

”Kuinka usein olen tuntenut olevani täynnä elinvoimaa?”

”Kuinka usein olen ollut täynnä tarmoa?”

Täynnä elinvoimaa? Täynnä tarmoa? Ai minä? Nauroin ääneen. En koskaan kuvailisi itseäni näin. Olen aina väsynyt ja voimaton, vaikka olisi kuinka hyvä päivä.

elämääToisaalta, onneksi oli väittämiä, joihin voin laittaa olevani useimmiten samaa mieltä, kuten:

”Kuinka usein olen tuntenut olevani tyyni ja rauhallinen?”

”Kuinka usein olen tuntenut olevani onnellinen?”

Rakasta elämääsi enemmän kuin vihaat kipua, lukee yllä olevassa kuvassa. Se kuvaa mielestäni tilannettani hyvin. Vaikka olen voimaton ja väsynyt, täynnä kipua ja sairautta, enemmän kuin vihaan sitä, on minun rakastettava elämääni. En ole terve ja välillä on ihan helvettiä tämä sairauden kanssa elo, mutta silti elämässäni on ihania asioita: oma rakas koira, ihana koti, rakkaat ystävät, haluttu opiskelupaikka, kavereita ja tuttuja, perhe… Sen verran kun pystyn nauttimaan, nautin sitten täysillä.

Toisaalta mitä muita vaihtoehtoja olisi?

Nurista ja masentua? Kyllä, mutta pidemmän päälle se vain pahentaa tilannetta, joten teen aktiivisesti työtä itseni kanssa niin terapiassa kuin kotona ja ystävien kanssa. Käsittelen vanhoja traumoja, harjoittelen läsnäoloa, teen rentoutumisharjoituksia ja asioita joista nautin, vietän aikaani sellaisten seurassa, jotka arvostavat ja välittävät minusta.

Ja mikä tärkeintä. Kun tuntuu paskalta tai vituttaa, niin en kiellä sitä ja lisää jännitystä kehooni, mikä lisää kipua. Vaan antaudun tunteelle sen verran kun uskallan tai puran sen eri tavoin ulos.

Sillä pärjää jo aika pitkälle.

Ja saa nähdä mitä se heinäkuun kuntoutus tuo mukanaan 🙂

Uneton

unetonKauhea olo.

Särkee joka paikkaan, vaikka on täydet kipulääkkeet otettu ja lämpölaastarit paikoillaan.

Itkettää.

Väsyttää, mutta uni ei tule.

Enkä toisaalta tiedä haluanko sen edes tulevan, jos tiedossa on samoja painajaisia kuin viime öinä.

Yritän roikkua koneella sen aikaa, että tulee valoisampaa. Ehkä sitten uskallan mennä koiran kanssa ulos ja se auttaa olotilaan. Tai sitten valvon. Saa nähdä.

Vähitellen

huomennaVähitellen alan uskoa, että selviän tästä.

Erityisesti tästä viikosta: koulutehtävä-pinosta ja sukulaisten näkemisestä.

Onneksi universumi tarjoaa lohduttavia elementtejä tähän väsymyksen värittämään arkeen. Niistä yksi mieluisimmista on koirapuisto. Ihan vieressäni on ihana koirapuisto, jossa voi olla rennosti ja väsyttää koiran heittämällä keppiä. Hienointa on kuitenkin siellä syntyneet ihmissuhteet. Minulla on jo useita tuttuja, joiden kanssa sopia koiratreffejä ja joilta saa hyviä vinkkejä asiaan kuin asiaan.

Vähän aikaa sitten minulla on kuitenkin syntynyt jo parempi kaverisuhde erään samanikäisen naisen kanssa. Sattumalta olimme usein samaan aikaan puistossa, hänen kaksi koiraansa ovat samanikäisiä kuin omani ja huomattiin, että tullaan niin koirat kuin omistajatkin hyvin toimeen. Ruvettiin sopimaan yhteisiä iltalenkkejä ja -puistoiluja, kun juteltavaa riitti tunneiksi. Noin viikko sitten hän tarjoutui lainaamaan minulle erästä tavaraa ja sillä verukkeella vaihdettiin facebookissa tietoja, meistä tuli kaverit. Ruvettiin juttelemaan enemmän ja nykyään iltaisin sovitaan samaksi illaksi yhteisiä tekemisiä koirien kanssa. Hän on todella mukava ihminen, jolla on samoja mielenkiinnonkohteita ja meillä on hauskaa. On niin piristävää saada elämään tälläisiä ihmisiä ja asioita, niiden avulla pysyy pinnalla.

Voihan ruisleipä!

kävele ulos kehostaOlen kärsinyt sellaisesta kivusta ja tuskasta viikon, että kehosta pakeneminen on ollut harras toive.

Kivut ovat olleet todella kovat, joka paikkaan on sattunut. Kipu on ollut jatkuvasti läsnä ja uuvuttanut täysin. Lanneranka on ollut todella arka, samoin kaikki isommat nivelet ja näin ollen liikkuminen ollut melkein mahdotonta ilman kunnon lääkitystä. Tälläistä kipujaksoa en edes jaksa muistaa, tämä on todella pelottanut ja järkyttänyt.

Näiden kovien kipujen lisäksi pienempiin niveliin palasi jäytävä kipu, jota ei ole ollut pitkään aikaan. Rupesin miettimään mikä voisi olla yhdistävä tekijä ja keksinkin – ruisleipä! Lopetin ruisleivän syönnin melkein vuosi sitten, viime keväänä ja tämä pieni jäytävä nivelsärky jäi. Nyt kuitenkin tein kaalikeittoa ja sain mieliteon ruisleipään, joten päätin ostaa sitä. Ja ai että se maistui hyvälle! Paahdettuna ihan rapeaksi se maistui niin hyvältä keiton kanssa. Mutta siitäpä seurasi taas tämä nivelsärky, joten heti asian yhdistettyäni lahjoitin loput ruisleivät eteenpäin. Siihen loppui rukiin syönti.

Rukiin lopettaminen ei vie kaikkia kipuja pois, vain sen pienen jäytävän kivun. Muuten tämä kipuhelvetti on pysynyt aika samanlaisena. Ja helvetti tämä todella on ollut.

Eikä edes vain kipuhelvetti, vaan sairaushelvetti. En tunne kehoani omaksi, se reagoi tähän sairauteen ja lääkkeisiin niin hurjalla tavalla. Keho on ihan turvoksissa ja tosiaan triptylin tuoma paino on ja pysyy vielä. Se ei tunnu tai näytä omalta. Vatsa on jatkuvasti herkillä lääkkeistä, kipeä ja turvoksissa. Kuukautiset jatkuu päivittäin, vatsa kramppaa myös sen takia ja on lisäkipuja. Väsyttää ja nukuttaa koko ajan, varmaan taas turvaunta. Ja nyt uusinpana, hiuspohja reagoi. Hiuksia lähtee järjettömiä määriä, päänahka on taas verillä ja täynnä arpia. Päänahassa on kaljuja kohtia, varmaan stressin ja lääkkeiden vaikutuksesta. Näin pahana se ei ole ollut koskaan. Onneksi ystäväni pelasti minut tältä kriisiltä leikkaamalla hiukset malliin, joka on helppo hoitaa ja peittää hankalat alueet, ja näyttää vielä hyvältä! Nyt en ihan joka kerta peiliin katsoessa murehdi siis tätäkin ongelmaa. Hän laittoi minut myös piimaa-kuurille, jonka pitäisi vahvistaa hiuksia. Kun vielä näihin oireisiin lisää liikuntakyvyn hetkelliset alenemiset ja kokonaisen puuttumisen. Kun liikkuminen, ihan jo sängystä nousu tai kotona kävely sattuu, tuntuu, että sairaus hallitsee koko elämää.

Huoh, kaikkien näiden oireiden kanssa… Olen helvetissä.

huonot tunteetEn yritä peitellä tätä kipua.

Olen todella kironnut, huutanut, itkenyt, raivonnut ja surrut.

Ja se on okei. Kaikkien, myös vaikeiden, tunteiden näyttäminen on tärkeää. Olen lukenut paljon kirjallisuutta kivunhallinnasta ja kivusta, kuten täällä aiemmin mainitsemaani Mielekkäästi irti kivusta ja sairaudesta, enkä ihan tiedä mitä ajattelisin. Monissa kirjoissa lähtökohtaisena ajatuksena on tyyneys, tyyneys hyväksyä kipu ja sairaus. Kun hyväksyy sen mitä tulee, oli se sitten hankalaa tai ei, sen kestäminen ei olekaan kärsimystä – tämä on perusajatus. Ymmärrän sen, mutta toisaalta olen eri mieltä.

Kipu ja krooninen sairaus on perseestä. Suoraan sanottuna. Se muuttaa elämää, ihmistä. Se on iso muutos. Jos tämän hyväksyisi vain olkia kohauttamalla, minusta se olisi outoa tai asian kieltämistä. Totta kai asia saa suututtaa, kiukustuttaa, surettaa, vihastuttaa, mitä vain! Ja sen saa ilmaista. En tarkoita, että sitä pitäisi purkaa muille. Mutta kunhan uskallat purkaa vaikeatkin tunteet jotenkin. Yksin kotona, hakkaamalla tyynyä, huutamalla, potkimalla, heittelemällä tavaroita, itkemällä… Mikä sopiikin sinulle itsellesi. Kunhan vain et lado tuneynteitasi sisääsi, koska sekin pahentaa kipua. Olemalla pehmeämpi itseään kohtaan, suostuu hyväksymään vaikeatkin tunteet ja ilmaisee niitä. Tätä opettelen itse jatkuvasti ja se on yllättävän haastavaa.

Mutta ehkä kun tunteita ilmaisee tarpeeksi, se tyyneyskin onnistuu. Ehkä luin kirjoja liian aikaisin. Vähän sama meditoinnin ja rentoutumisen kanssa – jos jokin tunne on liian pinnalla, sen ilmaiseminen helpottaa ja sen jälkeen voin rentoutua paljon paremmin.

 Kun on ensin raivonnut ja purkanut kaikkia vaikeita tunteita rohkeasti ulos itsestään, näkee taas myös ne hyvät pienet asiat. Ja kun näkee ensin muutaman, vaikka kuinka pienen asian, alkaa yhtäkkiä huomata niitä enemmän. Pian niitä on sen verran, että ne alkavat muodostaa hyviä hetkiä ja alkavat tasapainottaa pahaakin päivää.

”Sinä se etsit hopea reunuksia myrskypilvistäkin” – ystäväni lausahti minulle alkukesästä ja se on jäänyt kyllä mieleen. Yllättäen sitä on alkanut kuulua muiltakin.

Mutta pakkohan se on etsiä, mitä muutakaan tässä tilanteessa voi? En halua jäädä paikalleni, vaan luottaa, että elämässä on rakkautta, joka näyttäytyy pienissäkin asioissa. Niitä asioita etsimällä saa myös hetken pois kivun ajattelemisesta.

6cc46d68fc5b1aa6f18e0270f0e1ec75

NLP

relaxUsein tuntuu siltä, että ihmeitä tapahtuu.

Esimerkiksi olen viime aikoina miettinyt, että tarvitsisin kunnon rentoutumista. Pohdittuani tätä ääneen hetken, tuli sähköpostiini ihana viesti.

Viesti tuli Asta Heikkilältä, jolla on oma yritys nimeltään Tukipunos. Tutustuin Astaan ollessani hänen pitämällään työväenopiston rentoutumis-kurssilla yli vuosi sitten. Oma tilanteeni oli silloin aika jumissa ja syvä rentoutuminen äkkisältään kovasta stressistä aiheutti pahan aurallisen migreenikohtauksen. Lääkäreiden vastaus tilanteeseeni oli, että ”vältä stressaamista, mutta vältä myös stressin laukeamista.”, joten otin yhteyttä suoraan Astaan. Hän ehdotti minun tilanteeseeni NLP-ohjausta ja kurssilla antoi ohjeita, joilla pystyin välttämään vajoamisen liian syvään rentoutumiseen. Näin pystyin rentoutumaan, nauttimaan kurssista ja välttämään uudet kohtaukset.

NLP-ohjauksessa tehdään erilaisia harjoituksia, joilla voidaan saada aikaan muutosta esimerkiksi ajattelun ja tunteiden osalta. Ohjauksessa saa myös erilaisia konkreettisia välineitä kotiin, joilla oppii hallitsemaan vaikeita tilanteita. Päätin silloin kokeilla ohjausta ja olin vaikuttunut: harjoitukset auttoivat hahmottamaan stressaavaa elämäntilannettani ja sain myös käyttökelpoisia välineitä arkeeni. Vieläkin, stressaavan tilanteen yllättäessä, käytän erästä välinettä, jolla saan palautettua omat voimavarani stressin alta käyttööni. Ei siis ollut turhaa ohjausta ollenkaan.

En yleensä mainosta mitään tuotetta tai yritystä suoraan, sillä suhtaudun itse muiden blogeissa sellaisiin mainintoihin mainoksina, joiden todellista pohjaa (onko bloggaaja saanut jotain mainitsemisesta, uskooko tuotteeseen oikeasti) ei tiedä. Astan Tukipunosta uskallan kuitenkin hieman täällä mainostaa, sillä Asta on paitsi todella mukava, empaattinen ja hauska ihminen, myös kipukroonikko ja ymmärtää, minkälaista kivun kanssa eläminen on. NLP-ohjauksen avulla on mahdollista helpottaa omaa elämäntilannetta ja löytää ratkaisuja oman elämän pulmiin, mutta tarjoannassa on muutakin kipukroonikoille hyödyllistä. Erilaisia rentoutus-kursseja, -päiviä ja -iltoja, sekä esimerkiksi aikuisten unikouluja ja kivunhallinta kursseja. Uskon, että kaikista näistä voi olla hyötyä kipukroonikolle ja suosittelenkin kokeilemaan, jos mahdollista. Kursseilta et lähde tyhjin käsin, vaan opit uusia, käyttökelpoisia keinoja arjen helpottamiseen.

relax2    Mitä tässä sähköpostissa sitten luki?
Asta tarjosi minulle tälle keskiviikolle paikan NLP-rentoutuksestaan. Aivan kuin tilauksesta.

Sain siis tänään osallistuttua ohjattuun rentoutukseen, juuri mitä olin tarvinnut. Aluksi tehtiin NLP-harjoitus, jota kaikki pohtivat omassa mielessään ja joka liittyi omien ihmissuhteiden hahmottamiseen. Hauskaa oli, että olimme omassa NLP-ohjauksessani tehneet saman harjoituksen ja pystyin nyt vertaamaan muutosta yli vuoden taakse. Harjoitus auttoi purkamaan omaa huolta läheisistäni ja hahmottamaan läheisiä ihmissuhteitani paremmin.

Harjoituksen jälkeen teimme uneen liittyvän rentoutumisharjoituksen. Sekin kuin tilauksesta siis. Olen nukkunut taas viime aikoina kivun takia huonosti, pelännyt nukahtamista, joten ei olisi paremmin voinut mennä harjoituksen valinta. Tiedän unen tulevan tänään taas helpommin. Rentouduin ihanan syvästi ja sain kerättyä energiaa tämän rauhoitetun hetken aikana.

Tunti vierähti todella nopeasti ja osoitti taas kuinka paljon rentoutuminen voi antaa omaan arkielämään. Kun sain ohjatun rentoutusillan näin stressaavan kauden katkaisemiseksi, on taas helpompi palata omien, Astan kautta opittujen harjoitusten pariin. Ja varmasti osallistun uudestaan ohjattuun rentoutumiseen, kun taas opiskelijabudjetti siihen joustaa.

Pelko

toive

Olen vihdoin päässyt takaisin kotiin muutama päivä sitten. Mikä helpotus – oma rauha ja ihana, rakas koti.

Tuntui, että minulle kävi Nipsut. Lempielokuvani oli lapsena Muumipeikko ja pyrstötähti, minkä yhdessä kohtauksessa Nipsu-hahmon pelko menee jalkoihin. Pelottavassa tilanteessa Nipsun pää on selkeä, sillä pelko menee pään sijasta jalkoihin, eikä hän voi kävellä. Kuulostaa tutulta… Nimittäin olen kärsinyt nyt viikon niin kamalista alaselän ja lonkkien kivuista, että kävelykin on ollut vaikeaa. Pahimmillaan kävely ollut mahdotonta kivun vuoksi ja helpoimmillaankin se on pitänyt kyyneleet lähellä. Tuntuu, että kun kaikki paine purkautui – pääsi vihdoin omaan kotiin ja perusasiat olivat taas kunnossa, uskalsi taas tuntea tunteita – kipu pamahti päälle oikein kunnolla. Sen sijaan, että olisin stressannut asioita pääni sisällä, olin niin jännittynyt ja keskittynyt pärjäämään, että sen lauettua, se iski pään sijasta jalkoihin.

nipsu

Vietin siis melkein viikon vanhempieni luona, kun tsemppauksen loputtua stressi ja tunteet valahti jalkoihin lamauttaen ne. Vaikean tilanteesta tekee sen, ettei kroppa kestä enää Arcoxiaa. Kuulin, että melkein kaikille muille määrätään vatsansuojalääke Arcoxian kanssa, koska se on niin raju vatsalle, munuaisille ja maksalle. Pitääkin siis kysyä lääkärissä ensi kerralla, miksi minulle ei määrätty mitään suojalääkkeitä… Ja miksi näin vahvasta lääkkeestä ei varoitettu kunnolla? Lääkäri vain kehui, kuinka tämä on uusi ja hyvä lääke, joka varmasti auttaa.

Pelko on arvatenkin ollut läsnä arjessa. Miten selviän kivun kanssa? Miten selviän ilman kipulääkettä? Miten selviän yksin jos kipu iskee? Miten jaksan koiran kanssa kun kipu on päällä? Miten jaksan ilman että uuvun? Miten vältän uupumista, mikä johtaa pahempiin kipuihin? Miten selviän kesätyössäni? Miten selviän jos pääsen opiskelemaan? Miten selviän jos en pääse opiskelemaan? Miten selviän tulevaisuudessa?

Pelolle ei kuitenkaan saisi antaa valtaa. Olen lohduttanut itseäni sanomalla itselleni, että kyllä pärjään. Sairauden hyväksymisen lisäksi on opeteltava näyttämään oman heikkoutensa. Usein fibromyalgiaan sairastunut on tunnollinen ja vastuunsa kantanut suorittaja-tyyppi, joka on ollut vahva muidenkin edestä. Siksi on entistäkin tärkeämpää oppia hyväksymään ja näyttämään muille oman heikkoutensa, eikä vain yrittää jaksaa. Kun uskaltaa näyttää heikkoutensa, siitä tuleekin vahvuutesi. Vain sillä tavoin voit oppia pyytämään apua ja saada apua, mikä taas voi auttaa sinua eteenpäin.

höyhen

Koko tämä muutaman kuukauden ruljanssi, ero ja muutto, ovat opettaneet minulle hyväksymään ja näyttämään, etten ole aina vahva. Eikä minun tarvitsekaan olla. Olen joutunut pyytämään apua ja olen kertonut ääneen, että nyt on vaikeaa. Sen sijaan,että jotakin kamalaa olisi tapahtunut, olen saanut tukea ja apua. Elämääni on tullut uusia ihmisiä, ystäviä, jotka ovat nähneet minussa kaikki puoleni. Olen löytänyt vanhan ystäväni uudestaan, jonka kanssa välillä on ollut raskasta ja hän on ollut se, joka kertoo ongelmistaan. Kun olen näyttänyt oman heikkouteni ja luopunut roolistani jaksavana ja aina vain apuna olevana, ystävyyskin on tasapainottunut.

Vaikka elämä on tasapainottelua vaikeuksien ja hyvien hetkien kanssa, ja taustalla painaa uuvuttava fibromyalgia, ei pelolle saa antaa valtaa. Kun pelko meinaa iskeä, kysyn itseltäni ”Miten olisin nyt, jos minua ei pelottaisi?”. Se auttaa olemaan jähmettymättä ja upottumasta pelkoon, vaan näyttää tien miten eteenpäin siitä huolimatta.

Siis rohkeasti vain eteenpäin.

huolet

Uusi koti!

koti2Eroamisen myötä tuli ajankohtaiseksi etsiä myös uusi koti ja ehdin jo stressata sen löytymistä. Hirveästi energiaa on mennyt käytännön asioiden miettimiseen ja ihan ylipäätään totutteluun. On täytynyt totutella ajatukseen, että muutin pois, täytyy muuttaa vielä tavarat pois ja muuttaa yksin omaan kotiin. Kaikki tämä stressasi…

Kunnes näin sen ilmoituksen. Olin vain paniikissa katsellut eri ilmoituksia ja laittanut omani lehteen, mutta tätä katsoessani jotenkin tiesin: tässä se on. Kaunis, valoisa pieni koti. Hyvä pohjaratkaisu, sopiva juuri minun tarpeille. Koiran saa ottaa mukaan. Kohtuullinen vuokra, minkä kanssa selviän.

Kirjoitin samantien viestin ja pian tuli kutsu näyttöön. Näyttö oli tämän viikon maanantaina, päivää ennen pääsykokeita. Olin ensimmäisenä paikalla ja sisälle päästyäni päässäni oli vain yksi ajatus: täydellinen. Se ei ole iso, mutta se on kaunis, ainakin minun makuun. Se ei ole keskustassa, mutta hyvien liikenneyhteyksien varrella. Ja alue, missä se sijaitsee, on kaunis ja rauhallinen. Onneksi näyttöä pitänyt ihminen tunnisti minut hakemuksestani ja sanoi heti erikseen juuri minulle palaavansa seuraavana päivänä asiaan, kun päätös on tehty. Toivoin parasta, mutta en uskaltanut puhua vielä mitään…

koti3Seuraavana päivänä tuli sitten soitto, juuri ennen pääsykokeiden haastatteluosiota. Kirjallisessa osiossa migreeni pääsi yllättämään niin, että näkö sumeni osittain ja jouduin siristelemään nähdäkseni tehtävät. Aika loppui osassa tehtävissä siis kesken, joten oloni oli toivoton. Mietin jo, lähdenkö kesken kaiken pois kokeista, kun puhelin soi.

”… Halusin kertoa, että olemme tehneet päätöksen asunnon vuokraamisesta ja olemme valinneet sinut vuokralaiseksi, jos olet yhä kiinnostunut…”

Kiljahdin ja hypin puhelun jälkeen innoissani, muista haastatteluaan odottelevista hakijoista huolimatta. Sain mitä parhaimman fiiliksen ja juuri silloin minut kutsuttiin sisään haastatteluun. Se sujuikin todella hyvin, vaikka vähän hämmennyin joistakin kysymyksistä. Meillä oli tosi sujuvaa ja hyvää keskustelua, joten haastatteluosuus sentään meni hyvin. Mitä sitten valinnassa painotetaan ja kuinka paljon kirjallisessa osiossa mokasin, se jää nähtäväksi… Peukut kuitenkin pystyssä, haluan opiskelemaan!

koti4Maanantaina oli näyttö, tiistaina sain tiedon ja eilen kirjoitin vuokrasopimuksen, sekä sain avaimet! Ihan uskomatonta, kuinka kaikki järjestyi! Juuri kun olin vaipumassa epätoivoon, etten pärjää täällä lapsuudenkodissani kipuineni ja huonosti nukuttujen unien kanssa, kaikki järjestyi. Sain unelmieni asunnon, joka oli heti vapaa.

Avaimet saatuani eilen menin yksin ensimmäistä kertaa ihan ikiomaan asuntooni. Ja helpotuksen ja onnellisuuden itkuhan siinä tuli… Jokin lämmin, syvä tunne iski minun: täällä on minun oma koti. Tämän laitan ihan itse yksin omannäköiseksi ja teen tästä oman turvapaikkani, pesäni. Täällä voin olla oma itseni ja kerätä voimiani kohdatakseni maailman.

koti1Tietenkin tämä onnentunne sai vastapainokseen sitten jotakin muuta. Kun helpotus iski ja stressi laukasi – reagoin mitenkäs muuten kuin kehollisesti. Melkein aina kun kova stressi laukeaa, puolustuskyky laskee äkillisesti ja tulen kipeäksi. Olo on niin vetämätön ja kaikki voimat on kadonneet jonnekin kuivan yskän mukana. Olin ehtinyt haaveilla, että muutan vielä tällä viikolla, mutta nyt pitää taas muistaa hidastaa. Asiat ovat alkaneet ratketa paremmin päin, joten ei ole hätää. Yritän saada irtotavarat pakkailtua vaikka muutamassa erässä, jos ei muuta ja käytännön järjestelyt isompien tavaroiden kanssa pitää katsoa sitten rauhassa.

Nyt kokoan ison kasan tyynyjä pääni alle, otan pehmeän peiton ja yritän löytää nukahtamisasennon, missä en yski jatkuvasti. Lepo on kuitenkin parasta, mitä itselleen voi nyt antaa. Hyvää yötä!

Maanantaiaamu ja vähän fibron kehollisuutta

maanantaiHarvoin maanantait ovat minulle näin vaikeita kuin tänään. Olen ollut lomalla töistä torstaista asti eli viikonloppu kesti neljä päivää, joten pitäisi olla aika levännyt olo. Valitettavasti mieleni stressitila on ollut korkea, eroamisen käytännönasiat painavat ja kehoni on päättänyt olla ankara minua kohtaan. Näin niin kamalia painajaisia yöllä, että herääminen tähän aikaan tuntui vaan armahdukselta, vaikka herätessä olotila ei ollut mikään helppo.

breakLiikaa ajatuksia ja stressiä.

Ero hoituu kyllä omalla painollaan. Vaikeinta on illuusioiden rikkoutuminen ja todellisuuteen pettyminen, mutta nekin on koettava päästäkseen eteenpäin. Pitää vain luottaa, että käytännön asiat sujuvat. Eikä niihinkään voi etukäteen stressaamalla vaikuttaa.

Stressi – mitä sitten nyt eron lisäksi stressaan? Oman kodin löytymistä, mutta siihenkin on vain annettava aikaa. Kyllä se oikea koti löytyy, kun on kärsivällinen. Toinen iso stressitekijä on huomiset pääsykokeet. Olen aiemmin lopettanut itseäni motivoimattomat opiskelut ja siirtynyt osapäivätöihin, tarkoituksena opiskella samalla tai lukea pääsykokeisiin. Opiskelu töiden ohella fibron kanssa, no ei oikein onnistunut. Pääsykokeisiin lukemalla uuvutin vuosi sitten itseni ja jäin varasijalle. Uskon sen olleen tarpeellista, sillä opin itsestäni samalla ja löysin uuden reitin päästä unelma-alalleni. Nyt huomenna olisi siis uudet pääsykokeet, onneksi näihin ei ole etukäteen luettavaa… Mutta jännittää kuinka skarppina voin kokeessa ja haastattelussa olla, kun näin kova stressi päällä! Halu opiskelemaan on suuri, vaikka samalla pelottaa kuinka fibro ja opiskelu jatkossa sopisivat yhteen. Mutta se on sen hetken pohdittava, nyt pitää vain keskittyä olemaan huomenna oma itseni ja ajattelemaan selkeästi.

stressi-erotaan

Uni on vieläkin kadoksissa. Sänkyyn vieraassa paikassa on jo tottunut, samoin yksin nukkumiseen. Mutta fibroille tuttu ”koiranuni” on erittäin katkonaista. Fibromyalgiaa sairastavien unta luennehditaan usein koiranuneksi, sillä se on hyvin kevyttä ja katkeilevaa, eikä anna kunnon lepoa. Tämä tietenkin vaikuttaa kipuihin, joten usein yhtenä lääkityksenä lääkärit tarjoavat usein Triptyliä, jonka ehkä suurin merkitys on syvän unen antaminen ja sitä kautta kipuihin vaikuttaminen. Se vaikuttaa myös kipukynnyksen nousemiseen, mutta yhtälailla se on käytössä uneen vaikuttamisen takia. Itse en ole triptyliä kokeillut, mutta lääkäri viimeksi sanoi, että se otettaisiin seuraavaksi kokeiluun, jos arcoxiaa menee liian usein. Ja siltähän tämä ainakin tässä tilanteessa vaikuttaa… No, uni on kuitenkin nyt erittäin katkonaista, vaikka nukun korvatulppien kanssa. Joko heräilen ilman syytä tai sitten näen niin kauheita painajaisia, että haluankin herätä. Reagoin helposti stressiin näkemällä erittäin vauhdikkaita ja ahdistavia painajaisia, joten uutta tämä ei ole, mutta se tekee öistä erittäin raskaita.

Kipu on ollut kovaa, mikä ei yllätä, kun katsoo yllä olevaa selostusta tämän hetken stressitasosta. Fibromyalgiaa sairastaville ihmisille yhteistä on stressin kehollinen kokeminen eli ihminen reagoi stressiin ja muihin henkisiin paineisiin kipuilemalla. Fibro on autoimmuuni-sairaus, minkä sairastumiseen voi periä alttiuden, mutta sen puhkeamiseen voi vaikuttaa myös henkiset paineet ja niiden purkamistapa (ainakin useiden tutkijoiden mielestä). Jos ihminen on kova stressaamaan ja pitää niitä itsellään, eikä pura stressiä ulos itsestään, voi paineisiin alkaa reagoimaan helpommin kehollisesti. Tälläiset väitteet ovat vaarallisia siinä mielessä, että ne voivat aiheuttaa sairauden vähättelyä ja siirtää vastuuta hoidosta potilaalle itselleen ”Olet itse aiheuttanut tämän stressaamalla, jos olisit stressannut vähemmän, et olisi sairastunut. Hoitokeinona sinun pitää välttää stressaamista”. Näin kävi minulle oman lääkärini kanssa. Tälläiset virheelliset johtamiset stressin ja fibron yhteydestä saavat sairastuneet usein lannistumaan, sillä tuollainen vasta stressaakin! Tulee stressiä siitä, että pitää stressata vähemmän. Ja fibromyalgiaa pitää hoitaa muutenkin kuin antamalla elämänohjeita, yleensä jo ennestään tunnollisille ja eri keinoja kokeilleelle potilaalle! Vastuuta hoidosta ei saa vain sysätä potilaalle!

omenat

Mutta tästä riskistä huolimatta en silti täysin tyrmää stressin ja fibromyalgian puhkeamisen välistä yhteyttä. Mielestäni nykyaikana yhä useammat sairaudet puhkeavat ihmisille, jotka ovat tunnollisia ja stressaavat paljon. Stressinaiheita on tässä ajassa yhä enemmän ja enemmän, ja jatkuvasti pitäisi olla kiinni hektisessä elämänmenossa esimerkiksi kännyköiden ja eri sovellusten kautta. Ihmistä ei ole tarkoitettu stressaamaan näin paljon ja olemaan jatkuvasti kaikkien saatavilla. Olisiko siis ihmekkään jos keho reagoisi tähän sairastumisen kautta? ”Jos et muuten ymmärrä pysähtyä, niin laitan sinut näkemään, että nyt mennään liian kovaa” Yleensä ihmisillä on perimän kautta alttius autoimmuunisairauteen, kuten esimerkiksi minulla. Äitini sairastaa useampaa autoimmuunisairautta, äidinäiti sairastaa reumaa ja toista autoimmuunisairautta ja hänen äitinsä sairasti myös. Tämä merkitsee moninkertaista alttiutta minulle saada jokin autoimmuunisairaus, kuten lääkärini on vahvistanut. Minulle oli yli 25 kertaa todennäköisempää sairastua ai-sairauteen kuin tavallisella ihmisellä. Kun vielä sitten olen pienestä pitäen ollut muista huolehtija ja pitänyt kaiken sisälläni, en ihmettele, että aloin reagoimaan paineisiin kehollisesti.

Kun on jo sairastunut fibromyalgiaan, se on jo puhjennut, niin kaikki varmasti huomaavat stressin vaikutuksen kipuun. Fibromyalgiaa voi kuvailla myös kehon erityisherkkyystilaksi, missä se reagoi ulkoisiin ja sisäisiin ärsykkeisiin kivulla. Ulkoisia ärsykkeitä ovat varsinkin lämpötila, veto, kosteus, melu ja tietenkin rasitus. Kehoni reagoi viime viikon koleaan, kosteaan ja viileään säähän kolotuksilla ja kivuilla. Tuntui, kuin olisin ilmapuntari, joka reagoi sään vaikutuksiin. Sisäisten ärsykkeiden suurimpana tekijänä on stressi. Kun stressaa, keho reagoi kivulla. Nivelet ovat siis kolottaneet ja särkeneet, lonkat ovat vihoitelleet niin, että olen joutunut linkkaamaan eteenpäin. Ei siis ole auttanut muu kuin ottaa lääkettä, käydä kuumissa suihkussa, toimia koiran kahden lenkityksen verran päivässä ja muuten vain tyynyjen kanssa tukea asentoa niin, että saa levättyä.

stressi-vapaaKohta pitää lähteä töihin ja aloittaa viikko näissä tunnelmissa. Täytyy kuitenkin nostaa leukaa ylöspäin ja päättää kohdata tämä viikko pää pystyssä. Otan haasteeksi tehdä palleahengitys-harjoituksia vähintään viisi kertaa päivässä, niin että stressi ei pääse päivän mittaan ainakaan kasvamaan ja vähän laukeaisi pois alta. Asiat tulevat kuitenkin menemään niin kuin on hyvä. Joko pääsykokeet menevät hyvin ja saan mahdollisuuden kohdata uusia haasteita sen osalta ensi syksystä alkaen. Tai sitten pääsykokeet menevät niin, että minulla on vielä elämän muilla osa-alueilla niin paljon opittavaa, että en tarvitse vielä uutta opiskelupaikkaa. Aika näyttää, mutta tärkeintä nyt on yrittää rauhoittua ja katsoa mitä edessäpäin on.

Eroamisen kehollisuus ja muut keholliset noidankehät

erosydänOlen yrittänyt hengitellä ja olla vaan, mutta eroaminen ottaa keholle. Se tuntuu joka paikassa, ei vain sydämessä.

Rintakehässä tuntuu tiukkuutta ja painetta, kun alkaa ahdistamaan. Tunteet menevät vuoristorataa pysähtymättä. Yhdessä hetkessä olen vihainen, toisessa surullinen ja sitten taas loukkaantunut. Tuntuu epätodelliselta. Sitten tuleekin ikävä, sillä kyllä se itseä satuttanut ihminen on ollut jo pitkään rakas, eikä tunteet vain katoa hetkessä. Pelkästään tälläinen tunteiden vuoristorata saa stressihormonit nousemaan ja aiheuttaa särkyä joka puolella kehoa.

Uni on todella vähäistä ja katkonaista, sillä juuri kun saa unen päästä kiinni, alkavat painajaiset ja heräilyt katsomaan missä sitä oikein nukkuu. Sänky on eri ja tuntuukin erilaiselta, joten unissaan kääntyessä havahtuu. Havahtuessa helposti palaa taas huonot ajatukset ja tunteet mieleen, milloin saattaa jäädä pidemmäksi aikaa valveille. Kun sitten nukkuu huonosti, se vaikuttaa omaan vireystasoon päivällä ja väsyneenä on myös kipuherkempi.

Ruokahalu tuntuu olevan kadoksissa, menee pitkiäkin aikoja syömättä. Sitten kun yhtäkkiä tajuaa, että syömisestä pitäisi kipujenkin takia pitää huolta, syö jotain nopeaa eli useimmiten epäterveellistä. Normaalisti vältän punaista lihaa, varsinkin sianliha tuntuu vaikuttavan huonosti, mutta nyt sitä on tullut syötyä enemmän. Heti huomaan vatsaoireita ja turvottaa. Epämiellyttävä olo vatsassa saa kiinnittämään huomiota omaan kehoon, mikä taas saa stressaamaan.

Tämä  kierre on tuttu myös muista stressaavista ja ikävistä tilanteista. Jos mieltä painava asia on tarpeeksi häiritsevä, se pyörii paljon mielessä. Tunteet käy ylikierroksilla ja alkaa stressaamaan lisää. Kun stressaa paljon, uni kärsii. Kun on väsynyt, stressaa lisää ja on kipuherkempi. Kun on väsynyt, syö helposti huonommin, kun ei ole energiaa miettiä syömistä. Kaikkeen näihin osatekijöihin keho reagoi ainakin itsellä kipuärsykkein. Keho menee ns. hälytystilaan, missä mikä tahansa ärsyke tulkitaan viholliseksi, jota vastaan hyökätään kivulla.

sydanMiten sitten rikkoa tälläistä kehollista noidankehää?

Olemalla itselleen armollinen.

Sanoa itselleen, että ”nyt on rankkaa ja pelottaa, se on ihan ymmärrettävää, mutta ei hätää,  pidän sinusta huolta”. Silittää itseään ja tarjota itselle lempeyttä mieluisilla tavoilla, kylvyllä tai kävelyllä. Tai vaan sängyllä makaamisella.

Sallia itselleen ne tunteiden vuoristoradat, eikä ainakaan syyttää itseään, että ”olen ihan idiootti, kun koko ajan mietin näitä asioita”.  Hengittää ja ajatella, että ”sinulla on oikeus tuntea näin, ei se mitään, tämä menee ohi”.

Jos tyynyjen hakkaaminen, liikunta (fibron rajoissa), huutaminen, valittaminen tai muu purkaminen auttaa, järjestä itsellesi mahdollisuus tehdä niin.

Huolehtia niistä asioista mistä voi: jos unettomuus jatkuu pitkään, voi kokeilla esimerkiksi melatoniinia. Voi ostaa valmiiksi kotiin helppoja ja itselle mieleisiä ruokia, joita on sitten helppo vain ottaa ilman sen suurempia valmisteluja. Kaupassa käyntiä ennen kannattaa syödä ja valmistella ostoslistaa mahdollisimman pitkälle. Toisaalta, jos sitten sortuu väsyneenä syömään huonosti, antaa se itselleen anteeksi.

Meditoida. Kun nukkuu huonosti ja energiataso on jatkuvasti alhaalla, kannattaa yrittää meditoida. Esimerkiksi YouTubesta löytyy ohjattuja harjoituksia kokeilemalla hakusanoja: ”rentoutumisharjoitus” ”ohjattu rentoutuminen” ”rentoutuminen”. 20min syvärentoutuminen saattaa piristää paljon enemmän kuin parin tunnin unet.

sydän2Eli tärkein vinkki kehollisissa noidankehissä ja niiden rikkomisessa, minkä itsellenikin annan tässä elämäntilanteessa: ole lempeä itsellesi. Ole omalla puolellasi.

Jos et onnistu missään ylläolevissa vinkeissä, ei se mitään. Kunhan et kohtele itseäsi liian ankarasti, kun asiat muutenkin painaa. Ole itsellesi pehmeä.

New York

nykki3

Huh, taas kotona! Matka on ohi ja aikaeroväsymyksestäkin alkaa jo pääsemään eroon. Kuten otsikosta voi päätellä, matkustin siis perheeni kanssa New Yorkiin. Hullua lähteä noin vain toiselle puolelle maailmaa, kiitos tästä kyllä isälleni, sekä hänen hyvin ajoittuneelle työmatkalleen. Oma budjettini ei riitä muutenkaan mihinkään, joten tälläinen matkustaminen ei olisi ollut omasta takaa mitenkään mahdollista.

Muutaman päivän varoitusajalla siis järjestin töistä vapaata ja löysin itseni keskeltä suurkaupungin nopeatahtista elämää. Kaikkialla oli kaikkea; ihmisiä, mainoksia, valoja, ääniä, kauppoja, ravintoloita, leipomoita, deli-kauppoja, kiskoja, autoja, takseja, taloja, pilvenpiirtäjiä… Ja kävellessäni keskellä kaikkea sitä, mistä kaupunki on tunnettu, huomasin muuttuneeni. Ennen kaipasin kaikkea suurta ympärilleni, elämää, tapahtumista, paikkoja, ihmisiä, suuria asioita, halusin hukkua ihmismassaan ja olla osa sitä. Nyt huomasin kaipaavani rauhaa. Stressaannuin siitä, että hotellihuoneeseenkin kuuluu jatkuvasti sireenien äänet, hälytyskellot, liikennemelu, huutelu. Kaikkialla oli jatkuva häly ja melu.

Varmasti tähän vaikutti myös se, että kaikki se jatkuva häly ja stressitason nouseminen, sekä huonosti nukkuminen vaikuttaa myös fibrokipuihin. Fibron osalta matkustaminen olikin aika raskasta, jouduin tsemppaamaan itseäni paljon, etten olisi antanut kipujen vaikuttaa liikaa tai alkaa näkymään. Lentokoneessa piti jatkuvasti venytellä ja kävellä, ettei pääsisi jäykistymään ja kaupungissa pitää energiajuomaa ja -patukkaa laukussa kipulääkkeiden lisäksi. Aikaeron takia väsymys oli päällä jatkuvasti ja häly tuntui vain pahentavan sitä, joten ei matkustaminen pelkkää herkkua ollut.

nykki2Onneksi myös New Yorkista löytyy rauhaisia paikkoja. Kun ensimmäisen kokonaisen päivän jälkeen huomasin hälyn vaikutuksen itseeni, tiesin minne halusin; Keskuspuistoon. Paikka, jossa on tilaa vain olla, ei tarvitse kuluttaa tai suorittaa mitään, voi vaan olla. Ostimme siskoni kanssa eväät ja etsimme auringosta paikan, istuimme nurmikolle ja vain nautimme puistosta. Aurinko paistoi, lämmintä oli +20c ja puisto kuhisi elämää. Koiranulkoiluttajia, lapsiperheitä, lapsia hoitajineen, kaveriporukoita, pukumiehiä lounaalla, ihmisiä lepäämässä… Ilman hälyä. Kun sain hetken levätä ja nauttia rauhasta, asennoituminen loppumatkaan muuttui. Kaaoksen kaatuessa päälle, etsin rauhaa itsestäni. Hengitin palleahengitystä, mietin Keskuspuistoa ja kuinka keväistä siellä oli. Ja yhtäkkiä jaksoin taas paremmin, olin sitten Times Squarella tai Jersey Garden-ostoskeskuskompleksissa tai vaikka hotellihuoneessa.

kaaos

Parasta suurkaupunkiin ja erityisesti New Yorkiin matkustamisessa olivat kyllä silti naiset.

large4Enkä tarkoita naisilla nyt mitään ”kuumia kissoja”, vaan ylipäätään naisten ulkonäön ja kauneusihanteiden monipuolisuutta! Yhtäkkiä joka puolella on kaiken kokoisia, värisiä, tyylisiä, näköisiä naisia. Eikä kukaan kiinnitä huomiota, että onpas joku kurvikas tai onpas jollakin hullunkurinen tyyli. Ihmisiä on niin paljon, että joukkoon mahtuu kyllä. Amerikkalainen small talk-kulttuuri myös näkyy kaduilla, kun ihmiset uskaltavat kehua toisiaan: liikennevalojen vaihtumista odotellessa sain kuulla kehuja mekostani, sovituskoppiin mennessäni myyjä ihasteli sormustani, joku heitti kadulla ohimennessään kehun jos toisenkin. Ilmapiiri on aivan toisenlainen kuin täällä, avoin ja salliva, eikä kehumista pelätä edes vieraita kohtaan.

Uskon, että kun näkee  päivittäin kaikenlaisia ihmisiä, kehoja ja tyylejä, ja ne muuttuvat osaksi normaalia katukuvaa, myös yleinen ilmapiiri muuttuu. Kauneusihanteet eivät ole niin yksitoikkoisia, vaan niitä on monia. Kehoaan uskaltaa kantaa ylpeämmin ja ehkä oma kehonkuva voi olla sallivampi.

Esimerkiksi itse en ole mitään xs-kokoa, vaan ennemmin pehmeä, naisellinen ja hieman pyöreä. En enää häpeä sitä Suomessakaan, mutta olen varovainen. Vähän epäileväinen, ajattelen yleisimmän kauneusihanteen olevan toisenlainen kuin miltä oma kehoni näyttää. Olen ottanut vauvan askelia siihen suuntaan, että olen tyytyväinen siihen miltä näytän, miltä tunnun ja miten pukeudun. Olen opettelemassa kantamaan itseäni ylpeämmin. Kehonkuvani on vasta muuttumassa, sen oltua niin pitkään niin tiukka. Mutta New Yorkissa pystyin vapautumaan. Yllätyin jatkuvasti positiivisesti siitä, miten eri kokoiset naiset pukeutuivat näyttävästi ja kantoivat itseään ylpeästi. Kukaan ei piilotellut itseään, pukeutunut huomaamattomasti tai häpeillyt kehoaan. Se sai minut olemaan uskalias, pukeutumaan reilusti vain oman tyylini mukaan naisellisesti ja kantamaan sitä ylpeästi. Toivon, että kannoin sitä asennetta myös vähän mukanani Suomeen ja voisin ottaa sitä käyttöön arjessakin. Koska loppujen lopuksi, ihmisen tekee kauniiksi se, miten itsensä kantaa, eikä se koko.

large 2

Huoletonta matkustamista?

matka2Maailma on avoin – mutta matkalle lähteminen jännittää uudella tavalla nyt ensimmäistä kertaa. Yleensä matkalla oleminen häivyttää useimmat kivut ja voin erittäin hyvin, mutta olenkin viime aikoina ollut lähinnä rantalomilla. Rantalomilla stressi raukeaa, on lämmintä ja leppoisaa, joten siellä jaksaminen meneekin hyvin. Nyt olen kuitenkin suuntaamassa kaupunkilomalle, lapsuuden perheeni kanssa ja matkalla mukana on myös matkakumppanini fibromyalgia – halusin tai en.

matkalaukkuLaukkuun piti pakata mukaan monet lääkkeet. Epäilyttää, että tuleeko niiden kanssa jotain ongelmia. Pakkasin varalta mukaan niihin annetut reseptit, sekä pakkausselosteet. Ainakin on kunnolla varustatunut olo, kun niin monet lääkkeet ja niiden ”käyttöohjeetkin” mukana.Vaikka eihän ne lääkkeet kaikkeen kipuun auta, kunhan vievät kivulta pahimman terän pois.

Matka jännittää, kun perhe ei tiedä sairastumisestani ja varmaan se kuitenkin tulee jaksamiseeni vaikuttamaan. Olen päättänyt kuitenkin olla kertomatta, sillä en usko saavani ymmärrystä sairastumiseeni ja haluan itseäni säästää ymmärtämättömyydeltä ja turhilta paineilta. Pitää vain yrittää pysyä omalla puolellani matkalla, ottaa tarpeeksi lepoa ja olla armollinen itselle. Loppujen lopuksi varmaan käy niin, että enemmän huolehdin etukäteen ja itse matkalla kuitenkin asiat sujuvat hyvin, toivottavasti ainakin.

matkalaukku2Laukku odottaa pakattuna jo eteisessä, lento on myöhemmin tänään. Tuntui kurjalta hyvästellä puoliso hänen lähtiessään töihin jo aamusta. Olisin niin toivonut voivani matkustaa hänen kanssaan, meillä kun menee niin hyvin yhteen se, mitä matkalta odotetaan ja halutaan. Toisaalta nyt saa vähän omaa aikaa ja on se kaipaus aika ihana tunne, kun on joku ketä kaivata ja kenen luokse palata kertomaan matkasta. Otan tämän matkan pienenä kokeena, kuinka hyvin pärjään tämän uuden matkakumppanini fibron kanssa ja kuinka hyvin pehmeys säilyy monen tunnin lennon jälkeen uusissa maisemissa. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja jokatapauksessa, kotona odottaa ihana, pikkuinen perheeni, jonka tiedän ottavan minut vastaan lämmöllä ja rakkaudella.

matka

Miksi sairastuin?

yksin3Fibromyalgiassa vaikuttaa olevan kyse siitä, että pitkäkestoinen psyykkinen tai fyysinen rasitus laukaisee perinnöltään alttiissa henkilössä kroonisen kipu- ja uupumustilan.”

”Hormonaalisen ”stressiakselin” pitkäkestoisen järkkymisen merkkeinä alkaa ilmetä paikallisia kiputiloja (–), eri elinryhmistä tulevia toiminnallisia oireita (–) ja univaikeuksia (–) Riittävän palautumisen puuttuessa keskushermoston ”suojajärjestelmät” (kivunsäätelyjärjestelmä ja autonomisen hermoston toiminnot) ajautuvat pysyvään herkistyneisyyden tilaan.”
(lähde:
Potilaan Lääkärilehti, Fibromyalgian taustalla on kivunsäätelyn ja autonomisen hermoston herkistyminen)

Välillä suututtaa, että miksi juuri minä, miksi juuri minun pitää sairastaa. Mutta kun katsoo omaa elämäänsä taaksepäin, ei ole vaikea ymmärtää miksi sairastuin.

~

 Lapsena esitin vahvaa ja iloista, mutta silti jännitin miten asiat tulevat sujumaan, miten voin näillä voimin järjestää asiat parhain päin. Välillä myös pelotti. Aikuisten maailmaa oli vaikea ymmärtää ja kuitenkin ajatteli, että on pärjättävä ja toimittava. Pelko ja jännitys muuttuivat pysyväksi olotilaksi, pärjäämisestä tuli ainoa vaihtoehto, eikä oikeita tunteitaan näyttänyt muille. Keho oppi, että näin sitä ollaan, jatkuvassa jännityksessä, stressissä ja paineessa. Tätä tottumusta kannoin mukanani pienestä pitäen, enkä enää edes tiedostanut sitä, vaikka keho lähetti varoitusviestejä.

  Kaikki se mitä koin kasvaessani, niin hyvä kuin huono, muovasi minusta sen kuka olen, mutta samalla myös aiheutti sairauteni. Tapani olla maailmassa oli liian rankka, uuvuttava itseäni kohtaan ja kun en osannut muutakaan, kehoni ei vaan enää jossain pisteessä kestänyt sitä, vaan kivut alkoivat.  Ja vaikka psyykkiset traumat ovat kipujen takana, ei saa unohtaa, että ne ovat silti todellisia kipuja. Kivunsäätelyjärjestelmä ja autonominen hermostoni ovat pysyvästi herkistyneet, tottuneet, muokkaantuneet. Kehoni ei enää palaudu, vaan se tulee olemaan näin herkkä.

~

En pysty muistamaan yhtä täysin kivutonta päivää, mutta vasta vuosi sitten kivut otettiin tosissaan ja diagnoosi löytyi. Diagnoosin saaminen edellytti lääkäreiltä minun kohtaamista ihmisenä, eikä valittava potilaana. Minun historiaani, sekä lääketieteellistä että henkilökohtaista, tutkittiin yhdessä ja alettiin tutkimuksin kartoittaa eri vaihtoehtoja. Ei nähty vain yhtä kipua ja kipeää paikkaa, vaan kokonaistilanne. Ja sen ansiosta on mahdollista aloittaa sairauden mukainen hoito, pehmeämpi elämä. Pehmeämpi asenne, lepo, lempeys, ymmärrys, hoitaminen, vertaistuki, terapia.

Kun ymmärtää, mitä on kokenut ja saa alkaa käsittelemään omia patoutumiaan, voi oppia löytämään myös voimavaroja itsestään. Ja kun ymmärtää syyn sairastumiselleen, ei ole niin ankara itseään kohtaan ja oppii hoitamaan itseään ja kipuaan paremmin. Ehkä silloin voi löytyä tasapaino elämään kivun kanssa.

omahali

Unisieppari

uni

 

Nukahtaminen on vaikeaa, uni katkonaista, painajaiset riivaa, herääminen vaikeaa ja uupuminen alkaa jo aamusta. Tuttua? Varmasti ainakin jos sinulla fibro. Univaikeudet ovat yleistyneet ja vaivaa varsinkin silloin, kun stressaa. Itse en ole onneksi joutunut unilääkkeiseen koskemaan, vaan itsellä on auttanut:

  • Makuuhuoneen järjestäminen uusiksi. Järjestys meillä on vaihtunut useamman kerran ja sänky on ollut ainakin kolmella eri tavalla. Vetoa ei saa tulla sänkyyn ja kulkemaan pitää pystyä hyvin, jos yöllä heräilee. Värisävyt makuuhuoneessa pitää olla rauhoittavat ja valaistuksen oltava pehmeä ja lämmin, jos makuuhuoneessa oleskelee ennen nukkumaan menoa.
  • Pimennysverhot. Ulkoiset olosuhteet eivät pääse yllättämään kesken unien.
  • Tuuletus ja itselle sopivan lämmin peitto, sekä tarpeeksi korkea tyyny.
  • Korvatulpat silloin kun naapurit elää eri rytmissä, herää puoli viideltä aamulla suihkuun.
  • Magnesiumin ottaminen noin 2h ennen nukkumaan menoa, sillä sen imeytyminen kestää 1½-2h.
  • Jos on tosi pitkäksi mennyt sängyssä pyöriminen, olen ottanut melatoniinia (elimistössä luontaisesti esiintyvä ns. pimeähormoni, auttaa nukahtamaan).
  • Mielessä pyörivien asioiden kirjaaminen ylös. Pidän yöpöydällä kynää ja paperia, johon voin kirjoittaa mielessä yöllä pyörivät asiat. Ei tarvitse erikseen stressata, että muistanko nyt tehdä tämän ja tämän asian huomenna. Ne kyllä varmasti unohtuu ja turhaan pyörittää niitä mielessä, eikä saa siksi unta. Aamulla voi tarkistaa, että mitä kirjoitti ylös. Jotain konkreettisia asioita olen myös noussut hoitamaan pois alta yöllä.
  • Meditaatio: Laita kädet vatsan päälle ja hengitä niin, että tunnet vatsan kunnolla nousevan ja laskevan. Kun hengität sisään, vatsasi  nousee ylös ja kun puhallat ulos, vatsasi laskee. Älä yritä muuttaa hengitystäsi tai tehdä sitä mitenkään erikoisesti, kunhan teet sen niin, että vatsasi liikkuu. Tätä kutsutaan palleahengitykseksi. Ala laskea hengitystäsi, jokaisen uloshengityksen jälkeen laske järjestyksessä numero yhdestä kymmeneen. Sisään, ulos – yksi. Sisään, ulos – kaksi. Sisään, ulos – kolme, jne. Kun pääset kymmeneen, aloita uudestaan ykkösestä. Keskityt harjoituksessa hengittämään syvään, etkä pinnallisesti ja tämä auttaa sinua rentoutumaan. Koska lasket hengityksisäsi ja joudut keskittymään, ettet jatka kymmenen yli ja aloittamaan aina alusta (vaikka laskisitkin vahingossa vaikka 20), ajatuksesi eivät harhaile ja rentoutuminen syvenee.

Pyrin itse pärjäämään lääkkeettömin keinoin myös tässä nukahtamisessa. Töissä olen kuitenkin nähnyt ja ymmärtänyt kuinka tärkeää uni on, ja kuinka tärkeintä on saada lepoa. En tuomitse unilääkkeiden käyttöä, vaikka ne koukuttavat. Vaikka sitten joutuisi käyttämään niitä lopun elämäänsä (mitä tuskin kukaan toivoo), niin ainakin saa edes vähän levättyä. Toivottavasti kuitenkin mahdollisimman moni pärjäisi lääkkeettömillä keinoilla, itse olen onneksi tähän asti (puuta koputtaen) pärjännyt.

WP_003035Hankin viime kirpputorireissulta unisiepparin. Varsinkin silloin kun on paljon voimakkaita nivelsärkyjä, näen rajuja painajaisia. Välillä ne ovat niin rajuja, että herään itkien ja säikähdän niiden väkivaltaisuutta. Ne myös vainoavat päivällä, joten päätin alkaa uskomaan unisieppariin. Toivon, että se suodattaa mahdollisimman paljon pahoja unia pois ja auttaa nukkumaan rauhassa.

valvominenHyvää yötä ja muistetaan vanha legenda, jos nukkumatti ei luoksemme heti löydä <3

 

Haastaja

Pehmeä elämäni on saanut tänään kohdata taas tutun haastajan: stressin.

Vaikka viimeöiset yöunet tuntimääräisesti olivatkin tyydyttävät, niin fibroille tuttu uupumus oli aamusta lähtien kaverina. Tänään tuntui, etten saa sitä ravisteltua sivummalle, töihin lähteminenkin tuntui ylivoimaiselta. Kun sitten uupuneena yrittää hektisessä työssä pärjätä, niin kyllä se stressi pääsi iskemään.

Keho jännittyy, painuu kasaan ja kääntyy itseensä päin. Olo muuttuu ylivirittyneeksi. Hengitys muuttuu pinnalliseksi. Päässä pyörii lauseita, jotka alkavat ”pitäisi” tai ”olisi pitänyt”.  Ajatukset lähtevät paniikista käsin, ovat sumeita.

Kun sitten hektisen työpäivän päätteeksi lisää sukuvierailun, niin on niin ylivirittynyt olo, ettei edes palleahengitys onnistu. Stressaantunut olotila on niin juurtunut toimintatapa, että tuntuu kuin keho olisi mennyt autopilotille ja päättänyt alitajuisesti sen olevan paras tapa toimia tässä tilassa. Olen jo varhaisteinistä reagoinut kaikkeen stressaamalla ja joutunut pahimpina hetkinä jopa sairaalaan, missä minuun iskettiin rauhoittavaa ja lähetettiin takaisin kotiin. Ja kyllähän fibronkin taustalla on todettu olevan usein pitkään jatkunut, kroonistunut stressi.  Joten kotona keskeytin omat syyttelyni; kuinka en osannut keskeyttää tilannetta, mennä sivuun, tehdä lyhyttä rentoutumisharjoitusta ja rauhoittua. Päätin sen sijaan valita pehmeämmän menettelytavan, anteeksiannon. Jos olen jo vuosia ja vuosia tottunut reagoimaan näin, niin ihmekkös jos joskus näin käy, se on vain inhimillistä.

”Even bad days have happy moments – look for ’em”

Kuvan ohjeen mukaisesti suuntaan siis katseeni päivän hyviin hetkiin – koiran kanssa vietettyihin halihetkiin, asiakkaiden kiitoksiin, hymyihin, iltateehen puolison kanssa. Ehkä huomenna osaan toimia viisaammin jos stressi taas uhkaa 🙂